Kirjoittanut

Vermon tuomaristo

Valtakunnan ykköstunarit päästi sitten eilen menemään 7.lähdön ja jakoivat vielä sakkoja ohjastajille, jotka eivät koskaan saaneet ihme spurttia vetänyttä lähtöautoa kiinni. Nyt on sakot otettu pois, mutta lohduttaako se niitä 4-6 valjakkoa, jotka eivät koskaan saaneet mitään kunnollista mahdollisuutta.

Vastaukset

Kirjoittanut

afghah

Ja samalla Fintoto voisi palauttaa rahat esimerkiksi Koivusta pelanneille, joka keskeytti lähdön ennen lähtölinjaa kun huomasi että ketuiksi menee. Aivan käsittämätöntä tuubaa hyväksyä tollanen lähdön yritys.

Kirjoittanut

monia kärsijöitä

Koivunenhan ei ollut edes ainoa, joka siinä kärsi. Markkula jäi 100 metriä, monet muut sellaset 40-60 metriä. Teivainen ajo piiskalla jo 150 metriä ennen lähtölinjaa yrittäen tavoittaa lähtöautoa. Taisi kaikenkaikkiaan vain 3-4 valjakkoa saada jonkinlaisen mahdollisuuden.

Kirjoittanut

Olikohan vika

Videokirjaston mukaan ei lähtöauton kiihdytyksessä ollut suurtakaan eroa muihin lähtöihin, taisi osa ohjastajista keskittyä muuhun kuin työhönsä ennen lähtöä.
Toisaalta Ruotsin lähestymisten tuomarointikäytäntö olisi parempi, siellä lähtö menee aina uusiksi jos kaikki eivät ole paikallaan 100 metriä ennen lähtölinjaa. Tuomariston ei tarvitse harkita mitään, uusi yritys ja myöhästyjälle kunnon sakko.

Kirjoittanut

fdhafh

"taisi osa ohjastajista keskittyä muuhun kuin työhönsä ennen lähtöä."

Vaikka osa olisikin nukkunut, niin kun kuvan pysäyttää 100m ennen starttilinjaa, niin eihän siellä ole eturivistä kuin puolet paikoillaan ja näin ollen myöhässä olevat vievät takariviltä mahdollisuuden kokonaan. Olisi ihan kiva kuulla perustelut sille että lähtö hyväksyttiin.

Kirjoittanut

tutkivaa journalismia

Toivottavasti HU antaa uuden linjan mukaisesti vastauksen kaikkien kannalta

Kirjoittanut

vermon tuomarit

eikös mika fors ole aikoinaan sanonu ku oli kuskien päällysmies,että jos ei ole oikealla paikalla kun lähtö tapahtuu niin kuskin vika ja lähtöä ei pitäisi palauttaa.
no vermon tuomareilta täysin väärin että päästivät matkaan,joku kuski varmaan haukku ja siksi sakot pois.

Kirjoittanut

korvioja

sanohaan melkein suoraan voittajahaastattelussa melkein vahingossa ketä ottaa ns lentävän lähdön! kaikille takarivin hevosille järjettömästi haittaa!!

Kirjoittanut

Auto ei odottele

Eikö nykykäytännön mukaan lähtöauto lähde liikkeelle, kun kello näyttää nollaa? Minusta takarivin hevoset olivat vielä enemmän myöhässä ja jääneet omia aikojaan, joten miksi olisi pitänyt lähtö palauttaa..

Kirjoittanut

No entäs Porissa?

kun Mirva Husu vähän heilutteli kättään, niin heti otettiin lähtö takaisin, vaikka siellä ainoa joka huomasi mitään outoa kiihdytyksessä Mirvan heiluttelin lisäksi oli Mirva itse. Onko uusi käytäntö siis, että kiihdytys on ok, jos kukaan kuskeista ei heilutele käsiään?

Kirjoittanut

säännöt

§52 Autolähetys: "Heijaava lähtötapa tai jättäytyminen aiheuttavat joko uusinnan tai rangaistuksen."
Jos rangaistus on poistettu, taitaa olla uusinta edessä.

Kirjoittanut

jooio

Missäs muuten on fintoton vermon kutosen lähetys kun olivat sielläkin arvostelleet niin eihän sitä voi julkaista???

Kirjoittanut

stakes

Stakeshan ratkaistiin samanlailla...