Kirjoittanut

V4-blogini Nikulaan

Tänään poikkean aamunavauksessani turinasta vähän turhan hienolta kalskahtavaan blogiin. Lähestyn sillä päivän nelkkua Kaustisella. En käy kuitenkaan kiinni.

Onko ravialla kohderyhmää blogille, jää nähtäväksi. Ulottuvuuksia asialliseen keskusteluun on blogissa enemmän kuin höpinässä. Rekisteröimättömällä palstalla se voi tosin mennä höpinäksi sekin. Tämä keskustelu.

Kaustisen V4-näytelmässä ei ole tänään odotettavissa yleisellä tasolla mitään varsinaista dramatiikkaa. Jos näytelmän päähenkilöstä äänestettäisiin, se olisi tänään Antti Teivainen ja V4-hevonen Velin Vinke. Katsokaa vaikka peliprosentteja. V4-näytelmän sankarit ja konnat paljastuvat vasta näytösten jälkeen. Tänään saattavat konnat olla vähissä, kun yksi on joukosta poissa.

Veenelosen ensimmäisessä näytöksessä nähdään yleisesti arjen tasaista puurtamista. Yksityiskohdissa jyväksi akanoista saattaa erottua Pekka Korven rattailleen saava Sweet Hustle. Silmään pistää myös Mika Forssin Weltbild Limburgialla vuoden alussa ajamat kaksi tolppaa. En arvioi, onko näillä tänään mitään tekemistä voittavan pelin kanssa. Tätä tietoa voi hakea vaikka vihjeistä. Halvemmin ilmaisista kuin maksullisista.

Nikulan toista V4-näytöstä hallitsee Antti Teivaisen siivittämä Velin Vinken soolo. Yksinajelu, josta ei todennäköisesti seuraa synkkä yksinpuhelu. Varsinainen draama nähdään kuitenkin siinä, onnistuuko B. Helmiina ravaamaan kuningatarkisaan oikeuttavan tuloksen. Tuskin kuitenkaan. Tällaiset lähdöt eivät ole mielestäni raviurheilun suolaa.

Näytelmä etenee soolosta kolmanteen koitokseensa. Siinä mielenkiintoista tuttavuutta uusitaan vanhan herran Othello Kempin kanssa. Tässä ei eläkeläinen pääse ainakaan aluksi etuilemaan. Sisemmiltä radoilta rynnistävät nuoremmat herrat Ice Leader ja Rim Bay Duval ja mahdollinen voittaja ei ole ehkä vielä näissäkään. Mistä löytyy, ei aina ehkä Voittolinjakaan tiedä.

Näytelmän finaali huipentuu useimmissa mielikuvissa Pekka Korven valmennustallin Photonin ja Arctic Hopen kohtaamiseen. Aisankannattajansa on myös Lonestar Kosmoksella keskiviikkoisen juoksun jälkeenkin. Jos pääsisin juoksun näkemään, kiinnostaisivat myös Ruotsin-tuliaiset Persos Yankee ja Fortune Access. En puhu kuitenkaan niiden yhteydessä pelaamisesta.

Eipä tänään tämän kummempaa. Nikulan nelkku on pian ravihistoriassa vain yksi nelkku - ei ihan miljoonien - nelkkujen joukossa. Niinkuin Suomen raviurheilulla yleensäkin, pelillä on lukemattomia tarinoita. Tämä on yksi niistä. Ja jää monelta sekin lukematta.

Vastaukset

Kirjoittanut

Turinaa

En kyllä huomannut mitään eroa onko turinaa vai blogi, mutta väliäkös sillä, mukavaa luettavaa enivei.

Kirjoittanut

Kronblom

Jaa-jaa. Voi olla vain turinaa bloginakin, Tämäkin on kuin veteenpiirretty viiva. Tätä ei kuitenkaan sekota niin helposti vihjeisiin kuin pelkkää turinaa.

Kirjoittanut

Noni

Toki normirivinkin Nikulan nelkkuun jätin, vaikka en sitä pahemmin pohdistellutkaan. Ja tuohon blogiinhan tämä ei varsinaisesti kuulu millään lailla.

V4-avaukseen jäi varmaksi hyvältä paikalta Rocket Queen lähinnä Seinäjoen huikean juoksun jälkeen takarivistä. Mutta Teivaisen Velin Vinke piti kuitenkin varmistaa, että pääsee mahdollisesti olemaan jälkiviisas tyyliin "minähän sen sanoin ...". Vokukka ja Pekka Korpi B. Turoliilla väijyvät yllätystä.

Kolmannessa koitoksessa Othello Kemp ja Massimo Fling saavat seuraa Twister Eddiestä ja Rim Bay Duvalista. V4-päätöksen kuittaan kaksikolla Arctic Hope ja Lonestar Kosmos, kun Photon takarivistä näin lyhyellä tuskin ehtii.

Kaustinen 25.07
V4 3(1,2)/8,9,11(2,1)/2,3,6,12(5,7)/3,7(10,1)
Peli on hyväksytty Toto-järjestelmässä.

Kirjoittanut

vokukka

kun saisi askeleet kohdalleen tänään niin nähtäisiin taas kunnon kilvanajoa Vinken kanssa,sen toivossa otetaan mukaan peliin!

V4. 1,3,5,6,9 / 8,9 / 6,9 / 4,7 yht.8e

Kirjoittanut

jatka

Nipa vaan samaa hyväksi havaittua linjaa,äläkä suotta vaivaudu kommentoimaan kaikkea törkyä,mitä täällä huudellaan,sehän on näitten pakan alimmaisten tarkoituskin,vaikka ne eivät sitä itse tiedostakkaan.

Itsekkin olen siellä,mutta tiedänpähän missä olen.

Kirjoittanut

Blogista asiaa

Nipa on pitkäaikainen ravia.fi palstan kirjoittaja ja ylläpito voisi avata osion "NIPAN BLOGI"

Hän kun ei lähde palstalta kulumallakaan,niin ylläpito voisi avata osion "NIPAN BLOGI"

Ei mikään vihjeketju,vaan Nipan kriittisen ja sujuvasanaisen sulkakynän ylläpitämä blogi ajankohtaisista päivänpolttavista raviasiosta.

Nykyisin on kaikenmaailman internet sivuistoilla omat blogi-kirjoittajat,miksei täälläkin.

Kirjoittanut

ei

muuten millään tavalla koske tätä ketjua,pieni kritiikkini.

Kirjoittanut

Blogi, plogi vai loki?

Minä donkkasin sisään tällaisen meikäläiselle tyypillisen perusrivin, jossa merkit menee ekaan ja loppuun jää vain muutama toivemerkki - osuis nyt ja tulis rahhaa, vaikka edes vähäsen! Tosin ei tuo kovin laaja rastimeri ekassakaan ole, on niin tiukat ajat, ettei tällaiseen hömpsötykseen ole enemmälti varaa.

1,2,3,5,8,9
9Velin Vinke
6,7,12
10Photon

Ja eikun pelit soimaan ja hepat juoksemaan.

Kirjoittanut

Niin vielä..

Nipalla oman blogin vastuuhenkilönä hyviksi koetun mallin mukaan toisaalta olisi omilla tunnuksilla "järjestyksenpito" ja hän itse saisi siistiä tarvittaessa siihen kirjoittavien tekstit

Kirjoittanut

Voittaja

Nipalta puuttuu voittaja! Numero 4 Fortune Access on ylikylän pyssy!

Kirjoittanut

Niin

Tätä blogi-juttua täällä ei ole vielä mietitty loppuun. Arvattavia ongelmiakin siinä saattaa olla. Jonkinlaisen raviaiheisen blogin kirjoittaminenkin kiehtoisi, mutta vireillä on muitakin blogeja muualla syksystä alkaen.

Ajatusta blogi, johon liittyy "järjestyksenpito", vierastan. Blogiinhan liittyy parhaimmillaan vuorovaikutusta, myös kriittistä. Usein omalla nimellä kirjoitettuja blogeja voi kommentoida vain omalla nimellä hyvällä maulla asiaan pitäytyen. Tällaiset blogit toimivat vuorovaikuttaenkin hyvin.
Blogiin palaan myöhemmin.

Näkyy olevan tuo Fortune Access nyt "kuuma". Se puuttuu vielä nelkustakin, mutta saattaa olla menossa paikkoon vähän ennen pelin sulkeutumista.

Kirjoittanut

blokki

k/2,8,9,11/2,6,12/1

Kirjoittanut

Ihan kiva

, että jaksat puurtaa näitä hauskoja raviaiheisia kirjoitelmia luettevaksi ja pähkäiltäväksi. No pelipuolella meni seiskaviitonen metsään kahden "ohipelin" myötä. Tarvaisen polle ja Korven Ilkan vastaava. Nelosessa vois varmaan laittaa meikäläisen pohjahevoset suosiolla luiskaan.
1. Baby Baker
2. Kuningattaret
3. Twister Eddie ja Massimo Fling
4. Fortune Access

Kirjoittanut

Nipan blogi

Nipahan jo pitää blogiaan täällä, ei kai sitä erikseen tarvitse nimetä blogiksi. Go Nipa go !

Numeroni
Kaustinen 25.07 L4
Peli: V4 1,3,5,7,9,11(2,4)/2,8,9(1,11)/3,5,12(6,2)/3(10,7)
Panos: 0,20 €
Summa: 10,80 €

Kirjoittanut

Se paikko

Kaustinen 25.07
V4 3,5(1,2)/9(8,2)/2,5,6,8,12(7,3)/4,7(10,3)
Peli on hyväksytty Toto-järjestelmässä.

Kirjoittanut

juu, viki

Eivän nämä blogit ole välttämättä muodoista kiinni. Vaikka muodoissa olisi muuten kiinni.

Kirjoittanut

Hyvin arvattu

sillä avohoitopotilaan eurolla, isolla meni metsään.