Kirjoittanut Pähkinänsärkijä
Pysyvä linkki tähän keskusteluunSuur-Hollola T4
T4-1: 5 Sirun Valpuriina kohtaa nyt helpon vastuksen ja on noin 25%:n osuudella todella maistuva kohde vaikka tikusta on jo aikaa. Myös hevosen ravivarmuus on tässä porukassa suuri etu ja liekö sitten rivin suuret suosikit syynä, mutta tamma on tässä seurassa alipelattu ja kunnoltaan varmasti riittävä vaikka huippuiskua vielä toki odotellaan.
T4-2: 2 Bluescale on loistavalta paikalta ensimmäinen merkki ja tämänkin kohdalla on peliosuus ehkä hieman odotettua pienempi. Viivalla kuitenkin muutama maistuva varmistus ja koska ekassa on jo varma niin tähän hieman reilummin kavereita. =)
Holopaisen ajama 4 Goofy Journey on väläytellyt pientä tulemista ja on nyt hyvältä lähtöpaikalta lappukamaa. Vastuksen osalta ei suurta eroa edellisiin ja näin peli-idea pohjautuukin viimeisien lupaaviin lopetuksiin ja sinäänsä sitkeisiin esityksiin.
Forssin 10 Good Expert ja Emma Väreen ajama 11 Somolli Bowl otetaan sattumusten varalta mukaan kuitille. Nyt hieman juoksunkulun armoilla, mutta paremmilta paikoilta molemmat olisivat ehdottomasti riittäneet suosikille muutenkin.
6 Speedy Lane otetaan sen "pommin" toivossa. Hevonen tarvii unelmajuoksun, joka näistä asemista tietysti on liki lottovoitto, mutta varsin laadukkaita lähtöjä kolunnut tamma on hevosena ihan ok peli ja tässä liki pelaamattomana maistuva maksaa pienelle riville.
T4-3: Suur-Hollola 2013 finaali. Hmm.. Onhan se kiivasta keskustelua herättänyt, mutta jos T4-pelissä pääsee kotimaassa lyömään kotimaisia vastaan 3 Brad De Veluwea alta 60%:n niin onhan tuo jo lahja. =)
En näe mitään skenaariota millä Korvenoja tämän häviäisi. 2 Suprise Lordilla ajetaan keulasta vastaa? Tuskin.. Selkään ei pääse sellaista valjakkoa, joka iskisi ohi eikä matkavauhtia säätele kukaan muu kuin Korvenoja tai korkeintaan Brad itse. Alle 60% peliä?? Selvä. Kiitos. =)
T4-4: 6 Silvestro suosikki ja kaikella tavalla lappuhevonen, mutta liki 50%:n peliosuus saa varmistelemaan.
7 Southeast Joker tuppa aika-ajoin tekemään sitkeitä esityksiä eikä mielestäni ole tässä peliosuutensa mukainen altavastaaja suosikkiin nähden. Perttunen on iskussa ja niin on hevonenkin. ;)
Voitokas 2 Hello Fabio on vaeltanut varjojen mailla, mutta kykyjä piisaa ja siihen nähden noin 5%:n peliosuus tuntuu hieman pieneltä. Hyvä paikka, Forss rattailla.. Kuuluu lapulle.
5 Sirun Valpuriina
2,4,6,10,11
3 Brad De Veluwe
2,6,7
15 riviä ja kertaistusta oman maun mukaan.
5 / K / 3 / K maksaa 26,40€.. ;) Tuureja!