Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Hyvä Utala!

Onko maalissa vieläkään.Luulitko että sulla on Varenne alla.

Vastaukset

Kirjoittanut

Miten olis pitänyt?

Juha Utalan Piece By Piece oli peleissä liikaa esillä jo sillä, että ei pitänyt missään tilanteessa päästä johtoon, kuten mm. Koivunen veikkasi haastattelussa. Eihän tuo mikään raketti ole ja kun sisäpuolella oli kaksi varmuudella nopeampaa ja niistä Elegance Kemp vielä mielellään piikissä viihtyvä, niin ei mahkuja keulaan. Mutta mitä sitten Utala teki väärin. Joutui kuolemaan ja veti vauhdin kävelyksi, koska toinen puolikas mentiin 20 vauhteja. Siinä ei ollut virhettä. Oliko virhe lähtee niin kovaa, että joutui kuolemaan, vai olisiko pitänyt antaa periksi niin, että Evert Kuy olisi jäänyt toiselle ilman vetoapua ja Utala toisessa ulkona? En tiedä muuta oikeampaa ratkaisua, kuin tämä toteutunut. Lähdössä oli kovia tammoja, voittaja, kakkonen, kolmomen olivat tosi kovia ja sille tasolle Piece By Piece ei ehkä vieläkään kuulu. Oli muuten hyvä matsi ja isoa rahaa tuli nyt kotiSuomeen, kuten kuuluukin. Tämä kilpailu todisti, että jopa tammat saavat huikean kisan keskenään ja niin uskon myös koko kotimaassa valmenntavan lämminveriparhaimmiston, jos sellainen kilpailusarja isosta rahasta toteutettaisiin. Vaikakin Forssan Valtikka olisi edelleen mielenkiitoisempi kahden hiitin kisana, mailina ja 2600 metrinä.

Kirjoittanut

Utala

on kyllä ihme mies saamaan tämän piece by piecen aina kuolemanpaikalle mutta ei koskaan kuitenkaan halua ajaa siitä. Suur-hollola finaalin onnistui pilaamaan kun ei halunnut tyhjentää omaansa ja niin siinä mentiin kävellen lähdöstä maaliin.