Valitettavan usein näkee kuskien haastatteluissa heidän olevan tiiviisti kypärät päässä, mustat lasit silmillään ja monesti vielä jauhavan purkkaa.
Tämän vuoksi ei yleensäkään opi tietäämään helposti minkänäköisiä kuskit oikeastaan ovat.
Kaiken huippu oli vielä Kouvolan raveissa, kun monten PM:n voittanut Likander ei edes älynnyt riisua kyräänsä Maamme-laulun ajaksi.
Vastaukset
Kirjoittanut jostain kehältä
sinä olet juntti
Eihän naisten tarvitse ottaa hattuja pois maammelaulun aikana, se käytäntö on vain miehillä?
Kirjoittanut Jellinek
Kuka on juntti?
Mun tietääkseni käytännön mukaan naisten ei kirkossa tarvitse riisua lakkiaan, mutta Maamme-laulun suhteen käytäntö on sama sukupuolesta tai uskonnosta riippumatta. Tuollaisen asenteen vuoksi ravit tulevat aina pysymään oman sisäsiittoisen porukan harrasteena.
Kirjoittanut mölyä
äläpä
Otappas herrasmies(?) petsari etikettikirja esiin ja tarkista asia jos se noin kovasti vaivaa.
Naiset eivät tosiaan riisu hattua(kypärää)kys.tilanteessa. Likanderilla ei tietääkseni ole munia.
Kirjoittanut Jellinek
Riidellään vaikka periaatteen vuoksi
Miksi sitten ruotsalaiset ja tanskalaiset ohjastaja riisuivat kypäränsä oman mansa kansallislaulun ajaksi? Taitavat olla suomalaisia nykyaikaisempia kuten heidän koko raviurheilunsa.
Kirjoittanut Jellinek
Kyse on kypärästä
Ajatelkaas, jos esim. joku suom. nainen menestyisi vaikkapa moottoriurheilussa ja aina kansallislaulun ajan seisoisi palkintokorokkeella kypärä tiukasti päässä visiiri kiinni. Olisiko tämä ymmärrettävää, koska hän olisi nainen? Kypärä on alkujaan sotilaiden päähine, jonka yleensä myös naissotilaat riisuvat kansallislaulun ajaksi. Urheilijat ovat tässä mielessä rinnastettavissa sotilaisiin isänmaansa edustajina. Se, että ratsu- ja ravipuolella moottoriurheilusta poiketen käytetään avokypärää, ei muuta tilannetta!
Kirjoittanut Kyyninen
Voi tapoja voi aikoja
Sotilas (ei mieskään) riisu päähinettä kansallislaulun aikana, vaan tekee kunniaa.
Kirjoittanut Finland
Jellinek
Älä lässytä, Naisen ei missään etiketissä kuulu ottaa päähinettä pois päästää. Ei Maammelaulun aikana ei tehdessä vainajalle kunniaa jne. jne.
Kannattaa ihan oikeasti ottaa asioista selvää ennenkuin avautuu.
Kirjoittanut Finland
Kyyninen
Vai tekee mies kunniaa???...pipo korvilla jep jep
Kirjoittanut Jellinek
Teidän mielestänne siis...
...olisi oikein, jos esim. Johanna Herlevi traktorivedon EM:n voittaessaan olisi palkintokorokkeella umpikypärä silmillä, vain koska on nainen? Senkin sovinistien saunamajurit !
Kirjoittanut Jellinek
yritetänpä vaihteeksi asiallisesti
Pointtini tässä on nyt sekin, että Likander oli mielestäni turhan vaatimaton voittaessaan.
(Huutoteksti poistettu. -Ylläpito)
Siksi mielestäni naistenkaan ei tarvitse voittajasittelyssä varsinkaan kansallislaulun soidessa olla kypöärä korvilla pää alaspäin, vaan toivoisin heidänkin ottavan kypärän päästään ja seisovan leuka pystyssä isänmaataan edustaen.
Kirjoittanut voi pyhä jysäys
Raviradalla tapahtuva palkintojenjako
on aivan eri tilanne kuin joku moottoriurheilutapahtuma, jossa palkinnot jaetaan muualla kuin radalla, jossa kilpurit kiertää valmistautuakseen seuraavaan starttiin.
Jellinekin kirjoituksesta paistaa tietämättömyys ja kateellisuus, ilmeisesti nyt sitten tätä Likanderia kohtaan. On se kauheaa, jos ei tunnista kuskia naamasta? Toiset keuhkaa, ettei kuskeja tarvitisi edes mainostaa ollenkaan vaan hevosia ja jotkut sitten vaahtoaa tällaisista asioista?
Kirjoittanut Kypärätön
Kyllä ainakin
Risto Airaksinen otta kypärän pois päästään aina kun saa onnitteluja voittajakehässä, mutta Risto onkin herrasmies.
Kirjoittanut provokaattori
Epäkohteliasta
on näiden eturivin kuskien tapa tarjota paskaista ajohanskaa onnettelijoille voittajakehässä.Ei kyllä vahingossakaan tipu hanska kädestä.