Kirjoittanut

uskomatonta verorahojen haaskausta!

IS kertoo viikonlopun numerossaan, että YLE on tuhonnut kulttuurihistoriallisesti arvokasta materiaalia kuten Metsolat, Kivikasvot, Jatkoaika jne. säästösyistä.

Nämä olisivat olleet arvokas perintö ja kuvaus jälkipolville aikansa suomalaisesta eämäntavasta ja tv-viihteestä. Kansallisen AV-arkistoon jää vakavia aukkoja.

YLEn yhtiöttäminen olisi järkiratkaisu tässä tilanteessa, sillä kulttuurinen tai institutionaalinen arvo väheni kertaheitolla aika minimaalisen pieneksi.

Vastaukset

Kirjoittanut

Hiljainen hetki

nyt on paikka olla hetki hiljaa

Kirjoittanut

metsolat

Hukkaisivat nämä Kortesmäet, niin ei tapahtuisi mitään korvaamatonta. Niin kuin ei MTV:llekään, jos hävittäisivät Putoukset.

Kirjoittanut

Putoukset?

Parasta viihdettä mitä telkkarista tulee.

Ihan ensimmäiseksi voisi lopettaa Uutisvuodon ja Yleleaksin. Yleleaksissa menee aina puolet ohjelma-ajasta perussuomalaisten mollaamiseen. Uutisvuodossa on joka jaksossa omat vitsinsä perussuomalaisista ja turkulaisista. Vihervasemmistolaiset ohjelmantekijät antavat palaa.

Veronmaksajien rahoilla ostetaan moista roskaa vuodesta toiseen.

Tämä ei toisaalta yllätä, kun muistetaan Ylen vankka funktio propagandan levittäjänä.

Vielä tämäkin asia muuttuu, kun johtoon valitaan oikeat henkilöt.

Kirjoittanut

Viäteri

Keitä ovat Ylen "vihervasemmistolaiset" ohjelmantekijät ja keitä johdossa nyt olevat väärät henkilöt? Entä keitä ne uudet?

Kirjoittanut

...........

Kokoomus johtaa YLEä ja kaikkia muitakin tiedotusvälineitä, vaikka siellä näennäisesti muita henkilöitä olisikin johdossa.
Se on niin vähäistä se kritiikki kokoomusta kohtaan, ottaen huomioon kuinka paljon pahaa puolue aiheuttaa sekä valtaväestölle (poislukien siis oikeasti varakkaat) että vähemmistöille.
Kokoomuksen kannatus on parinkymmenen prosentin luokkaa (joista puolet äänestää ymmärtämättömyyttään), mutta todellisesta vallasta 80% on kokoomuksen käsissä.

Kirjoittanut

Ylen hyvää

"Vielä tämäkin asia muuttuu, kun johtoon valitaan oikeat henkilöt."

Eikös PS nimenomaan vastusta poliittisia nimityksiä?

Puolueelle myötämielisiä toimittajia tuskin on tulossa, koska PS-henkisiä ei opiskelut pahemmin taida kiinnostaa. Ne joita kiinnostaa, eivät taas puolueesta pahemmin "diggaa".

Kirjoittanut

Frank Banaani

Niin, täällä yksi väittää Ylen olevan vahvasti kokoomusjohtoinen ja toinen, että Ylessä on vihervasemmistolaisia toimittajia. Miksi kokoomusjohto valitsee toimittajiksi vasemmistolaisia? No, ohjelmisto joka tapauksessa on minusta ylivoimaista muihin kotimaisiin kanaviin verrattuna, ja niihin ulkomaalaisiinkin, joita minulla näkyy.

Kirjoittanut

Vihervasurit tunkee

Nimenomaan toimittajiksi ja muihin pehmeän arvoin duunipaikkoihin. Ei ole kenellekään uutta, että Hesari jne. toimitukset on täynnä feministinaisia, joilla on vihervasemmistolainen tausta. Toimittajiksi soveltuvaa koulutuspohjaa löytyy nimenomaan tältä porukalta. Kokkarit haluaa johtaa, ja tähtäävät ylemmäs.

Frankilla oli kuulemma joku lista, missä näkyy persujen koulutuspohja, oliko näin?

Kiinnostaisi meinaan itsekin katsoa, onko siellä kaikki opiskelemattomia nuijia. Maamme ainoa maalaisjärjellä varustettu puolue onkin täysin sivistymätön ja koulujakäymätön porukka.

Voi voi. Viimeinenkin toivo on menetetty.

Kirjoittanut

Ei tuossa mitään listaa tarvitse

Riittää kun katsoo Helsingin Yliopiston viimeisten edustajistovaalien tuloksia.

- Muut: 9 paikkaa
- vasemmisto: 7
- vihreät: 6
- kokoomus: 3
- ruots.: 2
- kepu: 1
- sdp: 1
- PS: 0
- liberaalit: 0
- piraattipuolue: 0

PS-henkiset vain suuntautuvat eri aloille. Jos jossain kadetti- tai poliisikoulussa järjestetään vastaavat vaalit, niin siellä tulos on todennäköisesti päinvastainen.

Kirjoittanut

Niinkuin

Liverpoolissa, 90% ihmisistä on harrastanut seksiä suihkussa ja 10% ei ole ollut vankilassa. Samoin kun vankiloiden kannatuksia katsotaan niin persvinnit on suosituin puolue.