Mitä raviurheilu on antanut elämääsi..?

Suurhollola ja Turku (vaikka gaalaravit) ja Teivon kunkkarit ensi vuonna listalle. Ei tarvita alkoholiakaan tunnelman nostatukseen.

Mihin sitä alkoholia tarvitaan aina? Ettekö osaa nauttia elämästä ja elämyksistä ilman kemiallista lisää? Surullista.

Tällästä täällä tarvitataan eli mukavaa keskustelua raveista ja sitten joku on jo nussuttamassa kaljasta... Toiset ottaa ja toiset ei mitä väliä?

Itselle ravit on antanut paljon ystaviä.. Ensin kiinnosti pelit ja niin kiinnostaa edelleenkin. On tullut peleistä paljon menestystä, mutta niin on tullut tappiotakin. Ne on antanut pohjan sille, että osaan nauttia voitoista oli ne sitten omia, ystävien tai ihan tuntemattomien, mutta on se mahtava nähdä voittajien iloa.

Ja ihan sama pätee hevosen omistamisessa. Voi sitä voittamisen riemua tai tappion katkeraa kalkkia. On tullut kyyneleitä omien menestyksestä, mutta ihan samalla täysin tuntemattomien riemusta! Ja heistäkin tulee tuttuja kun käy heitä raveissa onnittelemassa. Hieno laji!!

Ensi kesänä tulee vielä yksi hieno elementti täyteen kun syntyy varsa, jossa itse on kasvattaja.

StMichel on joka kesä ohjelmassa ja sitten kunkkarit, elittloppet, hollola, kymi gp, derby ja jne aina mahdollisuuksien mukaan paikanpäällä. Ja jos ei paikan päälle niin ainakin tototv näkyy..

Mukavaa ravisyksyä

Se on surullista, etteivät jotkut ihmiset pysty käsittelemään tunteitaan ilman kemiallisia myrkkyjä.

Sitä vain, että jos ravitapahtumasta nauttii, niin eikö siitä kannattaisi nauttia kirkkain aistein? Eikä turruttaa aistejaan kemiallisesti.

Olen pappi ja haaveillut eläkepäivistä, jolloin pääsisin raveihin milloin haluan. Mutta olenkin joutunut/päässyt sellaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle, että voin/saan/haluan tuurata virkassa olevia heidän lomillaan ja vapaillaan. Niinpä olen kesäisin joka viikonloppu kiinni ja kuluneena vuonna pääsin haaveilemiini raveihin vain 2 kertaa, bongatakseni uuden raviradan 23.5. Ksusalaan, jossa oli huono sää, ja 25.7. Oulun kunkkareihin, joissa ehdin olla vain n. 4 t... Säälikää, jos tahdotte!
Minä olen raveissa ilman kavereita, ilman pelejä ja ilman minkäänlaisia omistussuhteita hevosiin. Nautin raveista aidan reunalla kotoa poissa ollen, hyviä hevosia katsoen, hyvää musiikkia, selostuksia yms. kuunnellen, hyvää tunnelmaa aistien, omia eväitä syöden, grillituotteiden tuoksua haistellen, pullakahvit juoden ja lastenlapsille lakut ostaen.

Ravit on antaneet minulle pitkässä juoksussa rahaa elämiseen. Huomasin jo aikoja sitten kun aloin pelata raveja että sieltä voisi voittaa tasaiseen tahtiin kunhan käyttää järkeä ja pelaa maltilla.
Nyt on sitten jo pidemmän aikaa tullut keskityttyä pelaamiseeen ja tulosta tulee. Välillä menee päin pelit päin peetä mutta aina ei voi voittaa millään vaikka olisi kuinka tarkkana.
Pääasia kuitenkin on että kokonaisuus on voitollinen. Ja toki tykkään seurata hevosia myöskin urheilullisessa mielessä. Onhan hevonen todella hieno eläin ja ravit mukavia tapahtumia.

Aloitin 80-luvulla ravien pelaamisen. Illat kuljettiin raveissa ja pelasin opintolainat luukusta sisään. Opiskelu loppui kesken, mutta lainat jäi. Kaiholla muistelen ravibussien takapenkin sökörinkejä, johon yleensä jätin rahani jo ennen ravi-iltaa.

Persaukisena oli pakko mennä töihin ja pääsinkin hanttihommiin raksalle. Muutin yhteen opiskeluaikojen tyttöystävän kanssa, mutta se riemu loppui alle vuodessa kun pelasin duunitulojen lisäksi myös ruokarahat useampaan kertaan. Eikä seikkailut huolimattomien tallityttöjen kanssa auttaneet myöskään asiaa.

Onneksi ravipiireistä tuttu nainen otti minut siipiensä alle ja suhde lämpeni rakkaudeksi asti. Naiselta löytyi ymmärrystä harrastukselleni sekä myös sille, että hapan alkoi ravireissuilla myös maistumaan. Viina ja ravit kuuluu kiinteästi yhteen, kuten kaikki tietävät.

Valitettavasti kävin vieraissa pöydissä ja erään seikkailun jäljiltä nalli napsahti. Kännissä toki, kuten asiaan kuuluu. Kun jälkeläisnäyttö selvisi naiselleni, niin jouduin taas ulkoruokintaan. Kela muisti myös erääntyvät opintolainani. Onneksi Suomen sossujärjestelmä ei hylkää pelimiestä koskaan. Katto löytyi pään päälle ja pimeillä töillä pelit pysyi käynnissä.

Voitolla en ole ollut peleistä koskaan. Ne mitä on tullut, on pelattu moneen kertaan takaisin. Mutta onneksi veronmaksajat pitää systeemin pystyssä, niin pelit pyörii edelleen. Ravit on antaneet minulle paljon, mm. alkoholismin, pari aviotonta lasta ja velkavankeuden.

Hieno harrastus, suosittelen kaikille!

ja kännissä on kivaa.

Ravit ovat antaneet minulle unohtumattomia urheiluelämyksiä, olen saanut hienoja ystäviä ja nämä ystävyyssuhteet ovat säilyneet pisimmillään vuosikymmeniä.

Pelaaminen on mukava sivuharrastus - joskus voittaa joskus ei - se tuo lisäjännitystä elämään.

Kerrankin positiivinen avaus ja vielä nuorelta mieheltä, jolla on myös kirjoitustaito hallussa, joten koen suorastaan velvollisuudekseni vastata. :)

Perheeni raviharrastus alkoi 80-luvun alussa tyylillä: isä osti kovassa humalassa tummilta hevosen, eikä edes muistanut tapahtumaa aamulla, kunnes kaveri tuli herättelemään koko perhettä aamutalliin. Isää lukuun ottamatta muu perhe ei tiennyt siihen mennessä hevosista saati raveista mitään, mutta niin vain hevostelu jäi tavaksi ja sen koommin ei harrastuksesta ole luovuttu.

Itse sain siedätettyä pahan allergiani pois ja sain opetella raviurheilun aakkosia hienon varsan kanssa, jonka ostimme 4 kk:n iässä ja joka sittemmin juoksi kaikkiaan 20 voittoa. Ko. hevonen oli jopa tukena nuoruuden myllerryksessä, kun kaikki muu tuntui menevän pieleen, eikä tuon hepan merkitystä minulle voi millään statistiikalla edes mitata.

Pienellä ravipaikkakunnalla talkootyön merkitys oli suuri ja kaikkien oli osallistuttava. Voilokkikopilta alkanut "toimihenkilöura" jatkui myös opiskelu- ja myöhemmällä asuinpaikkakunnalla hyvin monipuolisena, joka toi myös erittäin rikastuttavia kokemuksia, joita aikoinaan hyvin ujo nuorimies ei olisi ikinä uskonut kokevansa.

Vaimokin löytyi hevospiireistä, joten ei ole ihme, että ravit ja hevoset yleensäkin ovat koko perheen elämäntapa. Kotipihallamme on talli, jossa on onneksi menestyjiäkin ja tulevaisuuden toivona oma kasvatti. Niiden kanssa on "siviilitöiden" lomassa mukava harrastaa ja elää.

Eli aika lailla ovat ravit ja hevoset lopulta elämääni ohjanneet, enkä häpeä sitä tunnustaa. Laji on parhaimmillaan todella hieno.

....on antanut raviurheilu minulle.

Kukaan perheessäni ei ole hevosihminen, joten olen siinä mielessä outolintu.Perhe valitettavasti ei ole hevosista kiinnostunut, joten yksin saan harrastaa.

Koko nuoruus meni ravitallilla, siihen aikaan vielä oli tallityttöjä ja -poikia, jotka tekivät tätä sydämestään ja palavasta halusta olla hevosten kanssa. Opin kaiken hevosista ratatallilla, josta mukaan tarttui myös ensimmäinen oma hevonen. Liki kaikki ystävät ja tuttavat, jotka ovat elämässäni tavalla tai toisella ovat raviurheilun parista.

Aina on kitkuteltu jonkinmoisen hevosen kanssa.
Omia tai vuorattuja hevosia on aina ollut joten rahaa ei ole koskaan euroakaan :)

Työ tuli myös raviurheilun parista vuosien muulla alalla työskentelyn jälkeen. Enkä päivääkään vaihtaisi pois.

Oman treenihevosen parantuneet suoritukset tänä vuonna sekä omat voitot ohjastajana parasta vuodessa 2010.

... ja kaikkea siihen liittyvää elämäni olisi hyvin toisenlaista. Synnyin hevosmiehen tyttäreksi ja tallilla olin heti kun jaloillani pysyin. Sain opetella kaikki tallityöt sitä mukaa kun niihin kykenin, sain ajaakin jo hyvin nuorena monenlaisilla ajopeleillä. Hevostalouskouluunkin menin, vaikka yliopistokin oli vaihtoehto. Siitä luovuin, kun mietin, mitä tekisin agronomina; opettaisin itseni kaltaisia jästipäitä, siispä ei kiitos.
Ensimmäisen ravikortin sain, kun tuttava "Hippoksen herra" sellaisen minulle hankki: pitäähän siulla kortti olla. Pitihän ne teoria osiot päivittää koulussa ja korttien korotuksen yhteydessä, mutta mitään ajokokeita ei tarvittu.
Kilpailukokemusta sitten kerttyi muutamien Euroopassa ajettuja lähtöjen verran ja kotimaassakin varmaan toista sataa, jos kaikki jääravit lasketaan.
Matkan varrelta on löytyneet parhaimmat ystävät, useat monien vuosikymmenten pituisin ystävyyksin.
Kun piti ruveta itseään elättämään, kävi selväksi, että muukin työ kuin hevoset piti olla ja hevoset olivat toinen työni. Kun muu työ vei aikaa, kilpailevat hevoset piti pitää kilpailuaikoina ammattitalleilla. Ja ei pahaa sanaa sanottavana niistäkään. Olen onnistunut asioimaan vain rehellisten ja vastuullisten valmentajien kanssa ja heidän mukanaan on tehty monen monta ikimuistoista ravireissua. Talviajan voin silti treenata itse kotona ja pysyä hommassa mukana. Ja hevosille huomasin olevan erittäin tärkeää saada olla osan aikaa kotona rauhallisessa pikkutallissa; sitten ne taas jaksopivat sen puoli vuotta kilpailla.
Minkäänlaista syytä katkeruuteen ei ole ja monien kauppulankojen kanssa on mukava edelleen rupatella kun satumme tapaamaan esim. kuninkuusraveissa. Kun oma hevoseni kilpaili kuningatarkilpailuissa, tapasin samoja ihmisiä monena vuonna ja yhdessä sitten jännitettiin.
Ilman hevosia ja raviurheilua elämäni ei varmaankaan olisi ollut niin antoisaa kuin näin on ollut.

"Koko nuoruus meni ravitallilla, siihen aikaan vielä oli
tallityttöjä ja -poikia, jotka tekivät tätä sydämestään ja
palavasta halusta olla hevosten kanssa. "

Suomennettuna: nostivat työttömyyskorvausta ja palkat maksettiin pimeänä.

sulla edessä kun noin käänsit asian. Olin silloin noin kymmenen vuotias enkä ihan vielä saanut kyl työkkäristä mitään. Ai niin ...en ole koskaan saanut.

Vielä parempaa kuin maksaa palkkoja pimeänä, ilmaistyövoimaa! Ja vielä lapsityövoimaa. "Työnantajalle" ei varmaan tullut mieleen, että jos lapselle sattuu joku loukkaantumiseen tai kuolemaan johtava onnettomuus, mitäs sitten? Tai tuli muttei välittänyt.

Jotenkin tuntuu kun lukee vastauksia kyseiseen aiheeseen liittyen vaikuttaa että kalja kuuluu monilla olennaisena osana raveissa käymiseen suorastaan pääasiana?. Toki itsekin kaljaa otan mutta hillitysti ja raveissa tai ravien yhteydessä en koskaan.
Nimittäin jos kaljaa ottaa ja pelailee nauttineena on tappio varmaa. Jos ja kun on voittanut voi toki ottaa muutaman voiton kunniaksi.

voi voi sentään kuvastaa nuo kommentit täydellisesti nykypäivän typerää ajatusmaailmaa.
Ikävää että vanhempanne ovat saaneet teidät tuohon malliin kasvatettua.

Raviurheilun parasta antia ovat olleet työpaikkani kautta saadut ilmaisliput VIP-alueille. Hyvää ruokaa ja etenkin juomaa ollut tarjolla useana vuonna. Tänäkin vuonna jo viisi kertaa. Monesti saanut halutessaan myös ilmaisia pelilipukkeita, mikäli raveja ja pelejä on tehnyt mieli seurata. Tosin monissa raveissa ei VIP-tiloista ole radalle nähnyt, mutta se ei ole menoa kellään tuntunut latistavan.