Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Tamminen

ihan liekeissä!

Vastaukset

Kirjoittanut

Kutonen

Paitsi että Tamminen ärsyttää ja hölöttää koko ajan niin vielä studiovieras pelti kiinni. Hoh hoijakkaa, näin sitä raviurheilun imagoa junttien lajina paranee.

Kirjoittanut

Fokus

Kirjoitin jo toiseen ketjuun, joka vissiin poistettiin. Mutta todetaan nyt tähän ketjuun, että huolestuttavaa tahtia on tuon ohjelman taso laskemassa. Studioporukan yhteistyö ei toimi ollenkaan ja ohjelmaa viedään eteenpäin yksittäisillä, monesti asiayhteyksistä irrallisilla lauseilla ja arkipäivän normaaleista asioista yritetään tehdä jotenkin erikoisia. Lisäksi haastattelujen juoni katoaa ja ajaudutaan sivuraiteille ja radan tapahtumia menee tai uhkaa mennä ohi.

Harmillista, jos viime viikkoina nähtyjen ohjelmien tasoon ollaan tyytyväisiä. Mielestäni katsojat ansaitsevat enemmän ja nykymuodossaan ohjelma ei vie lajia ja tietoisuutta lajista yhtään eteenpäin.

Kirjoittanut

Cool Face

Sarilta hyvä vihje. Ilkka voitti pystyyn. Allekirjoittanut kumartaa ja kiittää

Kirjoittanut

Sari

hössöttää aivan liikaa ja puhuu päälle. Tää simassa ollut kaveri oli rento, mutta oli peleissä melkoisen pihalla. Korvenoja oli helppo löytö, mutta muuten vinkit ei siellä päinkään.

Kirjoittanut

Rusinat pullasta

Simassa ollut kaveri oli nimennyt itsensä ammattipelaajaksi kysymättä muilta mitään.

Kirjoittanut

vooooooiii

Sari on alansa ammattilainen mutta nmä pojankoltiaiset nyt yrittävät höpöttää ja ottaa valtaa koko ohjelmistosta eli hyvä nain Sari 1 poika studiossa ja muut kartanolla eri hommissa ni homma toimii ja eihän tuo nyt edes kännissä ollut ns.studiovieras eli lopettakaa jo ilmanaikanen vaahtoamienen.

Kirjoittanut

Korjausta kaivataan

Suomessa on perinteisesti kaksi ryhmää, lapset ja vanhukset, joille puhutaan lässyttämällä. Molemmat ovat pääosin älykkäitä ihmisiä ja heille voisi puhua normaalisti.
Jostakin syystä Tamminen on katsonut, että raviyleisölle sopiva puhetapa on vastenmielinen lässytys.

Kirjoittanut

hyvä idea

Jes.

Sari Tamminen voisi vaihteeksi kokeilla sellaista jippoa millä saataisiin yhdstettyä
kesäisiä tanssilavoja ja raveja harrastavat ihmiset.

Sitten Puikkoselle voisi myydä keikkoja
ja herätellä Jämsän Äijää ja Kokemäen väliyötä
henkiin.
Niin että raviharrastajat oppisivat paitsi kuuntelemaan tangoa myös tanssimaan sen taivutusta.

Kirjoittanut

sari

voisi mennä pikkukakkoseen juantamaan olise semmoista lässytystä.

Kirjoittanut

ravistudion

taso on laskenut kuin lehmän häntä. Eilinen lähetys simasuineen oli aivan totaalifloppi. Onneksi Marko ja Jere pitivät lähetyksessä edes kohtuutasoa yllä. Muuten oli fiilikset vähän kuin pikkukakkosessa nassesetineen.

Kirjoittanut

Älkää Saria

moittiko turhaan. Nainen hehkeimmillään komepäkissä.

Kirjoittanut

Älkää Saria

moittiko turhaan. Nainen hehkeimmillään komepäkissä.

Kirjoittanut

Sari osaa

myös valmentaa, kokemusta on.