Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Pikagallup: Oletko tuonut kavarisi raveihin?

Uskaltaako kukaan tunnustaa suositelleensa lajia hyville ystävilleen tai tutuille kesäkampanjan aikana ja jos ei niin miksi?

Olen itse tuonut pari ihmistä raveihin, enkä vain palkinnon takia vaan siitä syystä että laji kiehtoo. En usko että viimeisen parin viikon aikana tälläkin palstalla keskustellut aiheet saavat muuttaamaan mielipidettäni, vaikka olenkin valmis myöntämään noviiseillekin, että sijaa yllätyksille on totossa muistakin syistä kuin puhtaasti kilpailullisista.

Toivoisin ettei tästä tulisi ns. vääntöketjua, kun niitä on ihan tarpeeksi.

Vastaukset

Kirjoittanut

14 kertaa

14 kertaa olen käynyt raveissa kesäkuussa.

Vielä ei ole osunut silmään asiasta mitään. Pitääkö ne lomakkeet ystävälle jostain pyytää vai miten? Loppukuu näes, alkaa ilmaisetkin kahvit kelpaamaan =)

Vai onko tämä yhtä hyvin hoidettu kampanja kuin aikaisemmatkin?

Kirjoittanut

en ole

enkä tuo.

Kirjoittanut

En ole, enkä aio tuoda

Kavereita kyllä yritän silloin tällöin raveihin raahata, mutta tämän kampanjan puitteissa siihen ei ole mitään aikomusta. Jos Hippos/Fintoto järjestää näin typerän ja huonosti hoidetun kampanjan, niin itselläni ei ole mitään aikomusta osallistua siihen. Ei tosiaankaan näin.

Näitä voitaisiin kaivata jos tosissaan oltaisiin kampanjoimassa:

- Ilmaisliput. Ensimmäinen ja tärkein asia. Nythän pitää maksaa sisäänpääsystä ja ohjelmasta, sitten saa kahvit ilmaiseksi, melko mahtavaa vai mitä? Lippujen tilaus vaikka sähköpostilla, 3kpl/ravit, tiettyyyn ravitapahtumaan otsikoituna. OK väärinkäytön mahdollisuuksia, mutta riskejä on otettava.

- Kampanjan puitteissa raveihin tuleville erikseen laadittu vihjelehtinen jakoon, vaikka tulostettuna A4-nippuna, 2-3 sivua riittää. Kannessa kerrotaan lyhyesti mitä päivän raveissa tapahtuu ja mihin kannattaa kiinnittää huomiota. Lisäksi voisi olla asiantuntijan vihjeet päivän raveihin, päivitetty ravipäivänä. Viimeisin tietysti hiukan hankala toteuttaa, mutta pienen aivoriihen jälkeen hyvä muotti löytyy varmasti. Eikä tosiaan mitään Fintoton naurettavia valmispelejä.

Näillä pääsee alkuun ja itse asiassa hyvin pitkälle.

Kirjoittanut

Asiaperuste Blokilla

Jos markkinoidaan niin kengännauhabudjetinkin pitää venyä oleellisimpaan - pitää saada edes tutustua tuotteeseen ennenkuin ostaa sen. Ehkä tämä kampanja syntyi ex tempore eikä ehditty ajattelemaan asioita pidemmälle. Todennäköisesti jotkut radat (Teivo) saattavat päätökseen sen, minkä alullelaittajat jättivät puolitiehen. Nyt olisi näytön paikka raviradoilla.

Kirjoittanut

No en todellakaan tuo

Vien kaverit mielummin vaikka futismatsiin kuin väljähtänyttä ravi"urheilua" seuraamaan.

Kirjoittanut

En käy

totoraveissa, en vie ystäviä sinne enkä myöskään pelaa hevospelejä Hippoksen hallituksen ja Fintoton järjettömien päätösten vuoksi. Palaan asiaan sitten, kun päivittäin on pääsääntöisesti vain yhdet totoravit, lauantain kakkosravit on lopetettu ja päätös keskiviikon lounasravien järjestämisestä on peruttu.

Alla ( toivottavasti ) oma vaihtoehtoni raveille ja ravipeleille :) Minulla on tälläinen, ikää 7 viikkoa ja 6 päivää...

Linkki "eikä maksa paljon" (http://www.suursnautseri.fi/riiseni/pentuopas_www.pdf)

Kirjoittanut

no en varmasti

enkä tuo! Näivettää sopivasti V5senkin nuo keskariluonaat :) mutta sehän onkin jo fintoton huolia kohta. ketään ei nappaa nämä hevostelut monopolin malliin jonkin ajan kuluttua, ja se aika on jo menossa.

Kirjoittanut

En ! Viimeksi Vermossa vuonna 2001

Miksikö ? No siksi kun en mene itsekkään.Alkoi jotenkin kyllästyttää Vermon alakerran totohallin siivottumuus.Samat sinapit ja ketsupit
mitkä olivat jo 80-luvulla roskiksien kansissa ja kyljissä ei enää oikein kiehtonut ja lopetin raveissa käymisen.Tulee toki vielä pelattua näitä veenelkkuja ja veevitosia jonkin verran mutta se miljöö alkoi vaan jotenkin puistattamaan

Kirjoittanut

musti

"Minulla on tälläinen, ikää 7 viikkoa ja 6
päivää... "

Noihan on just niitä piskejä mitä meidän rotikka vetää aamupalaks.

Kirjoittanut

ei kehtoo

kyllä on niin amatöörimaisesti tehty kampanja ettei uskoisi, se ei riitä, että tekijät kulkee kraka kaulassa jotain pitäisi osatakkin! Kamppis on saanut (ainakin minun tuttavapiirissä) aikaan pelkästään negatiivisiä ajatuksia eli pieleen menee taas kerran..

Kirjoittanut

Ei

tainnu mennä, ehkä Kopernikuksella ois menny jakoon.

Kirjoittanut

En enkä mene itekkään

Sitten alan käymään kun yhdet kunnon ravit per päivä ja noi kakkos sun muut paska lounarit loppuu niin taas mennään.

Kirjoittanut

En

...ole paljon asiasta jyvällä, mutta kuka sen tietää "ken" on eka kertaa raveissa, kun pyydetään tuomaan ystävä/kaveri/t raveihin~~ilmaisista kaffeista viis!

Kirjoittanut

Kaverin vein

Tänään pyysin kaveriani Killerille raveihin. Oli kolmannen lähdön jälkeen kypsä ja lähdettiin pois. Kolmannenkin katsoi vain ja ainoastaan monte tyttöjen perseiden takia.

Totesin myös ettei tavalliset iltaravit kiinnosta jos ei pelaa eikä ole muuten sisällä raveissa.

Tylsä tapahtuma. Ikävä kyllä!

Kirjoittanut

eikös

se ole vanha sanonta että " ei kannettu vesi kaivossa pysy",turha raahata ketään sinne jos ei kiinnostusta asiaan,menee omakin seuraaminen siinä samalla pieleen,kaiken lisäksi eiväthän nuo katsomotkaan mitään viihtyisämpiä paikkoja ole ja melko pitkäveteisiä tapahtumiahan nuo nykyaikana ovat,huonotasoisia lähtöjä paljon,ketä ne enää kiinnostaa!

Kirjoittanut

Ravintolakatsomoon

Olen vienyt kavereita raveihin ja suoraan ravintolakatsomoon. Hyvin ovat viihtyneet kun tarjoilu pelaa ja samalla tekee pientä kimppalappua. En itsekkään viihdy raveissa jos täytyy juosta totoluulukun ja loppusuoran väliä. Ravintolakatsomossa viihtyy kaikki.