Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Daniel Palema

<<< siirretty viesti >>>

Menin nyt laittamaan jossitteluosioon, mutta täytyy sanoa et viimeisiä kun viedään Daniel Paleman osalta niin on tämä upea hevonen. Jälkikäteen katsoin lähdön kun en ollut pelannut tänään, ja tiesin tuloksen niinkuin moni muukin kun eteni keulaan. Tuossa kun ei ole aikoihin päässyt juoksemaan. Moniko muistaa, että tämä oli aikanaan aivan järkyttävän kova vapaan radan jyrä.

Lähtemättömän vaikutuksen tämä teki ainakin allekirjoittaneeseen noustessaan huipulle. Hopeadivarien mielettömän kovat juoksut, useammin kuolemanpaikalla kuin mitä pystyy muistamaan, ei verottanut ikinä kultaista juoksupäätä. Vaikkei voittoja kertynytkään kultadivariin siirryttyä ihan samaan tahtiin enää, on tämänkin vuoden rahakertymä todella upeaa katseltavaa. Tarkempia juoksuja toki annettiin ajan mittaan, mutta myös hevonen kehittyi ja huimia kirejä ollaan saatu ihailla.

Parhaita eläkepäiviä ja paljon porkkanoita. Ehdoton symppishevonen, joka on antanut kaikkensa raveissa.

Vastaukset

Kirjoittanut

Lisäaikaa

Kova on polle ja kyllähän tämmösille pitäs "jatkoaika" saada niinku joillekin kuskeillekin.Kukahan Valopää se keksikin muuttaa kilpahevosten ikärajat?Piti varmaan saada jotain näkyvätä aikaan.

Kirjoittanut

hevonen

Mutta, ongelmahan on se et jokaista tällästa Daniel Palemaa, Vickwirea ynnä muuta mitä nyt on ollu. Niin näitä vastaan on noin sata sellasta millä olis pitäny ymmärtää lopettaa kilpaileminen jo monta vuotta sitten. Mutta amatöörihän yrittää niin kauan kunnes säännöt sallii. Ei ikärajat ole oleellisia, mutta pitäis olla joku komitea, joka sais antaa elinikäisiä kilpailukieltoja niille, jotka pysähtyy järjestäen viimeistään viimeisella takasuoralla. Iästä riippumatta.

Kirjoittanut

kohtuuton sääntö

Nimenomaan jos sääntöjä tehtäisiin järjellä niin nämä Danielit ja Vicwiret kuuluisivat saada jatkoaikaa esim.maksullisen el.lääk.tarkastuksen jälkeen! Kilpailuoikeus tulisi sitten evätä niiltä jotka eivät ole enää kyenneet tienaamaan vanhemmalla iällä? Rahaa/startti vähintään se 500euroa viimeiseltä kilpailukaudelta niin saisi jatko-aikaa...

Kirjoittanut

Hyvä sääntö

No eikö nyt ole tarpeeksi kun on kymmenen vuotta kilpailuaikaa. Kyllä joutavat eläkkeelle jo 12-vuotiaana. Ovan työnsä tehneet.
Siitä ei tulisi yhtään mitään että ruvettaisiin selvittämään mikä hevonen on kunnossa ja mikä ei sillä hetkellä. Joku tolkku ahneudellakin pitää olla.
Ostaa sitten uuden hevosen kun vanhalta loppuu kilpailuikä. Suomessa saa muutenkin ajattaa paljon vanhemmaksi kuin monessa muussa paikassa. Ja täällä kun ajetaan vielä kilpaakin yhdellä hevosella moninkertaisesti kuin muualla.
Ja tosiaan näkee jo paljon nuorempiakin hevosia startissa joiden omistajien/valmentajien olisi otettava järki käteen ja lakattava kiusaamasta hevosta joka ei riitä, on vaivainen tai vaan muuten huono. Mutta näitä näkee joka raveissa jotka eivät vaan ymmärrä hellittää.

Kirjoittanut

Vieläköhän

Ranskassa on se sääntö voimassa, että mikäli hevonen ei ole suorittanut hyväksyttyä koelähtöä viimeistään 4-vuotiaana se ei saa kilpailuoikeutta Ranskassa myöhemminkään?
Siellä tosin hevosmäärä toista kuin täällä meillä, mutta joku yläikäraja tohon koelähtöön tulon kanssa pitäisi olla myös..

Musta nää ikärajat on ihan hyvät, ja mun mielestä esim I.P. Vipotiina tuotiin ihan turhaan takaisin radalle loukkaantumisen jälkeen.

Totta, että monilla iäkkäillä hevosilla "harrastetaan" siellä häntäpäässä, mutta siitähän vasta poru syntyisi jos ei jokaista yläikärajan hevosta hyväksyttäisikään jatko-ajalle.. Siitä vasta keskustelut aikaan saataisiinkin, ja melkoisesti sitä itseään jaettavaksi päätöksen tehneiden niskaan..

Kirjoittanut

Ikärasismi

Eiköhän se lopunviimein ollut aivan turha sääntömuutos ? Jos kilpailevien "vanhusten"lukumäärä tosiaan oli niin pieni , mitä Lähdeurheilusta saimme lukea, niin miksi ne ei saaneet juosta ? Varmaankin vaan tehtiin sääntö , että näyttäisi siltä kuin ois tehty lujastikkin töitä palkaneteen. Ei nämä ainakaan varsojen kilpailumahdollisuuksia vähentäneet. Vai ?

Kirjoittanut

Pikkeuslupa käyttöön.

Mitä sääntömuutosta muka tarvitaan? Riittäisi että olisi mahdollista hakea poikkeuslupaa kilpailuuran jatkumiselle. Siihen sitten selkeät kriteerit millä sitä voisi hakea. Näitä potenttiaalisia ei kuitenkaan ole montaa vuodessa. Tämä kuitenkin olisi hyvä olemassa sillä nuorena loukkaatunut hevonen voisi tälläisestä hyötyä noin esimerkkinä.Starttimäärä voi tälläisellä hevosella olla todella pieni. Tietysti kriteerinä pitäisi olla terveydentila ja hevosen halu kilpailla kohtuullisesti menestyen. Varsinkin kun ikärajoja muutettiin.

Kirjoittanut

näin ptäisi tehdä

Pitäisi laskea raja kahdeksaan vuoteen, sen jälkeen kilpailu onnistuisi ainoastaan ell todistuksella. Kyllä niin räikeitä tapauksia näkee vanhemmilla hevosilla. Eli enemmän näkee tällä systeemillä rääkkäystä.

Kirjoittanut

Hyvä näin

Ihmisen ahneudella ei ole rajaa.
Parempi lopettaa hevosen ura sääntöjen avulla liian aikaisin kuin liian myöhään.

Kirjoittanut

hehheh

Joku muu sen sanoi, mut vähän samoja ajatuksia oli itelläkin ketjua tehdessä kuin toisella kirjoittajalla avauksen jälkeen.

Mutta. Kyllä nuo tapaukset on harvassa. Tulee mieleen ekana pronssi- ja hopeadivareita dominoinut Viper Acktion. Oli täysin letkupää kultadivariin siirryttyään jo.

Tästä päästäänkin toiseen aiheeseen. Suomen tiheä kilpailutus, ja matalat palkinnot. Hevosen lyödessä ittensä läpi, se on jo sellaista duunia tehnyt ja joutunut tekemään että nämä kultaiset juoksupäät karsiutuu joukosta pakostakin avoimelle siirryttäessä, tai se siirtymä-aika on todella pitkä. Sama juttu ikäluokkahevosten kohdalla, lakupiipulla tuo kesti tovisen. Ja moni niistäkään juoksuista ei ikinä toivu edes tasolleen enää.

Suomenhevoset sentään syttyvät uudestaan silloin tällöin vanhemmalla iällä.

Ennemmin tekisin jotain muuta kuin nostaisin kilpailuiän ylärajaa. Se on sitten taas ylempänä selitetty ja toisen ketjun paikka.

Daniel Palema, huikea polle.

Kirjoittanut

itseasiassa

Nämä ei ole oikeastaan mitään hullutuksia, vain järkeviä juttuja. Nimittäin, mm. Celsius Åsin kilpaileminen tammalähdössä maaottelu-päivänä. Sitä pikkurahaa voi koittaa tahkota omissa sarjoissa, tai taistella systeemiä vastaan ja kovempia vastaan.

Onhan se jo nähty, että ahneempi on se, ketä kilpailuttaa viikosta toiseen hevostaan omissa sarjoissaan rahan kiilto silmissä, kuin se joka tähtää hevostaan huipulle kovempiin sarjoihin tähdäten.

Hevoset ei tiedä rahasummaansa. Pätevä lausahdus tähän paikkaan.