Penkkiurheilijan arkea

Luoja tietää, että olen luopunut paljosta. Vapaaehtoisesti tietenkin, mutta kuitenkin hyvin paljosta. Elämähän on täynnä valintoja, jotka johtavat toisenlaisiin valintoihin. Monet niistä ovat meille kaikille melko samanlaisia ja vähintäänkin tuttuja. Kerronpa yhdenlaisesta valinnasta, johon liittyvät mm jääkiekko, jalkapallo, ravit ja tietysti, naiset. En jaarittele pitkään, vaan säästän pidemmän version psykiatrilleni.

Olen totaalinen penkkiurheiluaddikti. Se, että olen vähentänyt viikottaista annostani, ei muuta sitä tosiasiaa, että olen pahasti koukussa. Lähdetään liikkeelle naisista. Ne ovat siis niitä ihmisiä, joita ensin tavoittelemme aamusta iltaan ja illasta aamuun. Myöhemmin niistä saattaa tulla vaimoja ja lastemme äitejä, mutta ei mennä vielä niin pitkälle. Tavoittelin siis minäkin ja lopulta pääsin tavoitteeseeni. Ihastuksen alkuhuumassa tein itselleni selväksi, että vähennän penkkiurheilun määrää ja keskityn pääasiassa uuteen suhteeseeni.

Aikaisemmin olin siis liikakäyttäjä. Joka päivä ravit, jääkiekkoa, jalkapalloa, tennistä, ihan mitä vaan. Nukkumaan ei yksinkertaisesti voinut mennä normaaliin aikaan, sillä tulihan taivaskanavalta alle 18-vuotiaiden Hyvän Tahdon Kisojen lentopallon alkusarjaa. Viikonloput suunniteltin 75-kalenterin mukaan. Aina paikanpäälle kun mahdollista. Sen jälkeen jossain luonnollisesti oli nähtävä lätkää ja/tai valioliigaa. Uskoisin että kuvio on joillekin tuttu.

Aloitin siis kuitenkin pysyvämmän suhteen ja tein myönnytyksiä. Olen niitä onnekkaita, jotka ovat jo vuosia työskennelleet pääasiallisesti kotona, joten siirtymäni oli vaikea, mutta onnistui. Nykyään seuraan suorana vain keskiviikon ja lauantain ravit, sekä paria lätkäseuraa ja valioliigaa silloin tällöin. Kaiken muun oleellisen, eli ravit, jalkapallon ja jääkiekon, tallennan ja katselen töiden lomassa päiväsaikaan, tai silloin kun olen yksin kotona. Pääasia on kuitenkin siis se, että lauantai on se minun päiväni. Suomen ravit, Ruotsin ravit, ja niin paljon muuta.

Tämä on tietysti johtanut jonkin asteiseen karsintaan. Olen jättänyt Mestiksen, en jaksa kiinnostua Bundes-liigasta ja mainittakoon, että tietyt joukkueet voi ohitaa ilman sen kummempaa haikeutta. Jyväskyläläiset tietävät, ettei Jypin peleissä ole vuosiin tapahtunut mitään mainittavaa. Ja tamperelaiset tietävät, ettei Tapparan peleissä ole koskaan tapahtunut yhtään mitään. Siis lukuunottamatta viime kevään hulinaa ja hälinää, jonka Ässät järjesti. Jo tällaisia asioita tietämällä on mahdollisuus ilman vaivaa päästä eroon tylsästä urheilusta. Tämä karsimisjuttu on kuitenkin helpottava huomio. Jos joskus hankimme lapsia, joudun karsimaan lisää ja tiedän onnistuvani. Olenhan onnistunut jo tässäkin.

Mutta siis, palatakseni oleelliseen, normaali lauantai. Tai ainakin vuodenaikaan nähden. Kotimainen lätkä ei ole vielä alkanut, mutta Killerillä ja Bergsåkerissa ravataan ja Englannissa pelaillaan. Oma muutaman tunnin aikani viikosta ja mikään ei voi minua häiritä...

Kaikki tietänevät mitä seuraavaksi seuraa. Tulevien menojen suunnittelua, ruuanlaitossa auttamista, lakanoiden viikkausta jne jne, tietenkin vain lähtöjen aikana. Niiden välissä naiset pärjäävät yksinkin. Se nyt vaan on luonnon laki. Eihän tämä silti maailmaa kaada. Panee vaan ajattelemaan, ettei ehkä olekaan niin vaikea ymmärtää niitä, jotka lähtevät sille kahdeksan vuoden tupakanhakureissulle lauantai-iltana. Ja minä en edes polta. Onneksi tuli nauhoitettua. Frans voitti derbyn ja jotenkin sain pelitkin jätettyä, mutta muu jäi pienemmälle huomiolle.

Sundsvall Open Trot ja yksi minuutti. Tähän en osannut yhtään varautua. ”Olenko lihonnut? Sopiiko tämä paita näiden housujen kanssa? Onko mun hiukset hyvin? Onko mun, Onko mulla, Oonko mä...?” Sanon vastaavani viiden minuutin kuluttua. ”Sinäkin ajattelet aina vaan itseäsi!” En viitsi mainita, että kumpikohan meistä nyt pakottaa meidät molemmat puhumaan itsestään. En viitsi, sillä tiedän, että tämä riita loppuu kun lähtö tulee maaliin. Passionate Kemp tekee hirmu juoksun, mutta jää neljänneksi. Myös nainen havaitsee lähdön olevan ohi. ”Kuka voitti?” Riita ja kiukku oli siis jälleen tarkalleen lähdön mittainen. Pitäisikö aloittaa tupakointi?

Sisältyyhän tähän kaikkeen ironiaakin. Myös naiset ovat penkkiurheilijoita. Kerran vuodessa parin viikon ajan, kun keväällä pelataan jääkiekon MM-kisat. Niin myös tämä nainen. Omasta mielestäni MM-kisat ovat suunnatonta paskaa. Tätä en tietenkään ole sanonut ääneen. En jaksa kertoa miten ne pelataan liian usein, miten Mestis-pelitkin ovat parempitasoisia, lähinnä siksi, että MM-kisoissa on muutama joukkue, jotka eivät pärjäisi edes Mestiksessä, tai että vain World Cup ja Olympialaiset ovat oikeaa maajoukkue-kiekkoilua. Seurataanpahan yhdessä ainakin jotain. Ja sehän on penkkiurheilun suola.

En silti voisi kieltää, etten aina välillä ikävöisi Forssan perjantai-iltoja, Riihimäen sunnuntai-päiviä ja kaikkea mitä niiden ympärillä on. Saanhan niitä toki kokea muuutaman kerran vuodessa edelleenkin, eli en nyt sentään keskitysleirillä elä. Kyse kun on vaan siitä, että aion pitää kiinni niistä valinnoista, joita minä itse olen tehnyt. Hei, MM-koripalloa tulee telkusta!....



Hyvää Derby-viikonloppua itse kullekin.