Kirjoittanut

Mihin kimppaan uskaltaa lähteä mukaan

<<< siirretty viesti >>>

Olen ihan tosissani halukas lähtemään mukaan perustettaviin hevoskimppoihin, mutta mistä löytyy luotettava ja asiallinen kimppa? Kun katson julkisesti tarjolla olevia niin kaikista niistä tulee rahastuksen maku sillä kokonaishinta muodostuu tosi korkeaksi ja oman käsitykseni mukaan samantasoisia varsoja myydään vapailla markkinoilla paljon edullisemmin.

Tämä kaikki vaikka hintaan sisältyisi osan aikaa valmmennuskulujakin.

Olen ymmärtänyt, että todelliset kimpat syntyvät "tuttavapiirissä", mutta miten niihin piireihin pääsee mukaan kun halua ja rahaakin olisi.

Vastaukset

Kirjoittanut

minun mielestä kaikki kimpat on kusetusta

Eräskin myi normi sukuista varsaa 100 osaan ja yhden osan hinta oli 100 euroa..

Kirjoittanut

Kimppa ei kannata

Mitä useampi kokki sen huonompi soppa.
Pätee myös pelaamiseen.
Kimpassa en ole montaa kertaa pelannut enkä pelaa ja hevosen jos ostaisin niin ei siinä kyllä muita tarvita.

Kirjoittanut

Useimmat rehellisiä, mutta

Tälläkin palstalla oli joku aika sitten kimpanvetäjästä, jota epäiltiin siitä, ettei maksanut hevosia ikäluokkakisoihin, mjihin rahat osakkailta sai. Sitten on toinen luku nämä kimppalaiset, jotka ottaa osaa useaan kimppaan ja jos hevoset ei juoksekaan rahaa, niin jättävät osuusmaksut rahanpuutten vuoksi maksamatta eivätkä le enää tavoitettavissa.

Kirjoittanut

Ohje aloittajalle.

Osta itse hyvä varsa ja kokoa kimppa luotettavista kavereistasi. On olemassa hyviä malleja sopimuksille, jotka kannattaa AINA tehdä ja jokaisen kimppalaisen allekirjoittaa.

Kirjoittanut

Ehdotus kimpanvetäjälle

Minun ehdotus on, että kun perustatte hevoskimpan laittakaa sähköisiin viestimiin kimppanne nimi, yhteystiedot ja henkilöt ketkä siinä on mukana, niin jokainen voi käydä ratsaamassa nimet ketkä on jättäneet osuusmaksut maksamatta edellisistäkin kimpoista ja voi ilmiantaa tällaiset henkilöt. Ne kuuluu mustalle listalle, eikä ne kuulu mininkään kimppaan.
Joku nörtti kun avaisi vaikka naamakirjassa sivuston, johon voi kuka vaan ilmoittaa näitä huijareita ja ylläpitäjä tarkistaa todenperäisyyden ja pistää nimet esille.

Kirjoittanut

Ei toimi musta lista

Tuo julkinen mustamaalaus koska sinne ilmoitellaan täysin perättömiä.

Kirjoittanut

lisäksi se on laitonta

omin päin laitella nimilistoja nettiin, eli eipä kannata pahemmin moiseen ryhtyä.

Kirjoittanut

Mitäs laitonta

Jos mustanlista sivustoa pitävälle ilmoitetaan joku huijari, niin vastuuhenkilö on yhteydessä sähköpostilla huijarin kimpan kimpanpitäjään ja kysyy onko sen niminen henkilö jättänyt maksut maksamatta ja jos on niin nimi listaan ja pysyy sielllä niin kauan ku on rästit maksanut. Eipä pääse uusiin kimppoihin ennen sitä.

Kirjoittanut

no se vaan nyt sattuu olemaan laitonta

Ei nettiin saa omin päin perustaa mitään mustia listoja koska siinä syyllistyy silloin henkilörekisteririkokseen. Toisten ihmisten henkilötietojen luovuttaminen nettiin on laitonta. joku mainitsi facebookin ja sielläkin tämä sama asia on mainittu "muiden ihmisten henkilökohtaisten tietojen julkaiseminen on kiellettyä"

Kirjoittanut

Kyllä se

Jos on kielletty, niin varmaan sitten suljetaan, mutta ennättää ainakin jokunen huijari kiinni jäämään.

Kirjoittanut

no perustappa tuollaiset sivut

mihinkä viikkorahasi sitten riittääkään, kun saat muutaman tonnin sakkoa? Kyllähän kimppaa tehdessä kannattaa tehdä selvät pelisäännöt, jos maksut viivästyy, niin kimppaoikeus menee siinä.

Joillakin ihmisillä on netin yleistyessä tosiaan hämärtynyt oikeustaju. Netissä huudellaan ja nimitellään ja kuvitellaan, että sinne voi kirjoitella toisista "faktoja" jos niitä vaan tarkistaa joltakin? Näinhän ei ole.

Kirjoittanut

Kimppa

Laita viestiä ja kerro minkälaisesta kimppahevosesta olet kiinnostunut. Valmis kilpuri? Varsa? Hinta? Nämä on ainakin hyvä kertoa. Katsotaan pystynkö auttamaan.

Kirjoittanut

selatessa

Yksi vaihtoehto. Varmasti luotettava

"Jos olet kiinnostunut varsakimpasta niin ota yhteyttä Kemppitalli Oy: Martti Ala-Seppälä 0500-841484."