Kirjoittanut

Porin V4 pörinää

Porin V4 näytti selkeämmältä kuin Kouvolan. Siksi V-peli vain sinne. Porissa juoksee myös enemmän sellaisia hevosia, joista minulla on jopa jotain muistikuvaa.

Eka lähdöstä otan 3Pimun Turokkaan mukaan vain yleisen mielipiteen vuoksi. Suosikkini on 4Ritikka, viimeksi ihan hyvä. 8Voksimo on kakkossuosikkini, sen ansioista pelitilikin joskus kasvanut.

Toisessa voittaja lienee Teivainen tai Moilanen. Kolmannessa veelähdössä tullee veevoittaja eli Vieterilla tai Vitven Vire.

Neljäs lähtö mielenkiintoisin. Victor Fog vahvoilla. Can Contact ja Arnold Da Cappo hyvät haastajat. Lempparini Line Noble voi parannella tuosta paikasta juoksujaan joten ehdottomasti mukaan.

3,4,8 – 9,10 – 4,5 – 2,5,6,11

Tässä nyt ikään kuin minun pohjarivini arvuuttelupohjalta. Varmaa en löytänyt.Antakaapa tukevampaa tietoa lisää, että päästään taas pelivauhtiin tänä iltana.

Vastaukset

Kirjoittanut

agnes

Päivää! Tukevasta tiedosta en tiedä, kun vasta äsken kotiuduin päiväkierrokseltani ja koneelle pääsin. Hyvin ylimalkaisesti olen lähtölistoja selaillut, prosentteja katsomatta ja laskematta, joten vain muutama alustava kommentti avaukseesi on nyt paikallaan.

Yleisestä mielipiteestä en siis Pimun Turokkaan kohdalla tiedä, mutta se on jo nimenä sellainen, että sitä olisi varmaan kiva silitellä vastakarvaan. Voksimoon suhtaudun vähän ennakkoluuloisesti, kun se jäi viimeksi varmanani toiseksi. Nyt kasirata ja kaikki, mut ans kattoo! Ritikkakin voi olla parempi kuin myöhässä oleva ratikka.

Toisen Riquito romahti viimeksi ennakkokaavailuista pahasti. Eikä Moilanenkaan tuosta ehkä tule, mutta vedetään tähän tähän mennessä ajatusviiva näin ---

Kolmanteen lähtöön pistää heti silmään Hyrvin Tähti, joka parantaa. On siinä Vitven Vire, mutta viimeksi vasta neljäs noinkin alaspelattuna. Hmmm

Victor Fog lasketaan eilisten harhaanjohtajien papereissa viimeisen lähdön herraksi ja hidalgoksi, mutta "soitan Sulle illalla, koska silloin on parempaa aikaa".

Nyt vielä siivoushommiin!

Kirjoittanut

Reituli

lähteekö alta pois ja saako paikan pidettyä?
Alla keula voitto Porissa, mitenkä riittänee kuskin luokka?
Sijaa pitää ainakin koitaa ja kyllä laitan v4 lappuunkin.
Victor Fogin jätän varmaksi, muuten rivin pohja kulkee samoilla merkeillä kun tässä edellä Agnesilla.

Kirjoittanut

Poria

Poriin mennään illalla siis virtuaalisesti mutta pelit laitetaan sisään faktisesti.

Avauskohteeseen pitää uhrata useampi merkki. 1,2,3,4,8 ja 9. Santteri jätti Kaustisen juoksussa hyvän kuvan ja paikka puoltaa. Ritikka pelattu suosikiksi ehkä oikeutetusti. Avaako Voksimo lujaa vai jääkö takajoukkoon mutta kunnossa Voksimo kuitenkin jatkaa. Ylikiva otetaan mukaan jos vaikka ravilla menisi tällä kertaa.

Toisessa kohteessa luulisi selviävän agnesin ja Nipan suosituksella. Paalun Madame Lou Hood siinä olisi seuraavana tyrkyllä. Sitten menisikin jo vaikeaksi.

Kolmanteen otan varmaksi kaksikon Harri ja Ronalt. Nyt on voitto lähellä. Selkäjuoksu ja Porin pitkällä loppusuorallahan ei voi jäädä pussiin. Eihän ?

Viimeisessä mukana 3,5,6,11. Agnesin lemppari jätetään varalle tässä. Arnold Da Cappo parantaa koko ajan ja ottelee tänään jo voitosta ja haastaa Victor Fogin. Kaksarit laitan Capon kautta kuten varmaan myös agnes.

Ilman Madamea melkein kymppi menee. Madame Lou Hoodin kera hiukan vajaa 15.


Toivottavasti agnes et päästele yhtä hävyttömiä tarinoita kuin keskiviikkona tuolla alempana. Ihan menin sanattomaksi;)

Kirjoittanut

Marketta

Päivää!

Sitä olen vähän ihmetellyt, mihin on Marketta ja monet muutkin tytöt näistä ketjuista kadonneet. Jaa-jaa - jos se johtuukin siitä, että agnes ja huhis ovat puhuneet niin hävyttömiä, että menee sanattomaksi.

No, minä en ole tuota huomannut, mutta olen saanut vapaan kotikasvatuksen ja nahka on tässä suhteessa paksumpi kuin herkempihipiäisillä, persikkaihoisilla neitokaisilla tai vähän nuoremmilla rouvilla.

Luontokin oli tänään jo edellä aikaansa, kun talitintti päästeli auringonpaisteessa titityytä. Oli silläkin vähän kevättä rinnassa jo ennakkoon, mutta niinhän se on, että varhainen lintu saa madon tai matoa. Nopeat kun syövät hitaat.

Ja nyt Porin raviohjelman taakse häpeämään. Rivi on vasta valmistumassa. Palaillaan ennenkuin pannaan pelit sisään.

Kirjoittanut

Marketta

yritän pysyä asialinjalla tänään. Häpeän puna on juuri laskeutumassa poskiltani pois. Puolustuksekseni sanon, että Huhis yllytti, se on sellainen provoneiti.

Aika paljon samat aatokset. Ekaan olisin halunnut ottaa enemmän merkkejä, Reitali ja Santteri nyt ainakin. Ronaltkin olisi ollut kolmas merkki, jos lisää olisin laittanut. Ja kyllä Texas Teddykin olisi kelvannut lapulle mutta ei pussi kestä.

Tämä elämä on ainaisia valintoja täynnä ja nyt tuli nämä valituksi. Paikkolappu vielä mahdollinen, tuon perusrivin jo laitoin.

Kirjoittanut

Nelkulle

Pepin Julle kiinnostaa kovasti, kuski vaihtuu Hietaseen, näillä näkymin laitan varmaksi.

Kolmannen kohteen Ronalt olisi toinen varmaehdokas.

11
10,5,7,9,6
1
6,3,2,10,5


Kirjoittanut

Pori V4

Tervehdys;

1/
Vaikeaa. Yritetään tiputtaa jokunen pois lapulta

2/
Madame Lou Hood 16 % oli viimeksi ulkopareissa Turussa vain tasainen, mutta ei unohdeta yhden startin perusteella. Se voi olla vapaalta radalta paljon parempi. Turkua edeltävässä Lahden startissa se prässäsi keulaan ja taipui viime metreillä neljänneksi. Madame Lou Hood voitti Teivossa 12.12. varmasti keulasta (väliajat 17-19-19-18), joten siitä tämän vaikean kierroksen varma. Juoksuradalta keulaan. Riquita 38 % oli huono Turussa ja Mystic Tail 18 % ei tuolta mielestäni riitä. Takamatkan Ruotsin tuonnit ovat arvoituksia. Paperilla tuo Korven Ilkan ajama Spot Hornline 7 % näyttäisi niistä paremmalta.

3/
Vitven Vire 36 % on päässyt edellisiä helpompaan porukkaan, mutta Vieterillalla 13 % ajetaan keulasta ja Vitven Vire jäänee kuolemalle. On lähellä toki siitäkin. Vieterilla voi vetää maaliin asti. Rosmikk 8 %i suorittaa tasaisesti ja kuuluu varmistuksiin. Hyrvin Tähti 17 % esitti viimeksi jo vahvaa nousukuntoa. Ronalt 12 % on nousukunnossa ja saa tuosta hyvän reissun. 20 m paalun parhaat ovat Taikova 5 % ja Jesse Lax 2 %. Likan Rölli 2 % saa rattailleen Moilashyvää.

4/
Texas Teddy 8 % tuli viimeksi 3 sisältä toiseksi C.J`s Saratogan 55 % voittamassa lähdössä. Kun Victor Fog oli viimeksi tauon jälkeen ekassaan saamaton, Alipelattu Texas Teddy on tuolta paikalta ykkösmerkki. Victor Fog voi varmaan parantaa (tai sitten ei?). Se oli lihasten hoitotauolla. Normaalina ollessaan varmaan voittaa, mutta nyt tulla 56 %:lla ihan liikaa pelattu. Can Contact 14 % varmaan parantaa myös. Se on lentänyt välillä loppua. Vähän paha paikka lähteä? Line Nobel 11 % voi tuosta saada hyvän juoksun lähellä kärkeä ja voi lopussa olla yllättävän kova ja on alipelattu.

3,4,1,2,8,11,9,5
6
6,4(3,5,1,14,11,16)
3,6,5,2

64 riviä (256 riviä)

L5 kp 6/10-9-11
L7 kp 3/6-5-2

Kirjoittanut

Vitven Vire

on nro 7 (tuossa rivissä)

Kirjoittanut

Victor Fogin

prosentit 55. CJ`s Saratoga ei taida tänään juosta. Tuleepa tänään virheitä. Toivottavasti ei pelivalinnoissa.

Pelionnea siis!

Kirjoittanut

Nyt nelkkua tiukasti ja piukasti

Porin V4-avauksessa lähden tyvestä puuhun ykkösestä Reitalista, kun sillä on sopivasti viime kuulta Porin tolppa alla. Santterista jäi hyvä kuva Seinäjoelta ja Kaustiselta, joten pökätään se lapulle K. Pökkän kera. Pimun Turokkaan ajattelin jättää aluksi vain siliteltäväksi, mutta menköön sekin samaan pyydykseen.

Näiden ohella tulkoon valkeus pelille vielä Ritikan ja Voksimon hahmoissa, mutta Ylikivan kanssa voi tulla tänään niin ylikivaa,että jätetään se kasvamaan korkoa.

Toiseen kohteeseen tekisi mieli ja lipoisi kieli ideavarmaa, jos olisi jokin idea. Näin matalissa sarjoissa se on kuitenkin onnenkauppaa niinkuin maatalous, joten näin EU-tukienkin vähetessä luotetaan tässäkin kansan karttuisaan käteen ja otetaan pankiksi viimeksi alleen laskenut Riquito. Alipelattuhan se tässä noviisiporukassa on. Toinen äärivaihtoehto kun olisi jotakin aivan kädetöntä.

Kolmannessa koitoksessa ihastuin jo ensisilmäyksellä turolaiseen tammaan Hyrvin Tähteen, mutta tästä tytöstä ei tule kohtaloni vaakaa, kun varmistan sen riskillä ruunalla Ronaltilla.

Viimeisen kohteen Texas Teddystä muistan sen ensimmäisen koelähdön ( kaverille tarjottiin siitä kimppaosuutta ), jossa se ei ottanut ainoatakaan raviaskelta. Tämä on tähän saakka varjostanut vähän turhaankin ruunan pelaamista ( oli koelähdössä vielä ori ), joten otetaan se tänään kokeeksi kuitille yhdessä Victor Fogin ja Arnold Da Cappon kanssa. Maasta se Forsskin ponnistaa joskus - käsivaraisestikin.

Eli näin numeroin:

1,2,3,4,8 - 10 - 5,1 - 3,6,11

siis kuusi euroa joko poikimaan tai maaseudun tulevaisuudelle!

Kirjoittanut

näillä eväillä

Pori 12.01 L4
Pelinumero: 27151322
Pelin tila: Peli on hyväksytty Toto-järjestelmässä.
Peli: V4 2,3,4,5,6,8,11(1,9)/10(6,9)/1,4,5,7(3,14)/5,6(3,11)
Panos: 0,20 €
Summa: 11,20 €

Kirjoittanut

Varmaksi asti luotettu

REITALI puristi Porissa ykköseksi johtavan rinnalta Voitto olisi silti tällä kertaa pikkuyllätys. Ykkösradan paikka ei ole hitaalle
avaajalle ainakaan etu. Viime starteissaan paljon laukkaillut. Tämmöstä kertoi vihjesivut
lapullani varmana Victor Fogin kanssa.
Vielä ei pelota yhtään.
Kädet on kyllä kyynerpäitä myöten ristissä, eikä henkikään oikein kulje.
V4 1/6, 9, 10/3, 4, 7/6

Kirjoittanut

Nyt alkaa tuntua siltä

että lappuni saa viettää julkisen, mutta hyvin lyhytkestoisen elämän. Edes paikko ei tunnu pelastavan tilannetta. Joten antaa olla näissä.

Vaikka lähtöjen anlysointiin ei minulla ole kykyä, niin vahva tunnepuoleni ja mutunystyräni lähettävät viestiä että miksi et ottanut...reitalisantterihyrvintähtimadamelouhoodronaltrosmikkitexasteddy...jamonimuu.

Kokoan itseni.Muut ravipelit jätän huomiselle. Katotaas nyt, miten meidän käy. Pelionnea.

Kirjoittanut

agnes

Älä vajoa pessimismiin! Torstai oli toivoa täynnä ja vielä voi olla perjantaikin. "Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa ja kun lentää siivin valkein niinkuin jousen."

Vaikka elämä voi olla lapulla lyhyt kuin lapsella paita niin kyvyt eivät välttämättä pidennä lapun elinkaarta. Sehän on näissä kisoissa niin monta kertaa nähty. Ja parhaat laput ovat palstallakin löytyneet vasta piirongeista.

Osasinko yhtään lohduttaa? Koheneva kunto on nostanut höpinätkin toiseen potenssiin. Ehkä kovin pitkäkestoisesti en minäkään tässä koneen ääressä vanhene. Voi olla parempikin.

Kirjoittanut

porriin

1,2,3,4,5,8,11
2,10
1,4,7
3,6

rahhoo rutosti

Kirjoittanut

Porin kyhäys

V4-I: 1,2,5,8
V4-II: 6,10,11,14
V4-III: 5 HYRVIN TÄHTI
V4-IV: 6,10

Avauskohteen nro 5 Pulun Pipsa palaa välivuoden jälkeen radalle.
Tamma osoitti lahjakkaita otteita 5-vuotiskaudella ja muutama voitto tuli ylivoimaisesti vakuuttavien esitysten päätteeksi.
Voi olla vielä kaukana parhaastaan, mutta nuori ja vähän kilpaillut tamma saattaa menestyä jo tänään. Kannattanee seurata ainakin jatkossa...

Kolmannen kohteen Hyrvin Tähti näytti vielä -05 nousevan suomenhevostammojen eliittiin ja kuningatarkandinaatiksi.
Tamma teki silloin huimia esityksiä ja nousi vaikeistakin asemista hurjilla lopetuksilla voittotaistoihin.
Viimeksi tamma näytti hyvältä ja ravi oli pitkästä aikaa tasapainoista.
Tamma tuli hieman hitaalla radalla viimeiset 300m terävästi 23,5 vauhtia ja tavoitti keulassa juossutta Virkun Vilkeä, joka lopetti viimeiset 500m 25,5. Loppua kohti kiihtyvä matkavauhti ei suosinut ulkoa kiriviä.
Jos tamma pääsee ravilla matkaan ja saa kohtuullisen reissun parijonossa, se kyllä pystyy hyvällä rytminvaihdolla ohittamaan loppusuoralla koko lauman.

Kirjoittanut

L3

kp 4/2-3-5-7-10

Kirjoittanut

Nipa, toivotaan, toivotaan

että me tulemme taas. Huomaatko, minähän hyräilen jo marssilauluja!
Sande vielää tuikkaa suolaa pelihaavoihin, että vai vielä Pulun Pipsa! Kohtahan se nähdään.

Kirjoittanut

agnes

Näinhän se menee: me tulemme taas, kun on valkoiset veet, kun on voitettu hanki ja jää ...

Pulun Pipsaa minäkin katselin ja Pepin Jullea ja noteerasinkin ne. Hyrvin Tähti jäi siihen varmaksi, mutta se jäi tuonne piironkiin. Sen verran hävetti, kun oli niin mutu-lappu että ...

Kirjoittanut

L4

kp 4/1-2-5-9-11

Kirjoittanut

No, on Fintoto ...

... taas nurin, että en saa lappua tähän. Yritin kyllä, kun en enää niin paljon hävennytkään.

Kirjoittanut

Ei lupaa hyvää jatkolle

sillä Pimun Turokkaan otin mukaan vain siksi, että sitä hehkutettiin.Minun arvion mukaan sen ei pitänyt voittaa :)
Harrillakin kolmoslähdön kaksari kiinni, hyvä.

Kirjoittanut

Nokka pystyyn, agnes!

Ja vielä maassa ... Piruja ei pidä nähdä sellaisilla seinillä, joilla niitä ei ole.

Kirjoittanut

L5

2/kaikki 1e
2/6,9,10 3e

Kirjoittanut

Tulihan se Puosi ...

... sieltä, onnea vaan. Eipä tullut tuohon esittelemääni lappuun, joten ... hui-hai.

Kirjoittanut

Niin näytti

Madame madonluvut. Menestystä niille, joilla vielä on toivoa.

Kirjoittanut

L6

kp 5-7, 5/1,3,4 sekä 5/11,14,16

Hyrvin Tähden matka kohti Kouvolan kuningatarkisaa on alkanut?

Kirjoittanut

agnes

Toivoa on kaikilla - jos ei tänään niin myöhemmin. Ehkä jo huomenna.

Kari Puosin muistan hyvin Aika-Pimun rattailta vuosia sitten ja muistikuvat silloisista ajoista eivät puoltaneet ideavarmaa. Töppäys oli. Tyhmyydestä sakotetaan, mutta viihdettäkin tuli.

Kirjoittanut

Tarkoitinkin

Nipa, joilla on toivo tämän illan lapulla lunastaa.

Minähän teen jo täyttä häkää mielikuvaharjoituksia huomisista Vermon juoksuista. Exel-taulukko apuana, prosentti-analysointi on juuri menossa, kengitystietoja soittelen ja kuumia tallivihjeitä utelen. Käväisin juuri myös kaviouraa tsekkaamassa. Hyvältä vaikuttaa, homma on taas hanskassa.

Otitko Marketta tuon Madamen mukaan, kun sitä kaavailit?

Kirjoittanut

Ronalt

Tulihan sitä tilaa kun kärsivällisesti odotti;)

Vielä mukana kera Madamen. Kiitos Harrille kovasta luotosta Puosin ajokkiin.

Kirjoittanut

agnes

Kyllähän sen ymmärsin. Kunhan dramatisoin. Eikä tämä ollut vielä suurta draamaa. Eikä sen aika ole varmasti huomennakaan, vaikka kaviouran vierelle pääsisin.

Rivi on vielä työn alla. Kengitys- ym. tiedot odottavat huomenna tallialueella, josta voisi saada jonkin "kuumankin" joltakin puolitutulta tai tallitytöltä. Niitä saa jälkimmäisiltäkin, jos osaa hymyillä ujosti ja olla "söpö".

Kirjoittanut

Noni, tämä tältä ...

... päivältä. Ohjelmassa perjantaisauna ilman perjantaipulloa. Hyvää illanjatkoa ja osuvia pelejä huomiselle!

Kirjoittanut

Onnea, hyvä Marketta

sehän osui ja Harrikin sai omaiaan pois isolla systeemillä.

Kirjoittanut

Illan viimeiset

L8 kp 4/6-12
L9 tr 9/10-12/L ja 9/10-12

Kirjoittanut

L10

Kiitos onnitteluista agnes. Viimeisessä ei kaatunut suosikki vaikka tiukalle meni. Arnold olisi ollut se mieleisin mutta...

L10 pikkupeli Uno Forbesille. 9/1,3,7.