Kirjoittanut J u h i s
Pysyvä linkki tähän keskusteluunJokimaan 2-ravien V4
Kyllä riittää haastetta, Perttunen kolmessa lähdössä suosikkina. En millään usko kolmeen voittoon, kaksikin olisi yllätys.
1. Perttusen tallin suosikit Nelly Furtado ja Breitling olivat molemmat viimeksi vaisuja, Testardo nousee omaksi suosikikseni. Yllätystä kärkkyy Janet Lee jos saa jonkinlaisen juoksupaikan parijonosta. Noista asemista tarvitaan toki hyppysellinen tuuria mukaan. Tuskin edes Holopainen saa Addingtonin voittotiliä auki.
2. Blue Pine Keatsilla autolähdössä eturivistä huomattavan suuri laukkariski, varsinkin TP:n ajamana. Tällä miehellä laukkaa taas nykyään joka toinen hevonen ekaan kurviin. Lähdössä on neljä B tai C kuskia, A kuskeilla kolme ajokkia jotka eivät ole ikinä voittaneet, varmistuksiksi jäävät siis loput; 2,6,10 ja 12.
3. Taas Perttunen suosikkina. Jos johonkin näistä edes jonkin verran uskon niin tähän, ellei laukkaa kiihdytyksessä. Muiden taso ei juuri päätä huimaa, iltaravijyriä lähes kaikki, 40-50 starttia tarvittu 7-8 k€:n kasaan saamiseen. Nuoremmista Ciao Pine, Giant Marie, Qbic Kemp ja Chester Kemp eivät myöskään vaikuta varsinaisilta taistelijoilta. Pitkin hampain Symphony Ås varmaksi, varmistajille hyviltä paikoilta starttaavat Feferone ja Red Hair`s Wonder.
4. Leo-Loistokas keulaan ja Evori rinnalle? Jos näin mennään niin näiden kesken ratkaistaneen myös voitto. Niemen Roopella ja Palle-Pekulla olisi kapasiteettia korkata tämä lähtö mutta molempia vaanii laukkariski, varsinkin kun ulkopuolelta kiihdytetään ohi alussa.
Aikooko kukaan muu palstalaisista edes pelata Lahteen? Näkemykset rohkeasti esiin!