Kirjoittanut

Vermo ja Toto65

Iltaa!

T65-1: Avauskohde vaikuttaa selväpiirteiseltä. BWT Hellion pääsee mielimatkallaan keulaan, josta tekee parhaat juoksunsa. Varmaksi siis.

T65-2: Tax Exemption lähtee hyvin liikkeelle. Mielestäni keulapaikka on hyvinkin mahdollinen. Jos pääsee piikkiin, on ohittaminen erittäin vaikeaa. Menee toki muiltakin paikoilta. Mäntymäen ajokki on alipelattuna maistuva varma.

T65-3: Tähen Topelius mielestäni aivan liian suuri suosikki. Raju kiihdytys luvassa, eikä matkavauhti välttämättä rauhoitu. Helmen Vilin poisjäännin myötä mukana kaikki paitsi Eld Pål, mutta eihän se voi tätä lähtöä voittaa. Jos voittaa niin samalla saattaa harrastuskin vaihtua totosta johonkin muuhun:D

T65-4: Tasainen lähtö. Amalthee vakuutti voittojuoksussaan. Samanlaisena ei voi olla pärjäämättä. Gyllenbergin juoksu meni viimeksi vihkoon. Spurttaa viimeiset sataset todella tulisesti. Moonlight Cloudiin pätevät samat sanat kuin edellämainittuun. Tulee säästöjuoksun jälestä vahvasti loppua. Drancy ja Tapper kuuluvat myös pelihevosiin.

T65-5: Quite An Avenger ei noilla prosenteilla maistu lainkaan. Irving Rivarco on huippuhevonen. Valmentajan mukaan treenannut hyvin ja odotukset suht korkealla. Tauosta huolimatta ideavarmaksi seitsämällä prosentillaan.

T65-6: Wille Kemp on ollut tauon jälkeen vakuuttava. Ansaitsee suosikin viitan. Olive Smith toinen merkki. Osoitti viime kaudella, että kyseessä hyvänoloinen tamma. Korvenoja tuo hevoset hyvässä kunnossa tauolta.

T65-1: 5 BWT Hellion
T65-2: 8 Tax Exemption
T65-3: 1,2,3,5,6,7,8,9,11,12
T65-4: 4,5,7,10,12
T65-5: 10 Irving Rivarco
T65-6: 9,11

Tuurit peleihin!

Vastaukset

Kirjoittanut

Hieman samoilla linjoilla

1. Tässä tekee melkein mieli vetää ideavarma Moilasen Callela Depositista. Pääse nopeiden avaajien takaa hyvin läpi ja kun alku mennään todennäköisesti nollanollaa, niin toisesta kolmannesta ulkoa on hyvä iskeä ylivauhdin jälkeen.

2.Paha lähtö, mutta lapulle nyt ainakin 7-9, mutta todennäköisesti muitakin vielä tulee mukaan.

3.tässä vähän myös mietityttää tuo kiihdytys kun kovaa lähdetään myös muualtakin kuin radalta 1 sillä radoilta 2,3,6, ja 8 lähdetään kuin tykin suusta. Voiko olla jopa pussituksen vaaraan Topeliuksella?

4.tähän tarvitaan tavaraa sen verran tasainen lähtö. ainakin 4,6,7,9-12

5. myös oma ykkösmerkki tänään on numero 10 jos siitä ei varmaa jätä, niin sitten mukaan sekä 3 että 9.

6.Vaikea lähtö tätä pitää vielä sulatella. Toki Mervin hevonen on aina voittanut kun olen sitä varmistellut:)

Kirjoittanut

Läpilukua illan Vermoon

Alex Von Bentz olisi noilla prosenteilla kiva varma, jos pitäisi. Suosikki BWT Hellion ei ole vielä Hannu-Pekka Korvella voittanut. Kakkossijoja on kyllä tullut, kun Pekalla on voittoja kolme ja Jannella yksi. Voihan se tili aueta nyt, mutta varmistuksissa voi ottaa huomioon Lukas Hallinkin.

Toiseen lähtöön perushevosen hakuammunta on vaikeampi suorittaa. En sitä nimeä ja suosikkipuntarin kärjestä Bertuccio, Double Star Koks ja Jon Glide voidaan mennä vielä kokonaankin ohi. Paras rata outsidereista olisi Wild Coltsinilla, mutta on tuossa muitakin.

Tähen Topelius on kolmannessa niin suuri suosikki, ettei sen lisäksi monelle lapulle muita mahdu. Ahneella voi olla kuitenkin se tuttu loppu, jos vaikeutta tähän lähtöön halajaa. Elmoori kumminkin tuli voitokkaana tauolta. Sen on jo huomannut pelikansakin, joka ei enää oikein Tixaan usko.

Hannu Torvinen voitti Amaltheella viimeksi eikä jää noteeraamatta. Yllättävämpi yrittäjä olisi viimeksi Kouvolassa takamatkalta epäonnistunut Part Two, jota ei täysin passaa unohtaa. Kuin ei myöskään suosikkia Piece Of Metalia. Makuasioita löytyy takarivistä.

Loppulähtöihin Quite Avenger tulee tauolta viidenteen ja on varma, jos ei Youpie'hin usko. Onhan tuossa Irwing Rivarcokin, joka ei ole viime vuonnakaan voittanut. Suosikkikolmikosta Willie Kemp Master Mariner ja Boy Staunton haetaan vielä tässä vaiheessa voittajaa.

Kirjoittanut

Vermoon mietintää

Riviä en ehkä tänään laita, mutta pohditaan kumminkin.

Ykköslähtöön BWT Hellion.

Kakkoseen 8 Tax Examption ja 9 Ellen Stara.

Kolmanteen 1 Tähen Topelius, 3 Tixa ja 6 Elmoori.

Neljänteen Amalthee, Moonlight Cloud, Piece Of Metal, Golda Mercury ja Drancy.

Viidenteen Irving Rivarco.

Kuudenteen 3,6,9,11.

Kirjoittanut

30 euron "kaappipeli"

Kahdelle eri pikkulapulle murjaistut, hajotus jälkeenpäin ajateltuna ehkä fiksumpi idea :P

T65-1: 5 Bwt Hellion///7,10
T65-2: 4,7,8,9,11
T65-3: 1 Tähen Topelius
T65-4: 12 Tapper
T65-5: 10 Irving Rivarco///5,6,7
T65-6: 2 Master Mariner,6 Boy Staunton///3,9,11

Kirjoittanut

Elmoori

Olisko parantunu lähtöpaikka senverran että voi ideavarmana koittaa? Elmoorin taidan siis piikata. Toista varmaa ei kyllä oikein löydy kun ei quite an avengeristakaan ole ihan täyttä varmuutta. Golda mercury vois olla toinen...

Kirjoittanut

Jaa-jaa

Elmoorista omaan pikkulappuuni ideavarman sain ja sen toisen juuri Quite Avengerista, kun tämän Irwing Rivarconkin edellinen voitto on vuodelta 2010.

2,5,9(10,1) 2,8(7,11) 6(1,3) 3,4,6,11,12(10,9) 3(5,10) 2,11(6,9)

Kirjoittanut

Pieni korjaus

Irving Rivarco on voittanut jonkinlaisen (paikallisen?) suurkilpailunkin sekä vuonna 2011 että 2012. Vähän tutummista kisoista tuli vastaan Premio Costa Azzurra, jossa oli neljäs v. 2012.

Fintoto näyttää vain vuoden 2013 ja sitten reliikkinä pätkän vuodesta v. 2010, kun kävi Suomessa.

Kirjoittanut

Hyvä korjaus ehkä

Lähtölista kertoo kuitenkin IR:lle viimeiseksi Solvallan voiton vuodelta 2010 eikä vuosien 2011 ja 2012 startteja ollenkaan. Näin meitä pelaajia pelinjärjestäjät palvelevat. Kaikkien raha kuitenkin kelpaa.

Kirjoittanut

t 65

pika rivi kiskalla näköjään samoin nipa on
osin funtsinut eli
L2: 5,9
L3: 7,11,12
L4: 1
L5: 6,10,11,12
L6: 3
L7: 2,6,11

Kirjoittanut

vermon iltaan kuusviittä

roheesti liikenteesen..ja mamma tykkää kun eurot suli heti ekaan:

9 ( 3,2 )
8 ,9 ,11 ( 5,12 )
1 ,6 ( 9,11 )
1 ,3 ,4 ,6 ,7 ,9 ,11 ( 2,12 )
3 ,10 ( 6,2 )
3 ,6 ,9 ,11 ( 2,4 )

Maisuvimmat tänään; alex-doublestar-zappa/part/Pom..jne jne(onnex mamma betaalar)

Kirjoittanut

Vermo

Kuka muistaa milloin B.Vilunki (1%) on viimeksi ollut näin helpossa lähdössä? On siitä pakko olla ainakin 5 vuotta aikaa.

Quite An Avengeriin (60%) en koskisi pitkällä tikullakaan.

Enemmän mielenkiintoa on tänään Niemisen tallin Going Kronoslaiseen, joka avaa uransa ravien ekassa lähdössä.

Kirjoittanut

Kuponki

Aloittajaa voimakkaasti peesaten laitoin myyntiin 75% lapusta, jossa on nuo kaksi ensimmäistä varmaa. Kouvolassa teki hyvän esityksen dötsistä. Kohtuullisen monen tässä lähdössä kannattaisi kyllä luopua keulapaikasta, kun pussiinjäämisriski on minimaalinen.

Loppulähdöissä on merkkejä melko varmasti riittävästi. Suomenhevosissa neljäs merkki Vieskerin Valo, joka kesäkelien myötä parantanee, ja tasavahvalle jyrälle on aina parempi, mitä pienempi lössi kierrettävänä.

3,6EUR maksaa osuus.

Irving Rivarcon taulussa näkyvä voitto on Sweden Cup-finaali.

Kirjoittanut

T6 arvailua

Hellurei!
Pannaanpas taas pitkästä aikaa omakin rivi esille.

Avauskohteeseen löytyy parikin maistuvaa merkkiä, eli jälleen ilman kenkiä ravaava 2 Lukas Hall sekä valmentajan luottoa (HU) nauttiva 10 Callela Deposit. Toki, H-P taitaa voiton ohjastaa, JOS pääsee suht sujuvasti tuulenhalkojaksi.

Seuraavassa kohteessa jätetään pari eniten pelattua muille, ja ruksitaan lapulle ainoastaan selästä kovasti spurttaava 2 Wild Coltsin. Aina maistuva 8 Tax Exemption. Lisäksi vielä 5 Dream And Hope.

Kolmanteen oli harkinnassa varma, eli aina hyvin tauolta palaava 3 Tixa. Lopulta kuitenkin suosikkikin pääsi lapulle mukaan.

T65 nelosessa, ei oikein ideaa, eli runsas rastitus paikallaan.

Toiseksi viimeiseen Niemisen Maken valjakon lisäksi arvoituksellinen 10 Irwing Rivarco sekä pommina 1 Antonio Duo

Viimeiseen jäi siis se varma, ja se on ilman muuta numero 11, WILLE KEMP. Takarivi hivenen huolettaa, muuten kyllä kova luotto!

Siispä T6

2,5,10
2,5,8
1,3
1,3,4,6,11,12
1,3,10
11

32,40€

Tuureja tytöt ja pojat

Kirjoittanut

T65 Lipuke

5,9
8,9,10,11,12
1.
4,5,6,10,11,12
3.
4,6,11

18e

Kirjoittanut

Kuusvitonen Vermoon

vain pikku lappu jossa varmoina kolmannen TÄHEN TOPELIUS ja viimeisen WILLE KEMP.

2 ,5 ( 9,10 )
2 ,7 ,8 ( 11,9 )
1 ( 6,3 )
6 ,9 ,10 ( 11,4 )
3 ,5 ,10 ( 9,7 )
11 ( 2,6 )
Maksoi 5,40 €.