Kirjoittanut yksi lasku lisää
Pysyvä linkki tähän keskusteluunkyprokselta
mutta tämähän on hyvä asia taas kerran veronmaksajalle.. Stubb näyttää voiton merkkiä
mutta tämähän on hyvä asia taas kerran veronmaksajalle.. Stubb näyttää voiton merkkiä
Sen päivän haluan nähdä, kun nämä herrat antavat omasta palkastaan osuuksia näiden velkojen maksuun.
Taitaa kuitenkin käydä niin, että nämä "herrat" saavat palkkioksi jonkun hyväpalkkaisen vira, jopa Brysselistä, kunhan ovat ensin ajaneet tämän maan todella huonoon tilaan.
Komissio ei toimi siten että rangaistaan mahdollisimman paljon mahdollisimman useaa. Se toimii siten, että tehdään riskilaskelmat kaikista ennakoitavista skenarioista, tutkitaan mitkä niistä ovat pahimmat ja sitten estetään kaikille huonoin vaihtoehto. Toistaiseksi homma on toiminut ihan hyvin: Irlanti maksaa bail-outinsa pois vuoden loppuun mennessä, Kreikan vienti vetää paremmin kuin koskaan, Espanjan vienti vetää paremmin kuin koskaan jne.
Lienee kiellettyä edes spekuloida sillä ajatuksella että mitäs jos tosiaan, niin kuin Persut vaativat, olisi "vedetty letkut irti". Itse asiassa Suomi alkaa olla ongelma, mutta siitä joskus toiste.
kataisen johtamana!
vetää mikä vetää .suomi ei vedä täällä pitää tehdä talkoilla töitä että saadaan maksuun ulos heitettävää rahaa.
Kyprokselta kävi valtuuskunta anomassa rahaa Putinilta, mutta kieltävä oli vastaus. Nyt venäläisfirmat ja sijoittajatkin maksaa kalliin hinnan kun venäläisillä on talletyksia kyprospankkehin sasdoilla miljoonilla tai jopa 1,2 miljardilla.
"Sixten Pack", siis ilahduttavaa todeta, että teistä pölypäistä edes joku on jyvällä tilanteesta ja asioista.
Kaikki muut sepustukset vaan kertovat henkilöiden pahasta olosta, tietämättömyydestä ja vielä lisäksi HÖLMÖYDESTÄÄN. Hra Soini, vellihousujen päällikkö, on näköjään saanut kaikki löysät, ajattelemattomat aivopestyä jorinoillaan.
kun tulin mieleen ovatko venäläiset sijoittajat
tehneet kovaa tiliä kyproksella ja
kun pankkiautomaatti alkaa yskiä niin kukas se on
lähinnä eli se tavallinen veronmaksaja jonka taskulle aina mennään puheli rahoituksen proffa Puttonen Aalto yliopistosta härski oli suunnitelma mutta ei onneksi toteutunut.
Mitä se on? oliiveja vai turisteja halpalennolla
kotiin ei ole vielä auennut mulle on se kanssa yksi jumalan ihme miten voidaan saada maantalous
sekaisin kun miljoonat turistit tulevat joka vuosi
katsomaan Partheonin raunioita ja nämä ojentavat
lompakkonsa kreikkalaisille ota siitä niinpaljon
kun tarvitset? kertokaa mulle viisammat.
Pikkasen on hakusessa sulla noin venäläisten talletukset Kyprokselle. Oikeampi summa on noin 20 miljardia
Suomen Pankki on tehnyt merkittäviä korkovoittoja sijoittamalla kriisimaiden velkakirjoihin.
Niillä samoilla papereilla, jotka asioista pihalla olevien populistien mielestä olivat täysin arvottomia.
Tämänkin palstan tietämättömät pahanilmanlinnut ovat kerrasta toiseen aina vain yhtä ulkona asioista, mutta onhan se kiva vollottaa kaikesta mahdollisesta ihan vain tavan vuoksi.
Kyllä mahtavan hyvä bisnes tämä on. Täälläkin Jurpilaisen joukot kannustavat valtion kassan tyhjääjiä. Kreikan vienninkin kasvu on pelkkää tilastokikkailua ja kohta huutavat taas uutta rahaa kuten muutkin köyhät. Ongelmaksi todellakin muodostuu Suomi, joka löysää rahaa velaksi jakaa siitä myöhemmin.
Linkki Tilastokikkailu a'la Kreikka (http://www.talouselama.fi/uutiset/valopilkku kreikasta vienti korkeimmalla tasollaan vuosikymmeneen/a2081832)
nukkehallitus vai urpilaisen papukaija hallitus.aina sama laulu tulee suusta.
hakiessaan Eu;n jäseneksi kaunisteli tilastoja
mm.viljelijöiden hakema tupakantuotanto tuki oli
niin iso vaikka koko Kreikan olisi ollut tupakalla
niin pinta-ala ei olisi riittäny? näin Kreikassa
muttei onneksi meillä.
KIrjoittaa sixte:)
Ei siinä mitään jos jonkun mielestä menee hyvin kun nuorisotyöttömyys huitelee espanjassa 50%:n nurkilla ja kreikassa ainakin samaa luokkaa.
Suomessa n.30%.
Eurooppa on siin nousun kynnyksellä ja "paketit varmistaa nousun, ei kun tuhon.
Persut on täsmälleen oikeassa ja tyhmemmätkin tulee sen tajuamaan joskus.
Tosin vanhaa sananlaskua lainatakseni "turha enää rypistellä kun on jo housussa."
Ja nämä idiootit kun "neuvottelee" vielä keskellä yötä jo muutenkin pehmeillä aivoillaan.
Tulokset puhuu puolestaan.
Ihme höpinöitä.
Jos ollaan tienattu ja tienattaisiin tällä kuten joku älykääpiö poliitikko jo joitakin aikoja sitten totesikin niin ei kun lisää lainaa vaan maksukyvyttömille ja meidän ei tarvitse kuin vetää lonkkaa.
Ollaanhan me kolmen aaa:n maa.
Tosin se on laiha lohtu kun lasku lankeaa maksettavaksi.
Se on haettava säästöt pois pankista, Jutalla kun on nyt semmoinen vimma päällä. Kohta sulkeutuu Suomenkin pankit. Ei tällaista kaikkien maitten velkojen takausta pieni Suomi pitkään kestä.