Kun tuli vahingossa liikaa veroja maksettua ja huonolla palautusprosentilla ne tänään takaisin sain, ajattelin sijoittaa niistä osan yhtä huonosti maksavalle ja vertamme juovalle fintotolle.
Teivossa kaksi ensimmäistä lähtöä on tasaisemmin pelattuja ja niihin useammat merkit. Ekassa Yaguar Linin viime juoksu yllätti ainakin minut, joten hyvä merkki suosikin kaveriksi.Tässä vaiheessa se on yllättävän vähän pelattu, muutama muukin haku vielä lapulle.
Toisessa lähdössä 10Emile Topline yllärihakuna perusmerkkien lisäksi. Myös 3Flowers Emile uusissa käsissä, mukaan. Ja nyt en enää koskaan puhu taukohevosista, joka päivä niitä näköjään sitten lapulle kuitenkin pääsee.
Koska L3 ja L4:stä löytyvät paljon pelatut varmaehdokkaat, ajattelin laittaa toiselle kaverin. Kolmannessa mahdottoman niminen 6Infla….saa seuraansa Forssin käsissä tänään olevan 11Arbokin. Neljännessä varmaksi suosikki, en yleensä 4Go On Keeperia ole varmistellut, en tee sitä nytkään, suurista prosenteistaan huolimatta.
Näinä ankeina aikoina, siis kelien puolesta, jolloin kaikki on mahdollista, hyviä suorituksia tehneen ja minua viime aikoina kiinnostaneen hevosen, paikastaan huolimatta, 12Black Heron kaksari hevoseksi nostan ja duotäkyksi. Kakkoset kyllä muuttuvat ykkösiksi jossain vaiheessa tällä hevosella.
Nytkin rivi on jätettävä ajoissa, joten varahevosetkin on tarkoin harkittu:)
12 Yaguar Linin viime juoksu sujui yllättävän hyvin, Niin minunkin mielestä
.Tässä vaiheessa se on sopivan vähän pelattu, 14%.
Kaveriksi 16, luotetaan että takavoltti onnistuu.
Toisessa kohteessa laitan 6 Chairmanin ykköstipsiksi, luotetaan että se nyt jo syttyy ja Hartikainen saa sen sopivasti toiseen ulos. Ja oiskos tolla 3 Flowers Emilillä jo uutta virtaa antaan haastetta.
Kolmannessa lähdössä 6 tämä tanskantuonti Inflammable Shadow , outo nimi.
Hartikaisella siis paljon pelissä.
kai se on nelosessa luotettava 4 Go On Geeperiin.
Tommonen pohja siis palautus rahoilla(osalla).
12,16/3,6/6/4.
Aikaa on iltaan, katsellaan mitä sää tuo tullessaan.
Onkos ruunarivin aika?
Kirjoittanut NoPro
Veromätky V4:n
Itse jouduin piruvie maksamaan takaisin reilu 120 eeroa, joten otan sen nyt Fintotolta takaisin =)
V4-I: 12 Yaguar Lin
V4-II: 4-10
V4-III: 3-5-6-8-11
V4-IV: 1-2-4-5-7-10-11
Kah kun eilen troikkahevonen jäi pois, niin palautui pelin hinta . Tosite on lunastettu!
Että ihan kokonaiset kolme euroa sijoitan tänään Toivoon. En minä vielä laakase, mutta ekaa lähtöön pitää varmaan työntää tavaraa ja keplotella muista vähän hattu kourassa.
Noita My Sandyn täkyjä tässä silmät kiiluen vahtaan.
Kirjoittanut agnes
Huhikselle
Sinä se olet löytänyt tien voitolliseen peliin, hyvä tyttö, niin sitä pitää. Minä pakkailen kasseja ja lähden isänmaallisesti ruottalaisia kiusaamaan muutamaksi päivää. Siellä ei tule pelattua,r-kieli sellainen että lottoribyråå ja kebabkioski saattaa mennä sekaisin. Eli tappiotonta peliä itse asiassa siis minullakin muutama päivä.
Muistan, että My Sandyn pelit ovat ennenkin saaneet silmäsi kiilumaan,tarttuppa vaan syöttiin!
Kirjoittanut Harri
Teivoon
Aika vähän verottaja siitä palautti mitä sinne tuli maksettua, joten ei tässä hyvillä palautusprosenteilla voi juhlia...
Teivoon rivi kuitenkin. Kostea kesärata, joten ei kai tule samanlaista lottoa kuin eilen Oulussa.
Ekassa Flamin`Wings pelattu yllättäen vasta 22%. Odottelin paljon enemmän. Teivossa vahva 13- lopetus 3. ulkoa viim 700. Vermon V75:ssa umpipussissa. Viimeksi mukana kovassa avauksessa, silti voitti varmasti hyvällä ajalla. Tuosta juoksulangalta heti takamatkaltakin kärjen kimppuun ja luokka riittää tässä lähdössä pitkälle.
Kolmannessa Hartikaisen Tanskan tuliainen. Paransi paljon toiseen Suomen startiinsa. Otti helposti keulat ja vastasi ryhdikkäästi voittoon 12-lopetuksessa. Jos vähänkin parantaa vielä, niin voittaa pystyyn. 40%:lla varma.
Neljänteen Go On Keeper 65 %:n varma. Voittanut kovempiakin lähtöjä varmasti.
Toiseen 10 € reiästä 3,6,8. 4 € reiästä 4,10,11,12 ja 2 € reiästä 1,2,5,7,9.
Pelionnea Teivoon!
Ja Agnes;
Hyvää Ruotsin reissua! Ei hassumpi tapa viettää Itsenäisyyspäivää ruotsalaisia kiusaten.
Kirjoittanut Huhu-neiti
Höö
Kyllähän se enemmänkin palkinto niille ruattalaisille on, että meidän agnes sinne menee!
Pitäiskö vaan panospeli tehdä tänään, ehtiikö Flaming wings tulla ekassa takaa?
Kirjoittanut Ahatova1
elkääpä kovin kehuko
Agnea, liityn kohta Nipan ja Velmun haaremiin.. tarkoituksenani ;)
Duo.11,12/1,10 1e panos
Näillä tänään,eikä palautusta vaan Voittoa hakien!
Kirjoittanut Yläkerta
Kalossikeli teivossa
Rataolosuhteet kilpailupäivänä Teivossa
Heikkoa tihkusadetta +6ºC, kostea kesärata.
Eli pitäydyn "ruunapohjassa" ja kiitos vinkeistä lisäilen, jos tulee poisjääntejä vielä ja sitten tehtyä laajempi kuponki.
Pohjarivi on jo viety eli mukana ollaan.
12,16/3,6/6/4 tälläkin pitäisi jo voittaa.
Ainakin toivon niin.
Peli onnee tietysti kaikille.
panos 0,20 €
hinta 19,20 €
Mätkyjäkin tuli ja eilenkään ei kuin 3 oikein joten menon puolella...
Kirjoittanut Nipa
Rikka rokasta
Runsaan kolmen euron uhri Fintoton Moolokin kitaan itsenäisyyspäivää ja Linnan vastaanottoa odotellessa.
Kirjoittanut Nipa
Siis tässä
V4 7(16,2)/3,4,6,8(12,1)/5,6(8,12)/4,7(10,5)
Kirjoittanut A-J
palautus4nen
vähän toiselle tonnille pääsi palautusten muodossa, samaan ei taida tänään ihan teivossa päästä, ellei palaset loksahda viimeistä myöden paikalleen! Go On Keeperiä ei kait nykykunnossa juuri varmistella tarvitse tällaisissa sarjoissa, mutta jotenkin vaan tekee mieli pari varmistusta ottaa, kun se laukka ei ihan vieras asia GOK:lle ole... Teivohan on Toivoa täynnä! (tai niin ne jotkut puhuu...) Ja kun Joulukin ovelle kolkuttaa, vaikkei sitä valkoista ainetta kuulu eikä näy, laitetaan pukinkonttiin GOK:lle laukka toivomukseksi... Ilman varmaa muodostuu oma viritykseni Teivolandiaan.
2,7,9,11,16
3,8
3,6
4,6,10
Kirjoittanut hypno
Yahuu tuloillaan?
NoPron kans viihteellä viikonloppuna T:reella, ja eksyttiin samaan kuppilaan kuin Tero Sulin, joka kertoi Yahuun saattavan olla tuloillaan. Ehkä ei vielä tänään, mutta su Forssassa, missä Tero näyttää sitä itse ohjastavan.