suomenhevonen

Ruotsalaiset ja norjalaiset kylmäveriset ovat kaikkea muuta kuin puhtaita. Tupsujalat eivät määritä kylmäveristä.
70-luvulla syntyneistä suomenhevosista ainoastaan Vieteri ja Vekseli pysyisivät nykyisten mukana.
60-luvun huipuista puolet saisi nykyään ep- merkinnän.

Kehitys on suomenhevosilla ollut reilusti hitaampaa kuin norskeilla ja ruotsalaisilla. Syistä miksi näin olen aloittajan kanssa samaa mieltä.

Ei ne ollu norjalaiset ja ruotsalaiset sillo vielä 80-luvulla lämpösiä ko ne ei pärjänny suomenhevoselle vaan heti järvsöfaksin jälkeen ne muuttu lämpösiksi ja huomio ei muuttunu muualla ko suomessa. Minun mielestä ollaan pahassa pulassa jos ykskään 70-luvulla elänyt hevonen pärjäisi tänäkin päivänä eliitti tasolla. Ei sen ajan parhaimmat lämpöset voittais yhtäkään lähtöä huipulla tänä päivänä, suomenhevosten jalostus polkee paikoillaan. Tämän päivän hevoset jos laitettas 60-luvulle että olis kaikki samaa mitä sillon hevosilla oli niin ei nämä olis sen parempi ko ne oikiat 60-luvun hevoset saman lailla ep merkkejä tulis. Ei varmaan kukaan oo mielissään suomenhevosen tilanteesta mutta tosi asioita jos ei myönnetä niin kaukana ollaan paremmasta huomisesta. Kateus ja ennenkaikkea kateus pitää jättää pois ja toreta ja ymmärtää että jos tahrotaan kehittää eteen eikä taaksepäin suomenhevosta niin pitää muutta täysin sen jalostus. Kierto mahrollisimman nopeaksi ja juuri tammojen kautta ori saa olla vanhempiki mutta tammat pitää olla njuoria. Pitäis säätä laki että jos tammaa ei ole astutettu 5-vuotiaaseen mennessä niin elinikänen kilpakielto. Ja varsa raha tonni aina kasvattajalle per syntyny varsa se motivois vaikka ei suomenhevos kasvattajat hyvän hevosen päälle ymmärrä niin rahan päälle kyllä.

Harvoin, jos koskaan olen pystynyt olemaan mistään asiasta niin täysin samaa mieltä kuin mitä elitloppetin kanssa hänen kirjoittaessa pelkkää asiaa. Etenkin jälkimmäinen viesti oli selvää puhetta ja avasi minunkin, jo vuosikymmeniä lajia seuranneen silmät näkemään nykytilanne niin kuin se on.
Kateus käy kyllä joskus laatuun eikä siinä mitään, mutta todellinen kehitys lähtee aivan muista lähtökohdista.
Saattaa kuulostaa imelältä, mutta rakkaus lajiin ja ennen kaikkea suomenhevoseen on pitänyt ainakin minut mukana kaikki nämä vuodet.

Myönnän kyllä hurahtaneeni aikoinaan vaikkapa Express Prideen sen tullessa Suomeen ja heti voitettua, nähdessäni ensi kertaa Super Monin pienen mutta samalla erittäin jäntevän olemuksen, nähtyäni Charme Asserdalin ensimmäisen juoksun Lahden Montulla sen oltua kaksivuotias tai saatuani aivan aidan vierestä nähdä Livistin Scotty Loven raivokkaan voiman.
Silti kaikkien näiden harha-askelten jälkeen olen aina palannut takaisin suomenhevoseen. Kyseessä täytyy olla jotain sellaista kiintymystä, jota en osaa itsekään oikein selittää. Ehkä suomenhevosen merkitys koko Suomen rakentamisessa ja asuttuna pitämisessä on ollut omiaan pitämään mielenkiintoa osaltaan yllä.

Ei niin vakavaa asiaa, ettei sekaan sopisi pientä kevennystä.
Kun nytkin puhutaan suomenhevosesta ja sen kehittymisestä, voisi olla aihetta laajentaa keskustelua pelipuolelle. Miten pärjäisi entisaikojen petsari nykymaailmassa, jossa pitääkseen itsensä ajan tasalla on melkein asuttava koneen äärellä kirjastoa katsellen ja prosentteja laskien. Ja sitten on vielä satavarmaa ja muuta infoa saatavilla vaikka miten paljon.
Toista oli ennen. Raviohjelmat painettiin lähes säännönmukaisesti niin ajoissa, että pahimmillaan saattoi hevosilta puuttua kolmekin välistarttia. Niistä puuttuvista yritettiin sitten saada vaikka mitä kautta haalittua tietoa.
Ei ollut nettiä eikä oikein mitään muutakaan tehtävää helpottamaan.

Entä sitten itse ravipaikalla pelaaminen. Nelkku tehtiin itsejäljentäville kupongeille ja muut pelitositeet olivat pikkusormen mittaisia lippuja, joita sitten itse kukin yritti pitää edes jollakin lailla tallella. Oli muuten välillä roskiksen luona kuhinaa kadonnutta lipuketta etsivien tiimoilta. Tuokohan sen teki, että silloin muistan harrastaneeni paljon enemmän kaksariläpilyöntejä kuin nykyisin. Selvisi ainakin yhdellä lapulla.
Sija ja voittajalaput antoi myyjä kojun takaseinällä kiinni olevista nipuista ja nippukantojen lukumäärästä oli sitten yritettävä saada edes jonkinlainen kuva hevosen pelisuosiosta.

Mutta hevoset olivat hevosen näköisiä. Yksilöitä, kuten vaalea ja iso Olle, lähes punainen harjastukka Vieteri, pieni ja töpöttävätyylinen Vokker, täysin väsymättömästi uurastava Eri-Teräs tai erittäin tyylikkäästi juokseva Erilo.

Ei sillä, että ei pelureissakin olisi ollut muusta massasta erottuvia tyyppejä. Oli Pastoria ja Petukkaa vain pari heistä mainitakseni. Eikä keskusteluja voinut käydä niin kuin nykyään näin koneen välityksellä sormea työllistäen, vaan se oli tehtävä niissä harvoissa pelimiesten kokoontumispaikoissa, joita ainakin suuremmissa kaupungeissa oli. Tai sitten oli mentävä itse kilpailupaikalle ja siellä kahvioon parhaat jutut kuullakseen unohtamatta kuitenkaan ravibussien tiivistunnelmaisia ravimatkoja. Näillä matkoilla sain ensimmäiset havaintoni silloin vielä lähellä minua varallisuusasteeltaan olevaan Vuoksenmaahan hänen yleensä istuessa laskelmineen jossain pakollisen korttiringin ulkopuolella. Varmaan todennäköisyyksiä ja parannuspotentiaaleja miettien...

Siinä tuli Aro-Manun jutusta esiin ne muinaisaikojen petsaamisesta tärkeimmät. Enää ei samoilla eväillä menesty eikä saa prinsessaa ja puolta valtakuntaa.

Ei varmaan mitään urheilua voi seurata ja päästä niin lähelle lajin supertähtiä ja idoleita kuin raviurheilua. Urheilijat kuskit ja hevoset ja taustajoukot tekevät ravit mahrollisiksi mutta ilman yleisön luomaa tunnelmaa on ravitkin ikävämpiä. Se tunne mikä välittyy kuskin ja yleisön välille on sanoin kuvaamatonta itse pääosan esittäjä hevonenkin nauttii ja aistii että nämä on tullu ihastelemaan häntä. Sen tietää jo siiitäkin miten hevoset kotona hiiteillä käyressään reagoi niihin ne tietää että ei ole tosi kyseessä vaikka hiittikavereita olisikin useampia. Itse starttiin ne virittää itsensä ja antaa siellä kaikkensa kukin lahjojensa mukaan. Yleisöä tarvitaan ratoille siinä missä hevosiakin tämä on meirän yhteinen asia saara nousuun tämä homma suomessa. Suomenhevonen on aarre jota pitää vaalia ja jalostaa eteenpäin. Järisyttävät hevoset ja niiren esitykset suuren yleisön eressä luo tunnelman mitä netin ja tv:nn ääressä ei voi verratakkaan. Meillä on hyvä ahjo jalostetaan se vaan paremmaksi ja sitä kautta annetaan yleisölle mitä se kaipaa.

Vitter paras suomenhevonen sitten vieskerin ja valtrauksen voittaa ensi vuonna kuninkuuren.

Joo kyllä Vitter on superhevonen. Tuskin vielä ensi vuonna osallistuu Kunkkareihin. Onhan toki historiassa kaksi kuusivuotiasta ravikuningasta.

Vuonna 1984 yhdeksän (9) suomenhevosta juoksi alle 1.24. Viime vuonna tällaisia hevosia oli 98. Kyllä kai tuo jotenkin viittaa tason nousuun?

Yep. Taso on noussut.
Vekseli oli 1980-luvulla täysin ylivoimainen. Meni parhaillaan täyden matkan 23,0. Yleensä naputteli 24- ja 25-alkuisia aikoja ja voitti suoran mitalla. Nyt 23-alkuisen täyden matkan ajan saattaa juosta 30 000 € tienannut hevonenkin.

Nousu on vain ollut verrattomasti hitaampaa kuin Ruotsissa ja Norjassa.

Suomenhevosista kautta aikojen 4 vuotiaista on 3kpl alle 24 juosseita kun taas ruotsissa niitä oli pelkästään viime vuonna 9kpl näitä 23 naputtajia on paljon mutta uskon että suurin tekijä siinä on se että varusteet ja treeni ynnä muu on kehittyny niin paljon eteenpäin ei suinkaan suomenhevonen. Ollaan valovuosia jälessä Ruotsia ja Norjaa valitettavasti. Kyllähän on muutamia hevosia mitä on yritetty jalostaa oikein ja mennytkn parempaan päin mutta pääsääntöisesti näin ei ole.