Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

talli formi!

nyt kun puhutaan kuulusta talli formista eli mikä talli menestyy juuri tällä hetkellä ,niin erikssonin tomppa ja vakiokuski hannu torvinen saavat ansaitusti huomiota jatkuvasti mutta kasvattaja ja omistaja mikko kivilä jäänyt huomioitta.täältähän kaikki bluehills-kasvatit ovat saaneet alkunsa ja kasvatus toiminta jatkuu edelleen.tässä olisi hevosurheilu lehteen mielenkiintoinen juttu kuukauden formista akselille eriksson-torvinen-kivilä.onnea myös jatkoon.

Vastaukset

Kirjoittanut

Handetorva2prossaa

Hannu ei tarvitse kyllä enään yhtään huomiota muutakuin negatiivisellä puolella että ajaa lähes ilmaiseksi ja ajaa suomen raviurheilun yhtä alas kohta kuin Italian tai Viron. Torvinen vie heidän kuskien hevosia jotka yrittävät tehdä tätä elannokseen eikä ajamisen ja voittamisen huvista niinkuin tämä isän varoilla elävä.

- nim. Hinnoista kokemusta.

Kirjoittanut

Ei ole helppo laji ei

Ei pelurina, ei omistajana eikä treenarina eikä ohjastajana. Mutta sen voin sanoa, että kilpailu näillä kaikilla aloilla on kova ja aina työntekoakaan ei palkita ainakaan "riittävän" tuntipalkan muodossa.

Mutta siitä huolimatta mitä tulee noihin ajopalkkioihin tai treenimaksuihin, niin se on juuri sitä hintakilpailua myöskin. Se on sitten hevosenomistajan valinnanvapaus hinnan mukaan kaiketi sekä ohjastajan että treenarin osalta.

Kirjoittanut

Onhan Eriksonilla muitakin hevosia

kuin Bluehillssit. Ja en ymmärrä näitä kasvattajahehkutuksia, kun Suomessa on paljon "kasvattajia" jotka omistaa varsan syntyessään, mutta ei tee tikkua ristiin treenaamisen kanssa. Silti ovat "kasvattajia".

Kirjoittanut

Suomen raviurheilu ei yhden kuskin

palkkapyynnistä mihinkään vajoa. Hannu voi ajaa yhtä hevosta per lähtö, eikä toisten kannata palkkioitaan laskea. Kyllä se Torvinenkin hintojaan kohta nostaa. Ainakin luulisi, kun on saanut jalan oven väliin. Itse hän siitä eniten kärsii jos ajaa puoli-ilmaiseksi.

Kirjoittanut

Tyypillistä yritysmaailmassa

Torvinen toteuttaa menetelmää, joka on hyvin yleinen yritysmaailmassa. Kaapataan markkinaosuus kilpailijoita edullisemmalla hinnoittelulla. Mm huoltamopuolella tätä on tapahtunut, että toimintaa on pyöritetty vuosia tappiolla, mutta saavutettu siten markkinaosuus ja tänä päivänä toiminta on sitten jo tuottavaa.

Arvelen, että Torvista pidetään yleisesti ihan hyvänä kuskina ja siitä on nyt hyvä jatkaa luomaan uraa ohjastajana. Paljon ajettavia, jolloin kokemusta karttuu ja nimi pysyy esillä.

Kirjoittanut

Hinnat

Erittäin helppoa on polkea hintoja alaspäin,
mutta nostaminen voi olla vaikeaa. Aina löytyy
niitä, jotka lyhytnäköisesti uskovat hyötyvänsä.
Ei kukaan kuski omaa monopolia tai muutenkaan
mitään määräävää asemaa. Suuryrityksiin vertaami-
nen ei tässä toimi. Kuskit ovat ihan tavallisen
duunarin asemassa, siksi hintojen pitää olla
linjassa keskenään. Kyllä se niin vaan on.

Vai mitä mieltä olette halpatyövoiman tuonnista
yleisestikin?

Kirjoittanut

tottakai se on ärsyttävää

jos joku polkee hintoja. On kyse mistä tahansa alasta, mutta totuus on vaan se, ettei niitä voi polkea ikuisesti. Ja kun poljet hintoja, niin siinä on riskinsä, että jos et menesty, et pysty koskaan hintojasi enää nostamaankaan. Hannu Torvinen on hyvä nuori kuski, mutta tarvitaan vielä paljon paljon enemmän näyttöjä kuin yksi hyvä vuosi. Jalka on kuitenkin nyt oven välissä ja onhan kuskeilla oma järjestönsä käsittääkseni? Sehän on heidän asiansa keskustella keskenään tästä palkkojen polkemisesta. Sitä en ymmärrä, miksi se kaivertaa pelaajia? En usko, että täällä kuskit pahemmin kirjoittelee :)

Kirjoittanut

Aivan

Linjassa keskenään.... Ja juuri niin, että sopikoon
keskenään sen linjan. Ja täysi avoimuus juuri
siitä, millä prosenteilla minkäkin tasoinen kuski
ajaa. Tässäkin on liikaa turhaa löpinää ja luuloa.

Kirjoittanut

En ole kuski

Mutta tunnen joitakin kuskeja joita tämä hintojen polkeminen todella häiritsee koska yrittävät tehdä tätä elannokseen niinkuin ylhäällä mainittiin.

Sehän on ollut ajat tiedossa että Erikssonin Tom ei suostu maksamaan kunnon taksoja mitkä nämä ammattikuskit ottaa eli Moilanen, Teivainen, Venäläinen, Koivunen, Markkula jnejne.

Eikös Teivainen aikoinaan piti jonkin näköistä ''kartellia'' näistä hinnoista ja otti näitä puhutteluun ?

Kirjoittanut

huhupuheita

tällaiset kartellithöpötykset. 5-15% on ollut yleinen käytäntö pitkään + penkkiraha. Jos joku ajaa vielä alle 5% niin se on jo tyhmää touhua. Eriksonista täytyy sanoa, että oli yhteen aikaan kallein valmentaja, joten aika outoa oli, että mies ei halunnut maksaa ammattikuskeille kunnon palkkaa. No, Hannu on ajanut nyt hyvin Tompan hevosilla, mutta onko siellä taas joku Huttunen rattailla, jos Torvinen yrittää nostaa hintojaan? Saa nähdä :D

Kirjoittanut

eikös täällä

ollut joku aika sitten valitusta näistä kuskien ajopalkkioista kuinka ne laskuttaa kalliisti tehtävistään,no on lamaaika niin hintojenkin on tiputtava silloin,eikös se suunta ole muutenkin vallalla joka puolella nykyään!

Hyvä Hannu ja muut nuoret kuskit samalle linjalle niin saadaan nuo vanhat jäärätkin hereille missä mennään!

Kirjoittanut

Reiluako

No meinaatteko että se nuori kuski saisi yhtään ajettavaa jos pyytäisi saman kuin vuosia ajaneet?

Mikäli hän aikoo saada jalansijaa niin tuo palkkio on yksi tapa saada ajettavia.Näin toimi Fors aikoinaan ja silloinkin oltiin käärmeissään taitaa ajaa vieläkin alle monien vaatiman %.

Kirjoittanut

Pikku juttu?

Palkintojen tason mukaan ajopalkkiot nousevat ja
laskevat automaattisesti. Olisiko tässäkin syytä
vilkaista lahden toiselle puolelle? Josko olisi
jotain selvää kuviota malliksi?

Kirjoittanut

hienosti

tuo Hannu ajeli taas ja saa hyvin vielä tienestiä vaikka pienemmällä prosentilla ajelisikin,eipä tuolle Anttillekaan enää joka lähdössä ajettavia vaikka hyvin ajeleekin vielä. Hyvä että jää hevosten omistajillekin pikkasen enemmän,lamaaikana on kaikkien tingittävä eduistaan!

Kirjoittanut

paikkari

Tarkoitatko Antti Tupamäkeä ?

Kirjoittanut

paikkari

Kerroppa meille, kenellä kuskilla on joka lähdössä hevonen ajettavana?

Kirjoittanut

no,minä

tarkoitin että jollain konstilla tuonne ammattien sekaan on päästävä ajelemaan ja kilpailutus on siihen hyvä keino,saa paljon ajettavia ja menenstystäkin sekä taitoa sitä myöten tulee. Tosin jokainenhan hinnoittelee palvelunsa itse ja kuluttaja päättää minkä ottaa!