silloin tällöin tulee katsottua la ravisuoran lähetys kun kerkiää ja olis mukavaa katsoa muutakin kuin viim.700m. Nyt oli panostettu kovasti siihen kun jalkapallotähden velipoika etsii porkkanoita jollekkin lähdekorven tallista rehatulle ylihintaiselle kehäraakille. Eikö pääasia olis kuitenkin lähtöjen näyttäminen kokonaisuudessaan?
Plussaa tämänkertaisesta asiantuntijavieraasta,ei enään karia pliis. Ja se haastattelija,olipa hyvä tapaus. Ei ollut ärsyttävän tekopirteä kuten se punapää ja kysymykset oli asiaa...ja muutenkin paljon parempi kaikin puolin.
Vastaukset
Kirjoittanut Koogee
Ravisuorassa on yritystä
Se on liiankin hyvä ainakin niille, jotka siitä täällä aina valittavat. Katsokaa, kuunnelkaa ja ajatelkaa. Raviohjelmien tekijät ovat ammattitaitoisia ja nuoret haastattelijat tuoreen innostuneita ja hyviä ja ennen kaikkea kehittyviä.
Kari Lähdekorpi on suorastaan lahja raveihin rahansa hassaaville. Häntä hiukankin kuuntelemalla voisi jotakin oppiakin.
Kirjoittanut Villivaari
Mutta,mutta.
Nuo ylimääräiset jutut epämääräisine toimittajineen hevosenostopuuhinen .Kun se on niin helekutin lapsellista.Kenelle näitä oikein yritetään tehdä.Onko se vaikeaa tehdä ohjelma, jossa kerrankin nähdään lähtöjä kokonaan?
Kirjoittanut sivusta seuraava
näiden ohjelmien tarkoitus on
Näyttää ravit hyvässä valossa, eikä vain sitä ympyrän kiertämistä. Niitä varten, jota se ympyrän kiertäminen niin kiinnostaa on TotoTv- lähetys.
Eli ilman muuta on hyvä, että on jotain muutakin siinä ohjelmassa, kuin vain peli. Ei se peli kuitekaan suurta osaa ohjelman katsojista kiinnosta lainkaan.
Muutoinkin olisi hyvä, jos olisi enemmän semmoisia raviuhreilun taustoista kertovia dokumentteja, joita ei tosin ole kovin moni edes tehnyt. Takavuosina tuli joitakin Ylen Tosi Tarina formaatin ohjelmissa. Semmoiset ohjelmat ovat juuri niitä, joilla yleistä kiinnostusta raviurheiluun voidaan saada lisää ja sitä kautta pelaajia.
Tuon asian ymmärtäminen ei pitäisi olla kovin vaikea tehtävä. Eli tällä ravisuoralla tavoitellaan sitä ns. suurta yleisöä, eikä vain pelaamisesta kiinnostunutta pientä kansanosaa.
Kirjoittanut ukimasa
Hattua nostan
kyseisille ihmisille jotka jaksavat tehdä myös viihteellisen osion ravisuoraan. Toivottavasti niillä saadaan mukann uusia hevosen omistajia ja pelaajia. Ei ravisuoran tarkoituskaan ole pelkästään näyttää lähtöjä. Netistä näkee kaiken alusta loppuun ja vielä paljon informaatiota.
Kirjoittanut Veeru
Urheilu urheiluna
Näkee jääkiekko- ja jalkapallo-ottelutkin netistä. Mitä vikaa raviurheilussa on, että sitä pitää tekohauskuuttaa kaikella epäolennaisella? Raviurheilu on myös urheilua, ei pelkkää pelaamista.
Kirjoittanut Villivaari
edelleenkin
Mutta se pelaaminen sitä raviurheilua rahoittaa...ikävä kyllä, kai teidän mielestänne.
Kirjoittanut Jonezy Bets
harvoin
olen katsonut lauantain lähetystä tv:stä mutta, ne muutamat kerrat mitä olen katsonut, niin olen suuresti ihmetellyt tätä lähtöjen pätkimistä, viimeksi kun katsoin, niin muutamasta lähdöstä, ei näytetty edes kiihdytystä, vaan pätkästiin suoraan viimeiselle kierrokselle. (Lähtökiihdytys on kuitenkin aika merkittävä osa koko lähtöä!)
Minä en tässä mitään menetä, koska en ole ravisuoraa lauantaina useastikkaan katsonut, uskoisin että ei tuo pätkiminen ainakaan suurinta osaa katsojista miellytä, pätkääkään ;)
Kirjoittanut Uploppet
Tuon ohjelman nimeksi pitäisi muuttaa...
loppusuora. Paljon kuvaavampi nimi kuin nykyisin.
Kirjoittanut Villivaari
Vielä sen verran
Tämä Ravisuora tuntuu enemmän eräiden henkilöiden suojatyöpaikalta, kuin ohjelmalta.
Kirjoittanut ai miten niin
Ravisuorassa ei ole muuta vikaa
kuin juuri tuo lähtöjen pätkiminen. Villivaarin kommentissa paistaa ainakin jonkinasteinen kateus. Varmasti jos olisi Villivaaria enemmän miellyttävät ihmiset, niin suojatyöpaikkahöpötyksiä ei kirjoiteltaisi?
Kirjoittanut Norman
Älkää ny viittikö
kyllä kaikki vähänkin enemmän pelaavat seuraavat lähdöt ihan jostain muusta kuin Ravisuoran lähetyksestä. Ravisuora on hyvä just tuollaisena, sopivasti asiaa ja sitten vähän kevyempää mukaan, koska uudet katselijat haluavat kevyemmän aloituksen eikä heti vaan pelkkää faktaa. Harrastajakatsoja oli muuten yhdessä toisessakin asiassa väärässä, Lähdekorvelta rehattu hevonen ei muuten ollut todellakaan ylihintainen ja tästä on sitten varma tieto.
Kirjoittanut Nexus
Norman
Tässä ajetaan varmasti sitä takaa, että lähdöt pitäisi näyttää kokonaan, siinä sivussa saa olla kevennystä, kenellekään ei ole sitä vastaan.
Mutta jos ravi lähetyksestä puhutaan, joka keskittyy Toto75:sen tapahtumiin, niin kyllä siinä pitäisi lähdöt näyttää kokonaisuudessaan, se on se A ja kevennykset vasta B, nyt tuntuu olevan vähän niinkuin väärinpäin.
Kevennystä saa ja pitääkin olla, mutta se ei saisi viedä aikaa pääasiasta eli oikeista raveista, päivän päätapahtumasta.
Kirjoittanut Nexus
ja...
tunnen monia ihmisiä joilla ei ole nettiä tai eivät käy totopisteissä, nämä katsojat joutuvat tyytymään puutteelliseen lähetykseen/ulosantiin oikean päätapahtuman osalta.
Kirjoittanut höpöt
Suojatyöpaikkapa hyvinkin
kun kehää kiertävät, eivätkä ymmärrä lähteä muualle ansiotyöhön. Onkohan muuallakin maailmassa kuten Suomessa, että isät isoisät, ja lapset paahtavat samalla työsektorilla? Täällä ei tunnu kukaan puhuvan omanedun tavoittelusta..
Kirjoittanut Villivaari
Kateuttako?
Ei kadehdi pätkän vertaa. Ihmetyttää vain se, että tuolla sakilla ei saada aikaan parempaa.
Kirjoittanut raviamatööri
Norman
aivan,tosiharrastajat seuraa ravit muualta mutta ravisuora on sellaanen lähetys joka hyvin tehtynä saattaisi houkutella uusia pelaajia,niitähän tässä kaivataan eikä ihmisiä jotka pitää hevosista. Uudet rahoittajat olisivat tervetulleita nostamaan kertoimia
Kirjoittanut Hönöt
Ei kai se parane,
kun isät joustavat lapsilleen, ja lapset ovat lojaaleita perheilleen... minusta meillä ollaan liian pienellä kehällä...
Kirjoittanut vali vali
laittakaa valittajat rahaa riviin
Se on Story of Sportsin tekemä lähetys. Jos teillä on enemmän rahaa laittaa lähetykseen, niin jenit riviin ja turpa tukkoon. Muuten teidän on ihan turha kateellisena huudella, kenenkä lapsi missäkin on töissä. Toisaalta, jos olette perse auki, kysykää sinne töihin, jos osaatte konkreettisesti parantaa.
Totuus nyt vaan on se, että vaikka olisi kyseessä maailman paras ohjelma, niin joku urpo täällä siitä valittaisi ja keksisi itkun aiheen. Väärä nainen juontaa, toinen halasi jotain kuskia, nyt se sanoi väärin, vali vali vali vali.
Kirjoittanut CheGuevara
minulla on ehdotus
palkataan mieluusti vielä rivi kalliita näyttelijöitä sinne haastattelemaan, esiintymään jne.. oikeastaan nyt kun ajattelin, niin voitaisiin korvata ne oikeat hevoset sieltä radalta puuhevosilla ja laittaa ne näyttelijät juoksemaan niiden kanssa niin saadaan viihdyttävämpi show ja ehkä joku uusi tulee lajiin mukaan...
tai jos niitä niin tyhmiä ja oikeasti tylsiä hevosia täytyy sieltä radalta näyttää, niin näytetään vaan maalikamerankuva.. hyi ei kai kukaan halua oikeasti nähdä mitä niissä Toto75 lähdöissä tapahtuu muutenkaan... hyi
toteuttakaa tämä please hei please!
Kirjoittanut villivaari
heti paranee
Aina voi pari henkeä heittää siitä lähetyksestä pihalle, eikä se ainakaan huonommaksi muutu.Jospa niillä säästyneillä roposilla sitte se koko lähtö saataisiin näkymään?
Kirjoittanut Hönöt
Ei olla perseauki, kuten
joku epäasiallinen kirjoittaa.
Kateus ei ole elämässäni missään osassa heitä kohtaan, ja palkka ei ole huono.
Toiminnan parantamiseen vain kenelläkkään ole uskallusta perhesuhteiden vuoksi, jossa te menette.
Kirjoittanut nyt ilmaiseksi
Hyviä ideoita tarjotaan
Minusta olisi hyvä sellainen konsepti, että lähetettäisiin iso kuvausryhmnä ja vaikka Jukkis ja Jaajo Pariisiin muutamaksi viikoksi ja ne saisi sitten siellä touhuta päissään mitä tykkää vailla käsikirjoitusta. Näistä tehtäisiin sitten filminpätkiä joita läheteltäisiin Ravisuoran lähtöjen välissä. Kaikilla jotka olisi Pariisissa olisi hauskaa ja hevosmiehet maksaisi.
Sama voitaisiin tehdä Tallinnassa. Nyt voitaisiin palkata sieltä pari metallibändin viinahörhöä. Kuvausryhmä sitten ryyppäis näiden kanssa ja ottaisi välillä filminpätkiä, joita sitten näytettäisiin lähtöjen välissä Ravisuorassa. Koko kuvauryhmällä olisi hauskaa ja hevosmiehet maksaisi.
Tässä pari mielestäni korkeatasoista ja luovaa vinkkiä Ravisuoralle.
Kirjoittanut vali vali
villivaari ja co.
Te nyt vaan haukutte väärää puuta, mutta jostain syystä se vaan ei mene perille sinne teidän pieniin aivoihinne? Yle on antanut sapluunan mihinkä tuo on mahduttava. Yleinen mielipide on, että lähetyksessä pitää olla muutakin kuin lähdöt, koska ne löytyy videokirjastosta jokaiselta jolla on netti. Se ei siis ole mistään rahasta kiinni, ettei niitä lähtöjä näytetä kokonaan eikä se, että villivaaria korpeaa, että siellä on joku töissä joka häntä ei miellytä. Heidän palkkansa ei ole teiltä pois, eikä heidän palkkansa tai televisiotyö ole syynä, ettei lähdöt mahdu kokonaan lähetykseen.
Kiitos, että on tällainen ohjelma kuin ravisuora. Älkää aina jaksako valittaa. Joillakin valittajilla olisi varmaan juhlapäivä, jos ravit loppuisi valtakunnan kanavilta kokonaan. Mitä se sitten on kuin kateutta, jos pitää valittaa joka asiasta? Ei tuo ainakaan mitään järkevää ole?
Kirjoittanut Junanlähettäjä
vali vali
Joku näyttää jopa pitävän kunnon ohjelmana Ravisuoraa mutta oma mielipide on että se on yksi kaikkien aikojen turhin ohjelma.
Ikinä koskaan !
Kirjoittanut hönöt
Kateus
ei ole valittamisen tulos, valitetaan jollei tavat ja teot kelpaa...
Kirjoittanut Koogee
Raveihin kuuluu jatkuva narina
Oletteko usein nähnyt hevosmiestä, joka ei valita jostakin. Se kuuluu asiaan. Samoin kova työnteko.
Kaikki ratkaisut suosivat yhtä ja sortavat toista. Silti yhteisiä ratkaisuja on jotenkin löytynyt. Ja lisää täytyy löytyä. Ja löytyy.
Suurin maksaja on hevosen omistaja, vaikka pelaaja kuvittelee olevansa. Ilman pelaajaa ei olisi raveja. Ilman omistajaa ei olisi hevosia.
Pelaaja itkee kaikesta, eikä muillakaan mene hyvin omasta mielestään.
Pelaaja on suunniteltu lypsettäväksi ja myös lypsetään. Asian tekee helpoksi pelaajan yksinkertaisuus. Pelaaja on ammattitaidoton.
Se, mistä pelaajan ei pitäisi valittaa ovat raviohjelmat. Ne ovat erinomaisia. Pelaajan pitäisi valittaa omasta pelitaidostaan ja peliehdoista, pelimarkkinan pienuudesta ka kertoimien kestämättömyydestä. Pelaajien pitäisi lakata ostamasta pelivihjeitä muutoin kuin poikkeustapauksissa. Silloinkin vain tietojen ja kerroinarvioiden takia, jos ei itse ole kerinnyt tekemään pohjatöitä.
Pelaajien pitäisi lakata syyttämästä muita pieleen menneistä peleistään. Rataselostajat ovat kaikki hyviä ja ravit ovat mukavaa ajankulua.
Kirjoittanut Nexus
ei missään nimessä
huono ohjelma ei todellakaan, eikä turha! mutta kyllä sen pitäisi olla lähtökohta, että lähdöt näytetään kokonaan, ei ravilähdöistä voi vain yksinkertaisesti pätkiä, kun lähdössä tapahtuu paljon, sitten ylimääräiselle ajalle voi kehitellä kevennystä ja sitä ylimääräistä aikaa jää varmasti.
Kirjoittanut Koogee
Pakon sanelemaa
Ravisuora on tarkoitettu suurelle yleisölle. Joukossa on paljon niitä, joita raveissa kiehtoo moni muukin asia kuin hevosten juoksu ympäri rataa.
Ilman uusia ihmisiä ravit näivettyisivät aika nopeasti. Siksi kaikkien etu on lähtöjen pätkiminen silloin tällöin.
Kirjoittanut Nexus
jos on
pakon sanelemaa, että pitää pätkiä "kevennysten alta" lähtöjä, niin pätkisivät sitten edes sellaisista lähdöistä, joissa ei tapahdu mitään sen "pimeän hetken" aikana.
Nytkin Mikkelissä pätkästiin heti avauskohteesta ensimmäinen kierros kokonaan pois, jonka aikana tapahtui melkoisen värikkäitä tapahtumia mm. Sirun Valpuriinan laukka jne.
Joten vähän järkeä tähän touhuun, ei se ole niin vaikeaa kun käyttää maalaisjärkeä.
Mutta taustatiimi taitaa olla raveista vähän ulalla, että pätkivät summittain lähdöistä.
Kirjoittanut Koogee
Ei ne ole "kevennyksiä"
Ohjelma on kokonaisuus. Ymmärrän harmituksen. Mutta ohjelma tulee lauantaina erinomaiseen katseluaikaan ja sen on oltava viihdyttävä. Se ei ole tarkoitettu vain friikeille.
Silti se on hyvin informatiivinen. Se on hyvin tehty viihdyttävä raviohjelma, joka sopii myös "ravihulluille".
Kirjoittanut ulos eikä sisäänpäin
Ei hyvältä näytä
Nykyinen ravisuora ei tiedä mikä se on. Se on sekasotku ei mistään. Viihdeohjelma se ei ole. Kökkä sen sijaan on. Mitään muuta mieltä ei voi olla näistä Jaajo-sekoiluista tai Tallinnan sekoiluista puhumattakaan.
Raviurheiluohjelma se ei ole. Unohdetaan tahallaan ja säännönmuksisesti yksi tärkein itressiryhmä eli hevosenomistajat.
Urheiluohjelmakaan se ei ole. Lähdöt ovat pätkittyjä ja siinä keskitytyään kertoimiin yms. utheilusta poikkeavaan.
Kallis, aivan hurjan kallis ohjelma hevosmiehille se sen sijaan on. Uusia ihmisiä se ei pelivaihtojen kehityksestä päätellen ole tuonut ja vanhat ovat kaikkoamassa.
Kustannustehokkuuden katastrofi tämä joka tapauksessa on.
Kirjoittanut Villivaari
Pakko vastata.
Ottaa joitakin ilmeisesti pattiin, kun ihmettelen , että tarvitaan ihmeen paljon väkeä sinne muutaman hevosen juoksua selittämään ja hyysäämään.Taitaa teillä itsellänne olla siellä tuttuja, kun noin hiillytte.Pääasia tahtoo jäädä toiseksi kaikenlaisen kekkuloinnin rinnalla.Tämä riittäköön tässä asiassa minulta. Ei tämän enempää.
Kirjoittanut MantaFromSomeWhere
Laittakaa palautetta ohjelman tekijöille
Ravisuora on siitä hyvä ohjelma ensinnäkin siksi, että se ylipäänsä on olemassa ja saanut sijan julkisen TV-kanavan lähetysraamiin.
Se, ettei siinä näytetä kaikkia lähtöjä kokonaisuudessaan on mahdottomuus jo ohjelma-ajan keston vuoksi, joka ei ole ohjelman tekijöistä riippuvainen.
Eikä kait ohjelman tarkoitus olekaan ensisijaisesti palvella jo ravipelejä harrastavia tahoja - he osannevat jo ennestään hakea eri kanavat mm. kokonaisten lähtöjen seuraamiseen -, vaan tuoda raviurheilua muidenkin kuin nykyisin pelaavien tietoisuuteen.
Ohjelman sisältö "viihdeosuuksineenkaan" ei ole kuitenkaan ollut aivan kuraa. Ohjelman tuottajat voisivat ehkä kuitenkin tehdä kartoituksen siitä, mikä voisi aiheena kiinnostaa ei niin ravi-ihmistä seuraamaan ohjelmaa ja ehkä kiinnostumaan raviurheilusta enemmänkin joko pelurina taikka hevosenomistajana.
Hevosen omistuksestakin, kyllä, mutta sen esille tuomisen vähäisyyden peräänhän huudellaan jo TV:ssä esittämättömien ravien jälkeenkin.
Eli omistajien esiintuomiseen voisi vaikuttaa jo raviradat (voittaja)haastatteluineen.
Yleensä olen sitä mieltä, että jos haluaa johonkin asiaan vaikuttaa tai tuoda omat ajatuksensa esille ottaa yhteyttä suoraan siihen tahoon, mikä asialle voisikin tehdä jotain.
Jollei asia haluamallaan tavalla muutu, niin tietää ainakin yrittäneensä ja kertoa halutessaan nettipalstoilla miten ehdotukseen on suhtauduttu eikä vain valittaa nettipalstoilla miten asiat ovat ihan peestä.
Kirjoittanut Boikotti
Lopettakaa T75-pelaaminen
Niin ei tarvitse itkeä ohjelma perään.
Kirjoittanut vali vali
koogeen kanssa samoilla linjoilla
Valittajia tuntuu löytyvän oikeasti, vaikka olisi "maailman paras ohjelma". En tosin ymmärrä tätä väitöstä, että ravisuoran lähetyksen pitäisi perustua lähtöjen tarkkaan analysointiin ja kaiken näyttämiseen. Lähtökohtahan on, että viimeinen lähtö, päivän päälähtö näytetään suorana. Siitä tulee ravisuora. Lähetykseen kuuluu myös viihdeosuus. Välillä vaan tuntuu siltä, kun valittajien nimimerkkejä katsoo, että ohjelmassa ei olisi mitään, jos vieraana, tai viihdeosuudessa näytettäisiin eri ihmisiä. Kaikkia on vaikea miellyttää. Ei muuta kuin palautetta ohjelman tekijöille. Väitän kuitenkin, että valittajien osuus on tippa meressä. Hyvä ja viihdtyttävä ohjelma Ravisuora on.
Kirjoittanut päälähtö
vali vali
jos on tarkoitus näyttää ravien paras/päälähtö suorana,niin miksi ei ollut Cartivet meeting finaali viime lauantain viimeinen lähtö?
Kirjoittanut Nexus
palautetta
on annettu suoraan ravisuoran alku ajoista asti, että lähdöt pitää näyttää alusta loppuun joka metri, mutta menee kuuroille korville, ei noteerata mitenkään ja sen tiedän, että yksi tai kaksi ei ole tätä mieltä, vaan suurin osa yleisöstä, tästä voin lyödä vaikka pääni pantiksi. Ja ne joita kiinnostaa tälläinen muu "hömpötys" siinä välissä enemmän kuin ravisuoran pääasia eli lähdöt ja Toto75 tapahtumat, niin ajatteletteko tosiaan että näistä tulisi uusia pelaajia/rahoittajia, jos tässäkään vaiheessa ne lähdöt ei kiinnosta, vaan enemmän jotkut sketsi osiot.
Vannon että tällä menolla lähtevät vanhatkin asikkaat ja jos uusia tulee, niin näitä ei kiinnosta raviurheilu, vaan komedia.
Vähän niinkuin tuuleen kus*u ohjelma tällä hetkellä, liikaa tavaraa tungetaan lähetykseen ja unohdetaan se tärkein ravihevoset ja omistajat
Kirjoittanut laji
Liian vaativa
^Tuohon voi vielä lisätä, että jos joitain kiinnostaa komedia, niin häipyvät kyllä äkkiä ohjelmasta. Komedia on vaativa laji ja sitä ei Story of Sportin porukka hallitse. Luovuutta joko on tai sitä ei ole. Tolla porukalla sitä ei ole.
Kirjoittanut hyvä ohjelma
suurin osa yleisöstä?
Ei ainakaan kukaan tuttuni odota, että ravisuorasta näytetään lähdöt kokonaan. Me katsomme ravit muutenkin yleensä joko livenä, tai toto-tv:stä. Ravisuora on vain mukava lisä, jota on mukava katsella, kun siinä on muutakin kuin kertoimia ja radan kiertämistä. Luulempa, että suurin osa ei todellakaan vaadi kaikkea mitä pari valittajaa vaatii tästä ohjelmasta.
Kirjoittanut AtRisk
Kannattaako pantata päätä?
Aktiivisia raviharrastajia, joihin itsenikin vielä lasken, lienee noin 30 000.
Ravisuoralla taitaa katselijoita olla noin 150 000.
Veikkaisin että noista 120 000:sta jotka ohjelmaa katsovat, mutta eivät raveja aktiivisti harrasta, noin 100 000 jättäisi ohjelman väliin, jos siellä näytettäisiin lähdöt alusta loppuun = juurikaan muuta ohjelmaan ei mahtuisi.
Ja kun meistä raviaktiiveistakin suurin osa taitaa pitää ohjelmaa ja sen formaattia onnistuneena, näitä kriitikoita taitaa olla ohjelman katsojista alle 5%.
Mölyä tämä porukka kyllä osaa pitää. Ja tälle porukallehan ei mikään kelpaa.
Kirjoittanut Nexus
AtRisk
Matematiikka "ihan pikkasen" hukassa sinulta..
jos kaikki lähdöt näytettäisiin kokonaisuudessaan, aikaa ei jäisi muulle?? ahaa, mahtaako olla näin, laskeppa uudestaan 7 *.....
Mikkelin lähetysaika oli lauantaina n. 45min, se on vain järjestelykysymys.
Ja muutkin lukemasi perustat pelkkään omaan mututuntumaasi, joten ei kovin pitävää faktaa.
Niinkuin olen monesti sanonut, niin "kevennyksiä" saa olla ja pitääkin olla, kunhan ei vaikuta itse pääasiaan, eli ravilähtöjen pituuteen. En väitäkkään että ravilähetyksen tarvitsisi olla pelkästään lähtöjä, kyllä siihen mahtuu muutakin, kun osaa käyttää päätä, ei koeta liikaa tunkea kaikkea mahdollista väleihin, valikoidusti ja ajatuksella
Kirjoittanut Nexus
jos...
lähtö kestää n.3min hieman molemminpuolin ja siihen lyhyt lähdön alustus ja voittajahaastattelu, niin kokonaisuudessaan noin hieman vajaa 5min menee aikaa yhteen lähtöön, eli 7 lähtöön menisi aikaa noin 30-35min, "kevennyksille jäisi aikaa 10-15min,eikö tämä muka ole ihan riittävä aika "hupi osastolle" ja kaikki olisivat tyytyväisiä, mutta ei kun siellä "kevennysosastolle" on tungettu liikaa tavaraa, niin ei ihmekkään että kokonaisuus ei toimi ja sitten lähdetään karsimaan aikaa aivan väärästä päästä.
Kirjoittanut Plexus
hexus natti natti
voisivat näyttää vain loppusuoran taistelut, ennenvanhaankin se piisasi oikein mainiosti kun urkkaruudusta tuli V5-raporttia...sillä säästettäisiin aikaa että ehdittäis näyttää enemmän jukkiksen pöytää ja jaajon pariisin monte' seikkailuja ymm...
Kirjoittanut Koogee
Niillä mennään mitä on
Aivan, sille emme voi mitään, että raveissa viihtyvien julkkisten kirjo on rajallinen. Jääkiekkoilijoita, joku radiopersoona, Veltto Virtanen ja Timo Soini lähinnä. Ei kehumista sinänsä, muttei se viihdyttävän ohjelman tekemistä estä.
Ravit saa hyvin ja monipuolisesti näkyvyyttä ja tekijät ovat hyviä. Kuten tänään Vermossa. Hyvää meininkiä.
Kirjoittanut TTMM
Ravisuora
Mielestäni keskiviikon Vermo on ihan OK, mutta joka lähtö pitää näyttää alusta lähtien uusintana selostuksen kera!! Jäis etes jotain mieleen lähdöistä.
Ja sitten vasta täytteenä nuo "muutjutut" esim. talleista.
Kirjoittanut KeLa
Vermon lähetys keskiviikkona
toimii! ei mitään valittamista tästä lähetyksestä.
esimerkkinä kun verrataan keskiviikon ja lauantain lähetystä, niin olisihan se aika outoa jos nämä keskiviikkona pätkisi lähtöjä ja tai leikkasivat kuvan tallialueelta lähtöön vasta kun kierros lähtöä on juostu, ihan sama asia periaatteessa, olisihan se todella outoa, mutta näin vain lauantaisin tehdään.
Kirjoittanut PILOT
Juurikin piti tätä sanoa
Miksi ihmeessä keskiviikkona näytetään AINA kaikki lähdöt kokonaan. Lauantaina ei sitten näytetä joskus yhtään lähtöä kokonaan.
Aikamoinen ristiriita. Lauantaina pääasia olisi kai näyttää monta lähtöä kokonaisena ja analysoida niitä. Jos vaikka kolme ekaa lähtöä vähän pätkittäisiin ja loput näytettäisiin kokonaan, niin aikaa menisi niihin 20-30 minuuttia. Eli muulle vapaalle toiminnalle jäisi aikaa vielä reilusti eli 15-20 minuuttia.
Uskokaa tai älkää, niin olisi parempi; ei varmasti tulisi valitusta siitä, että näytetään lähtöjä enemmän; näin ainakin vahvasti itse uskoisin. Täytyy kai ravilähetyksessä tulla enemmän raivurheilua ja T75-lähtöjä kuin jotain muuta?
Tämä ei ole mitään valitusta vaan täysin asiallista kehitysehdotusta; jota tosin on tullut kirjoitettua jo silloin kun tämä kyseinen formaatti aloitti.
Mutta jos siellä on sama "varma tieto" olemassa kuin peliyhtiölläkin eli tiedetään mitä tehdään ja neuvoja saa antaa mutta ei niitä varmasti kuunnella tai ainakaan toteuteta.
Kirjoittanut Esbo
MantafromSomeWhere
Ei tuo palautteen antaminen auta vaikka olisi kinka asiallista, koska ei siihen saa vastausta. Ei paljon mainostetussa facebookissa omalla nimellään eikä myöskään sähköpostiin, että se siitä..
Kertoo muuten paljon tekijöistä, ja tuotantoyhtiöstä jos ei vaivaudu palautteeseen edes "kiitos palautteestasi" vastaamaan :)
Mutta sehän nyt on perisuomalainen tapa nykyään
Mun mielestä lähdöt lähtöinä, ja sit vasta muu hömppä.
Kirjoittanut TruePataÄssä
Kari RLZ
Kari Lähdekorpi on tosiaankin tärkeä tekijä siinä,
että en vaihda kanavaa, jos ravisuora tulee!
Karilla on sana hallussa ja puhuu kokemuksen syvällä rintaäänellä.
Lisäksi Kari osaa ruotsia,
tuntee alan ammattilaiset,
tuntee hevoset ja tuntee ravisuvut.
Pointsit Kari Lähdekorvelle ja ravisuoralle,
että löysitte Kari Lähdekorven ruutuun!
Ravisuora voisi ajatella muitakin kv. vieraita tai kommentoijia ruutuun esim. USA/Ranska-akselilta.
Käyttäkää suhteitanne!
Markkinoikaa vaikka samalla uusia siitosoreja, joita esim.
Ruotsissa on pilvinpimein,
kun eilen tarkastin asiaa..
Crazed, Adrian Chip..
Esim. Skype olisi helppo ja ilmainen! :)
Jään odottamaan kv. haastattelujanne arvoisa
Ravisuoran väki. ;)
Kirjoittanut TruePataÄssä
Hyviä tarinankertojia
toivomuksena Ravisuoralle kv. asiantuntija speakien lisäksi,
että voisitte kertoa hevosten taustasta enemmän.
Miltä hevonen vaikutti, kun varsana syntyi?
Kommelluksia?
Miten ajolleopetus sujui?
Onko kehittynyt, välillä kulkenut paremmin välillä heikommin?
Entä hevosen vanhemmat - onko varsa kuin kopio äidistään tai isästään?
Vai haettiinko varsana vaan huutokaupasta,
entä miten ostokseen päädyttiin?
Oliko joku tietty hetki tai juttu, joka lopulta ratkaisi kaiken?
Päätavoite, suuri unelma?
Nämä hevostarinat, joihin liittyy paljon unelmia,
ovat kyllä helppoja tarinankertomiseen! :)
Itsekin voisin kertoa omasta hevosenhankinnastani pitkän sivun.
Kuitenkin kaikki kulminoitui yhteen tiettyyn hetkeen...
En kerro, mihin! ;)
Kirjoittanut latela
viihdettä
Parhaimmillaan, jos mietitään mikä massaa kiinnostaa, siis ei aktiivisesti raveja seuraavia ihmisiä. Tuokaa koko Putouksen kaarti sinne ni massa nauraa käsittämättömän huonoille jutuille. Se että tuoko se uusia pelaajia ja nostaisi vaihtoa, niin jokainen voi ite miettiä. Samaa tavaraa jukkikset ja jaajot. Turhaakin turhempaa.
Kirjoittanut Hönöt
minne mennään syömään?
Liian läheisiä ihmisiä toisilleen tv ruutujen edessä...: D
Kirjoittanut uusia pelaajia tule
Vaihdot laskee eikä
Tuloksista päätellen Ravisuora on surkeasti epäonnistunut tärkeimmässä tehtävässään. Vaihdot vaan jatkavat laskuaan. Tämän ohjelman eteen ovat kaikki uhranneet valtavasti ja uhraavat koko ajan. Kilpailuaika on venytetty sietämättömäksi. Rahaa poltetaan Ravisuoraan enemmän kuin koko Fintoton/Hippoksen historiassa on mihinkään poltettu. Sen vastineeksi saadaan huonosti kohderyhmässään toimiva ohjelma joka ei täytä alkuunkaan sille asetettuja tavoitteita.
Kirjoittanut namjek
mun mielestä
ravisuora on hyvä!
Vakiintunut(pääosin)lähetysaika ja tulkoot vaan kaikenmaailman pikkujulkimot esiin,niitähän me suomalaiset rakastamme..
Mutta samalla on ollut kiva katsoa miten tv urheilutoimittajat ovat oikeasti innostuneet tästä konseptista ja hevonen tuodaan joka kerta esiin.
Ruotsin Vinnare on pitkään jo ollut torso samoin atg'n selostukset ovat kun vanhaa Käpyllää ,kop kop kop...och vinnaren är....
Eikä millään pahaa Markku Heikkilää kohtaan mutta nyt ei enää hehkuteta että eka kiekka (1.16) on kovaa!
Kirjoittanut Fani
Leidit Laukkamatkalla
Tästä voisi tehdä jatkoa. Myös Tie Teivaisiin ja Ravisalonki oli hittituotteita. Unohtamatta Ravintolacorneria ja sen innokasta juontajaa.