Keskustalla jäsenmäärä yli 150000, Kokoomus yli 40000, SDP liki 50000 ja persuilla 8000. Kannatus siis suuri, mutta puolueena pieni.
Kirjoittanut kukka hattu
Vihreät suurin
menestyjä on. Eduskuntavaalien jälkeen lisäystä 44% ja persuilla 37%.
Myös Vasemmistoliitto nostanut jäsenmääräänsä ja niitä on pari tuhatta enemmän kuin persulaisilla ja viheriäisillä.
LinkkiTurun Sanomat (http://ts.fi/uutiset/kotimaa/474016/Eduskuntapuolueisiin kuuluu 300 000 suomalaista vain pikkupuolueet kasvavat)
Kirjoittanut sippinen
niinpä
lieneekö samanlasia jäseniä kuin teiniliitolla jossa jäsenhankkijat kulkivat hautausmaalla ja hautakivistä ottivat nimet uusiksi jäseniksi, eipä ainakaan kukaan valittanut että oli nimi listalla.
puolueilla lienee jo kuolleita jäseniä vaikka kuinka paljon,eihän niitä poisteta jäsenrekisteristä,samoin jäseniä jotka kakarana liittyneet ja unohtuneet jäseniksi,totuus lienee se paljonko jäsenmaksuja maksavia on,se taas on toinen asia joka ei kaikille kuulu.
Kirjoittanut Fakta homma
Naurattaa, mutta eri syistä
"Ei toisaalta yllätä, että Perus S on taas se menestyjä. Naurattaa vaan tuo jäänne, että Perussuomalaiset rinnastetaan edelleen pikkupuolueisiin."
Naurattaa ja samalla vähän surettaakin, että jotkut suomalaiset ovat langenneet uskomaan näiden populistien kovaäänisiä haihatuksia. Onneksi suurin osa kansasta tietää, ettei tästä puolueesta ole oikeisiin hommiin.
Eipähän tässä montaa vuotta mene, kun perussuomalaiset kutistuu taas pienpuolueeksi, kun kovapäisimmätkin suomalaiset tajuavat, millainen kuplapuolue todellisuudessa on kyseessä.
Auringonlaskun puolue - ei muuta.
Kirjoittanut sippinen
niinpä
en vaan ymärrä mitenkä suomen asioita voisi huonommin hoitaa kuin nykyinen ns. hallituskaikki mihin koskee muuttuu sonnaksi,mitä sitten vielä maksutakuiden hoitoja.
jos fakta jaskaa vielä uskoa että katainen ja urpilainen on hoidellut hommansa kiitettävästi niin täytyy todeta että kovasti olet optimisti.