Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Kertoilkaapa hyviä hevosvitsejä!

-Naapurin setä on kyllä pimahtanut lopullisesti sen jälkeen, kun lääkjäri käski siivoilla ajan kuluksi.
-Miten niin?
-Kun ei pollekaan saa mennä talliin kengät jalassa.

-Isä, milloin keksittiin ensimmäinen laukkarata?
-En minä muista.
-isä, mitä pohkeenväistö tarkoittaa?
-En minä tiedä.
-Isä, häiritseekä sinua, kun kyselen kaikenlaista?
-Ei tietenkään, ethän sinä muuten mitään opi.

Suomalainen ja ruotsalainen menivät yhdessä katsomaan lännenelokuvaa. Suomalainen sanoi lyövänsä satasen vetoa, että sankari kuolisi. Ruotsalainen ei uskonut sitä ja suostui vetoon. Sankari ammuttiin elokuvan lopussa, ja ruotsalainen kaivoi taskustaan satasen. Suomalainen sanoi, ettei hän voi ottaa vastaan seteliä, sillä hän oli itse asiassa nähnyt elokuvan aikaisemmin. Siihen ruotsalainen: -Niin minäkin, mutta en voinut uskoa, että he tekisivät saman virheen kahdesti.

Mies haki talosta rengin paikkaa.
- Osáan ruokkia hevoset, kengittää ne, kyntää, kylvää, ja korjata, hän kehuskeli itseään. -Sanokaapa yksikin homma, jota en osaa tehdä!
Silloin puuttui talon mummo keskusteluun:
-Varsopa yksi varsa!

Tottica tulee uuteen musiikkikauppaan ja saa ensimmäisenä asiakkaana valita kaksi soitinta ilmaiseksi.
-Haluan tuon punaisen trumpetin ja valkean haitarin.
Siihen kaupan omistaja Linda:
-Vaahtosammuttimen saat, mutta lämpöpatterin haluan kyllä pitää itse!

Nainen lääkärille: -Mieheni luulee olevansa hevonen. Voiko hänet parantaa?
Lääkäri: -Kyllä, mutta se tulee kalliiksi.
Nainen: Ei hätää, kyllä meillä on rahaa: Hän on voittanut jo monta lähtöä Vermossa.

-Oletko kuullut ruotsalaisen keksimästä uudesta pesupulverista? Se sisältää fluoria - jotta vaatteisiin ei tulisi reikiä.

Kaksi hevoskaveria keskusteli haassa:
-Iihahaa! sanoi ensimmäinen.
-Ammuu! Vastasi toinen.
-Kuulit oikein. Meikäpoika se olen lukenut kieliä, nääs.

Suomenhevonen tutkii seepran kuvaa ja huudahtaa järkyttyneenä:
-Enpä olisi arvannut, että kukaan meidän suvustamme olisi istunut vankilassa

Vastaukset

Kirjoittanut

Anekdootti elävästä elämästä

Mustaa huumoria edusti se Hesarin pikku-uutinen tänään, että joku oli jättänyt tiineen hevosensa jonkun talliin, mutta sen jälkeen omistajista ei ole kuulunutkaan mitään. Puhelimeen ei vastata ja hevoset syövät nyt hoitajansa maksamaa leipää.

Hyvän ravurin saisi nyt joku hakea talliinsa, jos vain omistaja saataisiin tavoitettua.

Kirjoittanut

Mannevitsi

Mitä yhteistä on mannen syntymällä ja kuolemalla?

-Molemmat on vahingonlaukauksia Vermon parkkipaikalla.

Kirjoittanut

Jopen sketsiviihdettä

Hauska tämä "Juha Mieto" -jakso. Hevosia ei ole mutta onhan siellä Räikkönen ja Nykänen. Niillä pärjää pitkälle imitaattorina.

Linkki Jopet-show (http://areena.yle.fi/toista?quality=hi&id=1666455)

Kirjoittanut

Laitetaan nyt vanha ja väsynyt...

Miten tullaan miljonääriksi omistamalla ravihevosia?
-Olemalla aiemmin monimiljonääri.

Kirjoittanut

aika vanha mutta toimii aina

Oli ja eleli kerran eräällä peräseinäjokelaisella maatilalla kissa ja hevonen, jotka olivat hyviä ystäviä. Päivästä toiseen he leikkivät yhdessä, kunnes erään kerran hevonen tipahti suonsilmäkkeeseen ja alkoi vajota.
Kauhuissaan hevonen huusi kissalle, jotta tämä menisi hakemaan tilanisännän apuun. Kissa lähti juoksemaan kohti päärakennusta, ja etsi isäntää joka puolelta, mutta turhaan. Tämä kun oli lähtenyt traktorilla käymään kylällä.
Kissan valtasi paniikki, kunnes hän huomasi isännän uuden ja kiiltävän BMW:n. Kissa haki avaimet, hyppäsi autoon ja hurautti tuhatta ja sataa hevosen luo. Sidottuaan hinausköyden kiinni takapuskuriin, se heitti toisen pään hevoselle, joka tarttui siihen lujasti. Bemari käyntiin, ykköstä silmään ja pikkuhiljaa hevonen pääsi kuin pääsikin ylös suosta. Ja niin hevosesta ja kissasta tuli oikein sydänystävät! Pari viikkoa sen jälkeen, leikin tiimellyksessä yhtäkkiä kissa tipahti mutakuoppaan, jäi kiinni ja alkoi vajota. Kissa huusi "apua hevonen, pelasta minut!"
Hevonen tuli kiitolaukkaa paikalle, asteli kuopan päälle ja kehotti kissaa tarttumaan "siihen" mikä roikkui jalkojen välissä. Kissa teki työtä käskettyä ja hevonen nosti kissan ylös kuopasta.



Tarinan opetus:
Kun on varustus kuin hevosella, ei tarvitse bemaria poimiakseen misuja kyytiin.

Kirjoittanut

vitsi

Tapio Perttunen

Kirjoittanut

Tosi tarina,menee myös vitsinä!

Manne vei hevosensa ammattivalmentajalle valmennukseen.Kului kuukausi ja tuli ensimmäinen lasku valmentajalta...Manne oli ihmeissään ja riensi tuota pikaa valmentajan juttusille ja kertoi,että hänen hevoselleen ei tarvitse sitä alv rehua syöttää kun on niin kallista (22%).

Ps. Tämä on ihan tosi tarina,valmentajaa en viitsi mainita,mutta täydet 10 pistettä osasi nimittäin niin hyvin asian kertoa.

Kirjoittanut

Helmi

Vaasan kuninkuusravien iltajuhlassa pari mannea yritti kiilata jonon ohi sisälle niin portsari pisti kaalet jonon perälle ja heitti kuolemattoman "meillä on täällä semmonen käytäntö että ensin tulee leidit ja gentlemannit,sitten vasta lindemannit".

Kirjoittanut

lisää hevosvitsejä!

- Tyttö juoksee tallille henki kurkussa ja sanoo opettajalle:
- Hevonen söi raipan!
- Mitä??
- Hevonen söi raipan!
- Miten siinä niin kävi?
- No kun käsikirjassa sanottiin, että jos hevonen ei ravaa, niin sen täytyy antaa maistaa piiskaa.



Mies seisoi hevosen takana. Toinen kysyi: -Miksi seisot niin lähellä hevosta?
- Haluan vihdoin ja viimein hiukan potkua elämääni, vastasi toinen.



Hevonen oli pirtelöllä kahvilassa, kun lehmä tuli pääovesta sisään?
-Mistä lähtien tavaran toimittaja ovat alkaneet käyttää pääovea, hevonen tokaisi halveksuen.

Kirjoittanut

kehut

Kuule hyvä mies, osta hyvä hevonen ei syö paljo ku vähä antaaa.