Kirjoittanut

HRP-blogin päivitys päättynyt

Todella ikävää, että tuon mainion raviaiheisen blogin päivittäminen on nyt päättynyt. Tuolta sivustolta sai aina ajantasaiset ja perinpohjaiset tiedot erityisesti USA:n raveista, mutta myös kansainvälisestä jalostuksesta. Erityisen mielenkiintoista on ollut lukea isojen huutokauppojen alla blogistin poimintoja myytävistä varsoista. Myöskään 2-vuotiaiden kl-tilastot eivät ole vähäinen meriitti.

Toivottavasti joku taho (esim. Ravia) jatkaisi kyseisen sivun perintöä, ja jatkossakin tietoa olisi tarjolla.

Vastaukset

Kirjoittanut

Jaa-jaa

uskooko joku jonkun ottavan aivan hyväntekeväisyyttään tuon blogin jatkamisen?

Ehkä jatkaminen olisi enemmän hevostallinetin ylläpidon asia kuin ravian.

Kirjoittanut

Jatko

Jaa jaa. Tuskinpa joku uskoo jonkun jatkavan tuota blogia. Joku sen sijaan toivoo,että jatkossakin saisi lukea suomeksi uutisia Pohjois-Amerikan ravimaailmasta,sekä kansainvälisestä jalostuksesta,ehkä myös huutokaupoista. Joku myös uskoo,että Ravialfa olisi parempi tuottaja näillekin uutisille kuin moni muu.
Hevosurheilu-lehden taantumisen vuoksi tässä olisi taas yksi sauma kehittää toimintaa ja kasvattaa asiakaskuntaa.

Kirjoittanut

Hyvin saa selvää Ameriikan tapahtumista

kun avaa netin ja käy katsomassa sivuja suoraan.

En itse pahemmin tuota blogia ole käynyt lueskelemassa ja varmasti se oli monen mielestä hyvä blogi. Ihmeellinen draama siitä kuitenkin on nettiin tehty. On lopetettu koska "on saanut kritiikkiä". Onko Suomessa joku asia jossain ollut joskus sellainen, joka ei saisi kritiikkiä? Onko tuo selitys vain selitys, vai johtuiko siitä, ettei saanut enää mainoksia myytyä tarpeeksi sivulleen? Eihän tuo blogaaja tuota ilmaiseksi tehnyt, kuten jotkut väittävät, jos kerta saa mainoksista rahaa sivullaan?

Kirjoittanut

Höpsistä

No eipä kyllä suomenkielellä löydä yhtä perusteellista tietoa Amerikan raveista. Englanniksi taas tietoa pitää hakea usealta eri sivulta.

HRP:n myötä poistuu myös uutisointi siitä, mikä ori missäkin päin maailmaa astuu. Lisäksi näissä jutuissa on aina myös kerrottu tarkemmin noista uutisoiduista oreista.

Peliorientoituneille blogista ei ole tietenkään juurikaan hyötyä. Näin raveista laajemmin kiinnostuneelle sivu on ollut loistava lähde juuri jalostuksen maailmaan. Niin, ja edelleen ne 2-vuotiaiden koelähtötilastot...

Kirjoittanut

jospa jatkais

Jospas se vaan huilii ja lomailee ja kesällä taas jatkaa... toivon ma.

Kirjoittanut

hieman naurahdin

"No eipä kyllä suomenkielellä löydä yhtä perusteellista tietoa Amerikan raveista. Englanniksi taas tietoa pitää
hakea usealta eri sivulta."

Joo, ei ne jenkit suomeksi sivujaan kirjoita.

Ei ole hirveätä kaipuuta tämä blogi aiheuttanut, keskustelun vilkkaudesta päätellen.

Kirjoittanut

Jaa-jaa

Eivät nämä blogien katoamiset ravien piiristä hetkauta suuria joukkoja enää muutenkaan. Joten antaa mennä vaan.

Raviratojen tulevaa katoamista itkevät harvat, kun luulevat rahojen siirtyvän automaattisesti jäljellejäävien ratojen peliin ja niiden myötä palkintoihin. Ja onhan meillä aina takataskussa Ruotsin radat, jotka ovat Fintotolle melkein ilmaisia.

Kirjoittanut

menetys joka tapauksessa

Kyllä aika montaa jalostusta seuraavaa blogin lopettaminen harmitti.Tämä ravia tuntuu olevan kuitenkin niin peliorientoitunutta väkeä väärällään että moni tuskin edes on lukenut koko tuotosta.Mielestäni Miksu on nähnyt kovasti vaivaa bloginsa eteen , ja sääli että sen nytlopettaa.Itse ainakin seurasin aktiivisesti sitä, ja moni muukin, nimenomaan jalostuksesta kiinnostunut.Vastaavaa infoa kun ei tahdo itse saada aikaiseksi keräiltyä.

Kirjoittanut

Niinpä

tosin nyt näyttää siltä, että kohta iltaraveissa ajetaan 500 euron ykkösestä, 65 raveissa ajetaan 1000-2000 euron ykkösestä ja 75 raveihin jää isommat palkinnot. Eli 65 ravitkin on muuttumassa perus iltaraveiksi. Pahalta näyttää.

Raviradat eivät tule pelastumaan, jos Fintoto ei hyväksy uutta rakennetta prosentuaalisiin maksuihin pelivoitoista. Eli jos raviradat eivät saa osaa nettipelin tuotosta, kohta ratoja alkaa tippumaan liukuhihnalta talousvaikeuksien vuoksi. Vanha "raviradan+alueen etäpelimyynti" ei tule riittämään raviratojen talouden ylläpidossa.

2010 tämä Ekholm laittoi omaksi yhdeksi päätavaoitteekseen, että fintoto/hippos/raviradat akseli saadaan toimimaan ja ne puhaltavat yhteen hiileen. En ole tätä elintärkeää muutosta havainnut. Päinvastoin. Jokainen "huolehtii omistaan" ja se on ajamassa koko raviurheilua kriisiin.

Kirjoittanut

tammanomistaja

Miksu on tehnyt kovasti työtä bloginsa eteen. Pyyteetöntä se ei kuitenkaan ole ollut, jos hän on jossain jalostusryhmässä itse ja hän saa mainostuloja sivuston mainoksista.

Siinä mielessä tämän blogin pitoa on jonkin verran netissä romantisoitu.

Kirjoittanut

Tietoa

Eipä taida "ja näin" olla kovin perillä ko.blogista. Eihän siellä mainoksia ole ollut kovin pitkään. Kun itse aloin seurata blogia, niin ei siellä mitään jalostusmainoksia ollut. Muutenkin aika trollausta väittää että mainoksilla olisi vaikutusta tuon blogin juttuihin.
Eipä siellä ole mikään isäori saanut ansaitsmatonta huomiota.
Tosiasia vaan on, ettei "ja näin" ole edes lukenut ko.blogia kovin aktiivisesti,ja puhelee täällä mitä sattuu.

Kirjoittanut

nythän aloit sitten suoltamaan sitä itseään?

Laita se adblock pois päältä, niin näet ne mainokset. Vastaisuuden varalle vinkki.

Kirjoittanut

Tosiasioista kun puhutaan

niin ei pidä alkaa mutuilemaan. Eikö niin Hauen jölli? Sinä et minusta ja minun tekemisistäni tiedä mitään, joten jos jotain asiaa on, niin anna tulla sähköpostiin. Muuten kannattaa vain pitää mölyt mahassa, tai edes kirjoittaa, että "arvelet asian olevan niin" ja jätät tosiasiat muille.

Kirjoittanut

Tervemenoa

Pyyteettömästä teosta ihminen ei odota edes kiitosta itselleen. En kiistä blogin ansioita, mutta onhan se lapsellista, että kaveri vetää herneen nenään jostakin ht-netin keskustelusta ja uhkailee jälleen kerrran lopettamisella.

Kirjoittanut

Näin ja

Kylläpä tuon huomaa,että sinä "ja näin" et ole ko. blogia pitkään seurannut. Enhän minä kyllä väittänytkään etteikö siellä nyt olisi mainoksia. Jokainen blogia seurannut kyllä tietää milloin suunnilleen mainokset sivulle ilmestyivät.

Mielenkiintoista olisi kuulla nimimerkki "hiihtäjältä",että miten joku foorumiavautuminen HT-netissä liittyy tähän aiheeseen? Ei se blogin asia-arvoa vähennä yhtään,jos blogisti valittaa forumilla. Faktat ratkaisee. Ja nehän on HRP:n jalostus- ja huutokauppauutisissa hyvin kohdallaan.

Edelleen toivon,että joku taho toisi luettavaksi vastaavanlaisia uutisia.

Kirjoittanut

Ongelma

Kai tuon blogin ongelma oli se että käsittääkseni blogin kirjoittaja on orilautakunnassa pisteyttämässä oreja ja otti samalla mainoksia siitosorien pitäjiltä. Verrattavissa vähän siihen kuin jos kuluttaja-asiamies pitäisi Keskon mainosta sivuillaan.

Jos otetaan vielä vähän kantaa tuohon orilautakuntaan niin Suomessa orien pisteytys on ollut vähän epärealistista verrattuna vaikkapa Ruotsiin. Ruotsin pisteytys on aika kohdillaan, Suomessa moni ori on saanut aivan liian hyvät pisteet kilpailu-urastaan mikä on pisteytyksen suurin yksittäinen tekijä.

Kirjoittanut

naulan kantaan, no joo

Hauen jölli

Puhuit kuitenkin pashaa ilman parempaa tietoa ja julistit faktana, etten ole palstaa lukenut. Älä julista mutuja faktoina, jos et asioista faktoja tiedä. Äläkä kuvittele, että jos sinä et osaa etsiä tietoa internetistä, niin muut sen saattavat osata tehdä. Ei sen pitäisi olla liian ihmeellistä ymmärtää.

Jos pitää blogia nykypäivänä ja ei kestä kritiikkiä, niin ei kannata blogia pitääkään. Varsinkin vielä, jos joku ht.net on kritiikin lähde? Siis ht.net?

Kirjoittanut

Faktaa

No et sinä näköjään ole sitä blogia lukenut,kun et edes tiennyt mainosten tulleen mukaan melko myöhään.

Mitä taas tulee tietojen etsimiseen,niin kannattaa varmaan sinunkin "ja näin" selvittää uutisten tarkoitus. Tämäkin asia tuli jo ilmi aiemmin tässä ketjussa,mutta toistetaan nyt vielä;ei kyse ole siitä etteikö tietoa olisi saatavilla. Kyse on siitä,että tieto on pitkin poikin eri sivustoja. Mielummin minä ainakin luen kaiken olennaisen uutisfiidin Amerikan raveista ja ravurijalostuksesta yhdeltä suomenkieliseltä sivulta kuin kymmeneltä ulkomaalaiselta. Samasta syystä luen lehdistä,niiden nettisivuilta ja katson televisiosta uutisia,enkä pengo Reutersia,Itar-Tassia,AFP;ta jne,vaikka sieltäkin se tieto löytyy.

Jos pitää nykypäivänä,tai milloin tahansa yhtä ansiokasta blogia kuin HRP,niin minä luen sitä mielelläni.
Edelleenkin väitän,että ko.blogi on laadukas,hyvin faktoihin nojaava,asiantuntijablogi,jolla olisi jatkossakin paikkansa raviurheilua seuraavien joukossa.
Onkin aika säälittävää,että kun blogin juttujen sisältöä ei kyetä kritisoimaan,niin mollataan kirjoittajaa. Se kuvaa hyvin "ja näin" ynnä muiden tarkoitusperiä näissä keskusteluissa. Ne ovat kovin "peikkomaiset".

Kirjoittanut

Miten se liittyy sanomaani?

Eikö se blogin pitäjä saanut rahaa mainoksista, kun ne tuli mukaan myöhemmin? :)

Voi herranjestas noita selityksiä.

Sanoin, että täysin pyyteetöntä ja ilmaiseksi ei sivustoa pidetä, jos siellä on mainoksia. En ole väittänyt, että ne mainokset ovat siellä alusta asti olleetkaan. Ihme asian vierestä jäkätystä. Sai kuitenkin rahaa mainoksista. Pyyteetön ei pyydä kehuja, eikä loukkaannu kritiikistä.

Olen lukenut blogia, mutta se ei ole mikään elämää suurempi menestys, vaikka lopetti sen. Itkut on nyt itketty.

Kirjoittanut

Miksi minä blogin sisältöä kritisoisin?

Eihän se ole koskaan ollut tarkoitukseni? :)

Kritisoin aiheesta, kun blogin pitäjä lopetti sen perusteena "ht.netin kritiikki". Se naurettavuus ja marttyyri"kuolema" on kritiikin aihe ollut kokoajan. Ei blogin sisältö. Sekoitatkohan nyt jotain muita keskusteluja tähän nyt? Kirjoitatko jollakin toisella palstalla eri nimimerkillä ja haet sieltä nyt angstia tähän?

Kirjoittanut

olen lukenut blogia

mutta en kuin piru raamattua, koska osaan etsiä tietoja myös muualta netistä. Joskus kannattaa käydä siellä itar tassinkin sivulla, niin huomaa, onko jotkut uutiset kirjoitettu johonkin mielipiteeseen kallellaan. Siinä pikku vinkki ;)

Kirjoittanut

mitä kirjoitit

Kyllä se minusta aika pyyteettömältä kuulostaa,että julkaisee noin laajaa blogia ilmaiseksi. Näinhän tuo kirjoittaja toimi hyvin pitkään.
Mitä tulee nimimerkki "ja näin" ko. blogin lukemiseen,niin jokainen voi tarkistaa sen tämän ketjun alkupään viesteistä. Siellähän tuo seuraaminen tai oikeastaan seuraamattomuus käy ilmi kaverin itsensä kirjoittamana.

No,mutta takaisin alkuperäiseen asiaan. Tässä olisi nyt jollekin alan toimijalle hyvä mahdollisuus pitää raviurheilun harrastajat tietoisena Ameriikan kuulumisista ja jalostuksen uusista tuulista. HU:kin on näitä vähentänyt monen muun asian ohella.

Kirjoittanut

Miksi amerikan tapahtumista?

Miksi amerikan tapahtumista? Eurooppalainen raviurheiluhan Suomea koskee. Valtaosa eurooppalaisissa suurkilpailuissa pärjäävistä hevosista on eurooppalaissukuisia. Esim. Pariisin talvimeetingin isoista kisoista lähes kaikki menevät eurooppalaisten orien jälkeläisille.

Kirjoittanut

jölli

Pyyteetöntä ja ilmaista ae ei ole, jos myy mainoksia sivulle. Mainokset oli sivulla vaikka. Kuinka kauan. Taidat olla tämä blogaaja. Älä vollota. Ja näin kertoi lukeneensa blogia, muttei kuin piru raamattua. On oikeassa siinä että naurettavaa lopettaa blogi htnetin kritiikistä.

Kirjoittanut

Menhammar, Boko ja Kolgjini

Ruotsissa ja Suomessa on erilainen jalostuskulttuuri. Ruotsissa menestyneimmät kasvattajat käyttävät eurooppalaisia oreja ja tammoja. Esim. Menhammarin 95:stä vuotiaasta 83 on eurooppalaisista oreista. Sama suhde Bokolla ja Kolgjinillakin. Tälläisistä asioista hrp-blogi vaikeni.

Linkki Menhammarin varsat (http://www.menhammar.com/Avel/Ettaringar/)

Kirjoittanut

Ruotsin tilastot

Näkyypä tuolta löytyvän Ruotsin orikohtaiset astutustilastot 17.syyskuuta 2013.

Jenkkien huutokaupoissahan ei eurooppalaiset oriit juhli,joten varmaan niitä ei aiheesta kertovissa jutuissa mainita.
Sen sijaan esimerkiksi Kriteriumauktionia esittelevässä blogimerkinnässä 26.9.2013 näkyi olevan juttua nimenomaan näistä isäoriiden juurista.

Hyvin kiintoisa on myös PdA:n kisailijoiden sukuja luotavaa artikkeli. Sieltä aika hyvin huomaa mikä merkitys jenkkiravureilla on ollut jalostukselle. Eurooppalainen siitosori lienee vieläkin myytti. Taitaa se jenkki tai ranskis tulla vastaan viimeistään 2.polvessa.

Kirjoittanut

Maailma muuttuu koko ajan

Maailma muuttuu koko ajan. Menhammar, Boko ja Kolgjini toimivat nykytilanteen mukaan. Suomalaiset elävät menneessä. Pitää muistaa että Menhammar, Boko ja Kolgjini ovat Ruotsin menestyneimmät kasvattajat. Yksikään suomalainen blogin pitäjä ei tiedä hevosten kasvatuksesta läheskään yhtä paljon.

Kirjoittanut

Jenkkejä

Kaikkien omien tammojen astuttaminen Scarlet Nightilla ei nyt varsinaisesti osoittautunut kovin nerokkaaksi vedoksi. Toisaalta malli on otettu suoraan USA:sta,siellä vaan on parempia oreja kuin Ruotsissa.

Kirjoittanut

Ihan tosissaan

Ihan tosissaanko luulet että joku suomalainen itsejulistautunut guru tietäisi enemmän jalostuksesta kuin Menhammar mikä on panostanut kymmeniä miljoonia euroja kasvatukseen ja kasvattanut mm. Prix D'Amerique ja Elitloppet-voittajat? Ihan tosissaan.

Montako hevosta Miksu on kasvattanut ja millä menestyksellä? Verrataan näyttöjä Menhammariin.

Kirjoittanut

tieto

Menhammar kuten muutkin valveutuneet siittolat ottaisivat milloin vain Credit Winnerin,Muscles Yankeen,Andover Hallin ja vastaavia oreja itselleen astumaan jos se olisi mahdollista.
Ei tuohon kyllä tarvita mitään jalostusasiantuntijaa kyseistä asiaa selvittämään.
Siinä ei vaan kellään rahat riitä moisen siittolan perustamiseen. Asiantuntemus riittää monellakin,mutta rahat ei.

Kirjoittanut

Menhammarilla vapaus valita

Menhammarilla on vapaus valita käytettävät orit. Käyttävät pääsääntöisesti eurooppalaisia uusia oreja koska ne ovat luokaltaan parempia kuin uudet jenkkiorit. Orin tärkein ominaisuus on luokka ja 2000-luvulla eurooppalaiset hevoset ovat menneet ohi amerikkalaisista.

Voitko sanoa mikä jenkeissä syntynyt hevonen on voittanut viimeksi groupe 1 international-tason suurkilpailun Ruotissa tai Ranskassa viimeksi?

Jenkkien luokka ei riitä.

Kirjoittanut

Höpötystä

No ei todellakaan ole Menhammarilla vapautta valita. Eivät he pysty ostamaan parhaita jenkkioreja itselleen. Osuuksia toki voivat ostaa,ja niillä jonkun oman tammansa astuttaa.
Kysymykseesi jenkkivoittajista voi vaan todeta,että milloinpa jenkkien parhaat ovat edes olleet noissa kisoissa viivalla? Meinaatko ettei Deweycheatumnhowie,Muscle Hill tai vaikkapa vähän vanhempi tapaus nimeltä Credit Winner olisi pärjännyt Euroopan kisoissa?

Kirjoittanut

Höpötystä itseltäsi

Menhammarilla on täysi vapaus valita omille tammoilleen ihan mitä tahansa oreja. Ottavat omille tammoilleen yli 80% eurooppalaisia oreja. Paljon niitäkin joita eivät omista. Sama Bokolla ja Kolgjinilla. Syy on ihan selvä. Menhammarin omista kasvateista eurooppalaistaustaiset ovat tienanneet keskimäärin paljon enemmän rahaa kuin jenkkitaustaiset. Faktoilla siellä pelataan. Ei toive-unilla.

Kirjoittanut

Bisnestä

Ei varmaan mieleesi tullut,että Menhammar tekee kasvatuksellaan bisnestä. Heidän pitäisi siis tehdä voittoa myymällä varsoja ja siitosorien palveluita. Mitenhän heidän siitosoriinsa menisi kaupaksi,jos he itse astuttaisivat USA:n ja Ranskan parhailla isäoreilla?
Ja mitä varoihin tulee,niin Menhammarin tammojen astuttaminen esimerkiksi jenkkien viidellä parhaalla oriilla maksaisi niin paljon ettei kasvattaja ikinä saisi varsoistaan vastaavaa summaa.
Pelkkä jalostusoikeuksien ostaminen olisi jo liian iso kakku Menhammarille.

Toki tämän vuoden ikäluokassa on taas käytetty paljon jenkkioriita Cantab Hall etunenässä.

Eikä tämä tarkoita että Menhammarilla olisi itselläänkään huonot oriit. Onhan mm. Viking Kronos ollut todella hyvä.

Kirjoittanut

Et tunnu ymmärtävän

Et tunnu ymmärtävän että Ruotsin kärkikasvattajien omat eurooppalaisista aineksista kasvatetut hevoset ovat yksinkertaisesti juosseet enemmän rahaa kuin heidän jenkkisukuiset kasvattinsa.

Mitä bisnekseen tulee niin siinäkin on kyseessä kysynnän ja tarjonnan laki. Eurokasvatit menevät paremmin kaupaksi kun ihmiset ovat huomanneet että ne ovat parempia.

Kirjoittanut

Silakat joulukaloina

Paljonkos eurooppalaisten oriiden jälkeläiset harjasivat USA:ssa? Et sinäkään tunnu tajuavan,että parhaat jenkit kilpailevat ja astuvat USA:ssa. Eivät ne silloin tienaa täällä,vaikka toki parhaat jenkit pärjäävät täälläkin pienillä ikäluokillaan suhteessa paremmin kuin monet Euroopassa isoja ikäluokkia syytävät ns.eurooppalaiset oriit.

Kirjoittanut

Jenkit ovat rajoittuneita

Jenkit ovat omahyväisiä ja älyllisesti rajoittuneita eivätkä käytä eurooppalaisia oreja. Revenue sai pieniin ikäluokkiin hambovoittajan(Market Share) ja Breeder's Crown-voittajan(Break The Bank K). Revenue ei ole ollut Ruotsissa mikään siitosjätti. Muita eurooppalaisia oreja siellä ole kokeiltukaan. Kukaan ei oikeasti tiedä miten kävisi jos jenkkeihin syntyisi vaikka 500 hevosen ikäluokka ravureita eurooppalaisista oreista. Todennäköisesti veisivät hambot mennen tullen.

Kirjoittanut

Sama toisin päin

Toimiihan tuo toisinkin päin. Eihän kukaan tiedä miten ylivoimainen esimerkiksi Credit Winner tai Andover Hall olisi Euroopassa, jos siitä olisi tänne saatuu isoja ikäluokkia.
Revenuehan sai kyllä mahdollisuuden USA:ssa. Se sai ensimmäisenä vuonna 164 tammaa. Se ei varsinaisesti ole mikään pieni ikäluokka. Toki suosio hiipui nopeasti, kun mitään kovin kummoista ei tullut.
Mikä sitten lienee ollut syynä siihen, että myöhemmissä ikäluokissa nämä muutamat tähdet syttyivät.

Ei jenkit muuten ole läheskään yhtä sulkeutuneita kuin ranskalaiset näiden siitostouhujensa kanssa. Kyllä esimerkiksi Menhammar voisi viedä tammansa USA:han, astuttaa ne siellä Zola Bokolla, ja katsoa mihin se riittää. Ei vaan taitaisi riittää.

Kirjoittanut

Miksi pitäisi

Miksi Menhammarin pitäisi viedä varsansa systeemiin joka perustuu 100% anabolisiin steroideihin, kasvuhormoneihin ja kipulääkkeisiin? Raviurheilu on paljon puhtaampaa Ruotsissa.

Kirjoittanut

Mihin..

tuo väite perustuu no joo?

Kirjoittanut

Meadowlandsin kilpailusääntöihin

Meadowlandsin kilpailusääntöjen mukaan anaboliset ovat kiellettyjä ainostaan 45 päivää ennen kisaa. Sitä ennen saa käyttää. Kaikki käyttävät. Siksi Usassa hevosenlihaa ei saa lain mukaan käyttää ihmisten ravintona. Yleisessä tiedossa olevaa faktaa.

Kirjoittanut

MIten Eurooppa..

Montako doping testiä on tehty muualla kuin kilpailutilanteessa?

Kirjoittanut

Aprikointi

No tietysti pitäisi viedä,että nähtäisiin onko väitteesi eurooppalaisten paremmuudesta paikkansa pitävä.

Tokihan vaihtoehtona olisi,että Menhammar astuttaisi tammansa pelkästään USA:n top 5 oreilla,mutta siihenhän heillä ei ole tunnetusti rahat riitä.

Kirjoittanut

Miten tämä jenkkien ihannointi

littyy enää tähän alkuperäiseen aiheeseen? Yleinen tietohan se on, että samalla lailla, kun amerikkalaisella koripalloilijalla lähtee mitasta pois vähintään 5 senttiä, niin sekunti tulee vähintään lisää jenkin kilometriaikaan. Onko Ameriikoista Eurooppaan lennettäessä jotain omituista ilmaa lentoreitillä joka kutistaa koripalloilijoita ja hidastaa hevosia?

Kirjoittanut

propaganda

Keskustelu rönsyilee,sehän vaan on hyvä.
Tosin tässä ei puhuttukaan jenkkituonneista,vaan siitosoreista.
Eipä sillä,onhan tämä paljon mainostettu Menhammar tuonut jenkeistä mm.Chocolatierin. Mitenköhän ovat kehdanneet kun "eurooppalaisiakin" on tarjolla?

Kirjoittanut

Alusta valmiina

Sen verran pitää palata tässä alkuperäiseen aiheeseen, että nythän tuossa olisi HRP-blogin pitäjälle alusta valmiina. Varmaankin Ravia ilomielin ottaisi vastaan HRP-blogin kaltaista materiaalia uuteen Raviakahvioonsa.
Sitä paitsi nyt kun tämä palsta on viimein järkeistetty rekisteröityneille nimimerkeille, niin ei tarvitsisi kirjoittajankaan miettiä joutuuko täällä trollien kynsiin.