Kahdella varmalla voisi lähteä Lahden V-nelosta rakentelemaan. LE GRAND NOVEMBER & VITVEN VIRE. Molemmat marraskuun hevosia.
Ensimmäisessä sarjamääritys suosii takamatkalaisia. 13 Le Grand November yllättäen otti laukat Käpylä Grand Prix:ssä ja tuli sen jälkeen viimeiset 2400 m 14,2 vauhtia. On tässä hyvin lähellä ja kun 10 Farmer`s Kid kerää prosentteja reippaasti, jäänee LGN:n peliprosentit 35 paikkeille ja alipelatuksi. Voi jopa jäädä kakkossuosikiksi. Tom Eriksson ei usko FK:n olevan parhaimmillaan. LGN:n pahin haastaja paalulta piikkiin kiihdyttävä 6 Duke of Life, joka viimeksi lopetti 700 13,4 ulkopareista. Mahdollisia yllätysmerkkejä takamatkan 8 Enrico Abb, 7 Woodhill`s Elect, 12 Key Value ja edestä lähtevä, varmasti edellisestä parantava 3 Dynamite Hanover.
Toisessa erottuu selkeästi 4 suosikkia. 4 Second Gusto olisi viimeksi lyönyt 7 Pilot Pinen ilman laukkaansa. PP viihtyy jatkuvasti totossa. SG päässee tässä keulaan, mistä se olisi hyvä varmaideakin. Jotenkin tuntuu, että laukka vaan on taas lähellä. PP toinen suosikeista. Suosikkinelikkoon kuuluvat myös hyvän lähtöpaikan saanut, parantava 3 Nelly Furtado sekä viimeksi viimeisen kierroksen 16-vauhtia lopettanut 9 Tord Mustang. Yllätystä kärkkyvät 5 Woodhill`s Paul ja 6 Wasa Ishtar.
Kolmannessa suosikki 4 Armbro Baccarat, joka viikko sitten Vermon V-vitosessa oli murskaava. Juossee tässä keulassa. Voitto% hevosella ei ole huikea, joten se pistää varmistamaan nrolla 12 Diamond Kid. Ja se että DK on tehnyt hirmuisia juoksuja, vaikka lähtöpaikat ovat jatkuvasti surkeita. Niin on taas. 3 Rossinanto haastaa. Se saa rattailleen Perttusen, on hyvä hevonen, mutta ei mielestäni riitä näille kahdelle. Täytyy jäädä tässä kahteen merkkiin. Rossinanto juossee tässä vielä kuolemanpaikalla.
Neljännen aikatasoituksessa takarivissä on monia paljon tienanneita, mutta eturivin nroa 1 Vitven Vire voisi silti kokeilla varmaksi. Jo toisen 75-voittonsa marraskuussa viime lauantaina ottanut VV avasi keulaan e.500 25,5-vauhtia ja voitti helposti. Taas keulaan ja 28-vauhtia läpi niin takaa tuskin löytyy ohi tulijoita. Jäänee reippaasti alipelatuksi. Edelle prosenteissa mennee takamatkalaisista ainakin 8 Piideri, jota sarjamääritys ei suosi. Perttunen voi yrittää Piiderillä tuoltakin keulaan, johon en usko Hammarin suostuvan. Tällöin Piideri on ulkona totostakin ja on hyvä ohipeli-idea, sillä se lienee suosikki kaikissa pelimuodoissa. Vitven Viren pahin haastaja lieneekin kahdelta takamatkaltakin kärkeen nouseva, sarjamäärityksestä edun saava, 15 Otteen Oskari, joka oli viimeksi pussissa, sitä ennen hyvä kuolemasta. Yllätystä kärkkyvät hyvin sarjaan istuva 7 Kreivaus, talvea kohti parantava 12 Kihin Lilli, hyvän juoksun tuosta saava 6 Åsmond Hagby sekä kovissa tammalähdöissä juossut 11 Ponnen Pilke, joka saa Teivaisen rattailleen, mutta suljettu lähtörata haittaa.
Ketjun aloittaja on perustellut erittäin hyvin systeeminsä.Olen kuitenkin eri mieltä tuosta neljännen lähdön voittajasta.
PIIDERIn uhkaajaksi rintamaan nousevat Killin Lilli ja Kreivaus samalta matkalta.
Piiderillä on tehokkain moottori ,se pitää alusta alkaen tasaisen kovana vauhdin ja maalikuvassa ei muita näy!
Kirjoittanut Harri
Pilkunviilaajalle...
Siis Farmer`s Pride.
Meni eilen illalla farmarin pojat ja ylpeydet sekaisin. Eipä silti - taitaa tuo olla tänään enemmän "poika" kuin "ylpeys".
Kirjoittanut hyp(no)
Hyvin perusteltu
on Harrin valinnat ja paljolti samoilla linjoilla
ollaan. Ajattelin kuitenkin tänään tehdä pienehkön rivin ilman varmaa...
V4/1
6 Duke Of Life tykitti viimeksi hienosti takapareista kakkoseksi, nyt päässee keulaan ja saattaa vetää mielipaikaltaan maaliin asti.
13 Le Grand November saattaa jyrätä ohi.
Näillä kahdella mennään, sillä en usko 2 DH:n
parantavan tähän tarpeeksi,eikä 10 FP liene parhaimmillaan.
V4/2
Tähän laitetaan mielestäni kaikki mahdolliset järjestyksessä 4-3-7-6-12-5.
V4/3
4 Armbro Baccarat oli kyllä viimeksi niin mahtava,että ainoana kolmesta suosikista mukaan.
Lisäksi ikitipsini 8 PC T.C. Jospa Tapanin ajolinjat nyt pahalta paikalta onnistuisi.
V4/4
Kyllä suosikkini tähän lähtöön on myös 1 Vitven Vire ja toisena mukaan 15 Otteen Oskari, joka saa rauhassa startata 40m pakilta ja nousee väkisellä voittotaistoon.
Noloa olis kuitenkin pudota suosikkiin, joten se pitkin hampain mukaan.
Jokimaa 23.11 L4
Pelinumero: 25801275
Pelin tila: Peli on hyväksytty Toto-järjestelmässä.
Peli: V4 6,13(8,3)/3,4,5,6,7,12(8,10)/4,8(12,3)/1,8,15(6,3)
Panos: 0,20 €
Summa: 14,40 €
Kirjoittanut hypno
korjaus
Dynamite Hannoverin numero tietenkin 3,eikä 2
Kirjoittanut agnes
Ei vielä ole kirkastunut
Tervehdys teille!On niin visaisia lähtöjä ettei mitään rajaa. Ekassa Suuren marraskuun kuskina onkin Mika F ja se ei minusta tässä tapauksessa ole plussaa. Mika on kerran aiemmin ohjastanut tätä hevosta ja laukkamerkintä ja 8. sija. Taidan ohipelata LGN:n Tynämiitti Hanoveri, Duke ja Farmarin ylpeys maistuu hyvin.
Toinen lähtö ihan hakusessa vielä, kun tuo ensi ajatus - Tord Mustang - jäi pois.
Kolmas lähtö svengaa Baccaratin jees sir boogieta. Pitäisiköhän Rocky Soundilla säestää.
Neljännessä Vitven Vire kyllä houkuttaa, toisalta Piideri on tässä vaiheessa pelattu 36% eli ei ole vielä paha ja kun se tuntuisi kuitenkin ihan ykköseltä tähän lähtöön. Ja lisää pilkun viilausta Hartsa, Kihin Killin tyttären nimi on Killin Lilli ja se on kyllä jo huomioitava vaikkei ihan vielä viime juoksussa vakuuttanut. Pelasin jo viimeksi Åsmond Hagbya ja sen kyllä VV:n edelle asetan. Mutta katellaan. Jos vaikka viisautta löytyisi lisää iltaa kohti.
Kirjoittanut sökis
Moi Lahdesta!
Mikä lienee syynä Farmerin tippuessa viimeksi Vermossa rahasijojen ulkopuolelle, sillä vielä kuudennesta sijasta olisi tipahtanut 1000 euroa.
Lähdössään Farmeri oli pelattu voittajassa kakkossuosikiksi 5,3 ja v4 peliprosentti 11.31, ollen nelossuosikki, mikä oli lähempänä toteutunutta.
Tänään Lahdessa olosuhteet samankaltaiset, kuin mitä Vermo tarjosi 21.10.
Kirjoittanut nipsu
jokimaa
V4
1) 7 Farmer's Pride ei ole varmaan vielä parhaimmillaan, mutta saa paremmat asetelmat lähtönopeudellaan verrtattuna toiseen suosikkiin 13 Le Grand November. 8 Enrico Abb on hyvässä kunnossa ja jos haluaa varmistaa suosikkikaksikkoa, kuuluu lapulle. 6 Duke Of Life on paalun paras ja päästessään keulaan voi vetää pitkään. 3 Dynamite Hanover on kovaluokkainen hevonen, mutta ei ole vielä taida tässä riittää, mutta seurataan jatkoa varten.
A 7-13-6 B 8-3
2) 4 Second Gusto hyvä hevonen sarjoihinsa ja voisi harkita jopa varmaksi. 3 Nelly Furtado starttaa voitto alla, kuten myös susikki 7 Pilot Pine. Maistuvin tähän kuitenki Second Gusto.
A 4 B 7-3
3) 3 Rossinanto on mielenkiintoinen Perttusella. Kyseessä on vahva menijä ja paikka parempi, kuin omalla suosikillani 12 Diamond Kid, joka alipelattu. Peliprosentit tähän 20% pinnassa. Hevonen tehnyt hienoja kirejä ja juossut kovemmissa lähdöissä kuin mitä tämä on. Sanosin että Diamond Kid voittaa tämän 50% varmuudella.
A 12 B 4-3
4) Kaksi V75-voittoa alla kisaan lähteen 1 Vitven Vire on hyvässä vireessä ja voi vetää loppuun asti. 7 Kreivaus maistuu tähän lähtöön. Ruuna jaksaa kiertää. 8 Piideri on suosikki. Viimeksi V75 voitto ja kuuluukin olla suosikki. 15 Otteen Oskari viimeksi pussissa. Pakkia 40m, kiire tulee mutta voitto ei saa yllättää.
A 8-1-7-15 B 11-12
Kirjoittanut NoPro
Lahteen
Eilinen meni melkeimpä oikein... Kyllähän 50 eurolla pitäisi melkein saada 23 euron rivi kiinni =)
UG teki ihan sitkeän esityksen. Ehkä hivenen liian aikaisin joutui kiriin lähtemään, muuten ihan jees... Noo... pienellä tänään...
V4-I: 10 Farmer´s Pride
Tässä olen kaikkien mielipidettä vastaan. FP ollut sellainen ikitipsi ja tuskimpa enään pääsee pelaamaan 21% tälläistä porukkaa vastaan! Noo... ehkäpä tässä on vähän saamaa oloa mukana kuin "Poolilla" Liverpoolin kanssa =) (No fence, Pool).
Mutta varmalla siis aloitetaan.
V4-II: 3 Nelly Furtado - 5 Woodhill´s Paul - 6 Wasa Ishtar - 7 Pilot Pine
Tähän meinasin laittaa Pilot Pinen varmaksi myös, mutta tietenkin kun lähtee kääntelemään ja vääntelemään juoksunkulkuja, niin tähän taas päästiin. Laitetaan eturivistä mukaan muutama ylläri. Ja toivotaan vaikkapa tulevaa Monté-mestaria voittajaksi =)
Jaa-a... Thunder Cloud eturivistä. Saanee loistojuoksun tuosta. Mukaan takaata 12 Diamond Kid ja vielä vetoapua saava pommi 11 Adage, jokohan tämä paukauttaisi jysärin tähän...
V4-IV: 1 Vitven Vire - 7 kreivaus - 8 Piideri
Suolataan Otteen Oskari kokonaan. Piideri kun jysäyttää tuosta 28 alkuisen ajan niin kyllä pitää Oskarin tulla pirun kovaa keretäkseen tuolta! Ei taida ihan vielä niin kunnossa olla! Mukaan jopa Sävelen Arttua ahdistellut Kreivaus! Sekä väkisin lapulle kun kaikilla muillakin on 1 Vitven Vire =)
Näillä siis saadaan 1x4x3x3
36 riviä x 0,4 = 14,40 euroa
Pelionnea vain kaikille!
Kirjoittanut Harri
Farmer`s Pride ja Piideri
Sökis. Eriksson kertoo eilisessä HU:ssa: "FP oli viimeksi puolinihkeä. Mitään varsinaista syytä ei ole löytynyt, ellei ruuna moittinut etukenkiä, jotka sille oli pakko laittaa jalkoihin. Farmer`s Pride on tähän lähtöön kysymysmerkki" Ei tietoa, ovatko etukengät tänään jaloissa???. Tauolta kuitenkin ja helppoa juoksua kai haetaan.
Piideristä ja Vitven Vireestä vielä. Jos Piideri joutuu tekemään kovan työn, se voi hyytyä, kuten teki Teivossa 7.10. Kaksi viimeistään Piideri on päässyt etenemään hyvissä selissä. Kun juoksivat samassa lähdössä 2.10. Kouvolassa niin "Piideri 3.ulkoa 900 m jälkeen kolmannelle. Eteni takasuoran alussa kuolemaan ja punnersi varmaan voittoon lopussa. Viim. kierros 28,8. Vitven Vire juoksi piikissä ja puolusti viim. takasuoralla paikkaansa voittajaa vastaan. Kesti niukasti toiseksi." Nyt ainakin VV on parantanut tuosta. Onko Piideri?
Kirjoittanut agnes
Jo kirkastui
Harrin ja muiden vahva luotto 13Le Grand Novemberiin sai minullekin pupun pöksyihin eli en uskaltanut sitä rivistä pois jättää.
Toisessa lähdössä ei mitään omaa näkemystä. Vaikea lähtö oli joko tai: varma 7Pilot Pinesta tai sitten kaikki mukaan. Uunituoreen 7 oikein –lehden ja Täkyn pelivihjeiden varmavihjettä noudattaen (eka kerran tässä elämässä) siitä varman sain.
Kolmas lähtö muodostuikin lopulta haastavaksi: 3Rossinanto Perttusella, 6Silva Arioso pitkästä aikaa Pekalla, 5Rocky Sound mustatuntuu- mandaatilla, 12Diamond Kid näyttöjensä perusteella ja Turunen rattailla, 2Thunder Cloud Utalan käsissä. Nämä otettava mukaan.
Viimeisessä luottoni 8Piideriin vain vahvistui päivän mittaan. Pientä jännättävää 6Åsmond Hagbylla ja 7Kreivauksella kuitenkin tähänkin lähtöön. Vitven Vire voi johtaa alusta loppuun, mutta en silti jaksa uskoa sen voittoon.
3,6,10,13 – 7Pilot Pine – 2,3,4,5,6,12 – 6,7,8
tekee minimillä 14,40€
Kirjoittanut pissapoika
hypnoosi
Tuo Hypnon nelkku näyttää aika hyvältä lapulta
näin ennakkoon. Hyviä ja tuloillaan olevia pikkuprosentteisia hakuja,taidan kopsata rivin.
Kirjoittanut Harri
Viimeinen viritys
Viritetään vielä ihan vähän ja nostetaan lapulle mukaan mm. My Sandyn ja Hyp(no)n riveistä Charming Rascal. Ikäluokkafinalisti on nyt alipelattu, kun poisjääntien myötä lähtöpaikka paranee.
Jokimaa 23.11 L4
Pelinumero: 25803420
Peli: V4 13(8,3)/3,4,7(12,6)/4,12(3,8)/1(8,6)
Panos: 3,60 €
Summa: 21,60 €
Pelin tila: Peli on hyväksytty Toto-järjestelmässä.
Jokimaa 23.11 L4
Pelinumero: 25803426
Peli: V4 13(8,3)/3,4,5,6,7,12(8,10)/4,12(3,8)/1,6,7,8,11,12,15(3,2)
Panos: 0,20 €
Summa: 16,80 €
Pelin tila: Peli on hyväksytty Toto-järjestelmässä.
Jokimaa 23.11 L4
Pelinumero: 25803433
Peli: V4 3,6,7,8,10,12,13(2,1)/3,4,5,6,7,12(8,10)/4,12(3,8)/1(8,6)
Panos: 0,20 €
Summa: 16,80 €
Pelin tila: Peli on hyväksytty Toto-järjestelmässä.
L4 suora 13-6
L6 suora 4-12
L7 suora 1-15 ja 1 / 7,12,6,11
PD 4,12 / 1
Kirjoittanut Inkeri Vitsa
Angnesille
Rockylta terkut - kiitos luottamuksesta. Mieliala voi olla mikä vaan, märkä rata ei ole etu. Otamma keulat ja sitten selkäjuoksu tilauksessa, että ruuti pysyis kuivana pitkälle loppusuoralle. Voipi olla, että jää pussiin. Näin kaavailtu mikäli Rocky on samaa mieltä. Kova on vastus, mutta niin se on ennekin ollut.
Kirjoittanut agnes
Jos ei ollut Rockyn päivä
tänään niin meni ne muutkin kaavailut pieleen.Ei tarvitse edes jossitella. Kiitos Rockyn terveisistä ja parempia tuureja jatkossa.