Täytyy sanoa, että ymmärrän miehen kannattajia. Itsekin voisin olla jopa sillä puolella jos lukisin vain opuksia, enkä seuraisi mitä radalla tapahtuu. Kaverihan on jopa sympaattinen. Kontrasti juttujen ja ajojen välillä vain on uskomaton. Jutut nimittäin kuulostavat siltä, että kaikki on harkittua, kun taas ajojen mielekkyys heilahtelee kuin ikiliikkuja. Voikin kysyä onko siellä edes sama mies rattailla kuin kommentteja antamassa, vai innostuuko Mika vain liikaa rattailla kuten kiekkoilusta on tunnettuja esimerkkejä. Only Texwillerin ajosta olisi muuten mukava saada selitys..eihän tuollaista pysty selittämään Forssikaan :) Toinen Mikaa jarruttava seikka on tietenkin nämä sokeat fanittajat..
Hyvä juttuhan se oli kokonaisuudessaan ja Mika oli monessa asiassa oikeassa, kuten siinä että (teivon) peliajat 6-7min eivät ole järkeviä. Siinä oli väärässä että on kymppisakissa tuolla ringissä, on ehdottomasti jopa joiltakin volttipaikoilta nopeimpia lähtijöitä. Auton takaa sitten ilmeisesti pituus on esteenä parhaille kyydeille ihan ensimetreillä. Oikein esiinnytty toki kun sanoi että 10-sakin miehiä ja tarkoitti tietenkin koko rataa :) Oli siinä oikeassa ;) Enempää toki ei voi yrittääkään sanoa kun itseään ei passaa erehtyä suomessa kehumaan.
Siinä oli hitusen ristiriitaa että koittaa saada huonompia hivenen vähennettyä ajopalkkiosysteemillään, mutta toisaalla sanoo että kaikki ovat tasaveroisessa asemassa. Tarkoittanee että ihmiset ovat tasaveroisia, mutta hevoset eivät. Ilmeisesti ei ollut lehtikamaksi tarkoitettukaan tuo heitto ja sanookinhan että vähän paha sanoa lehteen..miten lie sitten muotoillut.
Ehdottomasti Suomen paras ajojen setviä, siitä ei pääse mihinkään, kuten jutussakin todettiin.
Vastaukset
Kirjoittanut taas
Narinaa ahikselta..
Voi että sinun maailmasi on pieni ja pyöriin omien peliesi ympärillä. Joku Only Texwillerin ajo jäänyt soimaan soittimeesi joka muutenkin lyö kovin usein tyhjää.
Muutama kysymys: Monestiko olet itse ohjastanut ravikilpailuissa/harjoituksissa muiden hevosten kanssa tai yleensä ollut rattailla?
Toinen kysymys: Onko sinulla edes ajokorttia? Siis autolla ajamiseen?`Noista sinun jutuista voisi päätellä että ei ikä edes siihen riitä.
Vieläkö päiväpetsi on tasolla 11.000 €:a? *ivallinen nauru*
Kirjoittanut Victor-siivooja
Hyvä Ahatova : )
Arvasinkin veikkajan ilmestyttyä postilaatikkoon ja siinä Mika Forssista tehdyn jutun, että tänne ilmestyy sinun kriittinen näkemyksesi uunituoreesta kirjoituksesta. Puhut asiaa niin kuin aina. Taidan olla Ahatova-fani ; ).
Kirjoittanut miika-
Kärkikolmikossa
Kyllähän Mika Forss on palvelualttiudeltaan ja ulosanniltaan selkeä ykkönen, ja ajotaidoissakin mun mielestä kärkikolmikossa.
Jonkin verran oon saanut seurata Forssin toimintaa tallialueen puolella, enkä ihmettele, miksi saa paljon ajettavia. Asiallinen mies kaikin puolin valmentajan(kin) vinkkelistä katsottuna.
Ajosuorituksista harva pystyy tekemään täysin objektiivista näkemystä, joten jääköön kommentoimatta. Ravikatsojana arvostan hyvää ulosantia ja sitä, että hän myöskin tuulettaa säännöllisesti. Teivainen ja Moilanen kun voittaa ravilähdön, niin siinä ei tunteita paljon näytetä ja kaiken kaikkiaan voitosta jää usein katsojalle sellainen "mauton" olo. Antti osasi ottaa kyllä Solvallassa yleisöään, mutta Forssin juhlintaa Harper Hanoverissa oli silti hienompi seurata.
Kun raviradat järjestää aina silloin tällöin ensikertalaisten iltoja, niin täytyy sanoa, että Forss olisi niihin mies paikallaan puhujaksi. En tiedä vaikka olisi käytettykin, mutta joka tapauksessa ulosanti olisi juuri sopivanlaista - hyvää PR:ää raviurheilulle.
Kirjoittanut stadilainen kollero
pr-mies
pr-miehenä ihan suomenkärki tasoa, mutta ohjastajana en missään nimessä nostaisi top 3.
onko liian huonoja ajettavia vai mies keskinkertainen kun hänen voitto% on vuodesta toiseen niin surkea.
-hyvää keskitasoa näytöiltään-
Kirjoittanut objektiivinen
MikaMika
Ajotaidoiltaan ei todellakaa ole Top-3:ssa. Mukava mies ja Pr hoituu, mutta ajotaidoiltaan kaukana top-3:sta. Ehkä Top-10 mahtuu.
Kirjoittanut Nakit ja Muusi
Ihan hyvä...
... kuskihan Forss on mutta ei mielestäni lähelläkään omaa Top 3 trioani eli Teivaista, Moilasta ja Koivusta mutta makuja on monenlaisia, jotku kavereistani tykkää jopa laihoista naisistakin, niin uskomatonta kuin se musta onkin...
Kirjoittanut näinon
Forss
on ajanut tänä vuonna yli 400 000€ rahaa sisään omistajilleen ja se on tärkeintä.
Mikä peli aika on järkevin Ahistelijan mielestä, kun 6-7min (Teivo) ei sitä ole, mun mielestä monella radalla se peliaika on juuri se 6-7min.
Mun mielestä ravit loppuu joka radalla suurinpiirtein 21.00-21.15 paitsi Vermossa, jossa paljon uusitaan lähtöjä, ettei esim. Urheilukanava ole pystynyt näyttään troikkalähtöa, kun lähetysaika loppuu, maan \"pääradalla\" ravit kestää kauan.
Kirjoittanut sissiteltta
vorssi
Kohtuullisen hyvin tuntevana ko. herran, voin kertoa, ettei juurikaan ennen starttia osaa kertoa ajotaktiikkaansa todellisesti.
Kirjoittanut fanittaja
Ahatova
Kai maar fanittaa voi muutakin kuin parasta?Fanitaahan jotkut jalkapallojengiä nimeltään Liverpool,niin mixei Mikaa?
Kerroppa pirruuttas oma top3 ohjastajat.
Vaikka tuskin susta on siihen,joku päässee pian kuittaamaan.
Kirjoittanut APE_
Torso
Mieleenpainuvinta on karannut karamelli!
Kirjoittanut huuhaa
fanittaja
saahan sitä toki ja pitääkin fanittaa muitakin kuin niitä parhaita.
kanntattaa kuitenkin "fanittaa" vähän siistimmin kuin nämä kollerot,jepjepit,gamesdayt ja mitä muita niitä lienee.
nim: pool on saanut koko palstan, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kääntymään liverpoolia vastaan. ja tätä samaa työtä tekevät nyt ravipuolella nämä muutamat kyseiset herrat mikalle.
Kerrohan miten voi fanittaa siistimmin? Kai jokainen voi fanittaa suosikkejaan niin kuin parhaaksi näkee. Se on sitten teidän potilaiden ongelma, jos se alkaa ärsyttämään.
Todellisuudessa sinua, ahatovaa ja kumppaneita on alkanut ärsyttämään Forssin menestys. Perisuomalaista kateutta siis...
Kirjoittanut hoh hoh
Forss, ravimedian hehkuttama tähdenlento
Ravimedia (hevosurheilu, veikkaus ravit yms) hehkuttivat pitkään Forssia huippu asiakaspalvelijana, josta mies sai ilmaista mainosta. Itse olen kuitenkin todistanut myös kolikon toisen puolen, äksyilevän, tyytymättömän ja huonosti palvelevan ohjastajan. Jos hevonen ei valmiiksi kulje kuin kiskoilla, saattaa hän olla tuomassa sitä jo lämmittelyn jälkeen tallialueelle. Ajotaktiikkaa ei osaa sanoa etukäteen, tosin jälkikäteen sepittää satuja, joista tyhmempi luulee, että hän on suunnitellut koko jutun etukäteen. Vikuroivalla hevosella ei uskalla ajaa toisen selässä, vaan tukehduttaa sen pitämällä joukon hännillä, tai ajaa hevosen sisäradalle pakettiin, vaikka omistaja on ohjeistanut, että jos hevonen painaa, niin reissuta vaikka kolmatta.
Ulosantia kaverilta löytyy. Taidoiltaan ei huippuluokkaa, eikä pysty analysoimaan hevosta, kuten ammattikuskit. Nämä nettihörhöt eivät ymmärrä, että suurin osa näistä, joista Forssi osaa jotain edes sanoa on hevoset, joita hän hiittaa valmentajien kanssa myös ravien ulkopuolella.
Kirjoittanut huuhaa
fan club
"Kerrohan miten voi fanittaa siistimmin?"
lähinnä tarkoitin sitä, että ei uhoa ja provoa turhia.
kyllähän minäkin kannatan esim. suomen jalkapallo maajoukkuetta, mutta myönnän kyllä tosiasiat enkä väitä että suomi on maailman paras jalkapallomaa.
teivainen on taas kuskipuolella oma suosikkini ja näytöiltään mies onkin ihan eliittiä, toisin kuin esim. forss.
jokainen tosin fanittaa tavallaan, mutta kannattaa muistaa, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
Kirjoittanut Fan club
hoh hoh
Toisin sanoen, sinulla on vikura ja toimimaton hevonen ja sinä laitat menestymättömyyden pelkästään kuskin piikkiin. Eikö se ole valmentajan tehtävä tuoda hevonen kilpailuun kilpailukunnossa? Kerro hevosesi nimi, niin voidaan verrata kuinka se on pärjännyt muiden ohjastamana.
Etukäteen on usein aika turha tehdä liian valmiita suunnitelmia ajotaktiikasta, koska lähdössä on muutama muukin valjakko, jotka osaltaa vaikuttavat juoksun kulkuun.
Kirjoittanut fanittaja
metsä
vastaa kyllä,vaan ei Ahatova.
Kirjoittanut Fan club
huuhaa
Kuten näet viime vuosien tilastoista, Forss kuuluu maamme eliittiin. Sitä kukaan ei voi kiistää. Tämä ilman uhoamista.
Kirjoittanut T ujunen
Hienoa taas
Joku kysäisi Ahatovan ajohommista. Vastauksena voisin sanoa, että Ahatova ei ole ollut enää kärryillä pitkään aikaan.
Kirjoittanut suunnittelu
ilmottautuessa
joo meillä lyödän ajotaktiikka lukkoon jo kun lähtölista valmistuu. Meirän kuski kertoo muille kuskeille missä kuluu kenenkin ajaa ja niin pois päin. Suunniteltua taktiikkaa noudatetaan kirjaimellisesti ja aina ollaan tikulla ensimmäisenä.
Kirjoittanut niin
T Ujuselle
Hienosti sanottu.. Sinulla selvästi sisäpiirintietoa.. Onko kaveri koskaan ollut kärryillä?*epäilee* M
Kirjoittanut T ujunen
Sisäpiiritietoa on
Oikeastaan ei voi sanoa, että olisi koskaan ollut kärryillä. Kärryissä kuitenkin on ollut.
Kirjoittanut niin
Ja siitä
Niin eikä kai siitäkään ole kuin joku 15v.? Mutta eikö ne kärryt olleet sellaiset työnnettävät..ei kenenkään muun vedettävät?
Kirjoittanut T ujunen
Kyllä, kyllä
Nykyään ajellaan kottikärryissä juuri saamieni tietojen mukaan.
Kirjoittanut hoh hoh
fan club
Kirjoituksestasi näkee, että olet vain pelkkä petsari, joka on lukenut liikaa ravijulkaisuja ja saanut forssista käsityksen sieltä. Joten olet aika jäävi sanomaan mitään koko keskusteluun :D
Hevonen on toiminut hyvin muilla kuskeilla. Esimerkiksi Teivainen, Moilanen ja jopa niinkin "kova" kuski kuin Kauhasen JP on sen osannut rauhoittaa, kun se on pullannut. Sitä Forssin poika ei osannut tehdä.. säälittävää.
Kirjoittanut mursu
Forssin salaisuus paljastunut
OFFTOPIC: Forssilla on selvästi vaikkua tai jotain karvaa korvassa, tämä näkyy selvästi veikkaajan suuressa fanikuvassa.
ONTOPIC: Veikkaajalta hyvä juttu, ja paljasti tärkeimmät hommat. Ajopalkoissa on tällä hetkellä menossa kova kilpailu, 5% palkkiolla ajetaan ilmeisesti useamman kuskin toimesta. Tälläinen kilpailu on tervetullutta ja kenenkään hevosenomistajan ei kannattane yli 10% ajopalkkoja maksaa.
Kirjoittanut Helsinki City Boy
Oli ainakin asiallinen juttu
tämä pienimuotoinen ammattikuva Forssista. Vieläkin puistattaa,kun erästä toista huippuohjastaa koskevassa jutussa oli menty kolmannen käden tietojen perusteella arvioimaan hänen yksityiselämänsä tilaa. Tuontyyppiset jutut soisi jätettävän muuntyyppiselle lehdistölle eikä ravikansa halua mitään ylisensaatiohakuisuutta.
Mielenkiintoista oli myös lukea kommentti siitä, että Mika Forss olisi painamassa taksoja alaspäin. Ehkä kannattaisi kaikkien herätä siihen, että historiassa maksetut 15%:n ajopalkkiot eivät voi olla todellisuutta enää nykypäivänä. Jos tietoni ovat pahasti jälkeenjääneitä, se minulle ilmoitettakkon......
Kirjoittanut T ujunen
Valmentajan osuus
Taitaa viedä kuskin prossista osan. Palkkio ei ole kohdallaan. Liikaa myyjän markkina. Forss on oikealla asialla tässä. Ehdottomasti.
Kirjoittanut näimpä
Forssin
parjaus ja ivailu on jo vainoharhaisuutta, ajaa pienemmällä prossalla kuin muut huippukuskit, siinä kait syy.
Kirjoittanut mursu
parjaus
Voisiko osa parjaajista olla niitä puoliammattikuskeja joilta forssi on vienyt laina-ajokin alta?
Kirjoittanut huuhaa
jes!
"Kuten näet viime vuosien tilastoista, Forss kuuluu maamme
eliittiin. Sitä kukaan ei voi kiistää. Tämä ilman uhoamista."
näin juuri. tuskin kukaan kiistää sitä, että forss kuuluu suomen ehdottomaan elittiin. mihin mielestäni voidaan laskea mm. teivainen,moilanen,holopainen,kontio,lahtinen,hakkarainen,korpi,nieminen,koivunen,rosimo,vilkman,bollström,korvenoja,forss ja varmasti monta muuta mitä nyt ei tässä tullut lueteltua.
mutta missään nimessä ei voida pitää suomen parhaana kuskina.
omasta mielestäni suomen paras kuski on teivainen ja sitten tulee muut pienen hajuraon jälkeen. kontio alkaa olemaan hiipumaan päin. se toki herralle suotakoon kun alkaa tuota ikääkin jo hieman olemaan.
korpea ja niemistä mollataan täällä usein, mutta aika kovalla voitto% vuodesta toiseen herrat ajaa ja tietenkin itse valmennettavilla hevosillaan. jokunen isompi voitto on herroilla plakkarissa. ei tutise kädet kovemissakaan paikoissa näillä kahdella herralla vaikka punaniskaksi ja hame niemiseksi on usein tituleerattukin täällä.
että tälleen!
Kirjoittanut AltGr
Silmät aukes
Silmät aukeni nyt minullakin.
Haukotuksella olen seurannut näitä kymmeniä vastauksia sisältäviä Forssia käsitteleviä ketjuja.
Nyt se aukeni mullekin sitten. Tässähän onkin kyse rahasta. Ajopalkkioista. Kaveri ajaa paria, kolmea kuskia lukuunottamatta paremmin, ahkerammin, antaa palautteen, palvelee lehdistön ja siis LASKUTTAA VÄHEMMÄN.
Eipä ihme että hiipumassa olevat lainaohjastajat joutuu ottamaan kaikki keinot käyttöön..
Kirjoittanut hoh hoh
aíka velikultia
Kuinka moni teistä työtätekevistä on valmis polkemaan omaa palkkaansa? Kuinka moni sanoisi naama peruslukemilla, jos Forss olisi kuuluisa muurari ja polkisi muurarien palkkoja alaspäin, että hieno mies? Älkää nyt viitsikö. On todella typerää ja naivia vetää ns "ranteet auki" omasta ammatista. Jokainen järkevä sen tietää.
Minun kriittisyys ei kuitenkaan liity millään tavalla näihin ajopalkkioihin, sanoin siitä vain mielipiteeni. Minulla on omakohtaista kokemusta siitä, että Forss on ihan tavallinen tallaaja ja asiakaspalvelija, mutta jostain kumman syystä hän on saanut symppiksen maineen. Samanlainen äksyilijä hänkin on kun homma ei luista.
Kirjoittanut Rontti
Forssilla huono "arpaonni"
Tilanne ensimmäisen päivän jälkeen PM-kisoissa:
Stillingen efter de første fem NM-afdelinger:
1. Jeppe Juel, 17 point
2. Erik Adielsson, 15 point
3. Akseli Lathinen, 14 point
3. Birger Jørgensen, 14 point
5. Eirik Høitomt, 12 point
6. Antti Teivainen, 10 point
7. Björn Goop, 8 point
8. Geir V. Gundersen, 6 point
8. Steen Juul, 6 point
10. Örjan Kihlström, 5 point
10. Åsbjørn Tengsareid, 5 point
12. Mika Forss, 4 point
Lähde:Dantoto
Tänään kisa jatkuu Solvallassa neljällä osalähdöllä.
Näihin verrattuna Akselilta hyvä suoritus ensimmäisenä päivänä.
Kirjoittanut Fan club
hoh hoh
En koe olevani sen jäävimpi keskustelemaan asiasta kuin esim. ketjun aloittaja. Kai Forss keskusteluun voi osallistua muutkin kuin mollaajat?
Aivan, olen vain pelkkä petsari, mutta miksi lähtisin epäilemään esim. veikkaajassa esitettyjä näkemyksiä Forssista? Pitäisikö sinun negatiivisten kokemusten perusteella tuomita koko mies? Netissä on niin helppo ladella syytöksiä nimimerkin suojista. Toivottavasti sinulla oli edes selkärankaa sanoa samat asiat myös kasvotusten.
Normaaliin markkinatalouteen kuuluu yritysten/yrittäjien välinen kilpailu. Miksi sitä ei sallittaisi raviurheilussa? Jokainen kuski määritelköön penkkirahat ja ajopalkkiot itsenäisesti.
Kirjoittanut hoh hoh
Niinpä
Mutta niinpä vaan ilman parempaa tietoa lehdistä lukemalla latelet täällä omia "totuuksiasi" nimimerkin takaa. Ja älä huoli, kyllä Mikan kanssa asioista on puhuttu. Naurettavaa vain että täällä on tällaisia tyyppejä, joilla ei ole mitään omakohtaista kokemusta, mutta vankat mielipiteet asioista. I rest my case.
Kirjoittanut niinpä
Samaa
mieltä, markkinataloudessa eletään, eikä missään kommunistitaloudessa, mihinkä Ahatova ja hoh hoh taitavat kaipailla.
Kirjoittanut T ujunen
Kartellit pois
Vapaa markkinatalous edellyttäå jonkinlaista kilpailun ja hinnanmuodostuksen vapautta. Kuskit eivät ole mitään alistettuja työntekijäparkoja, vaan itsenäisiä yrittäjiä. Me olemme pitkälle riipuvaisia pienestä ammattikuskien ryhmästä. Jos se hinnoittelee pienemmät ja vaatimattomammin menestyvät ulos kuvioista palkkioidensa suuruudella, kartelliin on puututtava. Mika on oikeassa tässä ja on huippukuski ketjun aloittajakummituksen harmiksi.
Kirjoittanut Fan club
hoh hoh
Ei ne ole minun totuuksia, vaan muiden Forssin kanssa toimineiden ihmisten totuuksia. He esiintyivät lehdessä omalla nimellään, toisin kuin sinä.
Kuinka monella muulla tässä ketjussa kirjoittavalla on omakohtaisia kokemuksia kenestäkään ohjastajasta? Epäilempä ettei kovinkaan monella, mutta mielipiteiden vaihtoon on kai jokaisella oikeus. Pitäisiköhän teille "ammattilaisille" perustaa oma sivusto, johon rahvas pelaajakansa ei voisi kirjoittaa tietämättömiä kommenttejaan?
Hienoa, jos olet sanonut asioista myös kasvotusten. Siitä pisteet sinulle.
Kirjoittanut T ujunen
On ajanut meidänkin hevosta
Joten hiukan on kokemusta. Ei valittamista.
Kirjoittanut Ollit
Myös
meidän hevosia.Ja ajaa jatkossakin.
Kirjoittanut holiday
Joitakin ajellut
ja ajaa jatkossakin.
Kirjoittanut hätähousu
Ja niin meikäläisenkin - pelihevosia
Joskus tärppää, joskus ei: hevosetkin ovat vain eläimiä, vaikka niitä joskus harhaanjohtavasti koneiksi kutsutaankin.