Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Ajattelemisen aihetta Mikael Nybrinkin

kynästä koskien jenkkikärryjä ja kengättömyyttä.Hän kirjoitti asiasta Aftonbladetissa,mistä 7 oikein oli lainannut jutun lehteen numero 13 sivulle 29.Todellakin, nykyään on todella suuri merkitys jenkkikärryillä ja kengättömyydellä kun katselee millä varusteilla hevoset ovat voittaneet viimeaikoina.Yleensä suurilla yllättäjillä on ollut jenkit kengättömyyden lisäksi.Olen lisännyt nykyään aina hevosen lapulle jolla on ollut jenkit ja on ollut kengät pois.Varsinaista välineurheilua nykyään.Olisiko mielestänne jenkit kiellettävä?.Informaation tulisi Fintotolle tulla paljon aikaisemmin,mielestäni jo iltapäivällä kunnon sanktion uhalla,niinkuin Ruotsissa on käytäntö.

Vastaukset

Kirjoittanut

Hyvä aloitus ja asiaa tämä ketju,mutta yks asia

unohtuu. Nybrink toi esille myös sen, että ohajstajat on nykyään yliarvostettuja. Ja raivurheilu kuolee, kun aina samat ohjastajat saa hyviä ajettavia. Goopistakin sanoi, että niillä hevosilla olisi voittanut kuka vaan ammattikuski. Että hevonen on se suorittaa urheilusuorituksen, ei ohjastaja. Se mielstäni mielenkiintoinen pointti, että ei arvosta Goopia, Adielssonia,Ohlssonia sen enempää kuin näitä keksitason ohjastajia. Ja sillä nimenommaan viittasi tähän jenkkikärry buumiin sekä kengättömyyteen.

Kirjoittanut

Njaa...

Itselläni ei ole mitään hajua, minkä alan ammattilaisesta tässä Nybrinkissä on kysymys (toimittaja/petsari/valmentaja...?), mutta hieman tuntuu herran puheet katkeran miehen tilityksiltä.

Miksi erilaisia varustekokeiluja (kengät, silmät, korvat, kärryt jnejne.) hevosille tehdään? No tietysti siksi, että hevoselta saataisiin mahdollisimman hyvä suoritus aikaiseksi kilpailutilanteessa.

Jos tietyt muutokset kielletään, niin mikä olisi uusi "pakotettu" normi? Kaikkien on juostava samanlaisilla kengillä, esim. hokit jalassa kesät talvet? Vai kaikkien on juostava avojaloin? Entäs sitten, kun jättisuosikiksi pelattu hepo on "kilpailukunnoton" huonojen/arkojen kavioiden takia esim. radan pintaan vedoten, mutta kun pakko on avojaloin ajaa...

Entä mikä olisi se kärrymalli, joilla kaikkien olisi pakko juosta? Melkoinen markkinarako sille valmistajalle, jonka vaunuilla kaikkien olisi pakko ajaa! Eikä sillä niin väliä, sopivatko kyseiset kärryt juuri sinun hevosellesi, näillä on nyt pakko ajaa.

Tuntuu (hieman kärjistäen), että tämä Nybrink on lukenut käsiohjelmaa ja katsonut joidenkin ajavan jenkkikärryillä ja joidenkin ei ==> johtopäätös: on olemassa kahdenlaisia kärryjä. Tällainen käsitys tuntuu olevan suurella osalla petsareistakin, surullista kyllä. Sama pätee tietysti kengityksen suhteen.

Esimerkiksi eilen Forssassa lähdön 3 voittaja Apropos S. Hevonen voitti eilisen starttinsa "tavallisilla" kärryillä. Edelliset kolme starttia se oli juossut jenkkikärryillä sijoille 2-10-8. Eihän tällaisen pitäisi olla mahdollista.

Eilisistä 76-voittajista 4/7 juoksi kengät jalassa tavallisista kärryistä, vaikka jokaisella oli lähdössään vastustajia, jotka juoksivat joko jenkkivaunuista ja/tai kengittä.

Mielestäni totopelaajien kannalta olisi pääasia, että tieto kilpailijoiden varustuksista olisi eksaktia ja helposti/avoimesti saatavilla. Ruotsissa tämä asia on ainakin kengityksen osalta paremmalla tolalla kuin Suomessa (atg.se vs. fintoto.fi). ATG:n sivuilla on huomioitu kengät päällä/pois-informaation lisäksi myös kengityksen muutokset edelliseen starttiin nähden eli jos aikaisemmin kengittä juossut hepo juoksee tämänpäiväisessä startissa kengät jommissakummissa/molemmissa jaloissa, niin tiedon näkee heti suoraan lähtölistoista ja näinollen aikaisempia balansseja ei tarvitse tarkistaa jokaisen hevosen kohdalta erikseen. Pieni, mutta erittäin hyödyllinen apu pelaajien suuntaan.

Kirjoittanut

Sama meno tuntuu jatkuvan

Seinäjoella ja länsinaapurissakin.Moni voittajavaljakoista ilman kenkiä ja jenkit perässä.Kyllähän niiden etua on enää turha kiistää.

Kirjoittanut

Suomen raviurheilussa

on kuskeja sekä valmentajia, jotka vähättelevät kengättömyyden ja jenkkikärryjen merkitystä hevosen kilpailusuorituksessa.Mutta ovat valmiita käyttämään ko. varustusta heti kun niitä on mahdollista käyttää ja tietenkin vähän ennen alkavaa ravilähtöä.On toisenlaisiakin ohjastajia ja valmentajia esimerkiksi Harri Koivusen tallin hevosista informaatio tulee Fintotolle aikaisessa vaiheessa,kiitos siitä taustahenkilöille.Hyvää pääsiäistä meille kaikille.

Kirjoittanut

mikäli

halutaan vaihtojen laskevan entisestään, niin nykyinen käytäntö sopii siihen hyvin...

Kirjoittanut

Melander

Kannattaa lukea uutisosiosta uutinen Ruotsissa kiehuvasta kohusta. Melander ei ilmoittanut päävarustuksen muutoksista ja nyt kohu on samanlainen kuin tämä kärry / kengät show.

Seuraavaksi varmasti vaaditaan, että kaikki varustemuutokset on myös ilmoitettava, sehän olisi muutama kymmenen asiaa hevosta kohti joka lähdössä ja joka hevoselle. Pitäisi siis varmaan tehdä semmoinen puhelinluettelon kokoinen lista joka päivä. Kuten uutisessakin todetaan, varustemuutoksilla voi olla paljon suurempi vaikutus hevosen suoritukseen kuin kärryillä tai kengillä.

Kirjoittanut

On se vaan kumma

kun pitää yrittää höpöttää normivarusteista versus varusteista mitkä oikeasti vaikuttaa tulevan ravilähdön kulkuun ennen lähtöä.On tämä jo nähty.Freddie Ale voitti tänään bullarin ansiosta.Olihan tämä juoksunkulku kylläkin todennäköinen By Jamieson.Rainbow Cherry näytti jo alle hyvältä,mutta kuinka paljon etua oli kävelystä ko. lähdössä.

Kirjoittanut

Onhan tuo

Melanderin toiminta uskomatonta ja anteeksiantamatonta JOS huom. JOS se on totta, siis se että päävehkeiden muutoksella on ollut noin kova vaikutus. Tuossa tapauksessa valmentaja suorastaan lyö märällä rätillä kasvoille kaikkia.

Tapauksella tulee olemaan kauaskantoisia vaikutuksia ja lajin uskottavuutta se ei ainakaan paranna, sääliksi käy toisia valmentajia jotka joutuvat kärsimään tästäkin ja ihan syyttä.

Ravipelimarkkina on laskeva, kaikkialla se on fakta ja tällaiset tapaukset ei ainakaan sitä nosta, päinvastoin ja se taas tekee vähemmän rahaa yhteiseen jaettavaan kassaan.

Miksi valmentaja sitten tekee varustemuutoksen ? Yrittääkseen parantaa hevosen suoritusta ? Huonotaakseen sitä ? Saadakseen hevosen ravaamaan suorassa ? Ym,ym .

Harvemmin kai suoritusta yritetään huonontaa, sen voi tehdä ojastajakin halutessaan, tai erikseen sovittaessa. (vrt. prepare)

Onko tällainen tieto sitten pelaajalle tärkeää saada ennakkoon ?

On välinpitämätöntä ajatella niin että ei olisi, varsinkaan tänä päivänä kun kaikenlainen informaatio on helposti saavutettavissa.

Jos peliyhtiöt täällä tulevaisuudessa yhdistyvät niin toivottavasti asia saadaan hallintaan niin että

A) muutosten ilmoittamiseen saadaan selvät säännot ja aikarajat jotka pitävät.

B) muutosten ilmoittaminen on helppoa ja se tehdään ajoissa. Valmentajalla on mahdollisuus tehdä se ilman välikäsiä että virheiden mahdollisuus minimoidaan.

Tulevaisuudessa varmaankin tulee olemaan muutamat "raharavit" viikossa joissa kilpailee hyvät vastuulliset valmentajat hyvillä hevosilla hyvistä palkinnoista ja sinne suunnataan myös pelit. Näissä raveissa myös kaikki informaatio hoidetaan mallikkaasti.

Harrastelijat ajelevat sitten keskenään toisaalla ja hoitelevat hevosiaan.

Nykytilanne on kestämätön ja muutoksia tulee aivan varmasti.

Kirjoittanut

Varustemuutokset

Äimä ei nyt ymmärrä ongelmaa. Varustemuutoksia voi tulla yhteensä satoja ennen raveja. Muutoksia voidaan tehdä vaikka lämmityksen jälkeen, miten nämä muutokset ilmoitetaan "ajoissa".

Kirjoittanut

Ymmärrän iformaation kengistä ja kärryistä,mutta

ei unohdeta totuutta. Jos jokaisesta varustemuutoksesta ilmoitetaan ennen lähtöä, se on melko sekametelisoppaa. Kuvitteelinen tilanne.
- Lähdössä juoksee 16 hevosta. Niistä vaikka 9 vaihtaa päävehkeitä, muuttaa lappuja silmille jne. Niin kuka oikeasti edes viitsii jokaista varustemuutosta noteerata? Kun informaatiotahan voi tulla jopa noille 9-lle yhteensä 20-30. Ei niistä ennenkään vaahdottu. Jenkkikärryt kun olisi jokaisella, niin kukaan ei puhisi mitään, että vaikuttaa. Melko sekavaa ois kyllä koko touhu sitten. Ja jos vertaa jalkapalloon, niin ei sielläkään etukäteen ilmoiteta, että pelataan kakkos-kolmos miehistöllä liigacupia esim. Englannissa. Mutta ei siitä nouse meteliä. Suomessa Hjk ei pelannut omaa peliään, vaan HIFK pelasi liigacup pelin HJK-N puolesta, eli aivan eri joukkue. Siitä ei noussut hälyä. Kaikilla on samat tiedot raveissa ennen lähtöä. Ammatti pelurit tietenkin itkee, kun tavikset osaa pelata myös raveja. Toki kasetti sanoi satavarmassa oikein kiharapäästä. Että vain prosentteja pelataan. Mutta en siis sano, että informaatiota ei saa tulla. Ja Ruotsissa tuo Nybrink tunnetaan narisijana muutenkin. Vois kysyä Nybrinkiltä, eikös hevosella pitäisi ajaa voitosta? Miksi ajaa päävehkeillä,jotka ei sovi? Kun kuitenkin hevonen rahantekokone,jolla pyritään maksimaaliseen suoritukseen. Joten kyllähän tuo on hyväksyttävää, että muutetaan valjastusta. Ja ei sellaisia tarvitse ilmoittaa todellakaan, että laitetaan laput tai muutenkaan valjastuksen muuttamista.

Kirjoittanut

Tosi surullista juttua tämä on...

mutta tuntuu tyhmältä kun samaan aikaan halutaan uusia "asiakkaita",mutta toiveessa olisi että ne olisivat "paisteja".Todella surullista toimintaa:).Edelleen hyvää pääsiäistä meille.