Kirjoittanut

Kouvolan Toto4 Ranking+Pelikohteet

L4/Toto4-1: A) 9,6,4 B) 7,1

9 ONSKATAR (9%) selvitti tiensä Lappeenrannassa Villimiehen tammakilpailun finaaliin ollen kolmas maalissa, finaalissa Onskatar ei pystynyt kovassa lopetuksessa parantamaan sijoitustaan, mutta lähtö oli kova tasoinen. Tamma on alussa hieman epävarma, mutta ravatessaan hevonen noussee tässä korkealle, jaksaa tehdä pitkääkin kiriä, ei ole tarkka juoksunkulustaan. 6 AARTEEN VILPERI (20%) Onskattaren tavoin tämä hevonen jaksaa tehdä omaa juoksuaan, eikä varmasti ensimmäisenä heitä pyyhettä kehään. Alussa pieni laukkariski, mutta alun karikot selvittäesssään nousee kirivaiheessa korkealle. Näillä kahdella (6 & 9) on mielestäni se etu, että molemmat jaksavat juosta, kun taas suurimmalla osalla tämän lähdön vastuksista on ollut jossain vaiheessa jonkinlaisia motivaatio ongelmia ja sen mukana tuomaa ailahtelua. 4 HAKA-SALAMA (24%) juoksi viimeksi Lahdessa rauhallisen kierroksen jälkeen kolmannen puolikkaan huimasti 25-kyytiä ja piti lopussa voittoon keulapaikalta. Ruuna hakenee tänäänkin avauspuolikkaan aikana keulapaikan ja mikäli hevonen saa vetää avauskierroksen jälleen maltilla, niin pystyy kyllä taistelemaan voitosta, mutta tänään vastus kovenee ja hevosen pitää venyä edelleen, vaikka voitto onkin alla niin tippuu kolmossuosikiksi.


L5/Toto4-2: A) 1,4 B) -- C) 8,9

1 VIRIDIANA (53%) on noussut hienoon iskuun, viimeksikin Jyväskylässä hävisi voiton vain niukasti. Tamma on nopea avaaja, viihtyy keulapaikalla ja Henri Bollström pyrkii varmasti pitämään keulapaikan hallussaan. Tamma ei ole mikään voimajyrä ja on haavoittuvainen, jos esimerkiksi alussa on selkeää ylivauhtia. Näistä asemista Viridianan kuuluu olla suosikki, mutta ei välttämättä ihan noin kuuma mitä hevosen peliprosentit ovat tällä hetkellä.
4 ICY WINDS (12%) on mielestäni suosikin selkeästi pahin uhkaaja. Tamma on juossut tätä kovemmissa tehtävissä mm. viimeksi Oichen Masterin voittamassa Toto65 lähdössä. Icy Winds avaa autontakaa lujaa liikkeelle ja ensimmäiset metrit mennään tässä varmasti vauhdilla, kun Isto Kuisma pyrkii alussa ohitse suosikista (1).
Mikäli tamma pystyisi ohittamaan Viridianan alussa, niin lähtö menisi mielenkiintoiseksi, mutta jokatapauksessa Icy Winds saanee hyvänä avaajana hyvät juoksuasemat, hevonen on hieman "ajettavaa mallia".


L6/Toto4-3: A) 5 B) 1,6 C) 3

5 PHOTOMANI (52%) avasi viimeksi Vermossa suoraan keulapaikalle ja hallitsi lähdön tapahtumia varmasti perille asti. Isokokoinen ruuna avaa tosiaan hyvin liikkeelle autontakaa ja kuski pyrkii varmasti nytkin keulapaikalle ja suurella todennäköisyydellä myös onnistuu tavoitteessaan. Normaalina suorittaessaan Photomani ei katso niin juoksupaikkaakaan ja pystyy rehelliseen suoritukseen myös johtavan rinnaltakin. Suuri etu on myös se että 6 Rosi`s Reckless starttaa ulkopuolelta ja saa näin ollen oleellisesti raskaamman juoksunkulun kuin suosikki. 1 DEEPA DUO (8%) on tehnyt viimeisissään hyviä juoksuja ja on kilpaillut lähempänä omaa tasoaan. Tamma pystyy avaamaan hyvin liikkeelle ja mikäli Deepa Duo saisi esimerkiksi juoksupaikan suosikki Photomanin takana, niin siitä tamma on lähellä ainakin kaksarisijaa. 6 ROSI`S RECKLESS (25%) teki viimeksi Vermossa väkevän esityksen, ollen toinen maalissa hyvällä ajalla. Rosi`s Reckless on oikeinkin hyvä hevonen, mutta tänään juoksunkulusta saattaa tulla raskaskin, kun suosikki (Photomani) lähtee liikkeelle sisäpuolelta. Ruuna pystyy kyllä tekemään omaakin juoksuaan, mutta esimerkiksi johtavan rinnalta hevosen pitää venyä urotekoihin Photomanin lyödäkseen. 3 STARLET FAIRWAY (3%) palaa tauolta eikä ole vielä varmasti aivan terävimmillään, mutta tamma avaa lujaa liikkeelle ja saanee lähtönopeutensa ansiosta ihan hyvän juoksun, eikä ole välttämättä tauostakaan huolimatta täysin ulkona, mikäli saa täydellisen juoksunkulun, voitto voi olla liikaa vaadittu, mutta totosija ei yllättäisi, ensimmäinen startti uudelta valmentajalta.


L7/Toto4-4: A) 2,3,1,10 B) 9,11

2 JULIAN CODE (25%) saa olla tasaisen lähdön suosikki. Ruuna osaa ailahdella, mutta tänään lähtöpaikka on paras mahdollinen ja tuosta Tommi Kylliäinen pyrkii varmasti keulapaikalle, josta ruuna on tehnyt parhaita esityksiään, tosiaan keulaan päästessään olisi lähellä ykköstä. 3 KINGDOM (21%) on pitkään kilpaillut hyvässä iskussa, mutta onnistumiset ovat harvassa. Ruuna avaa hyvin liikkeelle autontakaa, hevosella on ollut epäonnea juoksunkuluissaan ja mikäli ruuna saisi tällä kertaa hyvän juoksunkulun, niin voittokaan ei yllättäisi mitenkään. Tosiaan kilpailee vahvassa vireessä, tauluaan parempi.
1 DIGI (5%) on alisuorittanut viimeisissään, mutta näin hyvältä lähtöpaikalta ruunaa ei saa unohtaa, pystyy menestymään kovemmissakin tehtävissä silloin kun juoksee omalla tasollaan.
10 WILL BE BLACK OUT (15%) teki viimeksi Jyväskylässä kaukaa takaa vahvan kirin kolmanneksi. juossee tänäänkin takapareissa, mutta kärjen ylivauhti suosisi, kirii pätkän todella lujaa.



Pelikohteet:

(*5*) - L9/5 J.A. Monster/3,9 (kaksari)
(*4*) - L4/9 Onskatar ja 6 Aarteen Vilperi
(*3*) - L8/5 Indico Brave
(*2*) - L5/4 Icy Winds
(*1*) - L7/3 Kingdom