Todella naurettavaa kuinka kokoomuksen apupuolue vas-liitto on nyt kuntavaalien alla niin ihmisen asialla ja jopa väittelee kokoomusta vastaa.
Mutta eduskuntavaalien jälkeen puolue on nuoleskellut ja myötäillyt 100%:sti kokoomusta.
Arhinmäki on taas "pienen ihmisen asialla", siis vaalien alla.
Vaalien jälkeen sanat taas syödään ja takki kääntyy niin että napit vaan lentää:)
Vastaukset
Kirjoittanut Juurinäinkin
Näin se taas menee
Arhi on myynyt sielunsa kokoomukselle.
Kirjoittanut kukka hattu
Myötäillyt 100% ?
Koko ajanhan siellä on oltu monestakin asiasta eri mieltä. Niin paljon kuin saman hallituksen sisällä voi olla.
Kannattaa nyt vähän seurata näitä asioita, eikä puhua mitä sylki suuhun tuo.
Kirjoittanut ellei mies nimeä
ei nimi miestä pahenna
onko kukaan pistänyt merkille kuinka typerä nimi on Kokoomus? Kokoo koko kokko kokoon. Samla samlas samling sammans eller hur.
nyt mikään ihme että oikeistopuolueilla on tyhmät nimet. Ei niillä ole taiteellista silmää alkuunkaan, kuten meillä sossuilla on.
Kirjoittanut Havukkalainen
Eikös nyt olisi jo korkea aika mainita?
Että kokoomuskin on persujen vika?
Kirjoittanut kukka hattu
Eikös paremminkin
SMP:n?
Tosin Veikko vainaa ja Mopo-Eino oli ihan mukavia miehiä.
Kirjoittanut y j piippo
kokko juttu
meni näin...rengin nimi oli kokko..hän meni joe toiselle puolelle tekemään juhannuskokkoa..isäntä huusi joen toiselta puolen.....kokko kokkoo kokkoon koko kokko..johon renki...koko kokokokkoko..isäntä siihen...koko kokko...mitä tekemistä tällä on politiikan kanssmietippä sitä.
Kirjoittanut Havukkalainen
Merkillistä muuten
Ihmeen paljon on kokoomuksen listoilla pienipalkkaisia duunareita.
Sama kuin ampuisi itseään päähän tai vähintään jalkaan.
Ja olipa taas hauska seurata kääpiöpuolueen johtajan arhinmäen katkeruutta kun jäivät kauas horisonttiin ps:n taakse:)
Katkeruus oli käsin kosketeltavaa.
Suurin puolue oli kuitenkin ylivoimaisesti nukkuvat päälle 40%:n osuudellaan.
Kirjoittanut jannu perus
Arhinmäki teki itsestään pellen
puolueen kannatus laski ja vihreät pysyi edellä. Silti mies veisteli vaan jöötijuttujaan. No kai sitä voi siellä kokoomuksen helmassa hallituksessa huudella mitä huvittaa. Vaalien alla oltiin taas pienen ihmisen asialla, mutta kun äänestystulos julkistettiin, mentiin porvarin lahkeeseen taas huutelemaan. Aina kun oman puolueen vaalitulos on miinusmerkkinen, pitäisi nöyrästi vaan yrittää tehdä työtä, eikä huudella toisille. PS:lle huutelu tuntui omituiselta, koska sehän oli prosentuaalisesti vaalien ainoa voittaja. Voitto ei vaan ollut odotetun kokoinen (15%) mutta silti eipä siellä plussaa näyttänyt muilla perässä olevan?
Kirjoittanut kukka hattu
Arhinmäellä
on varaakin kuittailla Soinille. Oma äänimäärä +2400 ja Timpalla -2600 neljän vuoden takaisiin vaaleihin nähden.
Noinkohan Soinin pudotus on jo sitä luokkaa, että joku uskaltaa sen haastaa puheenjohtajan paikasta?
Kirjoittanut jannu perus
edelleen puhutaan siis kuntavaaleista
joten se nyt on sama, vaikka Arhinmäki olisi saanut kuntansa kaikki äänet. Puheenjohtajana hänen tulisi olla puolueensa nokkamies ja esimerkki. Jos hän on katkera piipittäjä, joka huutelee ja nimittelee, hän ei silloin ole hyvä esimerkki. Ja Arhinmäellä ei todellakaan ole varaa huudella kenellekkään. Hänhän ei huudellut Soinille mitään, vaan mollasi perussuomalaisten kuntavaaliprosenttia jöötiksi. PS:llä oli kuitenkin reilusti enemmän ääniä kuin Vasemmistoliitolla, joka ei pärjännyt edes vihreille.
Kirjoittanut Havukkalainen
Todella typerää
Kertoo paljon vasemmistoliiton tasosta tosiaan että pj huutelee ihan pehmoisia katkerana kun tuli takkiin , taas.
Vas liitto ei tule koskaan nousemaan edes tilapäisesti lähellekään ps:n lukemia ja sekös tätä peruskoululaista arhia harmittaa.
Arhinmäen kannattaisi hankkia ne siniset lenkkitossut ruiskukilla koristeltuna.
Ne sopivat kokoomuksen apupojalle oikein hyvin.
Eduskuntavaaleissa me ps:n kannattajat lähdetään taas liikkeelle joukoittain ja silloin jopa äärioikeisto kokoomus tutisee apupuolueineen eli sdp, vas, rkp. lähinna.
Ihmeen paljon muuten on äänessä tuollaiset kääpiöpuolueet kuten vas j rkp.
Äänikynnys saisi olla 10% niin voisi laittaa nuokin kompostiin yhdessä vihreiden kanssa.
Kirjoittanut Inigo
Juu totta
Ei vasemmistoliiton tarvitsekaan "tulla koskaan nousemaan edes tilapäisesti lähellekään ps:n lukemia", koska PS tulee ryminällä takaisin pienpuolueeksi. Yhteen oppositiokauteen, pelleilyyn, sisäiseen riitelyyn ja öykkäröintiin kaatuu koko korttitalo.
Kirjoittanut jannu perus
Inigo
aika näyttää, mutta nyt kuitenkin tilanne on, että kahdet vaalit on ollut, eduskunta kuntavaalit ja molemmissa PS on nostanut kannatustaan ja molemmilla kerroilla on vähätelty niiden suosiota ja väitetty miten se romahtaa tuo suosio. Eipä tuo ole mihinkään romahtanut. Miinuksia näytti olevan kaikilla muilla puolueilla näissä vaaleissa ja seuraavissa eduskuntavaaleissa taitaa tulla hallituspuolueille lisää miinuksia. Eikä vasemmistoliiton takinkääntö unohdu, vaikka Arhinmäki nimittelisi muita millä nimillä.
Kirjoittanut Havukkalainen
Ps:n romahdus
On kateellisten toive-ajattelua.
Vasemmistoliiton uskon romahtavan rajusti eduskuntavaaleissa koska moni puoluetta uskollisesti äänestänyt on varmasti todella pettynyt kokoomuksen P:n nuoleskelusta.