Aloitetaan lähdöstä 4, jossa yhden tähden yllättäjäidea ja maukasmerkki v4:nkin on 8 Allysine. Se on juossut viimeisissään tätä kovemmissa tehtävissä ja ollut hyvä. Matkakin passaa sille kyllä. Toissakerralla se sai hyvän reissun 2 sisällä, josta nosteli kirisuoralla toiselle tullen hyvin loppuun saakka ja toisena maalissa. Voiton vei murskaava Silja Laday. Nyt sen tasoista menijää ei ole vastassa.
Kaksariin voi kokeilla vaikka läpilyöntiä, sillä tosi tasainen lähtö on.
L5/ 4 Super Trooper palasi viimeksi tosi pirteänä tauolta. Se juoksi johtaneen Jerry primen takana ja sai vasta 200 ennen maalia tilat ja silloin ulkoratoja kirinyt Somollis Lady oli jo tuntunut karanneen pysyvästi. Super Trooper kiri kuitenkin tosi hyvin ja ehti vielä päänmitan päähän voittajasta. Se avaa hyvin ja nyt juoksupaikka lienee keulassa tai nron 1 Red Hurricane takana. Erittäin hyvä voittosauma. Kaksarissa voi jälleen kokeilla oikein painotuksin vaikka läpäriä.
Yrityksen arvoisia voisivat olla myös L7 1 Ranch Don Dee joka saa namujuoksun, sekä troikkalähdössä 9 Light Speed, joka tosin tullaan pelaamaan suosikkeihin.. jopa suosikiksi.
- Kims85
V-4 pelit lyön sisään Ramiini varmana, muihin enemmän tai vähemmän revitystä. Katsellaan sitä myöhemmin pelkkien numeroiden muodossa.
Vastaukset
Kirjoittanut amplifier
oy ab
olen ihmeissäni jos allysine on kuuden joukossa tällä kelillä.
ja kannattais muuttaa ramiinin tilalle totemi rok varmaksi, ramiini ei todellakaan tule pärjäämään tänään.
don dee tarvitsee onnea, päästäkseen pussista pois ja mitä luultavammin tulee eteen semmoinen selkä mikä ei vedä loppuun asti.
Kirjoittanut Boy From Shadows
Ouluuuuuhuuuuun
Pieni peli laitetaan myös Ouluun, pitäähän sitä maanantai-iltaan saada jännitystä.
Avaukseen oma suosikkini on 15 GOLDEN GIRL S, joka näytti Rovaniemellä ennen starttia todella hyvälle ja etenikin takamatkalta vauhdikkaasti keulaan ja voitti helposti.
Oulussa takamatkalta ei ole helppo tulla, mutta pitkämatka auttaa Jaaran ajokkia.
12 BRISO BENJAMIN on ylipelattu, koska märkä keli ei sille sovi, mutta luokkansa puolesta mukaan.
Mukaan vielä Kimsin yllättäjäehdokas 8 ALLYSINE, kestää matkan ja pystyy kirimään tässä yllätykseen.
Toisessa kohteessa en jaksa uskoa Hillbilly Adamiin, virhe tai ei, mutta kupongille ei mahdu. 1 RED HURRICANE ja 4 SUPER TROOPER avaavat parhaiten ja uskon mailin matkalla voittajan löytyvän näistä kahdesta.
Kolmannessa kohteessa en osaa luottaa oikein suosikeihin. 1 MÖKIN POIKA repii startissa lisää eroa muihin, mutta silti arvoitus pystyykö johtamaan kahta kierrosta loppuun ast.
6 RAMIINI palaa tauolta ja 7 TOTEMI ROK:aan ei ole mitään varma-ainesta.
Yllättäjänä mukaan viimeksi hyvin perältä kirinyt 13 KALEVA (ohitti mm. Totemin ja Petruksen)
Päätöskohde näyttää tasaiselta, mutta pahasta paikasta huolimatta varmaksi valitsen 12 SILJA LADAYn, joka on sopivissa selissä lähellä voittoa. Täytyy toivoa että tällä kertaa ei sisäradalta tulla niinkuin yleensä Äimärautiolla.
Voi että tota Kimssiä. Se odotti taas että Springi saa rivinsä esiin ja sitten nappas siltä varman ja kehtas vieläpä avata sen omaan ketjuun!! =)
Leikki leikkinä, hyvä että molemmat (taas) tiedetään.
Kirjoittanut Syväuni
j
"Aloitetaan lähdöstä 4, jossa yhden tähden yllättäjäidea ja
maukasmerkki v4:nkin on 8 Allysine. Se on juossut
viimeisissään tätä kovemmissa tehtävissä"
Huomasitko, että Allysine on nyt pakilla mistä se luultavasti ei pääse 2. sisälle? Tiedätkö muuten kuinka hyvin Allysine kestää kiertämistä 3. radalla?
Hieno idea. Onnittelut jo etukäteen.
Kirjoittanut niinpä niin
ja jos allysine ei voita
amplifierillä on taas nelkku vaikka kuin monta kertaa kiinni, ja sen lähdön voittaja varmana. Siis jälkipeleissä.
Kirjoittanut Pertsa
Samoilla linjoilla
Kuin Boy From Shadows paitsi että Mökin Poika oli eilen vaisu Ylivieskassa, tuskin paranee meno
tänään.L6/13Kaleva on maistuva merkki minullekin.
Kun ei hyvää varmaa löytynyt,niin näillä mennään tänään: 12,14,15 / 1,4 / 6,7,13 / 4,11,12
Kirjoittanut tappiopäivä
Täh.. Pertsa
seuraatko näitä raveja???
Mökin poika vaisu?
Tuli v500 22- vauhteja ja lopun vielä kovempaa.
Hävisi päänmitan Auraukselle (V75-finaalivoittaja), joka juoksi kuolemassa Mökin poika aloitti kirinsä kolmannesta parista.
Minusta hieno esitys ja tänään ilman muuta mahdollinen menestyjä.
kaksareita mm L4: 14/1,2,6,14 2€
L5: 5/1,9,10 2€
PD: 7/12 5€
noilla yritetään saada viikko hyvin käyntiin.
Kirjoittanut petsinki
Ilman tallitietoja
Joutuu tänään rivinsä tekemään, mutta ehkä se tästä. Ensimmäiseen tarvitsee Benjamin tukea joten lähtöön 3, 6, 9,12, 14 ja 15.
Toinen kohde mennään vain muutamalla merkillä. Eniten uteliasuutta herättää Teivainen Ice Smoothilla, tauluhan hevosella on mitä on mutta koska kuskit ilmeisen amatöörejä aikaisemmin niin otetaan tämä ihan piruuttaan mukaan.Ja kun tästä ei kukaan kommentoi mitään niin hiljaisuus panee ihmettelemään. Lisäksi todennäköiset voittjat eli 4 Super Trooper ja 11 Flying Downhill.
Ideavarman otan Totemi Rokista, juoksuradalta Mökin Pojan perään ja pian ohitse. Ramiini näytti hyvältä mutta josko olisi vielä tänään hieman tukossa lopussa.
Viimeiseen on kamala pudota, mutta koska emme läpilyö niin tähän yllättäjäosastolta 4 Diabolo ja muuten odotettavissa olevat takarivin jyrät 10 - 12.
Kirjoittanut amplifier
hitsi
olen ihmeissäni, allysine oli 5.
Kirjoittanut Kims85
amplifier..
Kai sentään seurasit lähdön ja huomasit myös sen, että oli hyvin pitkään pussissa toisella radalla ja sai loppukurvissa vasta kiritilat ja tuli loppua hyvin viidenneksi.. Hevonen siis ei mitenkään ollut huono. Huomioidaan jatkossa.
Kirjoittanut amplifier
kylläpä kyllä
tiesin kyllä hevosen vahvaksi ja matkan sopivan, mutta oli semmonen mielikuva takaraivossa, ettei tällä ole märällä radalla oikein ravi ollut sulavaa. mutta taisi olla harhakuva, ei näyttänyt pelkäävään lentävää mäskiä eikä jalat lipsuneet, rehdisti tuli loppuun asti. pitää muistaa, ku hevonen juoksee torniossa ja rovaniemellä heikommissa lähdöissä
Kirjoittanut amplifier
jälleen kerran...
nelosesta puuttui päivän pankki
Kirjoittanut hivauttaja
amplifier
amplifier taas kerran aivan yössä. Onko järkeä pelata kun et osaa ?
Kirjoittanut amplifier
ei
eihän siinä järkeä ole, mutta kyllä tämä sen verta mukavaa ja jännää hommaa on, että pysty poiskaan heittämään
Kirjoittanut Oulutar
Rahnaa tulee...
Ja Emiilian unohti taas aika moni :)
Kirjoittanut satu|
ja taas...
unohtui porukalla j.a. Emiilia lapulta !!!! Ai jai ;)
Kirjoittanut springi
Kimssi!
Springi vs. Kunkut 1-0 taas. ;)
(Ei se Allysine ihan kamala ollut, yllätyin. Forssan tai porin sarjoihin sitä voisi jopa pelata!)