Kirjoittanut

Paluu arkeen- nelkku Turkuun

Jos palaisi raviarkeen. On ollut sellaista juhlahumua ja maailmanluokan kisaa tarjolla, että rahat ovat säästyneet ravipelaamiselta. Nyt jo vähän polttelee. Siispä heti näin vapaapäivän kunniaksi aamusta Metsämäkeen tiirailua.

1/Tässä on kolme selvästi ennakkoon katseltuna yli muiden. 11Jet Mario saattaa olla varmaehdokkaani. Mainio juoksu viimeksi ja Teivaisella hyvin mahdollinen. 10Ranch Encorella ei tolpat häikäise mutta viime juoksun ja aikojensa perusteella eka tolppa tälle kaudelle mahdollinen. 6Jexonisskaan ei muuta vikaa kuin tuo laukkaherkkyys, joka toinen juoksu pilalla laukoista ja nyt näyttäisi olevan taas sen laukan vuoro.

2/Nämä vähärahaiset ja –starttiset ovat aina niin hankalia. 12Personal Shade on näistä minusta kiinnostavin. Suht hyvä startti alla ja kotikoivusen ohjauksessa voisipa olla voittaja. Pelisuosikki 6Tindra Farming tietysti mukaan, laukkataipumuksia tälläkin. 5Biibabbaluulalla voisi Leivo visertää illalla iloisesti. Vielä Venäläinen 4Primavel Sagallaan ja Perttunen 7Stone Capes Foxillaan. Saattaa jengi vielä lisääntyä ennen kuin lapun jätän. Tuo Marjon 13Highenergykin tuppaa riville.

3/Pitkällä matkalla 10Tsunami saattaa tänään olla pikkuylläri. Se on tehnyt sitkeitä juoksuja ja Puikkonen voi punnertaa sillä tänään korkealle tässä sakissa.3Pine Needlestä ohipeli, se on ollut vierihoidossani lapuillani pitkään ja kun ei onnistu, niin olkoon. 6Gabor ja 4Midsummer Son tässä vaiheessa mukaan tästä lähdöstä. Tähänkin joutunee vielä tekemään lisäyksen.

4/Nyt on 2Grand Warrioirin taisteluvoitto lähellä. Varmistukset kuitenkin 9Zimbad Babarista ja 5Duke of Lifestä.

11(10,6) – 4,5,6,7,12,13 - 4,6,10 – 2,5,9

Aika Metsämäen mummo tuosta tuppaa nyt tulemaan. Odotellaan, jos muilta löytyisi joku makea seikkailija mummoa hätyyttelemään.

Vastaukset

Kirjoittanut

älkää unohtaku

Turussa ei saa unohtaa Markkullaa huonollakaan kalustalla on aina yllätys valmis.On antanut monet mukavat rahat.

Kirjoittanut

Metsämäki

Moi Agnes;

Paljon oli seurattavaa viikonloppua. Viisuissa 17. sija, Räikkönen keskeytti ja finaalitappio päälle. Elämä kuitenkin jatkuu...

Tuota TSUNAMIA 7 % minäkin tuohon katselin. Jakssa tulla tämän kolme kilsaa. Viimeksi V5:ssa punnersi samalla matkalla hyvin selvästi kärkikolmikolle hävinneenä. Nyt seura paljon helpompi. BROTHER CHAMUEL 5 % tuli pikkutauolta hyvässä kunnossa 2.5. Vermoon. Teki heti oman ennätyksensä ja riitti kuudenneksi tullen viimeisen kierroksen 16,5. On kunnossa ja jaksaa matkan.

Muuten ideat vähän kateissa, joten koittaisiko tällä?

4,6,10,11
5,6
5,10
2,5,6,8,9,11,12

112 riviä

Kirjoittanut

Moi Harri, Veli Samueliin

on minun uskoni jotenkin mennyt. Käyttäääkseni tätä ihanaa ilmaisua - pää märkänä sitä pelasin vielä viime vuonnakin, mutta ei lunastanut lupauksiaan.

Kaijan muistutus Markkulasta saattaa aiheuttaa sen, että tuo vaikein toinen lähtö täydentyy vielä Africalla.

Juu, ei nämä lähdöt nyt oikein avaudu, liikaa pelimerkkejä hukkuu nyt ihan haeskeluun.

Kirjoittanut

Hyvin ole kotiläksysi lukenut Agnes

Moikka vaan täältä laboratoriosta.

Kaavailin omaan riviin Jexsonista jo varmaa, mutta ei N-M Pasasen ruunaa kai ikinä uskalla yksin lapulle jättää ellei tee nippua jossa kierrättää Duke Of Lifea ja Jexsonia varmana. Otan siis Jet Marion ehdottomasti kaveriksi vaikka se onkin edelleen keulariippuvaisen maineessa. Lienee peruja siltä ajalta kun ruuna oli vielä kykyihinsä nähden "lahjasarjassa".

Toinen pelittää mielestäni suosikkikolmikolla, vaikka rutiinia uupuukin kaikilta. Takaa on paha tulla kun paalu vetää 17-ajan.

Kolmas eli stayer-matka on ehkä noilla kolmella mainitsemallasi kiinni. Pistän itse Ruotsin-tuonnin mukaan, koska se on näemmä keskittynyt moisiin koitoksiin. Harrin ja IS-kommenttien innostamana mukaan myös Brother Chamuel.

Neljäs lienee Duke Of Lifen bravuuri
- keulavoitto, koska ei kai tuo outo kuski Viking New Wayn rattailla vielä tahdo heittää haastetta piikissä ajaen. Matkavauhti voi olla sopuisaakin, mutta jos näin ei ole, niin kyllähän se Grand Warrior kolkuttelee namupaikaltaan ykköstä. Zimbad Babar on mielestäni aina jotenkin ikävän "nahkea" pelattava - niinkuin Tammimetsän ajokit yleensä eli melkein mutta ei aivan. Usein olen tosin saanut karvaasti katua kun olen turvautunut tähän harhaluuloon. Tosin koska IS:kin ideoi Ilkan ajokkia toiseksi varmaksi, sen prosentit kohonnevat vielä yli kahdenkymmenen. Riville siis hintaa meikäläisen mittapuun mukaan huikeat 12 euroa, huh huh. Onneksi Teivo helpottaa...

6,11
5,6,7
4,10,6,8,5
5,2

Lykkyä pyttyyn

Kirjoittanut

V4-täkyjä Turkuun

Tänään maanantaina ei ole arkipäivä harmaimpia - jos ei armaimpiakaan. Ei ainakaan, jos ei tuijottele menneen viikonvaihteen suomalaismenestyksiin maailman pihamailla. Kun eliitit ja kimaratkin jäivät väliin, otetaan Metsämäkeenkin vain ohut siivu. Ja sekin varoen.

Moi vaan, agnes, kaija, Harri ja hätähousu! Eipä ollut vielä hetki sitten raviohjelmia katsottu muutamaan päivään pätkääkään. Ei siis huudella mitään Turussa juoksevista hevosista eikä niiden todennäköisyyksistä vakaumuksen syvällä rintaäänellä. Pieni rivi heitetään kuitenkin sisään. Ihan omilla rahoilla.

Nyyti-Maria Pasasen Jexson jää V4-avauksessa ensimmäisenä väliin ja toisena Antti Teivaisen kuskaama Jet Mario. Kolmossuosikilla jo tärppää: Ranch Encore sanoo toden jo lapullakin yhdessä tauolta tulevan Rapid Kingin ja Beyond Starsin kanssa.

Toisen kohteen Tindra Farming möhelöi mahdollisuutensa viikko sitten Turussa laukkaan. Vaan ei möhelöi paremmalta radalta enää ja on yli 40 prossallakin vasta puoliksipelattu tämän lähdön mahdollisuuksista. Tekisi mieli sanoa, että voittaa tämän porukan kymmenen kymmenestä näistä asemista, mutta ei sanota kuin leikillään. Kuitenkin: varma mikä varma, muu on toiveajattelua.

Aika lailla on vitsit vähissä useimmilla lähdön valjakoilla kolmannen koitoksen 3100 metrin tasoituksessa - varsinkin sen viimeisellä kierroksella. Jotenkin on tuntuma Tsunamista ja Carborista, joten niillä mennään ja haikaillaan ehkä kalkkiviivoilla myös Pine Needleä.

Jos on linja-autossa tunnelmaa, sitä on myös Turun V4-päätöksessä, jolle peli avataan Duke Of Lifella. Toiseksi sovitellaan Grand Warrioruia, mutta Zimbad Babar ei Tammimetsällä takarivistä noin isoin prosentein mahdu. Toivo asetetaan sen sijaan Colour Isakiin ja Ranch Corazoniin.

Aika lailla lopullisia numeroita

10,5,4 - 6 - 10,6 - 5,2,3,11

Kirjoittanut

Turkuun

Tervehdys ja tööttäys kaikille Turkuun tähyileville.

Avauskohteeseen oli alustavasti Teivainen, Moilanen ja Tikkala. Suuren kannatuksen saattelemana otan riville mukaan vielä Jexsonin.

Toinen kohde pitäisi mennä kolmella. Tindra Farming, Be Bob A Lula ja Stone Capes Fox. Jos jotain mielenkiintoista ilmenee niin tähän lisätään. Black Destroyer näytti Forssan pitkällä matkalla kirivän kärkitaistoon mutta loppusuoralla vauhti tasaantui. Tältäkin voittoa on välistä odoteltu. Tuskin tänäänkään takamatkalta.

Pitkän matkan nelikkönä on Carbor, Stard Florican, Superamento ja Blackface Filly. Kaksarit Ilkan kautta.

Lopussa varma tuntuu usein kylmältä. Tänään näin kuitenkin on. Duke Of Life keulajuoksulla tai muutenkin kyllä käy.

Jotain lisätään mutta mainitut pysyvät lapulla Bwt Destroyeria lukuunottamatta.

Kirjoittanut

Turkuun

Ilman hirveitä petsauksia syntyi pieni kannatusrivi:

V4-I: 6-10-11
V4-II: 5-6
V4-III: 3-4-5-6
V4-IV: 2

24 riviä à 0,40 euroa = 9,60 euroa

Kirjoittanut

turku

hyvä marketta sulta löytyy myös superamento vihjeistä, on jaksava hevonen ja kotiradalla joko nyt tulee voitto pitkästä aikaa.
grand warrior on minun varmani.

Kirjoittanut

Johan tiellä tuos rahhoo tuhlataan,

Hyvään tarkoitukseen, tietysti niin.
pelitaukoja en ole pitänyt, koneelle vaan ole kerinnyt.
Ohuenpa laitan hyvinniin ohusen:
V4 ni 1 ja 2 lähtöihin Coktail Jetiläiset.
1. 11 Marion Jet on kulullaan ja takaakin kiertää voittoon, kantona kaskessa 10 Ranch Encore, ehkä?
2. 5 Be Bob A Lula ryhdikästä menoa alusta loppuun, jee jee. Hyvän näköinen ja irtonaista ravia edellis juoksussa.
3. Tässä yritetään voittoa kotiuttaa 14 Paparazzilla, hyvä jaksava hevonen ja 10 Tsunami kyllä sijaan ja kphen, ei ole oikein vaikuta voiton haluiselta.
4. 2 Grand Warrior , Vermossa keskipitkällä aivan mainio suoritus ja lopettelikin kohtuullisesti, siksi lapulla.
Tämä on ohut: 11 - 5 - 14 - 2.
Tuureja Turkuseen, ja sitä siinä kylässä kyllä tarvitaan, vai mitä, tä?

Kirjoittanut

Be Bob A Lula

Siis Pilvenmäki koestartti, valmiin näköinen kisaan.

Kirjoittanut

Turussa näin

Ranch Encore
6,7
3,4,6
2,5,9

4,8 €

Kirjoittanut

Köyhän-Yritys

"Tuureja Turkuseen, ja sitä siinä kylässä kyllä tarvitaan, vai mitä, tä?"

Aivan, kyllä niillä on Turussa kestämistä monessa siellä asuvassakin. Jumalatonta on meininki aika ajoin siellä - jopa niin että sanotaan: "Kristinuskokin on tullut Turun kautta Suomeen ja Turun kautta se lähtee täältä poiskin".

Mutta huomenna on taas vuorossa tiistai ja Teivo. Sinne voisi jotakin virittääkin, jos ennen varsinaisia askareita aamulla heräisi.

Ennen iltamenoja kuitenkin tuo Metsämäki sisään. Tuli Jet Mariokin mukaan ja Pine Needle.

V4 4,5,10,11(6,3)/6(7,5)/3,6,10(4,13)/2,3,5,11(8,9)
Panos: 0,20 €
Summa: 9,60 €

Tuureja tykö ja hyvää peli-iltaa!

Kirjoittanut

turku v4


6,11,4,5,10,3 (7,9)
5,6 (7,2)
3,4,11,10 (6,7)
2 (3,9)
48 riv

troikka: 2,6/2,6,12,4/2,6,12,4,9

Kirjoittanut

Turkuun pientä sekaan.

Turussa kotiradallaan ohjastava Harri Koivunen toivonmukaan ottaa yhden V-4 kohteen nimiinsä, joten pientä nousua palautukseen on luvassa tämän toteutuessa, sillä prosentit ovat alle kymmenen jokaisella hänen ohjastamallaan hevosella.

Turku 14.05 L4

Peli: V4
3,5,6 (4,11)
5,6,7 (13,12)
6 (10,3)
2,5 (9,10)

Panos: 0,20 €
Summa: 3,60 €

Kirjoittanut

Tervehdys kaikille

en siten mitään radikaalia riviin keksinyt, aamullisella yritetään, Africa lisättynä.

Jet Mario varmana tuntuu hieman huteralta, mutta kun en viisaampaakaan tähän keksinyt. Tuon lykkäsin äsken Fintotolle:

V4 11(5,4)/4,5,6,7,11,12,13(9,3)/4,6,10(3,13)/2,5,9(11,8)

Troikkaideoita mielellään vastaanotan.

Kirjoittanut

samu- veli

1) 4,6,10,11
2) 5,6,7,12
3) 5
4) 1,2,3,5,9,10

Varmalle matka sopii ja on tähän lähtöön paljon parempi heppa kuin prosentit antavat ymmärtää. Vaikkei mikään voittokone olekaan niin täytyy nousta tänään lähelle, jollei istu maaliin asti sisällä tai juokse kp:lla. Kaksaritkin maksaa hyvin!

Kirjoittanut

Lopullinen V4-rivini

Turku 14.05 L4
Pelinumero: Pelin tila: Peli on hyväksytty Toto-järjestelmässä.
Peli: V4 6(11,5)/5,6,7(11,12)/2,3,4,5,6,7,8,9,10,11,12,13(15,1)/2(11,8)
Panos: 0,20 €
Summa: 7,20 €

Totoradion innostamana muutin radikaalisti riviäni.

Kirjoittanut

perskules

ei jaksanut Jet Mario, Tikkalan hepo hyvä. Good Bye nelkku, monella jatkaa.

Kirjoittanut

MOI!

....AGNES, muut höpsänkeikat...TURKUSE, vähäse, pikku DUO se..

4,10/3,5

Torstaina onkin auton nokka KUOPIOON päin, asuntovaunu perään ei kun menoksi..raviloihin+ muihin rientoihin. Pelionnea! ;)

Kirjoittanut

Personal Shade!

Hyvin vihjattu Agnes. Onnittelut tästä vaikka ei se tietysti paljon lämmitä.

Kirjoittanut

Lohtua,

aavistettu Personal Shade ja kaksariin Marjon kaa, jee! Winnie the p. vielä messissä nelkussa.

Kirjoittanut

vaan eipä

ole enää. Vaisu esitys niin hevoselta kuin pelintekijältä!

Kirjoittanut

Taas hyvä kolme oikein,

kyllä tuo nelkku rassaa. Muuten pelit menneet mukavasti kun olen noiden nelkkuhevosten kautta pyöritellyt. Tsunami oli pettymys.
Troikan laitoin näillä:

Peli: Troikka 2,6/2,6,10,12/2,5,6,10,11,12

Kirjoittanut

Samat on fiilikset Agnes

Tässä taidetaan pelata väärää peliä, kun aina silloin tällöin nuo ideat suoriin kaksareihin osuvat mutta V4 ei?

No tulihan sitä V4:ssä ja V5:ssä ennen näitä keväisiä kenkienriisumisia sun muita sen verran, että täytyy antaa jotakin takaisinkin. Onko kellään muulla samaa fiilistä, että V4 antaa aina ajoittain nipun voittoja hyvin lyhyessä ajassa, saaden näin petsarin innostumaan isompiin järjestelmiin - ainoastaan periäkseen omansa takaisin ja korkoineen? No tähän kiertokulkuunhan se vedonlyönti tietysti perustuukin. Toto tuo ja toto vie.

Kirjoittanut

Mikähän

...siinä on? Ei kukaan osunu"nelkussa" tässäkään ketjussa.

Pirun vaikee pelimuoto. Ei¨ainakaan mulle sovi.
Mutta jatkoja teille jotka yritätte!