Mäntyvaaran juhannus Rovaniemellä teeseiskoineen on jo melkein ovella. Tänään ravataan aattotunnelmissa T5-ravit tuntemattomia suuruuksia vilisevin kohtein. Ensin on varman tai varmojen valinta. Todennäköisesti ideoista. Ja sitten, minkä lähdön – tai lähdöt -löisi läpi, jos irtonaista rahaa olisi.
Avauskohteen suosikkivarmaksikin tarjoillaan Suivin Tähteä (6), josta en ole aikaisemmin kuullutkaan. Tutumpi tätä on paalulta lähtevä turelainen Hiekkasoturi (5), jolla on tolppa toukokuulta, mutta viimeksi sortui ruuna laukoille. Kun vielä toisen tutun Vieskaarin (10) lämäisi lapulle niin, jokohan alkaisi Lyyti kirjoittaa näillä kolmella.
Toisen kohteen Rigillä (4) on taulussaan kirjaimia enemmän kuin ykkösiä, mutta optimisti pitää sitä varmana vieläkin. Tähän ei löydä kaveriksi edes hentoa ideaa, kun kelpo kuskin Jarmo Saarelan General Raj (9) on voittanut eläessään vain kerran ja siitäkin on aikaa. Varsinaisia tolppakoneita näistä ei ole yhtäkään, mutta mikä olisi Rainbow Ace (3) hyvältä paikalta.
Kolmas koitos olisi sitten se läpilyöntilähtö, mutta pahaksi onneksi siihen on sattunut myös eniten hevosia. Niinpä tuohon onkin varmaan hyvä vastaveto valita varma kakkossuosikista Sillan Capedonnasta (2), joka juoksee vasta ensimmäisiä kisojaan ja tässä porukassa yhtä hyvä kuin joku muukin.
Vähän tutumpiin mennään jo neljännessä kohteessa ravureinakin, kun mietintämyssyyn poimitaan alkuun Justine Power (5) ja Casher (2), jolla Jarmo Saarela voi edellistä arvelua varmemmin sen tolppansa ottaa. Onhan tuolla Jaaralla Mockasinkin (9), mutta sitä seurataan vain katseella.
Einomies (6) palaa kehiin Mäntyvaaran T5-päätöksessä ja sitä tuskin jättävät ainakaan pohjoisen raviurheilun ystävät hevin lapultaan pois. Taitavat tässä olla lappukamee muutkin takahevoset eli Marat (7) ja I.P. Lento, mutta ajattelin näin itsekseni nimittäin ottaa eskonpuumerkkinä mukaan vielä Turon Pilkun (4).
Vastaukset
Kirjoittanut black-jack
Infoa
Pari hyvää ideaa.
T5-2) 3 Rainbow Ace on tosi kyvykäs hevonen, mutta ura ei ole sujunut kykyjen mukaan. Tämä oikeasti kuuluu kategoriaan lahjakkaat. Rovaniemellä 19.05.13 ori teki jo minun silmään nousujohteisen juoksun ja nyt kun vastassa ei ole sellaiset hevoset kuin Almond Jack, Kiss My Aces ja El Arnold, on hevosella täydet saumat voittoon. Uskoa riittäisi hevoseen paljon mikäli rattailla olisi ammattikuski, nykyinen kuski on voittanut viimeksi ravilähdön vuonna 2005 ja sitä ennen 1990. Pieni laukkariski on kuten suosikillakin, joten ison rahan tavoittelijoille vinkki että laittakaa useampia rasteja. 1 Francis Laurelton on luokaltaan tämän lähdön parhaimmistoa, mutta hyvistä esityksistä on jo vuosi aikaa. 10 Railroad Manin hyvä ominaisuus on vahvat kirit.
T5-3) 8 Bwt Sandström näytti viimeksi Torniossa että ranskalainen veri on vahvaa, mutta kun ori ei vielä hommaa tosissaan ottanut niin se kerkesi vain kolmosrahoille. Marjut Eero on kuskina 99% parempi kuin lapin miespuoliset amatöörikuskit ja osa ammattikuskeista, joten rohkeasti vain parivaljakkoa lapuille. Jos ori keskittyy juoksemiseen eikä ala seurustelemaan kavereiden kanssa, tulee se vielä voittamaan paljon lähtöjä ja jää itselleni ideavarmaksi.
Toinen varma tulee T5-4 lähtöön ja se on 2 Casher. Ruuna palasi viimeksi 4kk tauolta huippuvireessä, se joutui juoksemaan melko lujaa Tornion kakkossijasta saatavasta kahvipaketti rahasta, mutta nyt on tarjolla 2500e ensimmäiselle ja uskon vahvasti sen suuntaavan kaukoseen. 11 Orca voi kerätä peliä jonkun verran, mutta nyt vastus on paljon viimekertaista kovempi. Viimeksi Orcan kolme pahinta vastusta laukkasi alussa hylkäyseen ja näin ollen sille ei ollut tarjolla edes kunnon vastustajaa. Minä uskon että ei tämän pitäisi Casherista ohi tulla, ellein se sitten omista erittäin kovaa pätkänopeutta ja saa siihen vaadittavaa juoksua. Tosi on kuitenkin että Casher saa vetää keulassa omaa vauhtiaan ellei Jamppa sitten ala hölmöilemään siellä rattailla kuten Pendolino Manilla eilen.
Kirjoittanut Nipa
Kiitos vinkeistä
Tuosta BWT Sandstormistako löytyisi omalle varmaehdokkaalleni Sillan Capedonnalle haastaja. Kuski SC:llakin mielestäni paranee Joesta Alapekkalaksi, kun Marjut Eero oli minulle tätä ennen ohjastajana täysin kirjoittamaton lehti. Sisäpiiritietona tuo Marjut saattaa elää Mäntyvaarassa vielä juhannuksenakin. Voittotili saattaa tässä avautua jommallekummalle.
Kirjoittanut black-jack
Sillan Capedonna
tämä teki yhden lupaavan startin ja voi tässä seurassa onnistuakin, mutta varmaksi asti en sitä uskaltaisi laittaa. Kuski tosiaan paranee omasta mielestänikin, mutta paraneeko tamman taistelutahto samalla?
Monta mahdollista menestyjää löytyy tähän tasaväkiseen lähtöön ja sanotaan vielä sen verran että Riverside Selin pikkuveli Speedy Sel tulee Kunnarien osaavasta tallista allaan hyvä koelähtötulos. Kunnareila oli aikanaan lahjakas hevonen Heat Dancer joka ei kunnolla päässyt ikinä näyttämään osaamistaan, mutta jos se olisi vähääkään jättänyt itseään nro.6 Uno Dancerille, joka muuten on samasta emästä Riverside Selin kanssa, on sekin mahdollinen yllättäjä.
Jouko Kangas pitää 14 Dollar Hunteria lahjakkaana ja kyvykkäänä hevosena. Tämä hevonen on syytä ottaa ihan vakavasti koska kilometrejä se on saanut jo lyhyen elämänsä aikana paljon, olihan se ekat vuodet Aarne Lintulahdella. Tämä on iso ja raamikas hevonen joka jaksaa kiertää ja taulusta kannattaa huomioida kahdesta viime startista että juoksut ei ole onnistuneet kovin hyvin. Kunto on hyvä.
Mutta jos tuo Bwt Sandström vain suorittaa tosissaan, niin kyllä siinä on vastustajilla hikinen iltapuhde. Tosiaan on sekin mahdollista että ori ei välttämättä ota koko touhua tosissaan.
Kirjoittanut Nipa
Ja lisää näkemystä
Jep, niinkuin alunperin arvelinkin tuossa kolmannessa koitoksessa voi löytyä enemmänkin kuin tuo Sillan Capedonna – ei ehkä kuitenkaan aivan läpilyöntilähdöksi saakka. Outi Kunnarin ja Jouko Kankaan hevosia pitää kuitenkin vielä tänään vain seurailla, jos vaikka sitten juhannuksena pääsisi sinne paikan päälle vuoden tauon jälkeen pelaamaan.
Kirjoittanut black-jack
ei kaksi vaan yksi
Tervetuloa vain mäntyvaaraan, mukava kun tulee lähtöihin taas 75-ravien ansioista pitkästä aikaa tasoakin. Harmi vain varsinkin kaukaa tulevien puolesta että tänä vuonna ei ole kaksipäiväiset ravit kuten yleensä.
Kirjoittanut Nipa
Niinpä niin
Jo noista Rovaniemen kaksipäiväisistä raveista tuleekin kaksi vuotta. Samalla matkalla on joskus poikettu Sodankylän yöttömän yön raveissa, joista onkin ollut joskus kiire ehtiä etelään Suur-Hollolaan. Tänä vuonna Sodankylä ja Jokimaa menevät päällekkäin, mutta Kajaanissa on viikolla jotakin. :D
terveiset Riksusta, roi ja duo
2,8/6,7,8
ai jussina roissa vaan yhdet ravit, ollaan menossa sinne jo 8:tta kertaa, ounaskosken maisemiin! ;
Kirjoittanut Nipa
Jep, nötsky
Vähän huonosti meni tänään Mäntyvaaran kenraaliharjoitus, mutta jospa varsinainen näytös sitten paremmin.
Saman verran juhannuksia on takana siellä vaaran maisemissa, vaikka viime vuosi jäi väliin. Muita raveja on sitten vähän enemmän sielläkin, aina vuodesta 1979.
Kirjoittanut nötsky
katsoin raviradat
onks noita kesän ravikarkeloita vähennetty, täytyy kait sit mennä Sodankylään 29.7 kun on Mäntyvaaran kiekat ajettu!
Kirjoittanut nötsky
siis Sodankylä
on 29.6 eihän roista ole kun 159 kilomeetriä jos mä nyt oikein katoin!