Kirjoittanut Kims85
Pysyvä linkki tähän keskusteluunForssan pelipaketti
Forssaan vie tie ja pelejäkin tulee jätettyä laajalla rintamalla kaksareista teefemmaan. Aika hyvääkin pelattavaa löytyy ja tuodaan nyt omat mietteet esiin hivenen perusteltuina.
---
T5-1 / 7 Stone Capes Gem kerää ihan liian suuret prosentit lähinnä siksi, ettei "helppoja" varmoja oikein löydy tänään. Kyseessähän on ihan tavallinen hevonen siitäkin huolimatta, että taulu on nyt hyvässä kunnossa. Lähtönopeutensa ansiosta se saa eturivistä lähes poikkeuksetta mieleisensä juoksun ja näin tapahtui niin Porissa kuin viimeksi Teivossakin. Porin mailin tolppa tuli piikistä ja sitä arvostan, jäihän taakse mm. Ranch Juanita. Teivossa se päästi Havanna Erosin eteensä, pääsi lopussa yrittämään ohitusta, muttei lopulta pystynyt edes haastamaan. Teivainen latoo kohti keulapaikkaa ja maililla siitä myös ajettaneen. Ei kuitenkaan mikään varma voittaja, n. 35% hevonen tähän paikkaan.
5 Havanna Eros on mielestäni liki tasapäinen suosikki ja tuntuu pahasti alipelatulta. Hevonenhan on hiljattain vaihtanut tallia, eikä ole sen jälkeen vielä menestynyt. Teräsmiesliigan kymppisijaan ei kannata tuijottaa, sillä se oli takaa tekemätön paikka kärkipäässä muutoinkin viihtyvälle hevoselle, kun keulassa sooloillut Jaqueline Mon Ami lisäsi kirilenkillä höyryä tuntuvasti ja eroja alkoi syntymään. Havanna piti vauhtinsa kohtuullisesti, eikä ollu niin heikko kuin sijoitus antaa ymmärtää. Tehtävä on nyt taas täysin erilainen ja ainakin kuolemanpaikan välttäessään pystyy voittamaan kisan.
1 Frosty Vice yrittää torjua alussa ainakin Golda Godwillin ja pari muuta parhailta paikoilta starttaavaa ja tähtää suosikin peesiin. Kantelan hepo on ollut hieman tavallista paremman maineessa ja juossut ikäluokkakilpailuissakin suuremmin menestymättä. On tämä kuitenkin meriittejäkin saalistanut. Kolmivuotiskaudella irtosi Force Hambo-kakkonen ja Kasvattajakruunu-kolmonen. Maukas rasti ja ehdottomasti kaikille lapuille, vaikka ei olekkaan ollut ihan parhaimmillaan hetkeen. Toinen potintekijä vielä mukaan ja se on 4 Kansas Neva. Tämäkin nykyään enemmänkin väläyttelee silloin tällöin. Luokka ihan hyvä, muttei ole kulkenut sen mukaisesti. Matka käy, paikka ok ja hyvästä selästä mahdollinen. Muiden voitto olisi yllätys.
--
T5-2 / Vaikea pelattava, koska liki jokainen osanottaja hakee parasta virettään. Absoluuttisessa huippukunnossa näistä lienee ainoastaan 7 Amber Diablo, joka otti Mikkelissä ansaitun voiton. Jälkikäteen on hyvä kehua ja todeta, että tuli pelattua tätä... mutta olihan hevonen huippuhyvä. Order By Bossille lähtöä pedattiin, mutta puolireipasta vetänyt suosikki ei pystynyt ollenkaan vastaamaan takaansa iskeneen Amberin loppuvetoon. Uloin lähtörata ja juoksusta tulee vaikeampi tänään, mutta pienessä lähdössä kaikille avautuu mahdollisuus ja hänniltäkin saattaa ehtiä.
5 Pandora Girl päästi 3.7. Glenwoodin ohitseen suuremmitta taisteluitta ja oli pettymys. Mikkelissä se kiri vain tasaisesti, joskin lähtö oli paljon kovempi ja takaa ei ollut helppo nousta rahanjakoon. Keulaankaan ei nyt lienee asiaa, joten ehkä ihan lievästi ylipelatulta vaikuttaa, joskin mukaan tietenkin.
2 Classical Duo oli Suurhollola-Välierässä sijoitustaan hivenen parempi ja on pilannut laukkoihinkin pariin otteeseen, joten taulu on pelikelpoisessa kunnossa. Kansa tosin tuntuu löytäneen hevosen edelleen. Keulaan tähdätään, mutta haastetta tulee alussa lienee ainakin Pandora Girliltä ja ehkäpä Evert Kyu:lla satsataan myös starttiin. Keulaan päästessään olisi vahvoilla, muttei siltikään mikään saletti.
1 Maggie Cloud avaa sekin lujaa, mutta sille haetaan ehdottomasti selkäjuoksua. Kasvattajakruunun 10 000 euroa irtosi avojaloin näyttävästi, mutta dödsistä tamma ei jaksanut Isla-Ajossa perille. Ehkä ministi alipelattu tänään. 6 Penelope Press tulee tauolta ja Airaksisen mukaan nyt ahetaan nätisti. Se saattaa olla fiksu veto, sillä keulaan ei missään nimessä olisi asiaa. Ei tätä uskalla poiskaan jättää, kun rupeaa muistelemaan vanhoja.
--
T5-3 / Tikkataulu-lähtö. Tälläkertaa löytyi peräti 11 tikkaa. Parhaat merkit ehkäpä 3 Vigoroso Mi Amor ja 2 Rive Crowder, joka debytoi kolmellatonnilla. 8 Mr Looba Looba on hyvässä tikissä ja matka käy, saa todennäköisesti namujuoksunkin.
--
T5-4 / 10 Armchair Warrior on mun mielestä vauhdeiltaan n. 0,5sek muita suosikkeja parempi, enkä perusta tätä näkemystä pelkästään tuohon Mikkelissä noteerattuun kovaan aikaan. Toki otti tuon voittonsa keulasta, eikä ole mitään varmaa sen suhteen, suorittaako takaa yhtä varmasti, mutta otan riskin. Tosi lupaava ori jokatapauksessa ja voi hyötyä puolireippaasta avauksesta joka lienee tiedossa, kun lähes koko eturivi avaa hyvin ja keulaan mielii useampikin. Sen parempaa näkemystä tähän ei nyt ole, mutu-pohjalta mennään.
6 Monsieur Cannibale on noilla prosenteilla hyvä varmistusrasti, jos haluaa muitakin mukaan. Voi päästä keulaan, jos Markkula vie kiihdytyksen "loppuun saakka". Mutta mikä on keulapaikan hinta, se on toinen juttu..
--
T5-5 / 1 Poppuli ansaitsisi jo voiton, on ollut niin pitkään hyvä. Avasi viimeksi keulaan ja sai armotonta prässiä lähes koko matkan, mutta tappeli silti hienosti ylivoimaisen Pulun Pilkkeen takana totosijoista jääden neljänneksi. Moilanen pyrkii keulaan, mutta Herttelin Toivo ja Jonsker avaavat nekin hyvin. Keulajuoksu ei välttämättä ole edes paras vaihtoehto tälle.
6 Köppinen nousee toisena lapulle. Suurhollola tuhoutui laukkaan, eikä hevonen muutoinkaan loistanut, mutta Teivossa se kierteli takapareista vahvasti kolmanneksi. Hävisi Poppulille selvästi, mutta kierrettäviä oli paljon enemmän kuin tänään. Selkeä tukimerkki omissa papereissani.
Enempää ei sovi mukaan, kun hinta nousee jo nyt suolaiseksi. Topin Musta olisi nyt sopivan unohdettu. Ei ole kuitenkaan kulkenut tasollaan kesän starteissa, mutta voi parantaa yhtäkkiä. Kankeahko avaaja jää tosin Mariminin ja Vipotiinan kynsiin, joten ei ehkä alhaisillakaan prosenteilla ole kuitenkaan mikään huippumerkki. Karsiutuii nippanappa kunkkareista, joka oli ihan oikea päätös.
--
Forssa 18.7. Lähtö 4 Toto5
Hevoset 1,4,5,7 / 1,2,5-7 / 1-4,8-10,12-15 / 10 / 1,6
Panos 0,10 €
Summa 44,00 €
--
Kaksareissa seuraavasti:
* Frosty Vice
* Vigoroso Mi Amor
** Armchair Warrior
** Poppuli - Köppinen suorana
* Uparty K.A. (palaa sairastauolta, panokset maltilliset)