Kirjoittanut

Illan V4-hartautta

On Mikki merelle lähtenyt pikku kaarnapurrellaan Teivon V4-pelin tekoon. Ja vaikka tuuli heti yltyy, Mikki laulaa innoissaan: hi-hu-li-hei!

Toisaalta Mikki tietää, että myös vesiliikenteessä monta vaaraa ompi eessä. Niinpä hän varoo poskeen pistämistä, vaikka Houku ei tänään haukkuisikaan. Kompi-Kampi voi kuitenkin aina tulla ja silloinkin voi käydä hullusti.

Siksi Teivon nelkkuun vajaan vitosen viritykselle vain omassa mielessä perusteltu numerojärjestys:

16,8,2,4 - 7 - 9,7 - 11,6,12

Ja lopuksi veisataan suojelusenkeleille, niiksi aikoville ja niitä tarvitseville iki-ihana lastenvirsi: maan korvessa kulkevi lapsosen tie, häntä ihana enkeli kotihin vie ...

Olkoon onni osanamme!

Vastaukset

Kirjoittanut

annan Nipalle

maailman kanuneimman ruusukimpun työstä raviurheilun hyväksi. Nipa on tehnyt täällä pitkää
päivää huolellisella valmistautumisella päivittäisiin raveihin. Kuten tunnettua hänen vointinsa ei ole ollut kaiken aikaa paras mahdollinen.

Katsoin sunnuntaina dokumentin edesmenneestä presidentistämme Urho Kekkosesta. Me tarvitsemme näitä pyyteettömiä miehiä jotka uhraavat itsensä ja aikansa yhteisen hyvän eteen. Ennen kuin kukko kiekuu nämä miehet ovat jo valmiina uhrauksiin.
Tänään Nipa nukkui kait pommiin. Se hänelle anteeksi annettakoon sillä oletan hänen tarkoittaneen varmaksi viidennen lähdön numeroa 6
eikä seiskaa.

Kirjoittanut

Aika hyvin kasassa nipalla

Mulla =itsellä näin ;

7,3,9,11,1,4,8,16
7
3,6,8,1,2,3,9,10
6

8x8 = 64 = 12,80 € Turkulainen voittaja

Kirjoittanut

Kiitos kaunis ...

... ravinaiselle ruusuista ja ylisanoista. Muistan hyvin sananlaskun: kauneimmankin ruusun alla piilee piikki pistävä ja siksi, siksi varovasti poimin elon ruusuja.

En kuitenkaan nukkunut aamulla pommiin, päinvastoin: heräsin siihen kukon kiekuessa Mäkelän kanatarhassa: tiens aina kulki kunniaan ja vakaana hän polki vaan.

Tarkemmin ajateltuani olen tulossa ajatukseen, että ilta on aamua viisaampi. Ja mikään ei ole niin viisas kuin ihminen.

Ja mitä tulee siihen hevoseen: ajattelin kyllä Dana Rockia, en Rocking Speediä.

Turkulainen: mitäs jos viimeisestä puuttuu Hawaiian Eclipse?

Kirjoittanut

outo asetelma

kaiken kaikkiaan. Nelivuotiasta oria pelattu liki 50% jolla taulussaan viimeisin voitto helmikuulta.
Tällä sinun varmallasi viime starteista voitot sekä maililta että täydeltä matkalta huonoilta lähtöradoiltakin. Kaiken lisäksi pohjapariin tunkee vielä 3 Felix Pro ?! Jo on saatu lähtöön mielenkiintoiset asetelmat.

p.s. piikit ruusussa huumoria tällä kertaa

Kirjoittanut

Toki huumoria ...

... ymmärrän. Se on valitettavasti katoava luonnonvara.

Kirjoittanut

Teivooon

Alkukesän kuumuus uuvuttaa sen verran, ettei järkikään oikein jaksa juosta. Mutta pitäähän sitä jotain pientä Teivoon aina laittaa - muuten soi tuo tunnari aivan turhan takia päässä. Tänään pitäisi taas varmistella pankkeja, mutta tarkistellaankin sen sijaan punkkeja, ettei kohta koko kroppakin ole puuduksissa.

Tikkaa heitetään ensimmäiseen ja kolmanteen yksi vähänpelattu varmistukseksi. Siinä sitä on kovat pelipsyykit tälle illalle:

Teivo 05.06 L4
Pelinumero:
Pelin tila: Peli on hyväksytty Toto-järjestelmässä.
Peli: V4 2,3,4,9,11(7,1)/6(9,7)/2,9(6,7)/11(6,8)
Panos: 0,20 €
Summa: 2,00 €

Kirjoittanut

Taikova

Muuta en tästä tiedä kuin että kovasti arvostamani hevosihminen sanoi sen tämän lähdön parhaaksi ja uskoi sen voittavan lähdön.
Tiedä sitten.

Kirjoittanut

Aivan oikein, hätähousu

Punkit ennen pankkeja. Jokin tärkeysjärjestys se olla pitää. Tikanheitto kuuluu ravielämään siinä kuin pontikankeittokin. Kummassakin voi tosin epäonnistua. Nyt saunaan ja pihanurmelle punkkeja hankkimaan. Pankit tulevat sitten - jos ovat tullakseen.

Kirjoittanut

kahden kauppa

kolmannen korvapuusti. Kerrottu systeemi siis kahdella varmalla . Lähtöön viisi korvapuustina varmaksi 3 Felix Pro ja päätöksen ylistetyn Mikan 11 Eko Gillroy . Kaksaria lähtöön viisi 3-7 .

Kirjoittanut

1,24%

ja Quanting. On se kummaa kun nämä jotkut hevoset ovat voittamattomia piikistä ? Nipa siinä se piikki taas kerran tuli keulan ja kukkien kera.
Pelaajat yössä taas kerran.

Kirjoittanut

Kun metsään mennään...

niin mennään sitten kunnolla: ei vielä yhtään oikein omassa kapeassa lapussani. Onkohan tuo Gillikään tänään mistään kotoisin? Taitaa tulla JT:n Madison Hall ja pestä koko porukan. Keulaan ja kukat - orin poskeen. Pistetään paria 6-7.

Kirjoittanut

Yössä kuin ...

... mustaihoiset hiilikellarissa niin herrat kuin narritkin. Eikä siinä yössä edes unta Quantingista nähnyt. Kun tätä ei oikein osaa, ei saanut vitosen lappuun kuin kolme oikein. Yössä kai näitä pitäisi tehdä, ei aamussa eikä illassa.

Kirjoittanut

Lievää oman kehun tuoksua

"Kun tätä ei
oikein osaa, ei saanut vitosen lappuun kuin kolme oikein."

Eikö kukaan riennä ylistämään tätä taituruutta?

Kirjoittanut

Little Sealord se pysyy ja paranee

Kehtaa tällä ponnistaa isompiinkin tehtäviin. Toivottavasti on maksettu jo tänä vuonna Suur-Hollolaan. 13,2-aika kepein askelin. En voinut pelata näin selvää paria periaatteesta, vaikka mikään ei puhunut oikeastaan tätä vastaan. Madison Hall on tällä hetkellä lyhyen ryhmän kunnossa. Toivottavasti tulee vielä takaisin, koska kuuluuu siihen armoitettuun joukkoon, joka on voittanut Passionate Kempin.

Kirjoittanut

Nipan rivi

oli loppujen lopuksi tosi hyvä. Itse katselin eilen illalla Quantingia mutta en saanut sitä kuin pienempään lappuun, jonka tein Piulori varmana. Harmi ettei Nipalla käynyt virhettä lappua täyttäesssä (7 =8) !

Kirjoittanut

RR

Minulle tuli vähän samat aatokset mieleen. ;)

Kirjoittanut

Viimeistä viedään

Tämä ei voita: 2 Light Moon. Pelataan kumminkin, kun Totoradiossa soi tuo hypnoottinen humppa.

Kirjoittanut

Toto vie, toto tuo

Eihän näitä koskaan opi pelaamaan. Kun sanoo, ettei joku voita, niin tuleekin voitto. Huomenna lisää yhtä asiantuntevia pelejä.

Kirjoittanut

Olihan tuossa vähän ...

... omaakin kehua, kun kehut täällä ovat viime aikoina olleet aika vähissä. Pikemminkin päinvastoin...