Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Raviurheilu ajetaan alas - Pelurit pelastetaan

Pelureiden asiat paranevat jatkossa kun pääsemme pelaamaan Ruotsin kanssa samaan pooliin myös muut ravit kuin pelkät lounaat ja muutamat suuremmat kilpailut.

Valmentajien ja muiden alalla työskentelevien on syytä alkaa etsiä muita hommia muutamaa tallia lukuunottamatta. Yhteinen totojärjestelmä Ruotsin kanssa tietää toto ravien radikaalia vähenemistä Suomessa ja siten raviurheilun alasajoa Suomessa.

Vastaukset

Kirjoittanut

Niin

Olen omistajaporrasta ja olen saanut useita ehdotuksia siirtyä ruotsinhevosten omistajaksi, koska suomessa kaikki menee kuin saksassa.

Minua ei toisaalta kiinnosta ruotsin raviurheilu, joten joko omistan hevosen suomessa tai en ollenkaan, vaikka ruotsissa palkinnot oikein.

Suomessakin voitaisiin maksaa tolkuttomasti, jos lottoa ei olisi vaan ravi siinä tilalla, kuten ruotsissa.

Kirjoittanut

siinä meillä sankari

pitäiskö siis suomalaistenkin olla yhtä tyhmiä kuin svedut ja vetää raveja kuin lottoa eli numeroita arpoen eikä analysoimalla videokirjastoa???

Kirjoittanut

Suojatyö

Totoravein määrän on syytäkin pudota jatkossa. Eihän raviuhrheilu liene ainoa suojatyöala Suomessa? Ala, jossa pitää taata kaikille töitä, vaikkei työssä pärjäisikään? Pelin lisääminen Ruotsin kohteisiin on ainoa järkevä keino lisätä pelikohteita ja samalla saada lisätuoloa raviurheilulle, lisätulo on riskitöntä ja niihin ei uppoa palkinto ja ravien järjestämiskustannuksia. Vähempiin lähtöihin jää isommat palkinnot>hevostaso totoraveissa paranee.

Kirjoittanut

?????

Mistä tieto-onko varma-laita lähde näkyviin, on niin kova väite

Kirjoittanut

mietinpä

että tulevaisuudessa ilta ja vkl ravit ajetan ruotsissa ja pelit täältä samaan pooliin ja suomessa ajetaan vain lounasravit myös samaan pooliin.

Kirjoittanut

V5 ja V75 myös yhteiseen pooliin

Myös V5 V75 aiotaan yhdistää. Yksityiskohdista neuvotellaan paraikaa. mahdollista on että viikossa ajetaan kahdet vitoset ja seiskavitoset jatkossa. Kumpi saa pitää keskiviikon ja lauantain on vielä epäselvää.

Kirjoittanut

ei ihan pidä paikkaansa

"Suomessakin voitaisiin maksaa tolkuttomasti, jos lottoa ei
olisi vaan ravi siinä tilalla, kuten ruotsissa"

Aika uskomaton väite.

Ruotsissa pelataan lottoa siinä missä Suomessakin.

Kirjoittanut

Nyt ymmärrän

Koskenniemi meni Atg:lle Breider otettiin raviurheilen ulkopuolelta ja Veikkaus luopuu v5 ja v75 peleistä ja antaa ne Fintotolle.

Avot! pyhä kolminaisuus.

Kirjoittanut

no just

"Koskenniemi meni Atg:lle"

Milloinkas näin on tapahtunut ?

Kirjoittanut

Sorry

Halinen tietysti.