feenix

Kuulehan aatsi

On sitä vielä ssemmoisiakin raveja kuten jääravit joita ei pelurit rahoittele.

Oikeastaan näin laman aikana pitäisikin lopettaa nuo totoravit että kansa käyttäis vähäiset rahat viisaammin.

Oli sitä raveja ja ratoja ennenkin kuin toto tuli. Ratsupuolella ei noista palkinnoista ole tietoakaan ja hyvinhän siellä noita hepoja näyttää olevan ja talleja maneeseineen syntynyt vaikka pelurit ei niitä ole rahoitellut.

"On sitä vielä ssemmoisiakin raveja kuten jääravit joita ei pelurit rahoittele."

Jääraveista vähintään toinen puoli on paikallisraveja, joita kyllä taitavat niitäkin pelaajat tukea. Hippos näistä aina päättää, mutta vuosittain noin 50000€ annetaan palkintoihin tukea ja tekee noin 800-1000€ per paikka.

Se mitä tulee väitteeseen kuka ravit rahoittaa voi olla vähän epäselvä eli mihin raja missäkin vedetään.

Mutta se on aivan päivänselvä homma että ravien palkintoja ei juuri muut rahoita kuin pelaajat.

Esim. vuonna 2007 pelaajat pelasivat 261M€ josta kiertoon lähti 76,2M€. Veroihin 7,2M€, asiamiehille 8,2M€, Veikkaukselle 7,9M€.

Pelituottoja tulee pelaajilta näin 52,9M€, josta sitten palkintoja jaetaan 21,8M€. Turhan minulta kysyä mihin tuosta rahat matkalla sulivat, mutta varmasti lähes joka ikinen maksettava palkintoeuro tulee pelaajilta.

jokaikinen palkintoeuro pelaajilta. Muistuu mieleen mm taannoinen Vermon montelähtö, johon iso osa palkintosummasta kerättiin sponsoreilta.

Lisäksi on joukko ennakkomaksullisia, isopalkintoisia kilpailuja, joiden palkinnot maksetaan ainakin suurimmaksi osaksi hevosén omistajilta kerätyillä rahoilla.

Toki suuri osa palkinnoista tulee pelaajilta mutta ei joka ikinen euro.

Mutta kuten kirjoitinkin, LÄHES joka ikinen palkintoeuro tulee.

Toki totokertymä tulee kokonaan pelaajien rahoista. Ravit ovat vain osa hevostaloutta, jota rahoitetaan jossakin määrin muutenkin kuin palkinnoin. Esimerkiksi jotkut harvat hevosenomistajat tienaavat sievoisemmin astutusmaksuin ja kaupankäynnillä kuin raveissa.

Yhteinen nimittäjä hevosenomistajille ja pelaajille on kuitenkin harrastuksen kalleus. Kun palkintorahat menevät pääsääntöisesti pienelle vähemmistölle ja pelivoitoista jää suurin osa pelaajista paitsi, on inhimillistä, että katkeruuttakin sikiää.

On edelleen inhimillistä, että syitä kummankin harrastuksen tappiollisuuteen haetaan muualta kuin omasta peilistä. Harvemmin kuitenkin hevosenomistaja syyttää esimerkiksi pelaajia omasta onnettomuudestaan kuin päinvastoin. Ei pelaajienkaan ensisijainen silmätikku ole omistaja, vaan kuski, valmentaja, järjestävä rata tai tuomarit.

Turhaahan turha narina on, mutta inhimillistä. Hevostalouden ja ravitoiminnan kannalta olisi parasta, ettei barrikadeja rakennettaisi hevosharrastuksen kummankaan púolin. Hyvä olisi tässä muistaa käpykaartin viisaus: ennen kurja karkuri kuin kuollut sankari.