Kirjoittanut

Suomen Suuret Ongelmat

Viime aikojen poliitikkojen puheiden perusteella Suomi on suurissa vaikeuksissa monella saralla!!

Nyt hallitus on ratkaissut kaikki ongelmat säätämällä hieman kodinhoitotukea ja vuorotteluvapaata sekä pidentämällä opintovelvollisuutta.

Ei nämä ongelmat taitaneet ihan niin suuria sitten ollakkaan?

Vastaukset

Kirjoittanut

spelare

Eikö kannattaisi lukea ja kuuunnella kaikki hallituksen toimet. Pelkästään noilla mainitsemillasi ei todellakaan paljoa yhteiskuntaa paranneta, mutta kun niitä toimia oli lukuisa joukko lisää. Minkä tahansa asian saa kyllä näyttämään miltä tahtoo, kun poimii faktoista vain omaan kantaansa sopivan osan ja mahdollisesti hiukan muuntelee niitäkin haluamakseen ja kantaansa tukevaksi.
Jostain syystä - vastoin spelaren kantaa - monet asiantuntijat (entä spelare?) ovat pitäneet nyt hallituksen päättäämää pakettia melko hyvänä. Minä luota enemmän heihin kuin spelareen. Taikka Soiniin, jonka tietysti pitikin moittia hallitusta. Moitti vaan hallitusta toimista - kilpailukykyä parantavista - joiden tekeminen on enemmänkin työmarkkinaosapuolten asiaa.

Kirjoittanut

niin

vakaasti uskon että nimimerkki riivari on suomen uskovaisin henkilö,tuollaista uskoa hallituksen kykyihin ei ole kuin kataisen vaimolla.

Kirjoittanut

sippinen

Liioittelet nyt kyllä uskoani hallituksen kykyihin, vaikka sitä uskoa kyllä jonkin verran löytyykin. Mutta, kerro sinä sitten, jos se hallitus niin kyvytön mielestäsi on, että mitä virheitä hallitus teki eilisessä "paketissaan" tai mitä jätti kokonaan tekemättä.

Kirjoittanut

Suomen hallitus

näin ensi lukemisella ei siitä paljon hyviä uutisia saa

ainoa joka on hyvä uutinen,että työtön saa tienata 400 kuukaudessa ilman työkkärin korvaukseen se vaikuttaa.

nyt voi ottaa pätkä töitä ja muita lyhyt aikaisia töitä
joka on työttömänä.

se voi helpottaa tulevaisuudessa koko päivä töihin pääsyä.

Kirjoittanut

rahaa molemmista tuutista

pink floyd, miksi työssäkäyvälle pitäisi suomen maksaa mitään korvauksia? miksi muka hyvä asia?

Kirjoittanut

Tämmöinen oli jossakin

Lisäksi kuntien täytyy säästää miljardi tuottavuutta parantamalla ja veroja nostamalla.

Tuottavuus nyt ei tietenkään parane, joten veronkorotuksina se tietää vähintään 500 euroa lärviä kohden pelkästään kunnallisveroa lisää.

Kirjoittanut

vastaus riivarille

Nuo mainitsemani asiat olivat ainakin median ensiksi ja näkyvimmin esille nostamat, ja mielestäni niiden vaikutus ns. suuriin rakenteellisiin ongelmiin on erittäin vähäinen, jollei olematon.

Ja jos ajatellaan niitä suuria asioita: Sote-uudistus, julkisen talouden järjetön koko, kuntauudistus, ja erityisesti 300000 työtöntä sekä valtion velan kasvu, niin aika vaikea on nähdä jotain merkittävää tapahtuvan näillä pilkunviilauksilla!

Kirjoittanut

spelare

"Ja jos ajatellaan niitä suuria asioita: Sote-uudistus, julkisen talouden järjetön koko, kuntauudistus, ja erityisesti 300000 työtöntä sekä valtion velan kasvu, niin aika vaikea on nähdä jotain merkittävää tapahtuvan näillä
pilkunviilauksilla!"
Mitä sitten olisivat olleet ne konkreettiset ja realistiset päätökset, joita hallituksen olisi nyt pitänyt tehdä? Siis konkreettiset ja realistiset ja nyt.

Kirjoittanut

minua

eläkeiän nostovouhotus ihmetyttää kun vieläkin keskimääräinen eläkkeellä jäämisikä on hiukan yli 60 vuotta, ennemminkin pitäisi pyrkiä siihen että ihmiset pysyisivät tai pidettäisiin työelämässä ainakin 63 vuotiaiksi asti, sekin jo auttaisi melkolailla. toinen ihmettelyn aihe on toi työvoiman loppuminen, ei lopu jos samaan vauhtiin lyödään porkukkaa jälen lyöntiin kuin viime aikoina on tapahtunut, ei tarvitse mistään ulkomailta hommata lisää työttömiä suomeen

Kirjoittanut

Ihmettelen

Miten vasurit ja krisut pystyi olemaan hallituksessa, joka yhteisöveroa alentamalla siirsi lapsiperheiltä ja vähäosaisilta miljardin yrittäjien taskuun.

Kirjoittanut

Niin mitkä teot

Itse asiassa vielä ei ole tehty oikeastaan yhtään mitään.

Lisäksi tuo pelkkä eläkeiän nosto ilman työnantajien täydellistä asennemuutosta ei auta yhtään, koska yli 55v. ei palkkaa kukaan.

Kirjoittanut

Rakennemuutos

jätettiin kunnille, eli kuntien valtionapuja pinennetään miljardilla, ja vaaditaan vielä lisäksi kunnilta säästöjä toinen miljardi.
Tätä ei ole oikein ymmärretty vielä, että artistihan tämän maksaa. Ja kun se artisti on kunnan veronmaksaja, niin tonnia lärviä kohden se meinaa, siis joka vuosi.
Parisen prosenttia kokonaisveroaste kiristyy, missä muodossa se jää nähtäväksi, ainakin veroäyrit nousee.

Kirjoittanut

Lainaa vain

Kykypuolue kokoomus on pysynyt vallassa viimeiset vuodet ottamalla lainaa 7-8 mirjardia vuodessa. Kohta velkaa on jo 100 miljardia. On siinä tulevilla hallituksilla tekemistä.

Kirjoittanut

riivari

Tuohan on täysi trolli. Tulee mieleen ihan vanhan ajan Pool. Joka kerta, ilmestyy kuin tyhjästä ja katsoo mikä on ketjun mielipide ja asettuu sitä vastaan. Kannattaa jättää omaan arvoonsa.

Kirjoittanut

aina sama

Ahaa. Nyt ymmärrän tämän palstan idean ja tarkoituksen. Täällä siis pitää aina myötäillä aloittajan mielipiteitä omasta todellisesta mielipiteestään riippumatta. Hallitusta ja Halosta pitää moittia, perussuomalaisia ja Soinia kehua jne. Omia mielipiteitä ei saa esittää, jos ne poikkeavat aloittajan mielipiteistä ja aloittajan tai mahdollisesti muiden virheitä ei saa oikoa. Puhumattakaan, että puuttuisi joidenkin uskomattoman heikkoon suomenkieliseen esitykseen, mistä ei saa mitään selvää. En minä kyllä tuollaisiin pysty, siis sietäkää.

Kirjoittanut

"me jotka olemme hoitaneet asiamme hyvin"

Näinhän käteinen ym on hehkuttaneet.

Ja velkaa pitää ottaa tulevaan budjettiin vain 9-10 Miljardia.

Aika hyvin on asiat hoidettu, ei kylläkään minun mielestäni.

Kirjoittanut

sama trollaus jatkuu

Tokihan jokainen on oikeutettu omaan mielipiteeseensä, mutta onhan tuo läpinäkyvää, että joka asiasta pitää provota ja vaahdota vastaan. Tulevat vaalit ja ps taitaa pelottaa, kun noin pitää haukkua. Totuushan on, että harva pystyy hoitamaan asioita noin porvaripitoisesti kuin Katainen on tehnyt. Siitä tykkää joko porvarit, tai wannabe porvarit joihin riivari kuuluu. Periaatetrolli, joka nauttii kun saa hämmentää. Tosin tuo menee vaan välillä niin yli, että et usko itsekään puoliakaan, mitä joriset.

Kirjoittanut

aina sama

En minä aina vastaan ole ollut. Olen minä ollut jonkin kanssa joskus samaa mieltäkin. Mutta kun minua ärsyttää se, että jostain isommasta asiakokonaisuudesta nypätään jokin pikku osa, tai lausunnosta yksi lause, joka ei kerro koko asiasta juuri mitään. Saattaa jopa vääristää koko asian, varsinkin kun sitä pikku osaa sitten käytetään vääristämistarkoituksessa. Kokonaisuuksia ei täällä aina tahdota nähdä.
Ja sitten jonkun kirjoittajan inhoaman poliitikon tms. kirjoituksesta tai puheesta vedetään tarkoituksella täysin väärä kuva ja esitellään täällä suurena vääryytenä.
Sinun kommenttisi ja arvostelusi minusta ymmärrän, mutta oletko sinä näiden muiden kanssa samaa mieltä?

Kirjoittanut

Hallitus rules

Kyllä hallituksen suurin aikaansaannos on ollut Kreikan ja Kyproksen tukipaketit. Eihän tuollaisiin lahjoituksiin ole muut hallitukset pystyneet. Eikä niitä tukipaketteja tarvitse koskaan periä kun ne unohdetaan.
Turhaan tahtotilahallitusta moititaan saamattomuudesta.

Kirjoittanut

Totta joka sana

Ei lisättävää.

Kirjoittanut

Reyan York

Niin, nykyinen hallitus on kyllä ollut mukana tukipaketeissa, muttei kai antanut selvää rahaa senttiäkään. Edellinen sen sijaan antoi, siis se keskustajohtoinen.

Kirjoittanut

Älä viitsi vääntää

Kun mennään takaamaan maksukyvyttömän lainoja pitäisi se tyhmemmänkin ymmärtää että maksuun ne lankeaa ennemmin tai myöhemmin.
Tästä nyt on turha vääntää enempää.

Eihän kukaan täyspäinen lähde yksilöihmisten keskenkään takaamaan maksukyvyttömän lainaa.