Kirjoittanut PILOT
Pysyvä linkki tähän keskusteluunVermon vinkkaukset
Vermoon näillä eväillä:
L3:10 Darth Vader vaatii hyvän reissun pärjätäkseen ja sen se tuosta ykkösen takaa tulee saamaan; jos ei ykkönen sitten laukkaa syliin. Kova vastus tietysti, mutta sillä sisärataselkäreissulla voisi lyhyellä kirillä yllättää; etenkin kun kuskillakin tuntuu olevan menestysputki päällä. Tämän emänemähän pärjäsi kireillään vähän kovemmissakin porukoissa.
L4:10 Sirun Valpuriina sai startin alle ja on vielä aika maltilla pelattu ainakin T65-pelissä. Parantaa varmastikin ja vaikka Marimin on kovassa kunnossa niin voi heittää tällä kertaa jo paremmin haastetta kuin viimeksi.
L5:9 Racerstina oli vaisu ennen taukoa, mutta siihen oli löytynyt syytä. Nyt kaikki pitäisi olla kunnossa ja kohdallaan aja tuolta paikalta asanee sopivia selkiä. Harvemmin tätä näin vähän on pelattu (3%) näissä sarjoissa ja etenkin troikkaan hyvä kierrätyshepo. Näemmä oli Hevosurheilussa mainostettu, joten kannattaa katsoa miten kertoimet muuttuvat tämän kohdalla.
L6:5 Titane Nordique on tehnyt varmaa työtä jo pitkään ja on nyt vähän unohdettu kun viimeksi pikkuisen antoi kuolemasta periksi eli hävisi 4 kymmenystä keulan Asantelle. Jos muut vähän ajaisivat keskenään kilpaa alkumatkasta, niin se toki suosisi myös tätä hyvin perille tulevaa ruunaa.
L9:Päivä päätetään vähän reippaampaan yllättäjään. 7 Double Duo on Kymenlaakso-finalisti ja voi olla ettei suoraan tauolta voita, mutta on jostain syystä tämän lähdön vähiten pelattu hepo 0,36%. Väittäisin että tämä on kyvyiltään tämän lähdön parhaimmistoa. Peleihin mukaan ja troikassakin saa hyviä kertoimia vaikka alasijoillakin.
Vermossa voi olla vielä vaikeampaa saada yllättäjiä tulemaan, mutta kertoimetkin ovat toisaalta kohdillaan pienilläkin panostuksilla.