Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Satavarma ja Force One

kovasti aiheutti taas keskustelua Mikan ajo Satavarmassa.

Toivotaan, että ruotsalaiset vielä haluavat jatkossakin työntää useita miljoonia euroja näihin mahollisiin yhteiskierroksiin.

Vastaukset

Kirjoittanut

Hevosmiehet ymmärtävät

Vähän enemmän hevosista tietävät olivat satavarmasti hyväksyvällä kannalla. Näin ajetaan kun halutaan pitempiaikaista menestystä.

Kirjoittanut

hyvin

Mika ja varsinkin Harri kertoivat järkevästi tilanteesta. Noinhan se on.

Kirjoittanut

Voi voi

Erikoista mollausta. Pelimiesten varsinkin Force Onea varmaksi pelanneiden suunnalta. Teidän mielestä olisi ollut mukavampaa repiä lappu kun keulasta sitkeesti jyrälle vastannut olisi taipunut loppusuoralla rahoitta jääneille viimesille sijoille ja ei ois näkynyt puoleen vuoteen radoilla. Nyt vaan ei käynyt jouluja ja rakoa spurtata voittomatsiin, tää on raviurheilua parhaimmillaan ja päästään nauttimaan Force Onen seuraavasta startista Solvallassa. Kaikki ei vaan aina onnistu kuten käsikirjoitus niin sanois.

Kirjoittanut

Mitään

sääntöä ei suoranaisesti rikottu, mutta jos tietää jo ennen lähtöä että ei pidä keulaa jos sinne pääsee, ja antaa vasta lopussa menoluvan hevoselle, niin kaiken järjen mukaan tää tulis antaa rahoittajien tietoon. Tällänen oikeesti romuttaa alaa. Kysymys kuuluu miksi Forss ei tuonut tällästä ilmi satavarman vihjeissä. Forss "kuskithan ei saa pelata, mut jos taustajoukot pelaa". Eli Forss anto keulat koska uskoi Moilasen rummuttavan ylikovaa kuoleman paikalla. Mitä Forss ois hävinny jos olis rehellisesti sanonu et haluu säästää/kehittää hevosta et selkä kelpaa, ei siinä ollu ketään oikeesti näitten verosta. Samat kakkos rahat ois tullu. Tietenkin taustajoikoilla olis ollu huonompi kerroin. Muhun ei uppoo noi Koivusen peesailut. Harmi.

Kirjoittanut

Vain yksi kysymys

Miten nämä ikuiset muiden syyttäjät itse olisivat
tämänkin lähdön ajaneet?

Hevosen ehdoilla, olen niin lukemattomat kerrat
opastanut, ei hevosta tappaen!

Nyt on tullut ihan uusi arvomaailmaltaan, "mulle
kaikki nyt heti" pelaajaporukka, välittämättä
mitään siitä, miten hevosen ja mahdollisesti
omistajan kiinnostuksen jatkossa käy.

Ja tässä nimenomaisessa tapausessa oli kysymys
ns. kahden hevosen lähdöstä.
Vain täydellinen typerys pani lapulle vain toisen.

Kirjoittanut

Potille

Kysymyshän oli satavarman vihjeistä ja siitä mitä Forssi ei halunnut sanoa ääneen. Kakkos rahat olisi tullut vaikka olisi kertonut ettei tyhjennä hevosta, kelpaa oikean selkä, hevosta rakennetaan, tulevaisuudessa tähtäin, kokeillaan lopussa ym. millä tollaseen ajoon sanotaan kun halutaan päästää pahin vastus(ja ainoa) eteen. Itsellä oli molemmat, mutta ruottalaisia viilattiin lissiin siinä kun he pelaavat mielellään voittajaa ja jotku suomalaisetkin. Moilasen heppa tiedettiin et ajaa kuolemasta, on vahva. Forssin hepasta tiedettiin et on nopeempi lähtijä ja saa varmasti keulat, on myös vahva vauhtikestävä Ja Jompen sanoin keulasta on lyhyin matka maaliin. Sitähän ei tiedä olisiko FO riittänyt jos Tarantino olis menny kuolemassa, ois voinu olla silti kakkonen ja sitä en kritisoikkaan vaan tätä vihjettä mitä Mika hevosestaan tai jätti sanomatta.

Kirjoittanut

höpöhöpö

Siinähän annettiin keulat suosikille. Ei mitään sen kummempaa. Aivan turhaa kuski-ajojahtia taas

Kirjoittanut

Keulasta olisin ajanut

kun helposti ne sai. Ja keulasta olisin voittanut. Tarantinolla ei olisi pahemmin prässäilty. Sen näki nytkin loppusuoralla, kun hevonen meinasi kokoajan laukata. Oli Tarantinon onni, että kuolemanpaikalla olevalla hevosella ei ollut paukkuja, vaan Moilanen sai vain pidellä.

Kirjoittanut

ja koska Forss

ajatteli, että kuolemanpaikkahevosella olisi potkua lopussa, siinä se virhe tuli. Hän kyllä sen myös satavarmassa myönsi.

Kirjoittanut

Lähdekorpi

Sofiis savaas...savake..savaas..savaas.

Onneksi muut neuvoivat lähetyksessä Sofiis Sävits

Kirjoittanut

Kysymyshän

oli et miksi satavarman vihjeissä ei kertonut ettei tule ajamaan aktiivisesti vaan mielummin selkä juoksulla. Se tossa ihmetyttää.

Kirjoittanut

Pientä

Satavarma ei ole perinteinen vihjeohjelma, vaan viihteellinen ja hyvä ohjelma, jossa keskustellaan arvioitujen pelisuosikkien mahdollisuuksia voittaa lähtö.

Ohjelma purkitetaan niin aikaisin, että taktiikoista on turha mitään varmaa mennä tuossa vaiheessa sanomaankaan. Esimerkiksi keliolosuhteilla on joidenkin hevosten kohdalla erittäin suuri merkitys vaikkapa kengittä/kenkien kanssa ajamisen osalta.

Miksi ohjastajien/valmentajien/omistajien pitäisi kertoa taktiikastaan mitään ennen lähtöä ja antaa vastustajille paremmat mahdollisuudet menestyä? Pelaajien tehtävänä on selvittää eri mahdolliset juoksunkulut ja valita pelihevosensa sen mukaan. Suurelle osalle ns. petsareista tuo itsenäinen ajattelu on kyllä havaittu liian vaikeaksi.

Ymmärtäisin hyvin tämän rutinan, jos keulat olisi annettu pois vaikkapa kierros jäljellä, mutta tuossa vaiheessa piikistä luopuminen oli aivan odotettu reaktio, varsinkin tuolle hevoselle.

Jälleen kerran paljon melua tyhjästä.

Kirjoittanut

Hiitillä

Eikö yhteiskierros ole väärä paikka ajaa hiittejä?

Kirjoittanut

Vihjeet

No satavarmassa sanoi kuitenkin, ettei uskonut jäävän pussiin, vaan uskoi kuolemanpaikkahevosen prässiin ja siihen, että kolme hevosta kilpailee voitosta. Kuolemanpaikka olikin voimaton ja pussi ei auennut. Itse ainakin sain Mikan kommenteista vastauksen, vaikka aluksi tilannetta ihmettelin. Hyvä vastaus, ilman ruuneberimäisiä selittelyitä. Tuollaista lisää ja selitykset pois.

Kirjoittanut

kuka sellasta väittää

No kyl Mika sen 5.12. satavarmassa tiesi et lopussa kokeillaan mut keulassa ei vastailla. Se jäi vain kertomatta. Mun mielestä merkittävä tieto, sun mielestä ei. Et se niistä selityksistä.

Kirjoittanut

Mika sanoi satavarmassa

tällä viikolla selityksen tähän asiaan. Myös minulle selitys oli riittävä. Hän uskoi, että ei jää pussiin. Siksi päästi Moilasen keulaan. Haluaisin nähdä kriitikot, jotka aina jälkikäteen tietävät kaikesta kaiken, että miten te tekisitte asiat etukäteen?

Kirjoittanut

Tällä palstalla

juuri sellaisia kriitikoita riittää, varsinkin forssin ajoja arvostelemassa!

Kirjoittanut

asiallinen kritiikki on ok, mutta

minusta Forss ainakin tälläkertaa selvitti asian suoraan ja tehokkaasti satavarmassa. Uskoi kuolemanpaikkahevosen voimiin ja sen löysyys aiheuttikin sitten sen, että Moilanen pystyi pitelemään Forssia pussissa.

Kirjoittanut

Kaikki studiossa

olleet oli samaa mieltä asiasta. Suomessa normaalisti pääsee johtavan takaa yrittämään...ymmärrettävä ja täysin looginen ratkaisu!

Kirjoittanut

Runeberg

Mitenkäs tämä runeberi tiesi luovutaessaan ne keulat pois , että Callum tulee painamaan hiileen ja pussin suu aukeaisi ?

Kirjoittanut

Et sitten

varmaankaan katsonut satavarmaa?

Kirjoittanut

Näinhän se meni

Taisi silti Callumin sitkeys olla suurempi yllätys vaikka Forssi muuta selittääkin.Johtavan takaa päästään yleensä pois kun toisen radan hevonen antaa periksi ja tilaa tulee.

Kirjoittanut

Forss

oli nimenomaan yllättynyt callumin sitkeydestä...kuka nyt ymmärsi väärin?

Kirjoittanut

väärin ymmärretty

Ai väärin ymmärretty jos Runeberi sanoi Callumia huonoksi, ettei painanut niin paljoa hiileen , että olisi rakoja tullut takahevosiin.

Kirjoittanut

Forss ajaa miten sattuu

Eihän Mikalla ole koskaan minkäänlaista taktiikkaa ajaa siitä minkä paikan sattuu saamaan ja luottaa tuureihin täydellistä lottoahan on toto silloin milloin Mika ohjastaa.

Kirjoittanut

Hyvin lottoaa sitten

Jos kyse on tosiaan tuurista niin on kyllä harvinaisen hyvää tuuria miehellä.

Voittaa jo neljännen kerran peräkkäin ajajaliigan, Ylivoimaisesti.

Eipä taida tuurilla olla tekemistä asian kanssa.

Kirjoittanut

Callumin sitkeys?

Ei, vaan koska se Callum ei ollut riittävän sitkeä, pystyi Moilanen keulasta vain pitelemään Forssia pussissa. Tämän viikon satavarmassa Mika asiasta kertoi. Hän odotti, että se Callum painaa hiileen ja mennään loppu kovempaa ja muut jää kyydistä. Callum ei painanutkaan hiileen, vaan sinnitteli kuolemassa sellaista vauhtia, että Moilanen pystyi kiinnipitelemällä pitämään keulan hallussa ja Forssin pussissa.

Luulen, että kerroin nyt asian aika kattavasti tässä?

Kirjoittanut

ja ajajaliigan voitto ei kuulu tähän mitenkään

En ymmärrä Havaintoja, miksi pitää tuoda tämä ajajaliigaväittely tähän, kun tämän asian voi selvittää ihan puhumalla tässä ja nyt tämän yhden ajon.

Ajajaliigan on voittanut moni kuski. Forssia ennen 4 vuotta putkeen sen voitti Antti Teivainen, se ei kuitenkaan liity tähän Force One keskusteluun mitenkään.

Kirjoittanut

voisko

sanoa että, Ami Laaksosta jurppii Mikan hyvätuuri.Vai mitä?

Kirjoittanut

MF ajot

MF:llä uskoakseni on eniten nykykuskeista taktista silmää erityyppisiin ajoihin.

Kirjoittanut

Taktikko

Tosissaan, armoton taktikko :D

Kirjoittanut

Ei ihme että ruotsalaiset näreissään

Eikö kuitenkin yhteiskierros ole väärä paikka hiitata hevosia?

Kirjoittanut

hyvä

oli Mikan selitys joo mutta mitä sitten kun kysymys oli ennen lähtöä tulleessa Satavarmassa kun kehui että hänellä on nopeampi hevonen alussa ja pääsee keulaan ja kun on tasapuoliset hevoset niin rinnalta on paha ohi tulla. Ei siitä hirveästi iloa ole jos kuitenkin päästääkin kaverin edelle, sitä ei kyllä muistanut mainita. Ja kyllä, taktiikat muuttuu eikä niitä voi keskellä viikkoa tietää mutta erikoinen ratkaisu kuitenkin minusta. Olisihan se latu voinut helposti auetakin ja Mika olisi nyt nero, niin kai se menee.