Viime vuonna jaettiin joka kuukauden ensimmäinen sunnuntai n. 20 000€ ylimääräistä bonuksena sunnuntain Tototv-ravien V4-pelissä. Yhteensä jaettiin pyöristyksiä siis vuodessa 12 x 20 000€ = 240 000€.
Tänä vuonna V4-bonus lopetettiin ja tilalle otettiin tuplasunnuntain 5.lähdön sija- ja voittajapelin 1000€ bonus. Eli sunnuntaisin jaettiin 4 000€ ylimääräistä. Ongelmana on se, että tuplasunnuntaipäiviä on vuodessa vain 25 kpl, (joista seuraavat vasta lokakuussa) joten jaettavaa tulee 25 x 4 000€ = 100 000€
Hieman ihmetyttää että miksi tänä vuonna maksetaan n.140 000€ vähemmän pelaajille, pelaajien omia rahoja takaisin kuin viime vuonna? Vaihdot ovat kasvaneet viime vuodesta ja peliyhtiö palkitsee pelaajat huonontamalla peliehtoja. Tätä on vaikea käsittää mikäli halutaan jatkossa vaihtojen kasvavan.
Vastaukset
Kirjoittanut lörtsy
Hmm
Ihan asiallinen kirjoitus, mutta kai samalla olisi ollut reilua mainita lokakuiset (muistanko oikein) palautusprosenttien nostot voittajassa, sijassa ja V4:ssä?
Kirjoittanut Nastis
Toimiluvan myöntäjän lepsuus
on syynä siihen, että Fintoto voi menetellä senttibonusten maksun kanssa parhaaksi katsomallaan tavalla. Sääntöhän sanoo, että ylijäämäsentit VOIDAAN lisätä myöhemmin maksettaviin voittoihin. Pelaajien edut huomioiva sääntö määräisi yksiselitteisesti, että kertymä maksetaan kokonaisuudessaan määrätyn ajan sisällä eikä "myöhemmin", esim. 10 vuoden kuluttua!
Käytännössä ei Fintoto (eikä Veikkaus) tietenkään harjoita moista venkulointia. Sillä että Fintoto maksaa tänä vuonna vähemmän bonuksia, (jos tursas on laskenut oikein), saattaa olla ihan järkeenkäyvät perusteet. Teoriassahan olisi jopa mahdollista, että kertymän kasvu on taantunut. Näin kävisi, jos esim. voittaja- ja sijapelaajat alkaisivat entistä enemmän suosia isompia kuin euron panoksia. Mutta toisaalta on luultavaa, että V4-porukkavalmispeli on lisännyt suosiotaan. Sehän on varsinaista senttiryöstöä pahimmillaan eli 9 senttiä kahden sentin rivipanoksella pelatusta voitosta.
Kirjoittanut hätähousu
Ravian syöpä...
ovat tällaiset Valtiavarainministerin kuittailun tyyliset viestit. Eipä ole ihme, ettei täällä juuri kukaan avaa enää perusteltua keskustelua ihan uudesta aiheesta. Ahatova on yksi harvoja huru-ukkoja, joka uskaltaa päivästä toiseen ihan oikeasti tehdä keskustelunavauksia. Aslakista kun ei kerta kaikkiaan voi löytyä jutunjuurta enää. Toivotaan että loman jälkeen silläkin saralla tapahtuu.
Mitä tulee itse asiaan eli penninpyöristyksiin, niin on hyvä että joku on valppaana. Pelaajien oikeusturvasta on kyse kun rahoja pimitetään syyttä suotta. Olisi kiva tietää, milloin se mahdollinen ylijäämä jaetaan vai jätetäänkö se kasvamaan korkoa Fintotolle?
Kirjoittanut PILOT
Suvipotti 20000€
Näitä saattaa jokunen mennä jakoon kesän aikana; viime vuonna taisi kaksi mennä.
Sitä en kyllä tiedä meneekö tuo raha jostain markkinointibudjetista vai käytetäänkö sen rahoittamiseen noita pelaajien ylijäämäsenttejä.