Kirjoittanut

Jossittelua Tukholmaan!

Elitloppet 2013! Ketju tästä jo hyvissä ajoin. Ajattelin jos tähän saisi ihmisten mielipiteitä kutsutuista ja ehkä jopa sen ajan koittaessa kutsumattomista hevosista. Kuka voittaa? Ja koska kyseessä on keskusteluun tarkoitettava foorumi niin mitäs mieltä ollaan Bradin kisaan lähtemisestä?

Itse näen, että moneen vuoteen mielenkiintoisin kisa on tulossa. Formula Onen esitys eilen ei tainnut jättää kylmäksi ketään ja Tukholmaa kun hellii kesäkelit toukokuun lopussa niin finaalin voittoaika voi olla sitä itseään. ME:tä tuskin nähdään, mutta likemmäs 08-alkuista mennään.

Ja tottakai Brad De Veluwe! Otanpa nyt sitten niskaan kaiken sen määrän p**kaa mitä arvon palstalaisilla on kaadettavana, mutta minun henkilökohtainen mielipide on kuitenkin se, että jos sattuisi Brad jättämään Elitloppetin vielä tänä vuonna väliin niin se ei välttämättä suuri vääryys olisi. Voisi olla jopa fiksu ratkaisu.

Ruotsi tuo viivalle takuuvarmasti kivikovan joukkueen ja Ranska totutusti tuo viivalle joukkueen, joka ennakkokaavailluissa jää karvan aliarvostetuksi. Näin se menee vuosi vuoden jäljestä. ;) Jenkit lähettää jonkun, joka vasta sunnuntaina radalla näyttää mihin riittää jos riittää.

Oslo näyttää hiukan suuntaa ja Ravia toivottavasti uutisoi ulkomailta mielenkiintoisia tuloksia. Ja aina on Elitloppetin omat sivut, jotka palvelevat hienosti näin kisan alla.

Mutta siis.. viritetään keskustelua jos siihen joku haluaa osallistua. Onhan se hiukan mielenkiintoista nähdä miten ihmiset asian näkevät.

Vastaukset

Kirjoittanut

Turha koittaa - Brad voittaa

Ihan jees avaus, kun kerrankin siinä on edes jotain sisältöä.

Tähän hommaan luotiin käsikirjoitus jo suunnilleen Bradin 3-vuotiskauden Finlandiapäivänä. Tämän vuoden Elitloppetissa muilla ei ole juurikaan jalan jakoa Brad De Veluwea vastaan. Molemmissa hiiteissä mennään lähtönopeudella keulaan tai muuhun juoksupaikkaan kärjen välittömässä läheisyydessä. Tukholman loppusuoralla suomalainen yleisö saa vain ottaa ja nauttia ainutlaatuisesta näytöksestä.

Sijoista 2.-loput taistelee joukko ihan varteenotettavia koneja. Ainakin Maharajah ja Formula One maistuvat kovasti.

Kirjoittanut

Timoko

Voittoon! tätä on tullu "fanitettua" pitkään ja hienoa nähdä , että hevonen alkanut kulkemaan hienosti uudella kuskilla. Tottakai myös Bradia kannatetaan ja voitto olisi hieno juttu!

Kirjoittanut

Lujaa muuten mennään

Jos Brad, Timoko ja Sebastian K. ottaa avauksessa yhteen

Kirjoittanut

Ranskaan Elitloppet voitto

ei ainakaan mene. Nää Ranskikset ei maililla nimittäin loista. Brad De Veluwe meni vermossa 11,0 Finlandiassa. Ajasta voi ottaa 1-1,5sec pois kun verrataan tulosta Ruotsin aikoihin. Ruotsissa meinaan radat sen 1-1,5sec nopeampia kuin Suomessa. Brad De Veluwe, Formula One (jos saa kutsun) ja Maharajah omat suosikit tällä hetkellä. Maharajahin lähtönopeus on kylläkin iso miinus. Shaq is back jos pääsee avauksessa keulaan niin sen ohi ei tuu kukaan.

Kirjoittanut

Jooo

Shaq Is Back. Just :D

Kirjoittanut

Formula rules

Jos karsinnassa sattuisi BDV olemaan Formulan ulkopuolella niin keulaan ei olisi mitään asiaa sen näki kyllä sokeatkin eilen kun auto irtosi.

Kirjoittanut

Siinähän sitä keskustelua

syntyy. Oma kutina voittajasta on sen verran kummallinen, että voittaja ei vielä ole kutsuttujen listalla.

Sebastian K tulee olemaan paha, mutta askellus ei ole kirkossa kuulutettu kun nollia puhkotaan. Maharajah taasen kärsii tuosta kiihdytyksestä.

Formula Onen kohdalla kaksi tulikuumaa starttia muutamaan tuntiin heittää kysymysmerkin.. Friction voi saada kutsun sekin, jolloin naapurimaalla on taas Sanityn kaltainen kansansuosikki ja hypetyshevonen viivalla. Em. kaksikko saa ainakin pakan sekaisin karsinnassa jos ei muuta..ensimetreillä.

Timoko johdattaa ranskalaisia.. Kyllä nämä ranskiksetkin sen kympin puhkaisee tuossa maililla. =)

Mack Grace SM on täysin unohdettu eläin palstalla vaikka meriittejä löytyy.. ;) Italiasta kajahtaa kun koko ravimaailma asettelee isäntämaan hevosia riviin?

Brad.. niin.. se voittaa tämän kyseisen kisan, mutta pahoin pelkään, että vuosi 2013 ei ole vielä Bradin vuosi. Finaaliin menee jos viivalle lähtee, ei epäilystäkään, mutta sitten toisessa startissa runnotaan rutiinilla ja jalat on tosissaan kovilla..

Kirjoittanut

Jooo

Toi kaks hiittiä ei ole Bradille kyllä este eikä mikään. Onkohan Brad jopa ainut hevonen maailmassa (ok kilometrin radoilla), joka on mennyt toiseen hiittiin alle 10 ajan?

Kirjoittanut

Nyt on niin jännää että ihan

Tosiaan, Bradilla on näyttöjä siitä että osaa ja pystyy juoksemaan hyvin kaksi kilpailumailia päivässä. Nyt näyttäisi siltä että ollaan myös nousukunnossa ja kuukauden päästä on mahdollista olla jo huippukunnossa. Karsinnasta läpi, ja sitten ensimmäistä kertaa urallaan, kengät pois finaaliin.

Jos kaikki vain natsaa, niin kyllä on niin mehevät saumat että jääkiekon MM-95, Lordi-06 saa nyt jatkoa... Brad-13!

Toivossa on hyvä elää ja toivossa saa elää. :)

Kirjoittanut

heh heh

...MM-95, Lordi-06 saa nyt jatkoa... Brad-13!...

eikö maran noobeli olis voinut lisätä tohon?

Kirjoittanut

minäpä tiedän

no, eihän tuo brad ..dw vielä niin kokenut hevonen ole, jotta elitloppet voittaisi..

rautaa on kuitenkin taottava silloin kun se kuumaa on, lihas kasva levossa, jätetäänkö vuosi väliin, hevosen iässä vuosi vastaa sataa vuotta..

Kirjoittanut

Ei eliitin lelu

Kansan syvät rivit ovat Maharajahin puolella Pohjolassa, sen omistajissa on tavallisia ihmisiä Ruotsista, Suomesta jne.

Kirjoittanut

Ihan sama kenen hevonen

Siis omasta mielestä.
Todella hienoa että yleensä suomessa on tuollainen edes joskus.

Kirjoittanut

Elitloppet

Ilman muuta sinne Elitloppettiin kannattaa nyt lähteä. Tuomashan on vuoden 2013 Elitloppetista jo pari vuotta. Nyt kun sinne kutsu tuli niin eihän sen voinut kuin hyväksyä.

Hevosella on hyvä lähtönopeus ja se menee hyvin kaksi hiittiä samana päivänä joten miksi ei. Luokka riittää osallistumiseen. Kun kaikki täsmää niin säästelyssä ei olisi mitään järkeä. Tämä voi huonolla tuurilla olla Tuomaksen ja Ingmanien ainoa sauma voittaa Elitloppet. Tuon tason hevosia on kuitenkin todella harvassa ja terveenäkin pitäisi pysyä. Lars:lla jätettiin huippukunnossa osallistumatta kuninkuusraveihin ja päätettiin säästellä. Ja mitä kävikään? Hevonen ei olekaan enää palannut huippukuntoon ja toista hyvää mahdollisuutta ei välttämättä enää tule.

Elitloppetissa menestyminen on sitten kiinni monesta asiasta, eikä vähiten juoksunkulusta. Ei brad (ehkä) mikään Varenne ole jolla voi kuolemanpaikalta päästellä voittoon. Sen sijaan keulasta ja muuten hyvällä juoksulla ainakin finaalipaikka on saavutettavissa eikä finaalin totosijoituskaan ole mahdoton ajatus. Voittoon tarvitaan sekä todellista huippukuntoa, että hyvin mennyttä juoksua. Voittoa ei todennäköisemmmin tule, mutta ei sekään mahdoton ajatus ole. Vaatii kuitenkin monen asian loksahtamista kohdalleen. Tämä toki koskee käytännössä kaikkia muitakin osallistujia.

Pistetään kädet ristiin, että brad saa karsintaan hyvän radan. Keulasta olisi melko varmaa finaalikamaa ja sen jälkeen kaikki olisi mahdollista. 8. radalta jo pelkkä karsinta saattaisi mennä vaikeaksi. Eikä pelkästään karsinta vaan mahdollinen raskas juoksu siinä heikentäisi myös finaalin saumoja.

Kirjoittanut

Elitloppet

Niin ja jos kisaa spekuloidaan muiden osalta niin Sebastian k on nopeudellaan varmasti vaarallinen. Laskisin sen kuitenkin hieman yliarvostetuksi. Ei ole ainakaan vielä päässyt viime vuotiseen vireeseensä.

Maharajah on mielestäni kisan kovin hevonen. Lisäksi viime startin perusteella noussut huippukuntoon hieman penkin alle menneen talvimeetingin jälkeen. Moottori on väsymätön, mutta matka epämieleinen. Uskon sen joka tapauksessa menevän finaaliin ja jos siellä saisi paikan jostain 2-3 ulkoa niin voisi ehtiäkin voittoon. Tällä ajetaan varmasti agressiivisesti ja on matkasta huolimatta oma suosikkini kisan voittajaksi. Mielestäni ainoa hevonen joka voi voittaa kisan kuolemanpaikalta. Itse asiassa se voisi olla tälle jopa mieleinenkin paikka.

Commander crowe on suuri arvoitus. Luokka riittää, mutta palaako enää viime vuotiseen kuntoonsa? Itse en tähän usko ja veikkaan valtikan vaihtuvan. Harvoin näin vanhat hevoset Elitloppetissa juhlivat.

Timoko voi pärjätä, hyvällä juoksulla. Samoin Formula one jos osallistuu sillä tauolta paluu oli jäätävä. On kuitenkin pieni arvoitus todellisen kapasiteettinsa puolesta. Hyvällä lähtönopeudella kuitenkin hyvin mahdollinen finalisti. Ei suosikkeja, mutta mahdollinen mustahevonen. Formula onen kohdalla finaalin totosija tai totaalinen sippi karsinnassa ei kumpikaan suuresti yllättäisi.

Nesta effe voi olla finaalissa, mutta en usko voittoon. Jenkeistä en osaa sanoa oikein mitään Panne de motour ei maililla näitä lähtöjä voita. Jos osallistuu niin finaalipaikka olisi hyvä saavutus. Mr picolit, hyvällä juoksulla ehkä finaaliin. Samat sanat pätee Shaq is backiin vaikka olikin todella hyvä viime startissaan.

Siinä meikäläisen puntarointeja.

Kirjoittanut

Puhut asiaa, Sepis

Toivotaan historiallista suomalaismenestystä, mutta odotetaan marseljeesia. Bradin pitää hiukan kyllä parantaa, toivottavasti myös pää kestää, kun mennäänkin isoa kovaa oikealla ja vasemmalla eikä päästäkään välttämättä keulaan. Tuomashan on kehunut hevosta oikein fiksuksi, joten ehkäpä se ottaa karsinnan urheilumielellä ja petraa. Nyt on jäänyt mailin kisatreenit aika minimiin.

Kerrankin on Elitloppetin mailin matka eduksi ranskikselle - Timoko saa avata kovaa eikä tarvitse kestää 2600 metriä maaliin vaan pääsee jo kilsan aiemmin... Voittaa Loppetin.

Kirjoittanut

Niinpä

Edellisen kera samaa mieltä. Ranskalainen voittaa tänä vuonna kuten on voittanut Loppetin jo parikymmentä kertaa. Niillä ei ole niin tarkkaa missä paikassa ajaa ja parantavat vaan toiseen kisaan. Keuhkoissa ja sydämessä pitää olla puhtia kun samana päivänä pari kertaa joutuu ravaamaan täysillä ja sitä ei ole muilla kuin Ranskalaisilla suvuilla.

Kirjoittanut

Formula One

Oma Formula One on oma suosikkini. Tuli uhottua jo viime kesänä että tämä voittaa Elitloppetin 2013 ja paluu tauolta vahvisti näkemystä. Hevonen on kuin tehty tähän kisaan. Nopea ja vauhtikestävä.

Kirjoittanut

nyt vielä hetki

jäitä hattuun koska
1)suurin osa osallistujista, eli 9 kpl puuttuu vielä.
2)ja siitäkin syystä radat ei vielä arvottu.
3)Oslo GP vielä ajamatta ja se usein antaa osviittaa Elitloppet-hevosten kunnosta.
Jne jne....
Tottakai spekulointi jännää mutta paikallaan n. 3 viikon kuluttua, silloin vasta jännää on!
Tottakai toivon Bradin menestyvän minäkin, mutta vaikkei ole mitään Korvenojaa vastaan, niin tuohon kisaan pitäisi saada kuski jota muutkin kunnioittavat, sen verran kova on kisa että jos vähänkin pehmoilee niin jää jalkoihin, ja aloittajan kanssa vähän samaa mieltä ettei tulevaa voittajaa välttämättä ole vielä kutsuttukaan!
Joka tapauksessa toivon Bradille loistosuoritusta ja vaikkei voittoa Elitloppetista ole vielä tullutkaan niin on meiltä iso liuta huippuhevosia ollut mukana ja myös finaalissa.
Ja....elämää on Elitoppetin ulkopuolellakin!

Kirjoittanut

tiedä näistä nyt vielä

lusikkaa soppaan näin aikasessa vaiheessa.
aika turhaahan tässä on spekuloida hirveesti ennen kun kaikkia osallistujia edes tiedetään ja karsinnat on arvottu.

vois nyt kuvitella et jos esim Sebastian K saa
1-3 radan ja Bradille samaan erään ulompaa paikka ni tuskin on keuloja tarjolla.
Sit on aina ne amerikkalaiset ylimainostetut ihmekonit jotka jotenkin kummasti kadottaa 2 sekuntia kun lentää rapakon yli. Mut pystyvät toki avaamaan 08-vauhteja joten kuka niitä osaa ennustella.

jos taas Bradi pääsee keulaan ni eiköhän finaalipaikka ole saleteissa.

Finaali onkin sitten asia erikseen
Oslo GP tuo varmaan lisäinfoa, etenkin jos Maharahjah näyttää (edelleen?) nousukuntoa ni lujaa täytyy painella finaalissa ettei se ehdi rinnalle ja väkisin ohi.

Joka tapauksessa paikalla ollaan ja koitetaan huutaa Bradi ykkösenä tolpalle.

Kirjoittanut

Lagkörning och fusk med banlotteri.

Aloitetaan siitä, että Tukholman lottokone arpoo "yllättäen" suurimman osan suomalaisista osallistujista radoille 8. ja 12. kuten monena aiempanakin vuotena.

Sitten ruotsalaiset harrastavat joukkue-urheilu tyyppistä "Olle och Bulle" -kör tillsammans med samma taktik. Käytännössä ulkomailta tulevia vastustajia pyritään pussittamaan tai prässäämään tyhjäksi.

Borta bra, hemma häst måste vinna med alla möjliga konster...du ska se!

Kirjoittanut

Siinähän sitä keskustellaan

Oslo näyttää suuntaa ja Jenkkilässä mentiin tuossa hiukan haipakkaa. Tuleekohan sieltä toinen hepo kutsuttujen listalle?

Ja ei muuten varmasti arvota Bradia radalle 12. =) Hehe.. No, Elitloppetin arvonta nyt on ainakin siinä mielessä muutamaan muuhun nähden rehellinen, että tuokin on oikein kansan tapahtuma eli tuskin sitä vilunkia siellä harrastetaan. Kun itse arvonta on oikein kadun miehen seurattavissa.

Kirjoittanut

elitloppet

jos bradi saa eturivin paikan sisäpuolelta sepastian k,niin mennään ehkä yli kovaa alku,toivoa sopii että bradi saa eturivin paikan ja s.k takarivin niin silloin on mahdollista että bradi pääsee finaaliin.voitto aika alkaa hyvässä säässä 09 alkuisella

Kirjoittanut

hei paisti

takarivi??

Kirjoittanut

Niinpä

Ei oo tainnu pinkki käydä kattomassa Elitloppettia, kun höpisee takarivistä:) Karsintoihin osallistuu 8 hepoa molempiin...

Kirjoittanut

jotain vaan

no juu

vähän kun tarkemmin perehtyy ni ensinnäkin terveisiä noille takariviin arpojille...

timokon juoksuja kattelin nauhalta, kovaa avaa ja keulassa tykkää juosta, pääsee lujaa lopussakin jos saa rauhotella, onko jollain tarkempaa tietoa tän muista kun keulajuoksuista?
tai 1600 matkasta?

rapakon takaa tulijat oon jo sen verran monessa loppetissa nähnyt et niille en painoarvoa anna,
jos on pareissa ni en lunasta. jos ei ole kuten yleensä niin kiitän.

näyttää sittenkin jäävän aika "vajaaksi" tuo osallistujalista.
vai keitä olis vielä tulossa?

voiko joku muu voittaa kun Maharadza, sebastian k tai timoko? bradi keulasta ehkä?

ehtiikö Maharadja mukaan maililla?
pääseekö Sebastian K keulaan?
pääseekö Timoko keulaan? osaako voitta muualta?
(tunnustan asiantuntemattomuuteni tässä)
voiko Bradi oikeesti voittaa?

Nesta Effe? - mitä tekee tällä kertaa?
Formula one? - 2 hiittiä loukkaantumisen jälkeen?
iso arvotus.tuskin
Mack Grace, Shaq is back? ei kai
Rapakon takaset jo tuomitsin.

Taitaa se suurin kysymys tällä hetkellä olla että kuka vielä kutsutaan?
Onko hyviä ajatuksia mitä on vielä tulossa?

Elitloppetin sivuilla on linkki missä Wishing Stone lyö Arch Madnessin. voiko voittaa? - en usko

Ruotsalaisia tulee varmaan jotain vielä.
Entä Norja ja Tanska?
Tuleeko Ranskasta vielä joku kova nimi?

oma suosikki yhä Maharajah

Kirjoittanut

Omia mietteitä

Shaq is Back avaa ainakin kovaa. Jos lähtee radoilta 1-4 niin keulapaikka melko varma. Kesti viimeksi Frictionin 08,5 aikasen prässäyksen, vaikka vähän laitto "kävelyks" maalisuoralla lopettaen kuitenkin 10,9 lukemiin. Hevonen on kyllä parantanut tänä vuonna kokoajan joka startissaan.

Maharajah ei maililla ole parhaimmillaan hitaan lähtönopeutensa takia vaikka hevonen nyt tuntuu olevankin kunnossa.

Sebastian K & Commander Crowe on ollut tällä kaudella vähän kysymysmerkki. Mennyt toisinaan hyvin, mutta pari huonompaa starttiakin ollut. Näistä jompi kumpi ei pääse mukaan finaaliin.

Timokolla ei asiaa voittoon. Ranskiksille maili liian lyhyt matka. Kuten finlandiassa nähtiin niin ei Le Cannibale tai Best madrik voittanut vaikka niin moni väittikin. Ei finaaliin.

Bradi tosiaan kuntonsa puolesta pystyy kisan voittamaan, ohjastaja valitettavasti keskitasoa. Tällä tasolla ratkasee hevosen lisäksi myös kuski. Kaiken onnistuessa finaalissa ja kolmen joukossa.

Formula one.. Mielenkiintoinen hevonen. Lähtee kovaa ja tulee myös rehdisti perille asti. Ajamatta 10,4. Omasta mielestä tulee olemaan finaalissa

Nesta Effe: Osoittanut luokkansa. Kuski melkoinen kettu ja hyvä taktikko. Melko varmaan tulee olemaan finaalissa.