Kirjoittanut

Riihimäen Tähtikohteet.

L2/3 Winema (*4*): Viimeksi Loviisassa Winema laukkasi matkalla kerran ja sitten loppukaarteessa oli vielä pahaa häirintää, johon hevonen menetti lopullisesti mahdollisuutensa. Winema näytti kyllä hienolta sinä päivänä ja hevosen otteissa oli sitä oikeanlaista potkua, tamma kulki hyviä kyytejä laukkojen lomassa. Winema palasi viimeksi todella pitkältä tauolta, joten tuo Loviisan startti vei varmasti eteenpäin hevosta. Mikäli uran ensimmäinen autolähdön eturivin startti ei tuo alussa ongelmia, niin tamma saattaa pystyä haastamaan suursuosikki Get On Upinkin voitosta.

L5/1 Mr Snow Duran (*3*): Viimeksi Riihimäellä vahva 700m kiri neljännestä ulkoa kolmatta/neljättä rataa pitkin, ehtien aivan linjalla ykköseksi.
Ruuna on autontakaa todella nopea starttari ja lähtöpaikka on siinä mielessä erittäin hyvä, koska tuolta lähtöpaikalta kuski pyrkinee kokomatkan johtoon. Jos kiihdytys ei mene aivan päättömäksi hullutteluksi, niin kyllä ruuna omaa tässä mahdollisuudet voittoon siinä missä muutkin ja ainakin tämänhetkinen hevosen peliosuus (Toto4) 9% on alakanttiin.

L7/10 Aarteen Vilperi (*5*): Ruuna oli viimeksi Vermossa todella hyvä! Aarteen Vilperi lähti takamatkalta hyvin matkaan ja sai asemat kolmannesta ulkoa, hevonen tykitti viimeisellä takasuoralla lyhyellä matkalla kolmannen/neljännen radan kautta keulaan ja loppu olikin sitten erittäin helppoa, hieno voitto! Tänään ruunalla on 60m takamatkaa, mutta hevonen saa voltata yksin ja tuosta Aarteen Vilperi pääsee varmasti vauhdilla matkaan ja hyviin asemiin nopeasti. 3100m matka sopii vahvalle hevoselle hyvin ja vastus on erittäin sopiva, kun hevosen peliosuus Toto4:ssa on tällä hetkellä kovin maltillinen 23%, niin tästä voisi harkita riville ihan varmaakin.



Toto4 rivi (pieni):

(1) 3,4,9
(2) 1,7,10 (Mr Snow Duran)
(3) 2,3,6
(4) 10 Aarteen Vilperi

Panos = 0,20
Hinta = 5,40e


Toto4 rivi (suuri):

(1) 3,4,9
(2) 1,3,4,5,7,9,10 (Mr Snow Duran)
(3) 2,3,6
(4) 9,10 (Aarteen Vilperi)

Panos = 0,20
Hinta = 25,20e



Muita huomioitavia Riihimäelle:

L1/3 Auni
L9/5 Callela Cashflow
L10/3 My Magical

Vastaukset

Kirjoittanut

Yksi kaksaripohja

Lähtö 7

11 Turmaliini

Kirjoittanut

Larry Spike

Larry Spike on tämän lähdön paras kapasiteetiltaan ja tulee osaavista käsistä. Viimeksi kuolemanpaikalta OK. Nyt startti alla ja iso PLUS.

Kirjoittanut

Riksu

Riihimäki 15.7. Lähtö 4 Toto4
Hevoset 1,3-9 / 6,9,10 / 3 / 5,6,9-13
Panos 0,20 €
Summa 33,60 €


Pelikohteet:

*Anton Cloud (L2)

**Supreme Class (L5)

Riihimäki 15.7. Lähtö 10 Troikka
Hevoset 6-8 / 6-8 / 1-12
Panos 0,50 €
Summa 30,00 €

Kirjoittanut

Riihimäelle rohkeasti

1,4,8,9(5,3) / 10(7,3) / 3(2,6) / 1,2,4-6,10-12(13,9)

Hintaa 6,40 euroa.

Kirjoittanut

jooo..

Get on Uppia ketään ei haasta voitosta vähään aikaan...