Ei yhtään pollea Derbyyn Ruotsin puolella. Erikoista oli, että suurin osa hevosista oli epävireisen näköisiä lämmityksissä ja suurin osa laukkailikin. Ei tämä vaan ole helppo laji, vaikka Timo on yksi parhaista valmentajista.
Vastaukset
Kirjoittanut jäägäri
surkea
oli menestys. Hevoset näyttivät alavireisiltä, lähtöpaikat olivat surkeat ja kuskillakaan ei ollut paras päivänsä. Oli todella musta päivä Timolle.
Kirjoittanut Timorules
Suomen derby
No suomen derbyssä Timon hevosilla on huomattavasti paremmat saumat. Timo ja Åke taitaa viedä suurimmat setelit tänä vuonna
Kirjoittanut jäägäri
ihan
kuumimpia suosikkeja eivät liene täälläkään ? Kohtahan se selviää.
Kirjoittanut SamiK
kyllä kyllä
Valitettavasti jyrkkä lasku oli Nurmoksella jo tamma Kriteriumissa täällä.Demillä ei olisi pitänyt edes startata,mutta oli SUOSIKKI???
Eilen myös tosi alavireisen näköistä kalustoa.
Täytyy toivoa et tänään Vermossa hepot ovat kilpailukykyisiä,eikä vaan mukana,kun on maksettu Derbyyn.
Kirjoittanut gfgfg
Nurmookseela täys mahalasku
ja toivon todella että jatkuu myös täällä. Se hyvä puoli siinä on että kun eivät päässeet finaaliin asti niineivät joudu lujille, voi olla iloa jopa 4-v kauden jälkeen. Yhtään huippua ei ole tullut sieltä aikuisiällä. Joku kirjoittaa et on target,muta skin voitti vain suomessa suur-hollolan kun suomessa oli silloin kaikkien aikojen huonoin taso.
Kirjoittanut jäägäri
Nurmos/derbykarsinnat
<<< siirretty viesti >>>
uskaltaako Nurmoksen hevosia pelata tänään laisinkaan, kun tallin kalusto näyttää kokonaisuutena melkoisen vaisulta. Ruotsin eiliset derbykarsinnat menivät ihan penkin alle, Demillä ei ollut kaikki kunnossa tammakriteriumissa ja muutenkaan tallin menestys ei ole viime aikoina vakuuttanut.
Onkohan tallilla joku piilevä pöpö?
Kirjoittanut niinpä niin
Niin, eikö tuo ole ihan normaalia
että joskus tulee myös huonoja päiviä. Toiset päivät on toistaan mustempia, kun karsitaan isorahaisiin kisoihin. Tuskin Nurmos tuosta menettää treenihalujaan ja noistakin hevosista saattaa moni tienata Derbyrahansa juoksemalla muualta myöhemmin.
Toisille nämä huonot päivät tosin tuntuvat aiheuttavan ilon hetkiä? Suomalainen mentaliteetti siinä vaan korostuu.
Kirjoittanut aina ei voi voittaa
vuodet vaihtelee
Vuodet eivät ole veljeksiä.
Miksiköhän muuten Kriteriumin vienyt ja Vallasssa viime viikolla voittanut Chelsea Boko ei ollut Jägerissä viivalla?
CB näytti kyllä Vallasakin ennen lähtöä hieman kankealta joten olisiko silläkin ollut jotain ongelmia terveyden kanssa?
Kirjoittanut Purema
gfgfg
Kateellinen viisastelija ja luultavasti Kelan peruspäivärahalla pelaava tuntuu jälleen olevan tyytyväinen mutta ole huoleti,ei Nurmos ja Jorma joudu menemään sossun luukulle hakemaan ruokarahoja vaikka ilmeisesti näin luuletkin !
Kirjoittanut Tumba
On tämä vaan....
...sellainen laji, kuten muukin urheilu!! Mikäli pelkäät niitä huonoja ja mustia päiviä niin ÄLÄ ALOITA KOKO TOUHUA !!! Tällaisia päiviä vaan tulee.Raviurheilussa kun on niin monta muuttuvaa tekijää ja se (ne)joilla palaset loksahtavat kohdalleen pärjäävät.
Joten uutta matoa koukkuun Timo!!!
Kirjoittanut Jep jep
Ei ollut maksettu
Siis Chelsea Bokoa derbyyn.
Kirjoittanut derbii
chelsea
ei oltu maksettu derbyyn
Kirjoittanut ruotsalaistuneille
Hieno asia
treenarille ja kuskille ei heru tänään yhtään karsintavoittoa Vermosta ja se on hieno asia se.
Kirjoittanut Strummer-
Mielenkiintoista..
Kyllähän tuo avaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia peleihin, jos uskaltaa vetää Nurmoksen kaikista hevosista ohi sillä oletuksella, että Nurmoksen tallissa jyllää tällä hetkellä joku pöpö. Toki nämä pöpöt eivät aina kaikkien kuntoa vie, mutta ei sekään mahdotonta ole.