Suomalainen futis

Suomalainen futis alkoi olla jo nousussa, mutta sitten tehtiin kaamea erehdys. Hankittiin englantilainen valmentaja englantilaisine oppeineen. Englannin potkupallohan on ollut syöksykierteessä alaspäin vuodesta 1966 alkaen ja sarjajoukkueiden viime aikainen menestys perustuu saarivaltiossa vain ulkomaisiin valmnetajiin ja ulkomaisiin pelaajiin. Englannin maajoukkueen erinomainen menestys kykyihin nähden on pelkästään ruotsalaisen valmentajan ansiota. Seuraaviin kisoihin Englanti ei enää selviäkään.

Englantilainen jalkapallo on yksinkertaista ja rumaa. Juostaan kovaa, potkitaan mihin sattuu ja pannaan puupäitä väliin. Asenne on kova, taidon kanssa on vähän niin ja näin. MM-kisoissa taitojalkapallomaat Italia, Ranska ja Portugal löytyivät neljän parhaan joukosta. Aiempina vuosina saimme nähdä vieläkin taitavampaa eurooppalaista jalkapalloa Hollannin ja Tanskan kukoistuskausilla.

Englannin jalkapllon menestys vuonna 1966 perustui siihen, että joukkueessa sattui olemaan kerralla kolme tähtipelajaa ja hyvä maalivahti. Tällaista tilannetta ei Englannissa sen jälkeen ole ollut. Bobby Moore, Alan Ball ja Terry Cooper oli kolmikko, joka on edelleen täysin ylittämätön Englannissa maajoukkueympyröissä. Vain Sol Campbell on jossain kisassa päässyt lähelle tätä tasoa. Alan Ballin veroista kansainvälisen luokan hyökkääjätähteä ei ole sen koommin nähty. Mickey "Hot Rat" Rooney on lähinnä tragikoominen sarjakuvasankari tosipelaajiin verrattuna.

Vuoden 1966 kisoissa Englannilla oli sen nykyjalkapallon esikuvakin mukana. Nobby Stiles lähti aina kovaa liikkeelle ja asennetta löytyi. Vastustajan ollessa lähellä hän pani silmät kiinni ja sitten kova potku. Joskus osui palloon, useinmiten kaveriin. Skotti Colin Henry oli vain kalpea kopio Nobbysta.

Nyt tällaista Nobby Stiles -potkupalloa yritetääm ujuttaa Suomen menestyksen ohjenuoraksi. Nobby Stiles lisäksi tarvitaan puolustukseen vähintään Jacky Charltonin mallinen pitkä puupää, joka on valmis panemaan päänsä mihin väliin vain. Hyökkäykseen sitten keskelle toinen puupää eli mallia Bobby Charlton vuodelta 1966. Englannin maajoukkue oli siis tuolloin sekoitus puupäitä ja kolme, neljä tähteä. Englannin nykypallossa puupäiden osuutta on lisätty, kun tähtiä ei ole ollut.

Suomi ei tarvitsisi kuin yhden Alan Ballin tasoisen pelaajan, niin Suomen tasoiset joukkueet voitettaisiin varmasti. Alan Ball kävi nimittäin Suomessa vuonna 1966 ennen kisoja ottamassa tyhjennysharjoituksen, missä Englanti onnistui niukasti kukistamaan Suomen muistaakseni 1-2. Suomi olisi voittanut tulevat maailmanmestarit tuolloin 1-0, jos tapahtumia suveneeristi hallitsevaa Ballia ei olisi ollut kentällä.

Jos meidän pitää välttämättä hankkia jonkun muunmaalainen valmentaja, otettakoon se vaikka Tsekistä. Meillähän on hyvät muistot Gustav Bubnikista lätkän puolella. Tsekissä on riittävästi tietoataito ja joka tapauksessa enemmän kuin Englannissa, mikä on nähty jo pitkään. Tsekistä saataisiin hyvä valmentaja varmasti halvalla, kun todellisista jalkpallon taitomaista ei ehkä hyvää ihan halvalla löytyisi.

Englantilaisen valmentajan avulla varmistamme, että kahden ensimmäisen matsin jälkeen pitää jo panna tähtäin seuraaviin karsintoihin. On se kumma, että meillä aina vaan yliarvostetaan Englannin jalkapalloa, vaikka se on taitomattomuutensa jo pitkään osoittanut.