Kirjoittanut

Suomenhevoslähtö avaa T65 pelin

<<< siirretty viesti >>>

Viime viikolla avauskohde oli monte. Vaikka lähtö oli pelillisesti selväpiirteinen, se sai kovasti vastustusta, koska monte vaan on monien mielestä kamalaa, kun siinä uusitaan lähtöjä satoja kertoja. No 5 kertaa uusittiin, mutta ravit eivät merkittävästi myöhästyneet.

Tänään T65 avaus on suomenhevoslähtö. Ryhmä sellainen. Sarja on enintään 11500 euroa tienanneet. Kyllä minusta tällainen lähtö on paljon hankalampi pelillisesti kuin monte lähtö oli, vaikka jotkut silloinkin sanoivat, että "en pelaa kun ei voi tietää voittajaa" Kukas tämän sitten voittaa? Tuleeko suosikki, vai vähiten pelattu?

Vastaukset

Kirjoittanut

Yks lysti

<<< siirretty viesti >>>

Ei kai raviratsastuslähdössä tasoituksena varsinkaan suomenhevosten täyteen volttiin verrattuna muuta vikaa ole kuin epätasaisuus ensin hevosissa ja sitten ohjastajissa. Ryhmälähdöt vaikuttavat helpommilta pelailla, kun mahdolliset pelihevoset erottuvat paremmin. Monteen on vain ryhmäänkin vaikea löytää riittävää määrää pelaajille tässä lajissa tunnettuja hevosia ja ratsastajia.

Kirjoittanut

Mutta kuitenkin

perusteena käytettiin, että on liian vaikea lähtö, vaikka monte lähdössä oli selkeät suosikit. Tässä lähdössä ei ole selkeätä suosikkia, vaan lähtö on pelattu tasaisesti. Sen voi voittaa vähiten pelattu, mitä taas oli melko vaikea uskoa tapahtuvaksi tuossa montelähdössä. Montelähdöissä ei ole mitään vikaa ja niihinkin saataisiin samanlaisia sarjoja kuin kärrylähtöihin. Volttina niitä ei ole pakko ajaa. Mutta koska montea poljetaan joka suunnasta alas päin, niin sitä tullaan jatkossakin ajamaan volttilähtönä ja yhteen lähtöön on kerätty joka sarjasta hevosia. Tämä on järjetöntä.

Pääpointtini oli kuitenkin se, että ei se tällainen "kymppitonnin" suomenputtelähtö ole mikään helppo pelattava. Toki löytyy petsareita, jotka odottaa vesi kielellä näitä lähtöjä, koska niissä yleensä ne yllätykset tulee. Kuka tänän nyt sitten voittaa? Itse en tästä lähdöstä selviä kahdella merkillä. Rohkea on, joka niin pystyy tekemään.

Kirjoittanut

Niinpä, ja näin

Jos sitten mennään yleisemmästä arviosta tuohon viimekertaiseen monte-avaukseen ja tämän päivän suomenhevoslähtöön niin olihan se viimekertainen lukuisista hevosistaan huolimatta helpompi kuin tänään tämä suokkiavaus. Kolme mahdollista voittajaa oli silloin ja kaksi niistä tuli pariksi.
Ja tänään noita saa pelata vähän useamman ja voi pudota silloinkin.

Kirjoittanut

Pulveria

Pulverilla mennään, sanoi vanha "Martintappaja".