Kirjoittanut Sivusta seurailija
Pysyvä linkki tähän keskusteluunNiemistä koetellaan
Eilen Chape Norjassa laukkapäällä ja tänään molemmilla hevosillaan rahoitta Lahdessa. Soisi hänelle jo tuuriakin välillä.
Eilen Chape Norjassa laukkapäällä ja tänään molemmilla hevosillaan rahoitta Lahdessa. Soisi hänelle jo tuuriakin välillä.
Olen kyllä itsekin sitä mieltä, että jo riittää epäonni. No tästä ei voi mennä kuin ylöspäin.
Fiilis vähän kun paperitehtaan väelläkin,kaikkensa koittaa,silti matto alta.....
Tsemppiä joka suuntaan......
Eilenkin oli kuitenkin hyvät hevoset matkassa joten ei voi kuin ihmetellä huonoa tuuria. Justine`s Flame oli vielä suosikkeja mutta juoksu meni vihkoon ja Satin De Satellite hyppäsi harmittavasti lähtöön. Nieminen tosin kertoi lehdessä että kova on luotto tähän luokkamenijään.
Muutama niin sanottu"Parempi" hevonen taisi viedä Makelta ajan, muut tallin hevoset taisi jäädä vähemmälle huomiolle.Mutta nousu on jo alussa.
Sen verran hyvää ainesta on tulossa, että jos ei tänä tai ensi vuonna niin myöhemmin sitten.
Tosin eihän millään isolla tallilla pelkästään valmentaja ole se joka paatin suunan määrää. Henkilövaihdokset yleensä näkyvät useissakin talleissa; joskus parempaan ja toisinaan heikompaan suuntaan. Tähän kun yhdistetään erilaiset hevosmateriaalit sekä etenkin tänä vuonna riehuneet sitkeät ja ärhäkät taudit niin ei kulje aina niin helpolla.
Tarkoittaako "hevosmateriaali" pelkkiä hevosia?
Parempi tapa pitää keksiä jos haluaa itsestään fiksumman kuvan kuin mitä on.
Tämähän voi olla hyvinkin erilainen vuosittain isommissakin talleissa, vaikka "paperilla" olisi joka ikäluokassa kuinka hyväsukuista menijää. Silti pyörä pyörii toisinaan vähän heikommin.
Hieman oli Verona Boko erilainen nyt Lahtisella kuin ennen Niemisellä.
Chaplin on vaihtamassa valmentajaa.
Näin ainakin joku omistajista oli ilmoittanut Hevosurheilulle. Eipä se Jompen mukaan Simppa ollut huonommalta tuntunut, mutta laukkaahan sitä arempi kun pitää näissä jo vähän kovempaa avatakin.
Olisitte seurannut Goldenin kundien 2-vuotiaan (Troubadour Kemp) rutiini esityksen. Siinä ulkona sivusta kuuntelin kun "ammattimiehet" kellottivat oriin tulleen viim. 1000 metriä 18.0 mistä viim. 700 metriä 17rapiat. Ja ihan eleettömästi ja ajamatta varsa suoriutui tehtävästä kuulemma. Oiskohan siinä Markun uusi ase ensi vuoden ikäluokkalähtöihin? On se velho mies kumminkin laitteleen.
kumminkin tauti näytellä aika isoa osaa tallin huonon menestyksen kanssa. Vai uskotteko todella, että Nieminen ja Holopainen menettivät kykynsä ja kiinnostuksensa hevosten valmennukseen sattumoisin samana vuonna? Hiljaista on Esallakin tänä vuonna ollut. Eiköhän ensi vuonna herrat tule sitäkin lujempaa takaisin.
voipi olla että 1600 menee, mutta 2100 tekee tiukkaa
Hyvinhän Make onnistui tän 2v koelähtöhepon siskon Armbro Apostlen ekan varsan kans, taitaa olla Soulsister jo vetämässä happea pohjoses. Teivossa oli tullut joku 2v yhtätoistakin, joten en paukuttelis henkseleitä ton Niemisen varsan puolesta. voipi olla jo vuoden päästä lataamos