Kirjoittanut latela
Pysyvä linkki tähän keskusteluunI.P.Lento
Mitä ihmettä tää hevonen teki näissä kisoissa? Ihan valmista kauraa "yhden lähdön osallistujalta". Hirveetä hypetystä ja taas nähtiin ettei mitään tule valmiiksi.
Mitä ihmettä tää hevonen teki näissä kisoissa? Ihan valmista kauraa "yhden lähdön osallistujalta". Hirveetä hypetystä ja taas nähtiin ettei mitään tule valmiiksi.
Heikkiähän haastateltiin ja hän sanoi suoraan että tänä vuonna on treenattu eri tavalla ja se ei nyt näyttänyt Lennolle sopivan, koska Lento ei ollut yhtä hyvässä tikissä kuin viime vuonna.
Jos oikein muistan niin tänä vuonna olivat keskittyneet uittamiseen ja vähentäneet vedessä ajoa, kun taas viime vuonna pääpaino oli ollut juurikin tuossa vedessä ajossa. Korjatkaa jos olen väärässä.
Heikki vakuutti Tonille , että töitä on tehty.
Bokerilta ja Frankolta ei odotettu mitään?
6. Marat / Jarmo Saarela 26,3
7. Boker / Esa Holopainen 27,0
8. I.P. Lento / Kaarlo Ahokas 27,7
9. Franko / Antti Teivainen 28,4
Frans / Ari Moilanen k
Ehtoopuolella oriin hieno ura.
ei voi voittaa koska rata ei oo niin leveä :)
Vielä topparina toista rataa. Esti Ekin etenemisen. Koivunenhan sanoi jo satavarmassa, että yksi kisaan kuulumaton.
Olisiko iso tammamäärä pehmittänyt oritta?
Kyllä Ahokkaan 23- aloitus kuolemassa maratonilla veti maitohapot jo tokalle kierrokselle. Älytön ajo!
ajanut toisenkin kierroksen 24,5 vauhtia. Se on raviurheilua. Avaus ei ollut yhtään kova. Vislakalla avattiin kuolemassa 20.0 eka 500 metriä. Se seuraava kierros on sitten aina se ratkaiseva, kun siinä joko löysätään, tai jatketaan hiileen painamista. Tammoissa löysättiin ja alkukiihdytyksen hevoset olivat lähellä kärkeä, oriissa painettiin hiileen ja keulahevoset oli paperia.
Mielessäni olen miettinyt näin jälkikäteen, että kuinkahan olisi kuninkuuskisat kärkisijat jaettu, mikäli Eski olisi laskenut I.P. Lennon kuolemasta keulaan siinä vaiheessa, kun Harri oli toisella eli Erikasson olisi jäänyt kuolemanpaikalle ja Lento olisi vetänyt keulassa rauhassa toisen tonnin Boker selässä.
Ehkä hävisi kuninkuuden boker tuohon keulasta ajamiseen. Tätä hevosta luullaan virheellisesti vahvaksi, mutta melko lailla Camrin tyyppinen hevonen ja maili ja kaks tonnia parhaat matkat (keulasta).