Kriteriumfinaalien ykköspalkinnot ovat pysyneet vuosikausia eli aina törkeän pieninä. Mieleen tuleekin, että korjaako Teivo kurjaa taloustilannettaan pihistelemällä näiden ennakkomaksullisten kilpailujen palkinnoista?
Mikä muu rata tahansa voisi järjestää nämä lähdöt paljon suuremmilla ykköspalkinnoilla.
Vastaukset
Kirjoittanut Villivaari
Jaa,mää luulen
Olen käsittänyt, että nämä ovat ennakkomaksullisia kilpailuja joihin hevoset maksetaan.Silloin se maksettujen hevosten määrä sanoo sen, että millä palkintotasolla mennään.
Kirjoittanut kasvatuttaja
alaspäin
Ottaen huomioon, että ikäluokat ovat pienentyneet viime vuosina jopa 20 prosenttia, palkinnot tuskin ovat ainakaan nousussa.
Kirjoittanut penninvenyttäjä
siis
75 k€ ja 38 k€ törkeän pieniä ? Haloo !
Kirjoittanut Decu
isoa ja pientä
Olivat ennakkomaksullisten kilpailujen palkinnot Pieniä tai isoja, niin ne ovat sen verran kuin ennakkomaksuina pystytään keräämään lisättynbä sillä summalla jonka rata panostaa. Lisäksi on huomioitava näillä maksuilla katettavat oheiskilpailut ja karsinnat joihin myös uppoaa rahaa. Näitähän on jatkuvasti selvitetty ja aina on kyetty osoittamaan se, että nämä ennakkomaksulliset kilpailut eivät todellakaan ole radoille mitään kultakaivoksia muun toiminnan tukemiseen.
Jos penninvenyttäjällä on ylimääräistä niin kannattaa osoittaa jollekin radalle rahaa ja alkaa sponsoroimaan näitä kilpailuja. Palkintojahan voidaan maksaa vain sillä rahalla joka oikeasti on olemassa. Ei siitä näkökulmasta että palkintojen kuuluisi olla tietyn suuruiset.
Kirjoittanut Holger
Epäselvää
Ei ole koskaan selvitetty paljonko maksujen kertymä kriteriumeihin on. Teivolla olisi nyt hyvä tilaisuus kertoa ja selvittää asiaa Decullekin.
Kirjoittanut laskin ite
Toto-lehti vai 7 Päivää?
Teivon käsiohjelmassa oli hyvinkin tarkat selvitykset kertymistä. Ihan joka peli- ja juorulehdessä näitä tuskin oli.
Kirjoittanut niinpä niin
ennakkomaksuista nuo palkinnot on tosiaan
kertynyt ja löytyy tosiaan Teivon käsiohjelmasta. Tukia on maksettu näihin kisoihin 11965 ja 9135 euroa, eli siis ihan naurettavat summat on nuo tukirahat kaiken lisäksi. Sanoisin, että Teivo on hoitanut asiat hyvin eikä Teivoa voi mistään syytellä. Fintotohan se suurin kuppari ja hyötyjä on, jos kriteriumeihin on peräti 20 000 euroa yhteensä tukea annettu. Kertookin aika paljon siitä, miten Fintoto operoi. Tehkää meille talkoilla rahaa ja Hippoksen kilpailutoimari Niskanen vielä sitten rummuttaa lehdissä robottien puolesta, jotka sitten vie ne rahat peleistä.
Kirjoittanut Gurutar
Avointahan tää on
Teivohan julkaisee maksuaikataulut, hinnat ja maksetut hevoset. Jos joku nyt sitten maksaa jotain myöhässä tuplana tms. niin ei kuulu muille ja senkin näkee. Eli kyllähan tää on niin avointa kuin vaan voi toivoa.
Kantsis ehkä vähän perehtyä ensin eikä nähdä salaliittoja aina. Nyrkkisääntönä ei anna kovin fiksua vaikutelmaa ihmisestä, joka syyttää firmaa salailusta asiassa, josta firma tiedottaa kotisivuillaan :D
Skandaalimaista, että Teivolle joudutaan maksamaan tukia ikäkausikilpailujen järjestämiseen. Esim. Kouvolan kaupunki tukee Kymi GPtä sadoilla tuhansilla euroilla. Ei sielläkään manguta tukieuroja.
Vermo ja Teivo on opetettu huonoille tavoille tämmöisen tukiaispolitiikan johdosta. Sponsorointi kuntoon ja kroppaa peliin.