T65-1: 2 Desiree Lady on mahtavalla lähtöpaikalla ja kohtaa joka tavalla sopivan vastuksen. Nyt jos koskaan on tamma velvoitettu voittamaan ja peliosuuskin (72%) kestää vielä omaan makuun. Lahdessa hevonen oli joka tavalla loistava!
5 Celsius Ås on hirmutikissä ja voittanee aivan pian, mutta suosikki tässä on eri luokan hepo ja kakkonen lienee taas luvassa.
T65-2: Toinen kohde on haastava alemman sarjan Suomi-hepo koitos, jossa kaiketi porukan lupaavin hevonen, 2 Flavio, on tolkuttoman huono pelikohde laukkojensa takia. Kyvyt on selvästi petsareilla hyvin tiedossa koska valjakko on kerännyt reilun 20%:n kannatuksen vaikka taulussa näkyy vain yksi ehjä juoksu. Nyt vielä taukoa alla ja itse hivenen pitkin hampain jätän Utalan ajokin ohipeliksi..
11 Herran Hanuri on joutunut pahalle paikalle, mutta kunto kestää ja luvassa lienee tälläkin kertaa ainakin rahaa kotiin viemisiksi, mutta voittokaan ei yllättäisi. Muuten on ajatukset tähän lähtöön pelijakauman puolesta hieman "yllättävämpiä"..
Porukka ei ole sieltä pahimmasta päästä ja 9 Nopsan Vauhti maistuu kuitille ravivarmana ja muutenkin varmana suorittajana. Nyt lienee luvassa hyvä selkäreissu ja sen perästä voisi hevonen olla korkealla lopussa. Voittaa toki harvoin, mutta voittaa silloin tällöin kuitenkin.. ;)
8 Iikori on ehkä hieman pakkorasti tässä porukassa vaikka lähtöpaikka on tietysti paha. 3 Volsunen ja 4 Järvsöeld otetaan pikkuyllätysten toivossa mukaan kuitille. Molempien kohdalla olisi tässä saumat saada loistava juoksu sisäradalla ja molempien kohdalla on ollut otteissa jotain positiivista. Nyt vastus ei välttämättä ihan totutulla tasolla ja laukkaherkkien suosikkien myötä menestys ihan mahdollista.. =)
T65-3: Radat 1,2 ja 3 lapulle. Näistäkin tuo 3 El Mistress Eeva pienen yllätyksen toivossa. Sisäradat ovat kyllä pelottavan vahvoilla tässä?
T65-4: 3 Mr Exquisite on pelattu yli 40%:n suosikkiasemaan? Itselle ei Perttusen ajokki ole maistunut enään pitkään aikaan, eikä maistu keskiviikkonakaan. Toki ori on kohdannut tämänkertaista kovempiakin, mutta mikään ei mielestäni puolla valjakon pelaamista näin selvään suosikkiasemaan 2100 metrin matkalla syksyisessä kelissä.
Otetaan kantaa pelijakaumaan ja jätetään suosikki ulos. Kisassa voitaisiin jopa pitää pikku tuureilla sen verran matkavauhtia, että parhaat ideat tulevatkin takarivistä. Koko takarivi lapulle!
2 Lover Shade on itsellä näitä "pakkopelejä".. niin nytkin vaikka viimeksi hevonen oli sanalla sanoen vaisu. Nyt hyvä lähtöpaikka ja se vanha virsi siitä, miten startti vie eteenpäin. Mukaan omalle kuitille, mutta muille ei tohdi ehdottaa.. ;)
T65-5: Maratoonille otetaan "ideavarma" numerosta 8 Corleone Shark. Ari Moilasen ajokki on viimeisissä juoksuissaan osoittanut, että syyskunto on kohdillaan ja viimeisellä Vermon reissullaan puolestaan, että ko. matka taittuu.
Vastusta ei väheksytä, mutta Moilasen ajokki on esittänyt varsin vahvoja otteita ja vieläpä tämänkertaisia koneja kovempia vastaan. Alle 20%:n osuudella maistuva yritys.
T65-6: Viimeinen on sitten puuta ja heinää. 8 Elmoori teki tietysti erittäin hienon juoksun viimeksi, mutta tällä kertaa lähtökohdat totaalisen erilaiset. 3 Yllin Kyllin on kiinnostava tältä paikalta ja tässä porukassa. Viimeisissä meno ei ole ehkä silmiä hivellyt, mutta vastuskin on ollut keskiviikkoa kovempaa. Kuuluu lapuille.
10 Helmen Vili ideana tähän. Kunto vaikuttaisi olevan kohdillaan, mutta laukka turhan pinnassa. Ehjällä suorituksella taistelee tässä kuitenkin selkäjuoksun päätteeksi potentiaalisesti jopa voitosta.
Kolmella merkillä mennään ja jätetään laskukuntoisesti pitkään esiintynyt 7 Vieskerin Valo ja kesällä vielä vanhoina päivinään mukavasti kulkenut 6 Juppe Hoo muille..
Toivottavasti ei tule hajautettua kovin paljon enempää. Edellinen keskiviikko äityi supervaikeaksi. Toisaalta jostain muualta sitten paluuvirtaakin tullut , vaan silti ed. keskari oli kallis :)
L2 2,,5 Desiree lady on asiallinen peli, jonkinmoista epävarmuutta silti tunnen siitä, sitkeä Celsius As päässyt hieman varmistelemaan johonkin lapulle.. Onhan tässä muitakin, mutta ehkä otan opiksi vaan, jos ei nuo riitä.
L3 1,8,11 ..joka kuitin runko, tasainen trio? Tätä kohtaa vois puntaroida lisää. Toivottavasti palstan suomen hevostietäjä käy läpi hevos hevoselta jälleen.. :)
L4 1 Bluehills hero jos ei liikaa joudu kiertelemään, taitaa tämä periaatteessa nopein olla, ei anna periksi. 2,3,5,7,9 mahtuu myös
L5 3 Mr Exquisite voittaa joskus, ei sitä oikein voi ohittaa ..1,5,7,9,11,12 lisääkin mahtuu
L6 1,6 ..kovasti paalulle haiskahtaa, seuraksi 7 Darth Vader ..3,4,7,8 lisääkin etumatkalta ja takaa vois panna
L7 8 Elmoori, lähtö pienentynyt yhden perumisen myötä, sehän on elmoorin etu. Näillä on omat riskinsä 1 Tesantti vaikutelma, että vois nyt mennä ravia kun luin kommentteja? Yritys ainakin, voi heittää rankan kirin lopuksi, jos sinnepäin olisi taas? Meneekö 3 Yllin Kyllin keulassa? Voi kukat kerätä jopa. 6,7,10 mahtuu myös kuvioihin.
10 Helmen Vili.. saisko ne tähän entistä virtaa? Hienot parhaat päivät ainakin nähnyt, jos ei.
Kirjoittanut Nipa
Pitemmittä puheitta
Celsius Åsista en varmaan huomennakaan T6-avauksessa pääse. Ainakaan kaksareissa, kun on jo kolme kertaa peräkkäin natsannut. Jos Desiree Lady olisi ori, se olisi lähdön herra ja hidalgo, mutta nyt saattaa joku hakea tammalähdössä jysäriä An-Anna Bellasta.
Toinen ryhmä kylmäverisille näyttää ennakkoon vähän häijyltä. Flavion menoa varjostavat laukat, mutta kansa näyttää uskovan silti. Jottein lasken kuitenkin sitä ennen maalissa olevan. Herra Hanurille tuskin kukaan mitään voi, jos on samanlainen vauhti päällä kuin viimeksi.
Kiikku's Lordi löi Bluehill's Heron kuun vaihteessa selityksittä. Nyt on maaliintulo tasaisempi, jos ei Torvis-Hannu nuku. Eikä se El Mistress Eevakaan viimeksi enää toivottoman kaukana ollut. Jos ylläriä metsästäisin, olisi Classical Duokin tähtäimessä.
Monta on varteenotettavaa yrittäjää seuraavassa troikkalähdössä, jossa kaikki niistä eivät yletä ainakaan näillä näkkileivillä lapulle asti. Perttunen on Mr Exquisite Ladyllä vetänyt vähän henkeä eikä jää lapulta pois. Joillakin se on varma, mutta en vielä Titane Nordiquetakaan unohda, Jetstreamista puhumattakaan.
Rocket Rickhardilla on ykkösenä viidennessä rypistyksessä lyhin matka maaliin, ellei Hunters Hero säntää heti lähdössä ohi. Se sekoittaisi hieman pasmoja ja antaisi mahdollisuuksia laskujeni mukaan myös Corleone Sharkillekin. Darth Vaderille tullee liikaa mutkia matkaan.
Jotenkin on semmoinen kutina, ettei viimeisen lähdön voittajaa ole vielä kirkossa kuulutettu. Omiakin ehdokkaita on vielä aika monta. Tesanttikin, vaikka takarivin Suivikasta ja Helmen Viliä eniten voittajaksi epäilen. Unohtunut ei ole suosikki Elmoorikaan, mutta voitto kasiradalta on helpommin sanottu kuin tehty.
Kirjoittanut munkkinen
minulla on
pahaenteinen aavistus, jos mistress eeva ed. pussijuoksun jälkeen nyt täräyttääkin keulaan ja hoitaa homman kotiin? Vai lieköhän tuo enää sinnepäin, sitten selviää.
jetstream luin, ilmeisesti hieman talvisempi aika tulee suosimaan lisää, jonkinlaista painoarvoa se saanee silti tässäkin vaiheessa.
Kirjoittanut Minttu75
Vermoon
T65-1: Desiree Lady oli viimeksi vakuuttava, joten eihän sitä lapulta pois voi jättää. Celsius Ås on esittänyt ihan mallikkaita kirejä. Alexandretta on minulle sellainen pakko laittaa riville hevonen.
T65-2: Tässähän olisi lapulle ehdokkaita laukkaherkästä Flaviosta Herra Hanuriin, unohtamatta Iikoria, Nopsan Vauhtia tai Esperiinaa.
T65-3: Mielenkiintoinen lähtö, johon voisi olla paikallaan rastimeri tai sitten pitkälle saattavat riittää myös numerot 1 Bluehill's Hero ja 2 Kiikku's Lordi. 7 Archie Ride oli kyllä ihan pirteä viimeksi, El Mistress Eeva on parhaimmillaan kova luu tällaisiin lähtöihin, Rainbow Zet väläyttelee välillä ja ehkä Classical Duo saattaisi pystyä yllätyksen järjestämään.
T65-4: Olisikohan jo numero 10 Titane Nordique voittovuorossa?
T65-5: 12 Trini Boy kiinnostaa tässä yllättäjämerkkinä, vaikka Corleone Shark onkin tehnyt vaikutuksen.
T65-6: Lähtö, jossa on monia kysymysmerkkejä. Ravaavatko Helmen Vili ja Tesantti? Onko Yllin Kyllinillä se hyvä päivä? Miten Elmoori selvittää lähtöpaikan karikot?
Kirjoittanut Pähkinänsärkijä
Vermosta jatketaan..
T65-2: Toisen kohteen Suomi-kopukat aiheuttavat allekirjoittaneelle päänvaivaa, kuten normaalistikin, tuntuu ettei mitään järkevää otetta irtoa ja merkkimeri vaan paisuu ja paisuu joka kerta kun lähtölistaa katsoo. =)
T65-6: Toinen Suomi-kohde.. 7 Vieskerin Valo aiheuttaa tässä päänvaivaa. Mitä enemmän tätä pyörittelee niin sitä selvemmin tulee sellainen olo, että viivalla ei välttämättä ole alkuunkaan Niverin ajokille liian vaarallinen vastus? Laukat ja sinäänsä valtavan tasokas vastus edellisissä sekoittavat hieman voimasuhteita? Vai onko hevonen todella laskukuntoinen ollut jo pitempään?
6 Juppe Hoota vinkataan pitkin ja poikin, mutta itseä ei vakuuta ja voitto tulee edelleen yllätyksenä..
T65-5: 8 Corleone Shark on nousemassa omissa papereissa päivän ykköspelikohteeksi. Ari Moilasen ajokista ei ole kuulunut mitään negatiivista ja kansa tuntuu hieman sokeasti luottavan 1 Rocket Richardiin.
Utalan ajokille kolme kierrosta on pieni kysymysmerkki ja pahoin pelkään, että ilmassa on (jälleen) se pieni riski siitä, että ohjastaja luottaa hieman liikaa omaansa. Ei olisi meinaan ihan ensimmäinen kerta herran kohdalla. Hevonen on tottakai hyvä ja rahasarjoihin varmasti kova peli, mutta tässä muutama turhan kova koni vastassa. Ja valjakko tuskin saanee keulassa mitään ilmaiseksi kun takamatkalta tulee parikin, jotka jo tiedetään jaksavaksi vaikka hieman runtua antaisikin.
6 Hunters Hero voi haastaa jo matkalla, 7 Darth Vader lähtenee tällä kertaa oikeaan suntaan. =)
Itse näkisin lähdön niin, että tasaisimman ja näin parhaan reissun on saamassa nimenomaan 8 Corleone Shark, jonka kirissä on ruuti edelleen rutikuivaa. Tämä omaa myös omaan makuun parhaat näytöt viimeisistä ja näin Moilasesta runko päivän peleihin. Kaksari, voittaja, Duo, T65-varma.. Pelottaa jo valmiiksi kun "löytää" näin maistuvan kohteen.. ;)
Corleone Shark on kyllä ihan etevä peli.
Ainoa mietityttävä asia on tuo takamatka?
Turussahan tuo tuli kyllä 16 numerolla etumatkan 1 Un euron perään, joka pitkien matkojen erikoishevonen.
Kirjoittanut munkkinen
eilen
eilen ruotsin toto64 antoi vain 9e.
Tein sillä yllätysrivin toto65
Montana D.K. on tullut hyvin takaisin kuvioihin.
jos tuo haku pitäisi, niin tiedä sitten miten rivi päättyy. Alkuun ei ehkä kaaduta :)
1. Tammalähdössä ei saisi koskaan olla kierroksen pankkia
2. suosikki vaikealla paikalla ja kakkossuosikki laukkapaikalla
3. Utalalla suosikki, ei koskaan hyvä asia
4. suosikki ei voittanut aikoihin, aivan ympäripyöreä lähtö
5. Utalalla suosikki, ei koskaan hyvä asia
6. Elmoori suosikkina ja kasipaikalla?
Tänään on ison kalan päivä. Miten se pyydetään, niin hyvät neuvot kalliit on.
Kirjoittanut pink floyd
mr exguisite
tästä varma souraan keulaan ja kukat vastus ei häävi.desiree lady toinen varma,kolmas varma corleone chark.putte lähtöihin enemmän.
Kirjoittanut Strummer-
Viikuusveettä
I 2 DESIREE LADY (8,5)
Ensimmäinen kohde vaikuttaa suosikin 2 DESIREE LADY heiniltä. Päässee johtopaikalle hallinnoimaan ja on siitä parhaimmillaan. Suosikkia tuskin pystyvät uhkaamaan, mutta sen epäonnistuessa mahdollisia ovat 8 An-Annabella ja ihailtavan tasaisesti suorittava 5 Celsius Ås.
II 11, 2, 8, 1, 9, 5, 6
Toiseen lähtöön tarvitaan runsasta rastitusta.Suosikki 11 Herra Hanuri on ennätyskunnossa, mutta vaikuttaa, ettei ole mikään nk. voittajatyyppi. Eli vaarallinen pelikohde siinä mielessä, että viihtyy porukassa - ei tee suurta eroa, jolloin ei tarvitse olla kummoinenkaan leijona tästä ohi tullakseen. Itselle maistuu tähän kohteeseen 2 Vinteriska - hevonen on tämän vuoden 24 startissa saanut vasta kerran laukkamerkinnän. Kakkosradalta tavoiteltaneen johtopaikkaa, josta voi vetää hyvinkin pitkälle. 8 Iikori suorittaa myös tällä hetkellä hyvin ja on varsin mahdollinen pärjääjä tässä. 1 Flavio otetaan lapulle mukaan kykyjensä vuoksi, vaikka laukan sattuessa rata 1 ei ole niitä parhaita paikkoja lähteä.
III 5,2,1
Kolmannessa iskee vastakkain mielestäni varsin tasavahva kolmikko 5 Rainbow Zet, 2 Kiikku's Lordi sekä 1 Bluehill's Hero. Lähtöpaikkojensa ja nykykuntonsa puolesta nämä lienevät edellä muita, kun voittorahat jaetaan. Kovimman uhkan näille asettaa lähdön tammakolmikko, mutta jätetään se muille, sillä niiden voiton edellytyksenä on, että kaikki valitsemani hevoset sortuisivat ylivauhtiin ja se ei tunnu todennäköiseltä.
IV 9, 12 ,11, 3
Neljäs kohde on vaikeahko spekuloitava juoksunkulun suhteen. Avaisiko 1 Super Frido tässä jopa johtoon? Omien pelien kannalta tässä lähdössä on vaara, että johtopaikka ei ole kovinkaan haluttu vaihtoehto ja matkalla saatetaan ajaa hyvinkin hiljaa. Joku takahevosista on pakotettu lähtemään hyvissä ajoissa reissuun, jolloin vahvoja selkiä on tarjolla muille takaa yrittäville. Multiple Choice tekee suht' tasaista jälkeä ja on hyvällä reissulla lähellä voittoa. Kuitenkin kyseessä mielestäni erittäin vaikea pelilähtö juuri varsin arvaamattoman juoksunkulun ja taktisten ratkaisujen suhteen.
V 1, 8, 6
1 Rocket Richard on todella kova peli, jonka paremman tulosrivin esteenä on osin myös olleet epäonnistuneet ajosuoritukset. Uskon, että ykkösradalta juoksu onnistuu ja on lähellä voittoa. On kuitenkin siihen nähden tosi paljon pelattu, että hävisi Lahdessa nytkin mukana olevalle Hunter's Herolle. Hunter's Heron taulukaan ei täysin tee oikeutta hevosen kyvyille. Moilasta ei uskalla pois jättää, sillä hevonen on näyttänyt matkan jaksavansa. Säästösyistä jätetään Darth Wader pois - saa nähdä mihin suuntaan tällä kertaa lähdetään. Jos menosuuntaan on matka, niin lappu saattaa lähteä väärän (tosin normaaliin) suuntaan roskakoria kohti.
VI 7, 3, 8, 1
Oma suosikkini tähän on 7 VIESKERIN VALO. Umpirehelliseltä vaikuttava hevonen ei tunnu menettävän kilpailuhuumoriaan, vaikka saa tauotta varsin raskaita reissuja. Kelien kylmetessä VV:n raaka voima pääsee paremmin oikeuksiinsa ja kun voima puhuu, niin valtaosa tämän lähdön yrittäjistä taipuu. Elmoorilla lähdetään kovaa, jolloin kasirata aiheuttaa suuren vaaran, että juoksu menee pipariksi. Jos näin ei käy, niin on ehdottomasti lähdön parhaimmistoa. Yllin Kyllin hyvältä paikalta ja Tesantti vanhoilla näytöillä vielä mukaan, vaikka ennen Tesanttia kai lapulle kuuluisivat Suivikas ja ehkä Moilanenkin, vaikka hevonen on ollut pettymys pitkään ja paikka on paha.
Kirjoittanut tottoo
Pikkulappua
pikkuyllättäjillä kokeillaan tänä keskiviikkona. Suuremmat setelit pelataan lauantain jackpotissa..
Varmoina tällä kertaa kokeillaan Desiree ja Corleone, vaikkakin tuo Rocket Richard hiukan huolestuttaa.
Toisessa lähdössä haetaan pikkuylläriä vinteriskasta tai Esperiinasta.
Rainbow Zetiin on kova usko, mutta otetaan sille kuitenkin Forss kaveriksi.
Neljännen lähdön saattaa hyvinkin viedä Tommi Kylliäisen Jetstream.. Mukaan vielä suosikki Mr Exquisite ja Lover shade.
"Toisen kohteen Suomi-kopukat aiheuttavat
allekirjoittaneelle päänvaivaa, kuten normaalistikin"
Jottei kauhiast kolota,laita Jottei varmaksi ;-)
Kirjoittanut timmerman
T65 Viritys
2.Desiree Lady
1,8,11
1,5
K
1,8
8.Elmoori
12e
Kirjoittanut Liljaman
Pitihän se pikku kuitti
käydä kohtuu kuivahkon koulupäivän päätteeksi leipomassa. Aika paljon samoja hepoja Mintun kanssa.
1. 2,8 (5,7) - Jättisuosikille Bella kaveriksi.
2. 8,11,12 (1,2) - Jospa se Flavio saisi kirjaimia.
3. 5 Rainbow Zet (2,1) - Ihan eri luokan polle on tämä.
4. 10 Titane Nordique (3,11) - Aina rehellinen suosittaja.
5. 7,8 (1,6) - Takamatkan kovikset, Utala ei suosikilla voita.
6. 7 Vieskerin Valo (8,3) - Tällä kunto kiviaitaa. Imureissun vaativa suosikki kasiradalla.
Halvalla pääsi: 1,20€
Kirjoittanut Raveista Tietämätön
vermoseenkuuttaviittä
1)ettei vaan pyrytä heti ekassa lunta tupaan..vorssin heppa kyllä aikalailla pelattu?
2)seuraavassa vaikeeta on..tästä kun "varman"tietäis
3)kukasen namujuoksun saa?hyviä polleja monta
4)aina olen tätä juntturaa pelannut joten jos ajolinjat natsaa niin voittanee..ainakin omasta mielestäni
5)raketti ja corleone perusrastit
6)kyllähän elmo on noussut kovaan tikkiin mutta laitellaan tähän valo kaveriksi..jos nyt menisi niitä askelia
raskaalla kädellä vaan kaikki-merkintää tasaisen tuntuisiin.. HYVÄ TULEE
Kirjoittanut vaikea kierros
ei ollut niin vaikea mitä kuvittelin
tosin psyykit oli valtaosin oikein.
1. pankki ei saa olla tammalähdössä
2. suosikki voitti vaikealta paikalta
3. Utala ei maistunut eikä saapunut
4. Mr Exquisit oli tällä kertaa oma itsensä, Tapsan rajulla käskytyksellä
5. Utalan suosikki jätettiin lapulta pois.
6. Viimeisessä 1,3,6,7,8,11 lapulla, joten tän voittaa varmaan Suivikas. :D