Olipas hyvä kunkkareiden Satavarma. Lähdekorpi on kyllä ykkönen näissä hommissa. Kiusasi Koivusta Surprise Lordin kuski-hyllytyksestä. Hah. Tää pitää saada takaisin viikottaiseksi ohjelmaksi.
Vastaukset
Kirjoittanut vetäjäsatavarmassa
ylivoimainen
Kari suututtanut Hippoksen ja Fintoton johtomiehet. Voi olla hankalaa saada satavarmaa takaisin.
Kirjoittanut edits
jaaa
Ihan turha ohjelma, lätinää täynnä. Jos se jostakin on hauskaa että muka kiusataan niin heh heh sulle vaan.
Kirjoittanut badam
Tää on huippuohjelma
Ja tänäänkin kun katsoin, niin kivasti sai vahvistusta omaan näkemykseen josta jo aiemmin yhdessä Vislakka ketjussa puhuttiin kun jengi haukku tämän että minkä takia on mukana kunkkareissa.
Mikalta tuli hyvät kommentit ja tukivat omaakin näkemystä, että kunto on kiviaitaa, mutta hevonen ei vain ole pysynyt ravilla tai on ollut liian innokas ja tyhjentänyt itseään kun on pullannut.
Kirjoittanut ja pyh
Mika Forss ja Harri Koivunen
aivan turhat tyypit tällaiseen ohjelmaan. Ihan turha kerätä symppispisteitä, kun mitään annettavaa varsinaisesti ei ole ohjelmalle. Kai ne on Karin tallissa?
Kirjoittanut vai hyvät
huumoria taas
Mikahan oli tosi vaikeena Vislakan suhteen, ei siitä saatu mitään irti mitä tapahtu Porissa taikka viimeksi. Selvästi kyllä hermostui kun edes mietti viime lähtöä.
Eihän tän pitäny laukatakaan kun muut ei käske ja miten se oli.
Kirjoittanut lewee
Hieno
ohjelma, saa nauraa, hyvää taustatietoa hevosista, tätä lisää.
Kirjoittanut Koistinen
Riittää jo
Lähdekorven ylimielinen konittelu on vastenmielistä. Hyvä ohjelma, mutta juontajaksi joku ammattilainen.
Kirjoittanut minävainen
Koivunen ja Forss
Ovat ainoat mahdolliset kuskit tuonlaiseen ohjelmaan. Pystyvät analysoimaan mitä tulevassa lähdössä mahdollisesti voisi tapahtua ja toisaalta myös jälkikäteen sen, mitä lähdössä tapahtui. Kaikilla muilla suomalaisilla kuskeilla tällaiset asiat menevät enemmän tai vähemmän yli hilseen.
Kirjoittanut badam
minävainen
älä edes alota tota. Tässä puhutaan nyt hyvästä raviohjelmasta joten jätä nyt nuo typerät kuskifanituksesi pois.
Kirjoittanut Jhvjh
Kunkkarivalinoista
Siitä olen kyllä samaa mieltä, että tällaisen toimikunnan tekemä kuninkuusravihevosten valinta on kyllä aikansa elänyt
Pisteytys tyyliin Suur-Hollolan välieriin suoraan pääsevistä olisi paikallaan siinä. Siitä ei tule kenellälään nokan koputtamista ja kaikki tietää mikä on homman nimi.
Pisteytys voisi olla esim. 1/3 koko uran ansiot, 1/3 viimeisen vuoden ansiot kunkkareiden jälken ja 1/3 paras km-aika kunkareiden jälkeen, lähtötavoilla ja kilpailumatkoilla kompensoituna.
Kirjoittanut pelkkää mutupuhetta
minävainen
Vai pystyy ne analysoimaan parhaiten? Minusta taas nuo miehet varsinkin omista hevosistaan istuvat tuppusuina ja jättävät paljon kertomatta. Koivunenkin laittaa aina kapeat hartiansa köyryyn ja alkaa selailemaan käsiohjelmaa, kun yrittää, ettei häneltä kysyttäisi omasta hevosesta. Ja mistä sinä sen tiedät miten muut kuskit osaisi analysoida lähtöjä. Tuskin tunnet ketään henkilökohtaisesti, vaan perustat väitteesi siihen, että Koivunen ja Forss on ollut eniten ruudussa tässä ohjelmassa.
Esimerkiksi Moilanen on joka kerta ollut analyyttisempi kuin nämä herrat yhteensä, kun on ollut ohjelmassa. Muitakin samanlaisia kuskeja löytyy.
Kirjoittanut satavarmafani
Mitä sitten jäisi
jos tehtäisiin kuten Koistinen haluaisi: "Lähdekorven ylimielinen konittelu on vastenmielistä. Hyvä
ohjelma, mutta juontajaksi joku ammattilainen."
Sitten meillä olisi taas yksi olematon, mitäänsanomaton ja tylsä raviaiheinen ohjelma.
Ei kiitos! Kari tekee tästä katsottavan, kun osaa sopivasti ärsyttää raadin jäseniä...sekä myös erästä Koistista.
Kirjoittanut taas minä
kari on pop
toinen satavarmafani täällä.kari lähdekorpi on enemmänkin huumorimies,tosikot ei häntä ymmärrä
Kirjoittanut pelkkää mutupuhetta
satavarmafani
Jos ei vieraat vaihdu, voivat lopettaa koko ohjelman. Forssi ja Koivunen ulos ja vaihtuvat vieraat. Nämä ei osaa analysoida mitään tuossa ohjelmassa ja puujalkavitsejä voi varmasti muutkin kuskit kertoa.
Ja ihmettelen sitä suuresti, että jos ei ole satavarmafani, niin heti saa vihat niskaansa ja mitä ihmeellisimpiä selityksiä perään.
Kirjoittanut seonvarma
nohnoh
Pikku pettymys. Ohjelmassa jauhettiin kunkkarivalinnoista (perusteetta). Mieluummin olisin kuunnellut analyysiä kunkkareiden etenemisestä ja lopputuloksista.
Turhaa provosontia. Heikoissa kantimissa ollaan, jos joka asiassa pitää jollain tavalla hätkäyttää.
Kirjoittanut ai mää vai
Satavarma
on huippu. Katson sen aina.
Kirjoittanut Renard
Satavarma, ollako vai eikö olla
Mikään todella hyvä ohjelma ei ole kaikkien mieleen. Tästä syystä tarvitaan monia erilaisia ohjelmia.
Käsittääkseni Satavarma on saanut joka kerta paljon katsojia. Suurin osa tuntuu tykkäävän. Muidenhan ei sitä ole pakko katsoa.
Jos siihen tehtäisiin noita tälläkin palstalla toivottuja muutoksia, niin se kuihtuisi pikku hiljaa pois. Hyvässä ohjelmassa pitää olla särmää. Tässä sitä on.
Kirjoittanut paljonko
paljonko on paljon?
Mikä on mielestänne paljon katsojia? Jossain facebookissa sillä on 197 kannattajaa, joka ei ole mikään suuri määrä. Ja kyllä, facebookin käyttäjiä on paljon enemmän ravipiireissä.
Kirjoittanut Renard
Katsojamäärä
Eiköhän se yleensä katsota Fintoton sivusjen kautta.
Valiettavasti katsojamääristä ei ole julkaistu tietoa. Kuulopuheiden ja tämän palstan jatkuvan kommentoinnin perusteella ainakin suuri osa aktiivisista pelaajista sitä katsoo.
Kirjoittanut uomo
voi jestas
mikä on fakebook?
Kirjoittanut uomo
voi jestas
mikä on fakebook?
Kirjoittanut badam
paljonko
Näin on ja minä katson ohjelman joka kerta ja pidän siitä todella paljon.
Olen myös facebookissa enkä ole käynyt siitä tykkäämässä kuten en tykkää siellä oikein mistään muustakaan, joten voit lisätä yhden tykkääjän lisää listaan vaikka en sitä facebookissa olekkaan tehnyt.
Kirjoittanut paljonko
heh heh
Toinen kysyy, että mikä on fakebook ja toinen väittää, että kun muutama sama tyyppi aina käy kehumassa kuukauden välein tätä "ohjelmaa" niin se on automaattsiesti hyvä.
Fakebookista en tiedä, mutta facebook on sellainen sivusto jolla oikeasti on PALJON kattavuutta, vaikka muutama tänne kirjoittaja ei siihen ole tutustunut (mutta silti tietää sen huonoudesta kaiken)
Ravisuora -> yli 4000 seuraajaa facessa
Vermon kutonen -> yli 1000 seuraajaa facessa
ja esimerkkinä vaikka Antti Teivaisen fanisivu -> yli 1400 seuraajaa facessa.
Kyllä siellä siis on raveja seuraavaa porukkaa siellä facebookissa, mutta ei tuo mikään valtava menestys ole. Kun katsoo noita vanhoja ketjuja, niin samat äijät siellä aina tätä ohjelmaa kehuu satavarmafanin johdolla.
p.s. Karin Kabinetti on nykyisin täyttä kuraa, jossa sekin on kangistunut kaavoihin ja kun ei muuta keksitä, niin Koivunenhan siellä on sitten antamassa tipsejä ja mitä tulee siihen "päivän vieras" osioon, niin se on puuduttavaa katsottavaa.
Kirjoittanut jormas
Satavarman haukkujat
Voisitteko harkita yksinkertaisesti ko. ohjelman katsomatta jättämistä kun ette siitä kerran pidä. Antakaa muiden nauttia ohjelmasta.
Kirjoittanut ääripää
ammattitaitoinen?
Kuka olisi se ammattitaitoinen juontaja? Lähteenmäki vai ihan Heikkilä? Vaiko Sirkku tai Sari? Katsojamäärät laskisivat kuin lehmän häntä, sanon minä. Kari paras mahdollinen, oli taas kiva kuunnella kun Kari laittaa vettä myllyyn.
Kirjoittanut ropea
kyllä
satavarma on hyvä ohjelma, toivottavasti läksyt on luettu. Jos tämä ohjelma loppuu, se on valitettavaa. Ei fakebook ole mikään ravi ohjelma suositummuis mittari, vai mitä.
Kirjoittanut paljonko
jormas
Eihän sitä kaikki edelleenkään katso enää, mutta oletko tosiaan sitä mieltä, että kun puhutaan ohjelmista, niin vain tykkääjät saa osallistua keskusteluun? Tämähän on varsinaista Kari Lähdekorpi ajattelutapaa? "jos et oo mun kanssa samma mielttä, mene pois" hieman ruotsalaisittain äännettynä? Niinkö?
Kirjoittanut paljon
ääripää
Mitkä katsojaluvut? Missä sinulla on ylhäällä nämä katsojaluvut?
Ja mitä tulee tuohon, että facebook ei ole mikään mittari, niin eihän se ainoa mittari ole, mutta ei sitä mittarina kokonaan voi pois sulkeakaan? Vai miksi sitten Satavarmalle on tehty facebooksivu? Outoja selityksiä.
Kirjoittanut kasvain
Ja ainut
eihän tohon käy juontajaksi kukaan "ammattilainen" meinaakko että noi ukot juttelis noin vapaasti tai yleensä tulis jos ei olis tommonen juttumies tekemässä tätä ohjelmaa.
Kirjoittanut paljonko
juttumies?
Toisille tuo kuittailu on siis juttumies? Tunnen tuollaisia juttumiehiä vaikka kuinka paljon. Esimerkiksi totopelipisteissä on tällaisia "juontajia" joka tontilla, jotka tietää kaikesta kaiken eikä kuuntele muita :D
ohjelma:
- pitäisi tehdä vasta perjantaina
- Lähdekorpi kelpaa kyllä minulle vetäjäksi
- vaihtuvat vieraat, perustelu, tulee erilaisia näkemyksiä, eikä Koivusen ja Forssin väistelyitä