Kirjoittanut Jorge
Pysyvä linkki tähän keskusteluunKatastroohvi
IS-ravien yhteenveto sangen osuva, kun mainitsi, ettei ravien peruuntuminen johtunut luonnonvoimista, vaan jääräpäisyydestä!
IS-ravien yhteenveto sangen osuva, kun mainitsi, ettei ravien peruuntuminen johtunut luonnonvoimista, vaan jääräpäisyydestä!
Perjantaina oli sää tiedot päivitetty, ja niillä tiedoilla olisi pitänyt jo päättää ravien peruuttamisesta.Tämä tuli hintohinsa, omistajille, valmentajille, hoitajille, sekä ohjastajille. Myös jo paikalle saapuneet katsojat saavat kyllä huonon kuvan asioden hoidosta tällaisessa tilanteessa. Kuka se lopullinen vastuuhenkilö sitten onkaan, minä en tiedä.
Saattaa se johtua jääräpäisyyden lisäksi myös siitä, että Mikkelin raviradan kassa on ehkä sipissä.
Tulee mieleen olisiko baanan eteen voinut tehdä jotain aikaisemmin, kuin edellisenä iltana pressuja levittämällä tai ravien jo alettua siirrellä hiekkaa paikasta toiseen etukauha traktorilla.
Joku asiasta tietävä voisi kenties kertoa, koska lumi/jää/sohjo poistettiin radan pinnalta? Viime sunnuntaina rata oli webkamera-kuvan perusteella vielä etäisesti lumensekainen. Harjoitusravit jouduttiin perumaan. Miksei lumisohjoa poistettu jo 2-3 viikkoa sitten? Etenkään kun uutta lunta ei ole satanut moneen viikkoon. Olisi saattanut nopeuttaa kuivumista päiväsaikaan kun lämpötila on ollut plussan puolella.
Suolattiinko rataa tällä viikolla ollenkaan? Jos ei suolattu, niin miksi ei? Se ei olisi ainakaan hidastanut alla olevan jään sulamista.
Jokainen vakuutteli tv:ssä, että kaikki mahdollinen tehtiin radan eteen ja luonnonvoimille ei voida mitään. Perjantaina ja lauantaina varmaan joo, mutta onhan tässä ollut koko kevät aikaa radan kunnostukseen. Miksei silloin tehty mitään?
Jos näin toimittiin säästösyistä, niin tälläkin kertaa laihialainen asenne tuli kalliimmaksi.
jos kassa on tyhjä ja silti yritetään väkisin ajaa vaan raveja. Lappu luukulle ja ravit siirtoon vaikka Lahteen. Mikkeli ei varsinkaan keväällä ja syksyllä voi ratsastaa "maailman nopein rata" statuksella. Valitettava tosiasia näyttää olevan, että rata on näihin aikoihin maailman hitain rata.